Wednesday, September 4, 2013

Tallinnan paras ravintola

Alkupalaksi täyteläinen tomaattikeitto lohella ja jättikatkaravuilla. Sivuun vähän proseccoa ja tarjoilijan hauskaa läpänheittoa.

Jälkkäriksi suussa sulava ja päältä rapsakka leipävanukas pienten sorbettipallojen ja kinuskikastikkeen kera. Plus kahvi!

Hintaa kolmen ruokalajin aterialle, kolmannekselle prosecco-pulloa, vedelle ja kahville kertyi tämän verran. Ilolla jätettiin tippiä, koska ruoka oli todella herkullista ja palvelu huikean ystävällistä. Rataskaevu 16:n (on siis sekä ravintolan nimi että osoite) löydät kävelemällä torilta korttelin. Näyttää ulkopäin kalliilta ja ruoan tasosta päätellen hintoja tullaan varmaan nostamaankin jossain vaiheessa. Suosittelen lämpimästi!

Sunday, September 1, 2013

Syyskuun eka

Näin isoja etananmöllyköitä meilläpäin liikkuu sateen jälkeen.




Aamulla huokaisin helpotuksesta, että sataa. Jes, ei tartte lähteä yhtään mihinkään.

Illalla Voice Kids sai itkemään (sisko kertoi myös itkeneensä, pillittäjien sukua..). Salaa (mutta innolla) odotan myös julkkis-BB:n alkua. Oispa siellä Ridge. Tai edes joku hitusen kiinnostava tyyppi eikä pelkkiä Seiska-julkkiksia. Niin no, jos mun käsitys kiinnostavasta on ikivanha Ron Moss...

P lähti työmatkalle ja ostin lohdutukseksi chicken wingsejä. It's meat week!

Olen kutonut jo yhdet sukat (70-vee synttärisankarille, jota juhlittiin puutarhajuhlilla lauantaina), yhden kaulurin ja toinen on valmistumassa kovaa vauhtia.

Eilen laitettiin pussilakanoihin peitot sisään.

Haaveilen suppilovahverokasoista.

Ekan viikkohääpäivän kunniaksi tein punajuuririsottoa, tokana lasagnea (pistän nykyään aina mukaan papuja, vihreitä pitkulapapuja ja tölkkipapuja). Okei, ei me oikeasti niitä viikkohääpäiviä juhlita, syysperjantaisin vaan yleensä tehdään hyvää ruokaa.

Friday, August 30, 2013

Meidän häät

Juhlapaikan, Villa Salin, koristeluina käytettiin sekä ostettuja kimppuja että poimittuja auringonkukkia. P:n äiti teki luonnonkukista ja auringonkukista kauniit seppeleet porteille ja oveen.
Nämä "trendipillit" olivat ehkä ensimmäinen asia, jonka häihin ostin. Pahvisia, ei siis kovin käytännöllisiä, mutta kauniita.
Paikkakortit ja takansytykeruusut askarreltiin itse. Ruusuja unohdettiin tarjota ollenkaan iltavieraille, niitä jäi kasa. Huikatkaa, jos haluatte omanne.
Kaikki juhlapaikan pöydät valjastettiin käyttöön ruokailun ajaksi. Pöytäliinat olivat lakanoita, joita yksi ystävä käytti omissa häissään helmikuussa. Niihin liittyy sellainen pieni tarina, että häiden jälkeen pesin ne, vein kuivatushuoneeseen kuivumaan ja seuraavana päivänä kun menin niitä hakemaan, ne oli viikattu (ja todella viimeisen päälle tarkasti muuten) minun pyykkikassiini. Kuivatushuone oli muuten täysin tyhjä, joten tilasta ei ollut puutetta...
P:n äiti teki saaristolaisleipää, tai kuten hän sen uudelleen nimesi "Huldan hääleipää", vaaleat leivät ostettiin Stockmannilta. Niiden kanssa tarjottiin merisuolavoita ja hummusta. Takana näkyy myös ystävältä lainattu suuri liitutaulu, jossa luki menu.
Kaikki ruoat tehtiin itse suunnittelemani menun pohjalta. Salaattipöydässä oli vihreän salaatin lisäksi etikkainen kaaliraaste, minttukuskus, marinoituja oliiveja; punasipulia; herkkusieniä; munakoisoa; papuja, pestomozzarellaa ja siemeniä sekä tsatsikia. Kiitos perjantain ja lauantain talkoojoukoille, ilman teitä ei olisi näitä pöperöitä pöydässä. Ruoka sai paljon kehuja eli se maistui. Siihen pyrinkin tällä itse tekemisellä, omasta mielestäni monet pitopalveluruoat ovat mitäänsanomattommia.


Pääruokana oli kylmäsavulohi-mustapekka-pastalaatikkoa. Vuokrattiin lämpöhaude. Lapsille (ja yhdelle kala-allergikolle) oli lihapullapastaa (joka levisi hieman käsiin). Koko menu oli laktoositon, mutta muita ruoka-allergoita eivät vieraat ainakaan ilmoittaneet.


Nämäkin pienet liitutaulut olivat helmikuisten häiden peruja. Toimivat kivoina opastimina, että mitä on tarjolla. Salaattibuffa oli tarjolla myös iltapalalla kera P:n äidin italiansalaatin, tofun, itsetehtyjen sweet chili -kastikkeessa marinoitujen lihapullien, katkarapusalaatin ja parmankinkun. Yöpalaksi olimme tehneet pakkaseen valmiiksi vuohenjuustopiirakoita, joista meni vain murto-osa, koska ne tarjottiin ehkä hippasen myöhään. Harmitti, kun ne oli niin hyviä, että jäivät monelta saamatta, olisi voinut tarjota myös iltapalalla. Snacksinä tarjolla oli popcornia ja popcorn-mausteita, joita sai sekoitella itselleen eväspusseihin.

Hääpuvun tilasin Etsystä (kaula-aukkoa muutettiin vähän jälkeenpäin ompelijalla). Sormus on 100 vuotta vanha ja löytyi jo keväällä viktoriaana.fi-verkkokaupasta (näkyy paremmin viimeisessä kuvassa). Hopeinen korvakoru-kaulakorusetti ovat DesignDomin käsialaa. Häneltä ostin myös kaasoille nahkaiset rannekorut, joissa helmiä. Auringonkukka kaupungin pellolta. P:n puku (Armani!), kravatti ja taskuliina ovat kaikki Stockmannilta.
Ison ilmapallon piti toimia rekvisiittana valokuvissa. Ne kuitenkin jäivät melkoisen tyhjiksi (isä puhalsi, gröhöm), joten jäivät kuvaamatta. Hyvin pärjättiin ilmankin.

Nämä kengät jäivät melkein saamatta, koska olivat loppu joka paikasta. 39-kokoiset Nine Westin kultaiset överisandaalit kuitenkin joku palautti Zalandolle pari viikkoa ennen häitä ja tilasin ne saman tien. Onneksi, ne sopivat pelkistetyn vihreän puvun kanssa törkyhyvin ja olivat mukavat jalassa.
P:lle tilasin huomenlahjaksi (eilislahjaksi tässä tapauksessa) NES-kalvosinnapit. Itse sain häneltä maanantaiaamun vartalohoidon kylpylässä. Ah.
Rantakuvista tuli kauniita. Vasemmalla kuvaustilanteessa, jossa morsian melkein kaatui mereen, poikki napsahtanut auringonkukka.
Näin tiukasti sulhanen piti kiinni, kun palasin morsiamenryöstöstä. Ei ehkä sen takia, että  pelkäsi minun katoavan uudelleen, vaan enemmän ehkä sen takia, että minut ryöstäneet palomiehet juottivat minulle jonkun tujun snapsin Lauttasaaren Kauniissa Kampelassa ja palasin juhlapaikalle melko iloisessa kunnossa. Ryöstön jälkeen serkun lapsi kysyi minulta "Hoideltiiks sua?", jonka hänen äitinsä suomensi nähtyään hämmennykseni, että "Niin, puhuimme tuossa että mahdettiinko sinua KOHDELLA siellä ryöstössä hyvin."
Juomia. Meillä oli viiniä, kaljaa, siideriä, lonkeroa, skumppaa, lapsille jaffaa, palmaa ja angry birdsejä. Ja kaikkia niitä jäi. Paitsi viimeisiä, jotka yllättäen kelpasivat myös autoilijoille ja raskaanaolijoille. Itseä ei juomien ylijääminen niin häirinnyt, mullahan on tulossa tänä syksynä vielä 30-synttärit, joten menekkiä on. Ruoan jättimäinen ylijääminen harmitti enemmän, mutta sitä tungettiin sitten kaikkien halukkaiden/suostujien matkaan.

Photoboothista jäi muistoksi sekä ihanat polaroidit että digikuvat. Vain muutamat jäivät kuvaamatta, joten aika ahkerassa käytössähän tämä paikka oli. Itse kävimme viimeisinä ja... Noh, sanotaanko että se oli liian myöhään :) Tämä huone järjestettiin myöhemmin "discoksi", jossa mekin sitten tanssimme improvisoidun häätanssin eli Kanye Westin Gold Diggerin. Se lähti jonain juhannusläppänä, joka sitten kävi toteen.. Niin usein ne ei käy :)
Kuvat toimivat hauskana sisustuselementtinä myös juhlapaikalla. Haluaisin ne kotiinkin roikkumaan jostain, ovat mahtavia.

Itsetehtyä Rocky Road -suklaata, joka keräsi miehiltä(kin) kiitosta. Puolet maitosuklaata, puolet tummaa suklaata, voita ja sekaan pieniä vaahtokarkkeja, cashew-pähkinöitä, marianne-murua, keksinpaloja ja omar-kuutioita.

Juustokakut tilattiin Lauttasaaren Voipojilta. Olivat herkkua, mutta aika tujua niin kuin juustokakun kuuluukin, joten kakkuakin jäi 2 kpl, vaikka tilattiin juuri sama määrä mikä vieraitakin oli. Monista paikoista luin, että kakkua pitää tilata 20% ylimääräistä, onneksi en tehnyt niin.
Keksit, pikkuruiset herrasväen pikkuleipäsydämet oli tehnyt äitini. Suloisia ja herkullisia. Kakkukahveille varattut avecit unohtui tarjota (koska ne olivat ajautuneet shottihuoneeseen), mutta niitä tarjottiin kyllä sitten myöhemmin.
Ohjelma sisälsi kaksi musiikkinumeroa. Serkkuni vaimo soitti meille Johanna Kurkelan Rakkauslaulun (sävel Lauri Ylönen, sanat Paula Vesala). Toinen kaasoista, paras ystäväni, lauloi toisen ystäväni säestyksellä Sä kuulut päivään jokaiseen. Hän oli joskus, ennen kuin häät olivat edes pilkkeenä kenenkään silmäkulmassa, luvannut laulaa minun häissäni. Ja sen hän teki, upeasti, vaikka välillä vähän itkettikin. Se ei tietenkään haitannut, vaan teki tulkinnasta vielä sen verran tunteikkaamman. Puheita oli mummoni tervehdyksen lisäksi isäni perinteinen ja koskettava puhe sekä P:n äidin vähän myöhemmin illasta pitämä kaunis lyhyt puhe.
Morsiamen ja sulhasen oma ohjelmanumero oli Shottihuone ja sinne pääsyn varmistamiseksi järjestetty kilpailu. Kerroimme vieraille shottihuoneen aukeavan, mutta että sinne pääsemiseksi joutuu kisaamaan. Kisaan osallistuttiin pareittain (piti valita ihminen, jota ei tunne ennestään) ja heille jaettiin laput, joissa oli kysymyksiä juhlapaikasta, hääparista, päättelytehtäviä yms. Lappu piti tuoda täytettynä sitten joko morsiammelle tai sulhaselle, jotka tarkistivat vastaukset ja antoivat parille tarrat, jotka oikeuttivat sisäänpääsyyn shottihuoneeseen. Jossa siis oli sekä erilaisia shotteja että viskejä. Tästä tulikin loppuillan suosituin huone, jossa tunnelma oli katossa. Välillä pelkäsin, että Villan yläkerran katto romahtaa.
Loppuillan ohjelmaan kuului vielä kaasojen järjestämä Tuttu juttu, joka oli oikeinkin hauska pieni ohjelmanumero, joka kerran vielä keräsi porukan yhteen. P pelasi minut pussiin, kun kysyttiin kumpi on kärsivällisempi. Hän ei vastannut hetkeen ja minä aloin tietysti jo hermostua ja kuikuilla, että "eikö se jo vastaa"... Aamuun astihan niissä kemuissa meni. Pihalla oli kavereiden paloautosauna, josta jengi loikki rantaan uimaan ja hoilotusta Singstar-huoneesta kuului viiteen aamulla. (Ei Pirjo Hakonen)
Hyviä vinkkejä: Palkatkaa valokuvaaja (en voi vieläkään uskoa, että meidän häät näytti näin hyviltä), älkää stressatko säästä etukäteen (hääpäivänä satoi, mutta ei siihen maailma kaatunut, eikä se itkettänyt... niin kuin ei muutkaan pienet "pieleen menneet asiat"), kutsukaa osa vieraista illaksi, jos tila on pieni (tätäkin stressasin etukäteen, mutta iltaporukan saapuminen ja sulautuminen joukkoon meni oikein sulavasti, mitä nyt unohdettiin antaa heille partyfavorit :P), venyttääkää bileet kolmipäiväisiksi jos pystytte (perjantaina naimisiin, lauantaina juhlat, sunnuntaina hotelliin) ja pyytäkää apua (mielelläänhän sitä itsekin toisten häiden/juhlien eteen on valmis talkoilemaan). Älkää suunnitelko päivää liian tarkkaan, on hauskempaa, jos kaikki ei ole etukäteen täydellisesti treenattua. Tunnelma syntyy ihmisistä, meidän läheiset ilmeisesti muodostavat niin uskomattoman porukan, että fiilis pysyi koko päivän lämminhenkisenä ja iloisena. Cheesyä, mutta olemme uskomattoman onnekkaita, että lähellämme on sellaisia ihmisiä. Ja tietty, että meillä on toisemme.
Kaikki kuvat Pirjo Hakonen / Mimesis (paitsi yksi erikseen merkitty)

Sunday, August 25, 2013

Mummo

Minun mummo ei päässyt juhliin, mutta hän kirjoitti tervehdyksen/runon häissä luettavaksi.

Mummo kuvaili sitä näin: "Kirjoitin sen yhtenä yönä ja ihan kuin olisin irtautunut tästä maailmasta siihen, josta kirjoitin".

Tässä kirjoituksesta katkelma:

Nyt te voittekin lähteä "häämatkalle" satumaahan. 
Saatte haavelaivalla purjehtia 
sineen vaarojen kaukaisten. 
Saatte laivanne ankkuroida 
rantaan sinisen sataman. 
Siellä tunnette miten tuoksut sataman 
ovat aistejanne huumaavat. 
Aivan pienen hetken saatte katsoa
syvälle elämän ja maailman kauneuteen. 
Tallentakaa ne hetket syvälle sydämiinne, 
niin pääsette sinne tarpeen tullen uudelleen.

Kun soitin mummolle kiittääkseni kirjoituksesta, hän puhkesi puhelimessa lauluun. Hän lauloi minulle puhelimessa Ranskalaisen paimenlaulun "Jospa oisit kaunokukka" ensimmäisen säkeistön.

Jospa oisit kaunokukka, tuossa polun varrella
Jota saisi paimenrukka ilahtuen katsella
Vaikka oisit tulen henki, lauhana mi puhaltais
Hyväillen se mummonkin polon poskea koskettais

Onhan se aikamoinen mummo se.

Perjantaina olisin halunnut myös soittaa vaarille ja kertoa, että poika-asiat on nyt kunnossa.

Monday, August 19, 2013

Elämäni paras viikonloppu


Tämän oven takana (ja edessäkin) vietettiin tänä viikonloppuna mahtavat juhlat. Rakastin jokaista hetkeä ja liikutun edelleen kyyneliin niitä miettiessäni.

Meillähän juhlat kestivät koko viikonlopun, suosittelen sitä ehdottomasti muillekin hääpareille. Perjantaina naimisiin plus pienimuotoinen puutarhajuhla sekä talkoot, lauantaina isot juhlat ja sunnuntaina vielä viettämään "hääyötä" hotelliin. Shampanjan juomista, naurua, upeita ihmisiä ympärillä, suudelmia, onnen kyyneleitä kolme päivää yhden sijasta! Ihana aviomies oli varannut mulle vielä tälle päivälle rentouttavan vartalohoidon - täydellinen lopetus juhlaputkelle.

Olo on yhtä aikaa haikea ja onnellinen. Lisää juhlista vielä myöhemmin, nyt vaimon pitää nukkua - kolmen päivän festarit vaativat veronsa.

Thursday, August 15, 2013

Päiviä häihin 1 tai 2 - Brooke ja Ridge

 Jakso: 4039

Hääpaikka: Joku kartano

Bestman ja kaaso: Thomas Forrester ja Bridget Forrester

Puku: Kiva naruolkaiminen vartalonmyötäinen (eikö kenellekään ole enää koskaan jotain puhvihametta?!)

Kuka (yrittää) estää häät: Stephanie eikä Massimo taida olla liitosta kovin onnellinen, mutta ei tee mitään estääkseen. Aivan jakson lopussa Brooke vastaa kysymykseen "Tahdotko?" "EN!"

Muuta draamaa: Bridget on rakastunut Ridgeen (ja ilmeisesti toisinpäin myös) eli entiseen/tulevaan isäpuoleensa ja silmäilee tätä kaihoisasti. Ei voi tyttöä varsinaisesti syyttää, kun oma äiti teki vastaavan tempun aiemmin. Brooke tietää tilanteen ja siksi vihkitilaisuuden lopulla keskeyttää häät. Macy toipuu syövästä. Thorne pitää hänestä huolta. Kaikille on selvinnyt, että Ridge onkin Massimo Maronen poika - ei siis Forrester lainkaan! Mutta jos Ridge ja Bridget haluaisivat olla julkisesti yhdessä, pitäisi Ridgen tunnustaa ettei ole Forrester, koska maailman silmissähän he ovat sisko ja velipuolet. Yöks!

Erikoista: Olin väärässä, Ridgen hiukset voivat olla vieläkin karseammat! Brookella silmäryppyjä. Alkutunnari edelleen sama vanha!

Häiden cheesyin: Leijuvat päät, jotka käskevät Brookea naimisiin tai olemaan menemättä, jotka morsian kuvittelee alttarilla. Ehkä myös itkusta tärisevä Deacon.


Oppi omiin häihin: Olen oppinut tosi paljon rakkaudesta näiden Kaunari-häiden kanssa.

Omat häät -tilanne: Huomenna mennään! Nähdään rouvana!

Wednesday, August 14, 2013

Päiviä häihin 3 - Brooke ja Whip (Who the f is Whip?)



 Jakso: 3801

Hääpaikka: Forresterien kartano

Bestman ja kaaso: Deacon ja Bridget (huumoriarvo on rajaton)

Puku: Ehdoton lempparini! Kaunis empire-puku, jossa tietty Brooken vauvamaha (Deaconin baby), kirjailtu yläosa ja silkkinen suora alaosa

Kuka (yrittää) estää häät: Ensimmäisistä Stephanien silmien muljautuksista voisi päätellä, että hän pakottaa itkevän Brooken Whipin kanssa naimisiin eli kukaan ei estä, pakottaa.

Muuta draamaa: Perheeseen on otettu uusi sekopäälapsenvahti Erica, joka haaveilee Rickistä.

Erikoista: Massimo Marone bongattu vieraiden joukossa

Häiden cheesyin: Leijuvat päät, jotka käskevät Brookea naimisiin tai olemaan menemättä, jotka morsian kuvittelee alttarilla. Ehkä myös itkusta tärisevä ja riipivästä rakkaudesta morsianta kohtaan kärsivä Deacon.


Oppi omiin häihin: Hyvä valinta se empire ;)

Omat häät -tilanne: Kääk! En osaa muuta sanoa. Jännittää.