En saa unta

Vielä äsken en saanut unta, koska mietin tulevaisuutta ja rahaa ja opiskeluja ja opinnäytetyötä ja töitä ja kaikkea näiden väliltä.

Katsottuani tämän videoklipin Sarah Palinista, en kuitenkaan enää edes uskalla käydä nukkumaan. We r doomed, kuten yksi kommentoija sen osuvasti artikuloi.

Lauantaiyöllä kävin muuten nakkikiskalla keskustelua McCain vs. Obama -yhtälöstä. Eräs mies sanoi mulle näin: "En oo kyllä ihan päättänyt, että kumpi Jenkeissä pitäisi mun mielestä valita... McCainilla on kuitenkin tosi järkeviä ajatuksia monista asioista ja se Obama, se on niin kokematon ja nuori" (välihuom. lisää mielessäsi suhuässsshät ja mietintätauot ja muutamat välihuomatukset kuten "joo kaikilla mausteilla" ja "kusettaa muuten ihan sikana"). Minä vastasin: "Mä en kyl tunne ketään, kuka ajattelis noin... Sä oot varmaan kokoomuslainen?" (välihuom. lisää silmien pyörittelyn aiheuttamaa lievää horjumista ja kolme hikkaus-ääntä) Vastaus kuului: "Joo oon."

Aivan. We r doomed.

You might say I'm not the luckiest of girls

Kaksi kertaa saman viikon aikana olen törmännyt Sikaan (lyhyt kertaus: poika, jota deittailin keväällä ja jonka tyttöystävä otti munhun yhteyttä tekstiviestillä). Kaksi kertaa!! Ekalla kerralla se jopa uskaltautui juttelemaan, no kohtelu oli sen verran kylmää, että toisella kertaa siitä ei enää ollut harmia. Ja voin kertoa, että sen näkeminen vaan vahvisti ajatuksiani siitä, että enpä paljoa menettänyt. Söpö, mutta aivoton.

Istuin myös viime viikolla kakkaan. Jep. Joku (eläin/ihminen, toivon niiiin että se oli joku pieni puudeli eikä esim. pultsari) oli kakanut sporan penkille ja minä istuin sen päälle. Jep. Enkä ollut matkalla kotiin. Jep. Eipä kai siitä sen enempää, kaikki varmaan voivat kuvitella miltä tapahtuneen tajuaminen tuntui.

Koulu alkaa stressata tosissaan. Tuntuu, että tekemistä on liikaa. Mutta mä nyt yritän, ihan tosissaan. Ja kohta loppuu yksi kurssi ja keskiviikkona ois yks tentti, joten tekemiset vähenee onneksi vähäsen.

Yksi työkaveri kertoi perjantaina, että aikoo rakastua viikonlopun aikana. Olen koko viikonlopun pyöritellyt ajatusta päässäni, kysellyt oonko rakastuttavan näköinen ja tiiraillut ehdokkaita. Noh, tää ei ollut mun viikonloppu, pitänee kysyä työkaverilta, josko sen suunnitelmat meni nappiin :)

Hyvin menneitäkin asioita oli. Uutena kuntoilumuotona aloitettu Hydrobic oli kivaa. Ekasta tietojenkäsittely-esseestä tuli 5/5. Käytiin turku-tyttärien kanssa syömässä ja drinksuilla. Töissä on kivaa, kun silloin ei voi ajatella, että pitäs olla tekemässä jotain muuta. Oli kiva keikka-ilta Lepakkomiehessä ja hauskat jatkot Bottalla. Laina-täti kertoili espanjalaisista kosijoistaan, jotka jonottivat sen avonaisen ikkunan alla. "Ennen mä olin niin nuori ja nätti, nyt oon enää vaan nätti."

Sanattomaksi...

...vetää. Aloitan lauseen ja vedän sen takaisin. En oikeasti löydä mitään järkevää sanottavaa koko Kauhajoen tapahtumista. Ja miksi löytäisin, ihan järjetöntähän se on.

Ja mitäpä siitä voisi sanoa, mitä ei ole jo tänään miljoona kertaa sanottu. Paitsi ehkä, että please don't play the blame-game. Asioihin täytyy tarttua joo, mutta tehtäis se kerrankin sillä tavalla rakentavasti, että saataisiin jotain ennaltaehkäisevää aikaiseksi, eikä osoteltaisi sormilla tuota ja tuota ja tuon nyt ainakin olis pitänyt tietää ja tehdä jotain ja tuo taas toimi tässä tilanteessa ihan liian hitaasti ja tuo toinen taas vaan täysin väärin. Jos sellaista ennaltaehkäisyä nyt edes on olemassa. Kukapa tällaisen pystyisi ennustamaan?

Pitääpi katsoa taas, että miltä tämä mätä maailma huomenna näyttää?

Lauantai!

Oon huomannut, että kun juhlii vaan yhden päivän viikossa, sitä on entistä enemmän innoissaan siitä kun se päivä koittaa. Ja tänään se taas on. Ja mä oon ihan näin ^________^

Viime lauantainakin olin ihan tulessa, taisin jopa tanssahdella vähän jo sporassa kello kymmenen aikaan. Kuten varmaan kaikilla, mulla on sellaisia noh-ihan-ok-kiva-olo-iltoja, sitten on no-ois-vaikka-ihan-hyvin-voinut-jäädä-kotiinkin-iltoja ja sitten on niitä super-huba-fun-fun-fun-iltoja. Ja yleensä illan taso riippuu ihan siitä millaisella fiiliksellä sitä itse on liikkeellä.

No, okei viime viikonloppu meni sitten vähän tietyiltä osin överiksi, mutta ihan hiton hauskaahan sitä oli.

Nyt mä oon ihan samalla hubailu-mielellä. Ja lähden Turkuun niihin maisteriaisiin ja kattomaan kaikkia ihania turku-tyttöjä eli hauskaa on luvassa. Ja mulla on ihan sellainen fiilis, että huomenna ei oo morkkista. Jes jes jes. Toivottavasti ei migreeniäkään.

Se maanantaista

Uusi maanantai, vanhat kujeet. Koulussa käväisin ja kotona yritin väsätä ekaa esseetä tietojenkäsittelyyn. Joka osoittautui vähän vaikiaksi, mutta enköhän mä sen torstaiksi saa valmiiksi... Laskuja makselin ja masennuin. Niinkuin aina.

Koko viikko on kyllä iloisen täynnä ohjelmaa. Koulua, duunia, jumppaa, Skibbo-kerhon syyskauden käynnistystä, Flip Schultzia (jes jes, perjantaina saa nauraa kippurassa), ekan meidän kaveriporukan maisterin juhliaisia Turussa ja jos sais sen opinnäytetyönkin vihdoin käyntiin.

Ostin Beroccaakin, joten odotan tästä vähän piristyväni.

Tämän päivän parhaista nauruista/hymyistä kilpailevat tämä kuva Kimistä Iltasanomien sivuilla ja PMMP:n Atsipoppaa-cover. Ihana nostalgia biisi tuo kyllä ja vielä ihanan PMMP:n laulamana. Harmi vaan, että pitäs kuulua Pilttipiiriin, jos haluaisi tuon sinkun omaksi. Not my cup of tea really :) Ja voi Kimi, et ois niin masentunut.

Näin 25-vuotissyntymäpäivän lähestyessä tunnen itseni kyllä edelleen (viime viikonlopun jälkeen ainakin) ihan vaan pahaseksi teinitytöksi.

Will I ever learn?

2 notes to self: Bakers -edelleenkään- ei kannata. Eikä yksipuolinen ihastuminen.

1 very important note to self: Älä koskaan kuuluttele yksipuolisesta ihastumisesta puoli neljän aikaan baarissa kaikille, jotka suostuvat kuuntelemaan.

P.s. Kiitti migreenistä! Jos haluaa raastavasta ohimolohkon särystä etsiä jotain hyviä puolia, niin vie se ainakin ajatuksia morkkiksesta.

Itsesäälipeitto kaappiin niin kuin olis jo.

Olen koko viikon ollut vähän pahalla päällä. Jossain tuolla mielenperukoilla on kytenyt tyytymättömyys itseen ja ympäristöön. Stressi asioista, joihin ei voi vaikuttaa. Ja se iänikuinen odotus palasi. Se, joka taitaa tulla aina syksyisin. Odotus, että jotain tapahtuisi. Mitä jotain? Ihan mitä vaan. Jotain.

Iltaisin käperryinkin sitten koko viikon itsesääli-tilkuista kasaan kursimaani peittoon. Siitä löytyi taas jos jonkinlaista tilkkua. Oli vihertävä kateus-tilkku, punainen läski-tilkku, reikäinen köyhä-tilkku, yhdessä taisi olla pilkkuja muistuttamassa kaikista ilkeilyistäni, toisessa taas luki isoin kirjaimin yksinäisyys ja suurin tilkku oli likatahroista läikikäs laiskuus-tilkku. Nyt se peitto on kuitenkin taas lukittu kaappiin ja siellä se saisi pysyäkin. Koko syksyn, niin kuin aiemmin suunnittelin.

Tänäänpä sitten koko viikon sisälleni patoamat hyvän olon tunteet purkautuivat kerralla, outoa kyllä, töissä. Onnistuin niin hyvin yhdessä jutussa, että ihan loksahti omatkin leuat auki. Välillä on ihana tuntea ylpeyttä itsestään, omista töistään, pienistä lapsistaan.

Viikolla oli muutakin ohjelmaa kuin peiton alla köllöttely. Jopa niin, että jaloissa tuntui. Oli
koulua, työtä, uutta koulua, opinnäytetyötapaamista, iso-tädillä siivousta, vapaaehtoistyöpalaveria, jumppaa, Suomi-Saksaa stadikalla, lenkkiä, laiharia, lääkäriä, fysioterapiaa ja kiukuttelua.

Viime yönä sisko soitti Madonnan keikalta Lontoon Wembley-stadionilta. Jammailin sitten puolilta öin kotona live-Voguen tahtiin. Ehkä se oli se viikon käännekohta. Tästä alkaa taas viikonloppu ja unhotetaan murheet!