Taapero vs. äiti - lastenkirjat

Olen odottanut tätä niin kauan! Että saisin lukea Arvolle kirjoja. Oikeastaan olen odottanut jo ajalta ennen Arvoa. Jos ei koskaan vauvakuumetta ollutkaan, niin jossain mielen sopukoissa oli näky itsestäni lukemassa lapselleni kirjaa. Ajatus ihmeelliseen maailmaan tutustumisesta juuri kirjojen kautta.

Olemme lukeneet Arvolle iltasadun siitä asti, kun hän oli 8-kuukautinen, mutta muuten hän ei aika pitkään aikaan jaksanut niihin juuri keskittyä. Nyt hän on alkanut osoittaa yhä enemmän kiinnostusta kirjoihin. Päiväkodista olemme saaneet samanlaisia terveisiä.

Usein hän istuu sylissä kuuntelemassa vain tovin eikä tarinaa useinkaan saada luettua loppuun asti, mutta juuri yhtenä iltana luimme läpi peräti kolme Onni-poika-kirjaa. Tuntuu, että mitä enemmän sivuilla on katseltavaa ja mitä useammin sivu kääntyy, sitä pidempään Arvo jaksaa kuunnella. Onni-pojassa on tämä piirros/tarina-suhde kohdallaan.

Joskus hän istuskelee itsekin lattialla lukemassa kirjaa <3 autoja.="" etsii="" h="" ja="" lempiasioitaan.="" mainoksia="" mielell="" my="" n="" niist="" niit="" p="" s="" selailee="">
Meillä onkin pieni ongelma, sillä arvostamme tosiaan kovin erilaista kirjallisuutta.

Itse rakastan esimerkiksi Janoschin tarinoita. Ne ovat tuttuja omasta lapsuudesta. Suloisia ja kerrassaan maailmaa syleilevän viattomia kertomuksia ei yhtään mistään ja toisaalta taas aivan kaikesta. Onnellisuudesta, ystävyydestä, huolenpidosta. Ah. Nämä tarinat luen aina loppuun, vaikka Arvo sylistä jo jonnekin livahtaisikin.

Jos Arvo saa valita, niin kuin hän usein saa, kun seisomme kirjahyllyn edessä yhdessä kirjoja katselemassa, hän valitsee autokirjan. Minkä tahansa, missä on autoja, mutta kaikkein mieluitan Ison Ääninappikirjan, josta lähtee liikennevälineiden ääniä.

Ei ole ääninappikirjassa tarinaa. Ei mitään suloista tai maailmaa syleilevää. Huoh.
Mutta pääasia tietty että vihdoin meillä luetaan!

Kesä 2017 Bucket List - Taapero Edition

• Heitä elämän eka talviturkki 
• Syö elämän eka jäde (vähän on jo harjoiteltu pehmiksellä)
• Juokse sadettimen alla
• Seiso kesäsateessa
• Syö mansikoita suoraan puskasta  (myös musti- ja puolukat!) 
• Upota varpaat hiekkaan
• Käy maauimalassa
• Poimi auringonkukkia pellolta
• Piknik-ruokaile aina kun mahdollista
• Puistohommaile aina kun mahdollista
• Piiloudu puumajaan
• Piirrä katuliiduilla
• Veneile
• Rakenna hiekkalinna rannalla
• Kiipeä puuhun (?)
• Muistuta äitiä, että pyörälläkin päästään perille
• Mökkeile
• Sukuloi
• Reissaa Suomessa ja ulkomailla (kohde Istrian niemimaa, vanhempien valinta, onkohan siellä autoja?)
• Remua kesäleirillä

Aloitamme viimeisestä, sillä tänä viikonloppuna suuntamme ystävien kesken järjestämällemme kesäleiri vol 2:lle. Viime vuoden leiristä lisää täällä.

#retkellä #rantaraitti #espoo #finland

Henkilön Henna (@hennan1k) jakama julkaisu Touko 21, 2017 kello 7.36 PDT

Käyttökelpoinen lahja päiväkodin henkilökunnalle

Minun piti olla kauhean kekseliäs ja originelli. Tehdä jotain persoonallista ja yksilöllistä jokaiselle henkilökunnan jäsenelle.

Kauhean nopeasti sitten tulikin se kevätjuhlapäivä. Edellisenä iltana töiden jälkeen sitten suuntasin Ruohonjuureen ajatuksenani ostaa jotain ekologista ja käyttökelpoista. Ei krääsää. Jotain mitä itsekin haluaisi.

Käteen osuivat sitten nämä kauniit bambutiskirätit, joita meillä kotonakin on käytössä.. Käytin hetken miettien, minkä värinen kullekin hoitajalle sopisi. Sillä tavalla persoonalliset ja mietityt! Ja hyväksi havaitut :)

Ostin ryhmän hoitajille omat ja yhden myös päiväkodin keittäjälle, joka ajatuksella aina tekee Arvolle ainoana lapsena kasvisruokaa.

Ehkä jouluksi sitten jotkut spektaakkelit. Tai jouluiset bamburätit...

Ikea learning tower - tuoli taaperolle

Ikea learning tower tuli jostain internetin syövereistä tietoisuuteeni alkuvuonna.

Tuolin ideana on siis yhdistää (Ikean) keittiöjakkaraan kehikko, jonka avulla taapero pysyy jakkaralla turvallisesti ja voi siten osallistua esimerkiksi keittiöpuuhiin.

"Tilasin" tällaisen tuolin Arvon varapapalta eli äidin mieheltä, joka on alan ammattilainen. Hän toteutti toiveen ja maalasin itse vielä sen äitienpäivänä. Maaliterapiaa auringossa mökillä. Ah.
Ja tiedättekö mitä! Tuoli on mullistanut elämämme keittiössä. Ihan totta, mullistanut!

Päiväkodista tultaessa Arvolla oli ennen pinna täysin miinusmerkkinen mitä ruoan odottamiseen tuli. Nyt hän ryntää eteisestä suoraan torniin. Annan hänelle jotain puuhasteltavaa ja hän jaksaa todella hyvin odottaa ruokaa, kun "saa osallistua".

Sama juttu iltaisin iltapalaa tehdessä ja muutenkin keittiössä puuhastellessa. Arvo muuten tykkää myös auttaa tiskikoneen tyhjentämisessä ja vie esimerkiksi muoviastioita paikoilleen.

Tietenkään lasta ei voi jättää torniin valvomatta, mutta ilman kehikkoa itse ainakin pelkäisin koko ajan Arvon horjahtamista alas enkä varmaan touhuaisi niin rennosti vieressä itse.

Arvo ymmärsi heti, kuinka tuolille kiivetään ja sieltä tullaan alas. Muutamia kertoja hän on yrittänyt väärältä puolelta alas tai kiivetä tuolilta vielä korkeammalle. Mutta kuten todettu olemme aina lähellä.

Yhden vaaranpaikan tuoli jo kyllä aiheutti, Arvo oli siirtänyt sitä niin, että ylsi yllättäen kahvinkeittimelle. Hän ehti napata puolillaan kuumaa kahvia olevan pannun, mutta onneksi oli tuuria mukana ja kahvi kaatui tuolin ulkopuolelle eikä hänen päälleen. Pöydille ei myöskään voi jättää veitsiä tai mitään, mitä ei Arvon käsiinsä tarvitse saada, entiseen tapaan.

Meillä on ikkunat aika korkealla ja tuolin avulla Arvo yltää nyt myös katselemaan niistä ulos. Kiire tulee varsinkin, jos hän kuulee koiran haukkuvan keittiön ikkunan alapuolella. Hauvaaa!

Ja ai että! Tuolin avulla pääsee myös nappaamaan pöydältä porkkanan. Tai kirsikkatomaatin. Maistuvat niin paljon paremmilta salaa nautittuna! Ajattelin, että voisi alkaa jättämään terveellisiä välipaloja saataville, heh!

Kerrassaan huippukapistus, yksi parhaita taaperohankintojamme!

Katso ohjeet Ikea Learning Tower -tuoliin.

Kun sais vielä joskus elämässä nukkua puol kymppiin!

Sunnuntaiaamuna heräsin itsekseni. Oli hiljaista. Oli valoisaa. Tuntui valoisammalta kuin edellisenä aamuna, jolloin kello kuudelta heräsin viereisestä huoneesta kuuluneeseen "äitiiiiii"-huutoon.

Olo oli kerrassaan virkeä. Ihanaa! Kellon täytyy olla ainakin seitsemän.

Jes, Arvo on nukkunut seitsemään ja minäkin pitkästä aikaa saanut kahdeksan tunnin unet. Ah, nyt tulee hyvä päivä! Olen levännyt! Uusi ihminen! Tänään olen superäiti!

Nostan päätäni sen verran, että näen miehen puolella olevan herätyskellon. Kello on 5.05.

Eiiiiiiiiiii! Kirosana, kirosana, kirosana.

Tätä seurasi kaksi tuntia venkoilua kunnes kello 7 se "äitiiii"-huuto sitten kajahti viereisestä huoneesta. Sängystä nousi samainen äitiräyskä kuin edellisaamunakin. Uutta ihmistä ei näkynytkään mailla halmeilla, superäiti taisi lentää etelään.

Jaoin Facebookissa viikonloppuna tämän muiston viiden vuoden takaa.

Oliko elämä vielä viisi vuotta sitten tällaista? Nykyään kello 9.30 asti nukkuminen on tosiaan kaukainen haave. Vaikka olisi juhlinut. Vaikka saisi nukkua. Vaikka lapsi nukkuisi. Viisi vuotta sitten se oli "aikaisin"?

Kyllähän niitä mahdollisuuksia nukkumiseen nimittäin tarjotaan. Äitienpäivänäkin oikein tyrkytettiin hopealautasella. "Nuku ja tuodaan sitten aamupalaa sänkyyn".

En nukkunut ja klo 7 pyysin, että joko voisitte alkaa valmistaa sitä aamupalaa, kun en jaksa enää venkoilla sängyssä.

Just a mom. Waiting for her breakfast. Awake in bed. Since 6 am. <3 #mothersday #momlife #äitienpäivä

Henkilön Henna (@hennan1k) jakama julkaisu Touko 13, 2017 kello 9.21 PDT

Arvo höpöttää - paljon!

Vastahan minä kaksi kuukautta sitten kirjoitin Arvon puheenkehityksestä. Silloin sanoja oli alle kymmenen. Nyt niitä on jo todella paljon enemmän. Päiväkodin ammattilaiset arvelevat, että syksyllä haastelee jo sujuvastikin. Jos kuukausikehitystahti on tämä, niin en minäkään sitä ihmettelisi.

Täytyy sanoa, että kun vuoden verran kommunikointi oli sitä, että joko kaikki oli hyvin tai sitten oli huutoa, niin mua erityisesti ilahduttaa ruoan jälkeen kuultava "kiitti". Siis saan nykyään positiivistakin palautetta. Ja Arvo myös ilmoittaa, kun ruokailu on "loppu". Sitä ennen, jos äiti on hoitanut hommansa erityisen hyvin, saattaa kuulua myös muutaman kerran "nam nam".
 
Päiväkodista lähdetään "kotiin". Samaa sanaa toistellaan kotitalon hississä.

Ovi on "kiinni" tai "auki". Kun Arvo haluaa jotain, hän sanoo "anna". lmapallot menevät pamahtaessaan "ikki".

Kirja on "kiija" ja kello on "kuukku". Mamma, pappa ja mummu sujuvat kuin vettä vain, mutta ukki on "kki". Hän itse on "Avvo" ja monet päiväkotikavereiden nimet sujuvat myös. Toisen kummitädin nimi sujuu myös "Eini" ja serkkupoika on "Juutu".

Hän on myös alkanut yhdistää ei'tä muihin sanoihin. Päiväunille mentäessä päiväkodissa hän kuulemma höpöttää niin kauan kuin uni tulee. Joskus on kuulunut "ei äiti, ei auto". Kotona pinnasängyssä häntä odottaa "pupu" ja sieltäkin saattaa kuulua sitä höpinää unentuloon saakka.

Minä ja mies olemme molemmat "äiti". Näin on ollut jo pitkän aikaa. Arvo ei edes yritä sanoa iskää, vaikka se on oikeastaan ainut sana, jota yritämme hänelle aktiivisesti opettaa. Myös pallo on ollut alusta asti "aappu", vaikka me sitkeästi sitä palloksi sanommekin.

Ja "kato"! Pitää varmistaa, että näethän sinäkin nyt ihan varmasti tuon maailman ihmeellisimmän asian. Se onkin nykyään hyvä kakkonen edelleen ykköspaikkaa pitävän "auton" rinnalla. Myös ikkuna on "auto", olemme päätelleet, että hän reagoi ikkunoihin näin, koska niistähän on mahdollista nähdä autoja!

Muita sanoja: "kukka", "kakku", "kakka", jotka tulevat vaihtelevasti oikein. Tuoli on "kiikkaa". Sitten on "hauva" ja "vauva". Lehmä on "ammuu", lammas on "mää" ja hevonen "i a aa". "Ankka" sanoo "kvaak".

On myös monia sanoja, joille emme ole vielä tarkoitusta löytäneet. Esimerkiksi "miimaa", se saattaisi olla maito, mutta on se muutakin. Tai "tiituu"...

Sitten hän saattaa yhtäkkiä sanoa kirkkaasti, että "minä". Tai "enna", minähän olen Henna. Nämä eivät kuitenkaan tule niin tarkoituksenmukaisesti.

Ja aivan joka päivä uusia! Tänään aamulla sanottiin iskälle tavanomaisen "heihein" sijaan "heippa".

Munasolujen luovutus - hoidon jälkeen

Munasolujen luovutuksesta maksetaan korvaus. Keräyspäiväksi saa sairauslomaa, jota itse en työni luonteesta johtuen joutunut kuitenkaan käyttämään. Sairauslomatodistukseen ei merkata diagnoosia, joten jotkut työnantajat voivat kieltäytyä maksamasta sairausloman ajalta palkkaa. Tästä syystä luovutuksesta saa lakisääteisen kertakorvauksen, jolla katetaan mahdollinen ansionmenetys.

Myös matkat korvataan ja jokaisesta käynnistä klinikalla saa myös tuon ansionmenetyksen kattavan korvauksen.

Itse etukäteen kuvittelin tämän olevan muutaman sata euroa, mutta kaikkine käynteineen ja kuluineen on lopullinen summa yli 500 euroa. Raha ei tietenkään ollut minulle, eikä saa muillekaan olla, motivaationa luovutukseen, mutta en voi kieltää etteikö se toisaalta tunnu ihan mukavaltakin korvaukselta.

Viiden viikon päästä luovutuksesta on jälkitarkastus, joka on minulla vielä edessä. Sen yhteydessä voin kysyä munasolujeni "kuulumisia". Siinä vaiheessa kai on vain yksi kuuluminen, joka kerrotaan. Alkoiko raskaus vai ei?

Ajattelin, etten kysy, koska olin yllättävän kiinni prosessissa henkisesti, mutta todennäköisesti uteliaisuus minussa vie voiton.

Myöhemmin voin koska tahansa soittaa klinikalle kysyäkseni munasolujeni jatkosta. Onko niistä alkanut raskaus? Onko lapsia syntynyt? Varmasti joskus vielä soitan.

Hoidon aikana ja sen jälkeen olen käynyt jonkun verran keskusteluja asiasta erilaisilla foorumeilla. Yllätyin vähän, että jotkut naiset kertovat heidän miestensä olevan luovutusta vastaan.

Minulla ei ole tarve puuttua kenenkään parisuhteisiin, eikä tämä luovutus ole mikään kansalaisvelvollisuus ja jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä. Mutta omaan korvaani kuulostaa aika patriarkaaliselta, että minun olisi pitänyt pyytää mieheltäni lupaa. Kyse on kuitenkin minun soluistani ja vartalostani.

Muistaakseni esitin asian miehelleni niin, että "olen ajatellut tällaista" ja sitten asiasta keskusteltiin. En tiedä, miten olisin reagoinut voimakkaaseen vastareaktioon.

Ja toisaalta tunnenhan minä kumppanini. Yksi monista syistä, miksi olen hänet valinnut, on se tuki, jota häneltä saan kaikkiin "hullutuksiini". Aivan ehdotonta tukea. Ehkä osa siitä välittyikin hoitotektissäni.

Hänelle kuuluukin suuri kiitos, että tämänkin minun kanssani katsoi läpi. Ehkäpä nämä minun hullutukseni ovat yksi syistä, joiden takia hän on valinnut minut.

Todennäköisesti, jos minut luovuttamaan vielä kelpuutetaan, teen toisen kierroksen syksyllä. Koska oikeasti tämä ei ollut vaikeaa, ei pelottavaa, ei raskasta (paitsi ajoittain omat ajatukset), opin paljon biologiasta (!) sekä itsestäni. Minusta koko prosessi vaati vain vähän halua auttaa ja omistautumista. Viitsimistä. Suosittelen kaikille lämpimästi, jos tällaisia haluja on.

Tähän päättyy tämä munasoluluovutussarja. Saattaa olla, että päivitän vielä niitä solujeni kuulumisia tai jos jotain muuta ilmenee.

Tai tämän vielä sanon. Kirjoitin kirjeen. Printtaan sinne mukaan nämä tästä luovutuksesta kertovat tekstit ja kuvan itsestäni. Kuoren päälle kirjoitan: "Lapsille, jotka syntyvät luovuttamistani munasoluista". Sen sitten joskus joku saa tai sitten ei.

Kuva: Pixabay