EMME SYÖ HEVOSIA EMMEKÄ MUITA AJONEUVOJA

Arvolla on maatilan elämästä kertova kuvakirja, jossa on paljon tapahtumia joka sivulla. Traktori kyntää peltoa, alakulmassa liftari liftaa, haikara on napannut sammakon suuhunsa ja ihmiset poimivat marjoja puskassa...

Arvo tietysti kyselee koko ajan "mikä toi on?", ja hänestä on hauskaa myös etsiskellä pyydettyjä yksityskohtia. Arvon hengitys aivan tihenee, kun häntä pyytää etsimään kuvasta vaikka ketun. Niin jännää se on.

Minulle on pistänyt silmään, että eläimet eivät ole kirjassa kovin hyvin kohdeltuja. Niitä on häkeissä sekä kuljetusautoissa ja ne näyttävät surullisilta. Jossain kuvassa (kts kuva) lampaat pursuavat kuljetusautosta ja peräti tippuvat kyydistä.

Katselimme Arvon kanssa kirjaa tuossa yhtenä iltana ja selitin hänelle ohimennen, että "tässä on lampaita, niitä kuljetetaan autossa, me ei syödä lampaita".

En ole aiemmin Arvolle asiasta puhunut. Nyt se vain tupsahti suustani. Olemme toki välillä mietiskelleet, mitä joskus sanomme Arvon kysellessä ruokavaliostamme. Se aika saattaa olla lähempänä kuin arvaammekaan... Mitään valmista vastausta meillä ei ole, mutta kirjojen avullahan sitä on varmasti mahdollista selittää.

Selailimme Arvon kanssa kirjaa eteenpäin katsellen muita asioita. Yhdessä kuvassa oli hevonen.

"Ei saa syödä hevosta", Arvo sanoi vakavana. Vastasin hänelle, että ei me syödä hevosiakaan ja ajattelin, että vau, hänhän ymmärsi nopeasti!

Seuraavalla sivulla Arvo osoitti taas kuvaa ja totesi "ei saa syödä mönkijää". Aivan totta, sitäkään ei meillä tosiaan syödä.

Sitten Arvo ilmoitti, että "saa syödä puuta"... Vähän kinkkisempi äidille. Mutta noh, ihan hyvä avaus tuleville keskusteluille :D

Tauditon tammikuu - onko mahdollista?

Kuva: Pixabay

Tammikuun viimeinen päivä käynnissä. Arvo köhii. Minulla kurkku karheana.

Voi vielä kääntyä suuntaan tai toiseen, ehkä ei tulla kunnolla kipeiksi. Ehkä kahden päivän päästä elelemme taas sairastuvalla...

Isovanhemmat puhelimen pikavalinnassa. Ihan vaan varmuudeksi.

Jaksoin viime vuoden lopun sairastelukierteen sillä ajatuksella, että vuodenvaihteen jälkeen helpottaa. Että kunhan vuosi vaihtuu, tämä loppuu ja sitten olemme terveitä.

Ei se tietenkään mihinkään perustunut. Oli vain ajatus. Jotain konkreettista odotettavaa.

Ihan. Kohta. Helpottaa. Jaksat vielä.

Joulun lähestyessä alkoi toiveet jo heräillä, että ehkä tämä olikin tässä! Kuitenkin joulun jälkeen olimme vielä koko perhe kertaalleen kipeitä. 

Sitten alkoi vuosi 2018 ja olemme olleet terveitä. Koko kuukauden. KOKO KUUKAUDEN.

Mitä nyt näin kuun viimeisenä päivänä en ole enää ihan varma. Köh köh.

Mutta mä lasken tämän onnistumiseksi. Taudittomaksi tammikuuksi. Sellaisenhan minä tilasin.

En tiedä, miten sen sain?

Arvon päiväkodissa jylläsi nimittäin aiemmin tammikuussa todella paha kuumetauti, joka kaatoi lähes kaikki lapset, heidän perheenjäsenensä ja työntekijätkin vuorollaan petiin. Ja piti siellä viikon kerrallaan.

Elin koko ajan siinä odotuksessa, että jokohan se tällä viikolla tulee meille, ensi viikolla viimeistään... Ei se sitten tullutkaan.

Mahdollisestihan se oli influenssaa ja pojat on meillä tänä syksynä rokotettu. Saattoihan se tosiaan juuri tässä kohtaa sitten meidät suojata.

Arvo on ollut kohta myös jo kaksi kuukautta korvatulehdukseton. Keskellä pimeintä talvea! *isot koputukset isoimman puun kylkeen*

Kävin vuodenvaihteessa myös omalla kustannuksella yksityisellä laboratoriokokeissa, joilla mitattiin erilaisia veriarvoja. Toiveenani oli, että jos sieltä löytyisi vastaus tähän sairasteluun. Nappiarvot muuten, mutta rautavarastoni olivat alhaiset. Siihen on nyt menossa rautakuuri.

Syömme miehen kanssa tällä hetkellä muutenkin aikamoista patteria lisäravinteita. Juomme aamulla inkiväärishotit. Arvolle annan välillä ylimääräistä D-vitamiinia (muuten hänellä käytössä nykyään monivitamiini).

Lisäilin näitä "varotoimenpiteitä" pikkuhiljaa syksyn aikana etsiessäni helpotusta flunssakierteeseen. Nyt ollaan oltu terveitä kuukausi enkä enää uskalla jättää mitään pois. Jos se onkin just se joku tietty nappi, joka pitää korttitalon kasassa... Ehkä sitten vapun jälkeen vähennellään?

Ja tällä hetkellä kulutamme myös kiitettävät määrät tuoreita kasviksia ja hedelmiä viikossa.

Kauppalistalla on joka viikko ainakin kaksi kiloa porkkanoita, parisen kiloa kukkakaalia, kilo tomaattia, kilo kurkkua, salaatteja, paprikoita, pussi avokadoja, veriappelsiineja, banaaneita, omenoita, palsternakkaa, bataattia.

Puoli kiloa päivässä - todellakin täyttyy!

Mutta mikäänhän ei ole lapsiperheessä niin varmaa kuin epävarmuus. Tuolta kuuluu köh. Joku niiskaisee. Itkuinen yö. Aamuinen kurkkukipu.

Ja sitten mennään taas.

Kop, kop, kopoti, kop!

Pullaa vai ei pullaa? Hyvä ihminen viikko 3

Vegaanisia aterioita viikon varrelta. Ruoassa olen pysynyt.

Alkoholi: 0

Vegaaninen ruokavalio: 90% (tätä kai on turha ilmoittaakaan enää, kun en oikein tiedä miten sen laskisikaan ja 100 % en pyrikään)

Herkkuja: 0

Shoppailu: 0

Liikunta: 3 x kävelylenkkiä

Paino: 0,5 kg (-2 kg yhteensä)

Jee jee, hyvänä ihmisenä elämisen puoliväli saavutettu!

Ekaa kertaa tällä viikolla olen kokenut pientä epäröintiä päätökseni kanssa. Lauantaina teki mieli yhtä ginitonicia ja sunnuntaina himoitsin laskiaispullaa. Kuusi viikkoa alkoi yhtäkkiä tuntumaan aika pitkältä ajalta, vaikka puoliväli jo kolkuttelikin.

Pysyin kuitenkin erossa drinksuista ja pullista, mutta päädynhän minä yhtä sääntöä rikkomaan... Mahdanko sittenkään saada sitä tilaamaani sädekehää tämän päätteeksi?

Tällä viikolla söin nimittäin kerran juustoa. Enkä mitä tahansa juustoa, vaan Taco Bellin megamättöä juustolla.

Tunnustan.

Mutta enpä silti itseäni juuri ruoski (tästäkään), koska yksi (harkittu) juustolipsahdus kolmessa viikossa ei tunnu missään.

Paitsi leuassa! Nimittäin pari päivää Taco Bell -hulluttelun jälkeen tuli todella pitkästä aikaa kipeä finni leukaan. Kenties ei laisinkaan sattumaa?

Lisäksi muuten söin popkornia leffateatterissa (Tuntematon, vihdoin!). Ja yhden kebabin (vegaaninen vöner, nams). Jep, tosi terveellistä...

Mutta paino pysyy laskusuunnassa ja kokonaisuushan se on mikä ratkaisee!

Liikuntaa en nyt millään tunnu saavan käynnistettyä lenkkeilyn lisäksi. Eipä sillä, parempi se lenkkeilykin kuin ei mitään ja nautin kyllä just ulkoilusta sisällä vietettyjen toimistopäivien jälkeen. Ja olemme käyneet lenkillä myös koko perheen voimin, mikä tietty on mukavaa sekin.

Mutta jos tähän saisi rinnalle muutaman jumpan edes. Uiminenhan olisi mun laji, mutta tällä hetkellä elämäni tapahtuu uimahallikatveessa.

Ja hei neljäs viikko käynnissä! Yritänpä nyt sen liikuntakipinäkin (jota on näkynyt viimeksi viime syyskuussa ennen sairasteluputkea) taas löytää, oisko vinkkejä?

Lasten kulttuurikeskus Rulla

Vietimme ihanan viikonlopun Arvon ja äitini kanssa Tampereella. Mieheni oli jo kauan sitten varannut kätyn (kämppä tyhjänä) poikien peli-iltaa varten.

Siitä syntyi tämä idea pienestä yön yli reissusta.

Tampereella kävimme haudoilla (minun äidin puolen isovanhempani), joilla Arvo ei vielä koskaan ollut vieraillutkaan. Tuntuu harmilliselta, etteivät nämä sukupolvet koskaan kohdanneet. Olisivat niin rakastaneet toisiaan.

Söimme aivan mainion (vegaanisen) illallisen Muusa-ravintolassa. Olin käynyt siellä kerran aiemmin viime kesänä ja Bang bang -kukkakaaliwingsit ovat kummitelleet minulle siitä lähtien. Sitten otin sen lasin valkoviiniä ja rikoin tipattomani, sen jo selitinkin!

Illallisen jälkeen hytisimme Omenahotellissa. -12 asteen pakkanen ulkona ja ilmastointi täysillä sisällä. Äitini soitti "respaan", mutta avuksi tarjottiin vain lisäpeittoja. Tänks much ja never again!

Sunnuntaina kävimme vielä ihastumassa Tampereen lasten kulttuurikeskus Rullaan. Aivan ihana paikka, erilaisia tiloja ja paljon ihmeteltävää. Sellainen lempeä, syliinsä sulkeva ympäristö, juuri mitä lapselle suunnitellulta tilalta toivoisikin.

Rullaan pääsee ilmaiseksi sisään ja siellä on osittain vaihtuvia näyttelyitä.

Sinänsä huono suositella Rullaa juuri nyt, kun se tämän viikonlopun jälkeen sulkee ovensa muutamaksi kuukaudeksi muuttaessaan osoitetta. Mutta kesällä taas pääs, kannattaa käydä tutustumassa! Me aivan varmasti menemme uudestaankin.

Lapsen ensimmäiset silmälasit

Meillä asuu nykyään tällainen pieni silmälasipäinen taapero.

Silmälasien hankinta oli aika mutkainen prosessi, johon liittyi ikävän paljon huonoa asiakaspalvelua, inhimillisiä virheitä ja vähän piti äidin jo suutahtaakin. Se vei hieman ylimääräisiä voimia tässä viimeisen kuukauden aikana. Mutta siitä ehkä lisää myöhemmin. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Nyt keskitytään tähän uuteen tilanteeseen ja silmälasien kanssa elämisen harjoitteluun. Kehumiseen ja kannustamiseen. Jos meiltä kysytään, Arvolle on just tapahtunut hänen elämänsä upein juttu!

Silmälasit Arvo tarvitsee vaikeaan taittovirheeseen, joka havaittiin silmälääkärissä, jonne Arvo ohjattiin pyynnöstämme neuvolasta. Hän on karsastanut oikeaa silmää sisäänpäin viime kesästä asti, syksyn aikana sen alkoi huomata jo perheemme ulkopuolisetkin ihmiset. Nyt silmälasihoidon alettua silmien tila kontrolloidaan kolmen kuukauden kuluttua.

Eilen lasien hakemisen jälkeen juhlistimme asiaa kakulla. Arvo sai syödä itse koko palan. Erikoista herkkua erikoiseen päivään. Muutenkin asiaa on valmisteltu hänelle jo hyvä tovi. Ja hihassa on varalta muutama kikka kolmonen, jotta laseista saadaan kiva rutiini päiviin.

Kävimme myös päiväkodissa Arvon omahoitajan kanssa jo etukäteen keskustelemassa asiasta. Ja kävikin niin hauskasti, että hän inspiroitui itsekin tapaamisen jälkeen käymään optikolla ja aloittelee silmälasien käyttöä pian yhtä aikaa Arvon kanssa.

Minulla on täysi luotto päiväkotimme ammattilaisiin, että silmälasipäinen taaperomme on siellä erinomaisissa käsissä. Kaikilta osin.

Ja kyllä Arvo tosiaan tuntui lelujaan katsovan illalla vähän tarkemmin kuin ennen. Ehkä hän tosiaan näkee nyt eri tavalla ja paremmin. Itse kurkistin vahvoista laseista näpi ja näin vain sumeaa.

Toki siihen, tuleeko laseista Arvolle positiivinen vai negatiivinen asia, vaikuttaa osaltaan varmasti myös muiden suhtautuminen. Siispä vieno kuuluva pyyntöni kaikille tutuille ja tuntemattomillekin. Ihastelkaa Arvon (kaikkien lasten) laseja, se pönkittää lapsen itsetuntoa, tekee niistä hänelle hienon asian ja vanhemmat kiittävät varmasti! Kiitos :) 

Sitruunaiset vihreät linssit

2 dl vihreitä linssejä
1/2 sitruuna
Lehtipersiljaa
Suolaa, pippuria, currya

Keitä linssit ohjeen mukaan. Valuta hyvin.

Kuumenna pannulla oliiviöljyä. Lisää linssit pannulle.

Mausta curryllä, suolalla ja pippurilla. Pyörittele hetki ja purista päälle puolen sitruunan mehu. Silppua sekaan lehtipersiljaa ja ota pois liedeltä.

Nauti heti perunamuusin kanssa. Se meillä tehdään useimmiten pakastemuusipussista kauramaitoon, joten tämä on todellista pikaruokaa!

Alkuperäinen ohje, jossa mukana sipulia ja normipersiljaa: Pidempi korsi

Oho, hupsista - Hyvä ihminen viikko 2

Ei nyt paras malliannos kasvisten syömisestä, mutta sunnuntain pikaruokaa eli vegaaninen avokadopasta (normiresepti, ei parmesania, mutta paahdettuja auringonkukansiemeniä)

Alkoholi: 1 

Vegaaninen ruokavalio: 90% 

Herkkuja: 0

Shoppailu: 1 Finlaysonin alepussukka

Liikunta: 4 x kävelylenkkiä

Paino: -0,5kg (-1,5kg yhteensä)

Heti viime maanantaina mun isä sanoi, että näytän reippaalta! Oho, toimiiks tää? Olenko mä reipas?

Juu ja ei.  Ehkä olen ollut vähän energisempi nyt. Vaikea tosin sanoa mistä syystä, kun koko viime vuoden loppu meni sairastellessa... psst, emme ole olleet koko alkuvuonna kipeitä vaikka päiväkodissa jyllää tällä hetkellä todella rajut taudit... psst ja kop kop kop ja pliiiis!

Oho, hupsista liittyy puolestaan tuohon yhteen alkoholiannokseen. Ihanaa vegaanista illallista tamperelaisessa ravintola Muusassa nauttiessani oli vaan pakko ottaa yksi valkkarilasillinen. 

Semmosta se on. Mokasin. Mutta en oikeastaan ole pahoillani, koska kokemus oli niin täydellinen. Toki otan nyt opikseni ja yritän vältellä tällaisia houkutustilanteita loppuajan :) 

Olen käynyt muutamasti tässä parin viikon aikana ulkona syömässä. Kokemukset ovat olleet vaihtelevia. Perusravintolan pakollinen yksi vegaaniannos oli hampurilainen ja ei ollut kyllä kummoinen. Ja mielummin olisin syönyt jotain terveellistä. 

Nepalilaisessa sain tosi maukasta vegaaniruokaa. Fafa'sissa vegaanipita oli aivan kelpo, mutta olisin toivonut vähän enemmän panostusta, vaikka vegaanista tsatsikia. 

6 viikon ihmiskokeeseen suostuessani (niin, itse ehdotin itselleni ja itse myös suostuin) en tajunnut, että matkan varrella on LASKIAINEN! Mun on saatava yksi laskiaispulla. Hillolla, tottakai.

Kun se oikea pulla (mikä tahansa pulla ei tietenkään käy) tulee vastaan, minä sen syön. 

Yhtenä päivänä meinasi käydä sattuneen viinivahingon lisäksi myös juustovahinko. Arvolle ei maistunutkaan iltapalaksi kuin puolikas juustovoikkari ja meinasin napata valmiiksi tehdyn toisen puolikkaan suuhun.

Jarrut! Ei juustoa. Enkä syönyt.

Joku varmaan pitää mua hölmönä, kun pidän nollatoleranssia juustoon, kun kuitenkin olen esimerkiksi syönyt jonkun verran kananmunia. Ja sit sorruin siihen yhteen viinilasiin. 

Tää on kuitenkin haaste muiden joukossa. Ja tällainen kaltaiseni juustoaddikti todellakin tarvitsee tämän nollauksen.  Miettiä vaihtoehtoja ja elämää ilman juustoa. Jättää se turhissa asioissa pois.

Ja 90 % vegaanisuuteen päästäkseen pitää toki joku roti pitää. Lisäksi minun mielestäni jokainen valinta jättää joku eläinperäinen tuote pois on kannattavaa. 

Pitää antaa kyllä tunnustusta itselleni kyllä tuosta nollalinjasta herkkujen suhteen! Seurueeni söi Muusassa myös vegaanista suklaakakkua, mutta meikä ei.

When you are at a restaurant with your grandma and she orders cake for dessert. #grandma #dinner #weekendvacay #ravintolassa #mummu #viikonloppureissu #herkku

Henkilön Henna (@hennan1k) jakama julkaisu Tammi 20, 2018 kello 9.43 PST