Jotkut asiat eivät muutu

Hieno reissu Tampereelle. Serkku valmistui dippa-inssiksi. Häntä juhlittiin komeasti tätini ja enoni luona. En ollut käynyt heillä varmaan kymmeneen vuoteen. Asioista on tapahtunut, mutta niiden yli on päästy. Pitkästä tauosta huolimatta tuntui kuin kotiinsa ois tullut...

Pieninä me serkun kanssa saippuoitiin heidän suihkuhuoneensa lattia ja liuttiin pyllyillämme sen poikki. Heillä oli kissoja, joskus kissanpentujakin, pihalla sadetin ja aina lämmin tunnelma. Muistan kuinka pidättelimme pienenä naurua heidän ruokapöytänsä ääressä, kun mummu kahdeksatta kertaa kommentoi synttärikakkua. Mummu kuoli Alzheimeriin vuonna 2004.

Jos ei muutu yhteenkuuluvaisuuden tunne sukulaisten kanssa miksikään, ei sitä muutu kyllä itsekään juuri vuosien saatossa. Tätini näytti minulle sormenpään kokoista, savista norsua, jonka olin joltain matkalta tuonut tuliaisiksi täydentämään heidän valtavaa norsuesineiden kokoelmaansa. Olin ehkä jotain 12 ja kuulemma ollut hyvin häpeissäni kun kyseessä oli ollut niin pienen pieni norsu. Äitikin muisti tapauksen ja sanoi minun miettineen etukäteen, että kehtaako niin pientä lahjaa antaakaan. Tällä kertaa vein mennessäni aiemmin kesällä ottamiani kuvia kolmesta pikkuserkuksesta. Jaoin niitä sukulaisille. Etukäteen ajattelin, että oliko tämä nyt sittenkin ihan hölmö idea...

Suosittelen muuten tamperelaista Anteron kukka -kauppaa. Herttainen täti tarjoili kukkien lisäksi persoona-analyysia. Valitsin ruskean coffee break -lajikkeen ruusun lahjaksi ja hän arvioi minut valintani perusteella hyvin ennakkoluulottomaksi. "Yleensä ihmiset valitsevat noita perinteisempiä."

Jäin Tampereelle illaksi yhden ystävän luo, joka on useiden maailman matkojen jälkeen asettunut mukavan lähelle ja kai ihan jäädäkseen :) Oli ihanaa. Otimme toki hieman viintä ja kävimme valloittamassa Tampereen yötä. Yöhön kuului jännittävä kohtaaminen miehen kanssa, joka oli perunut omat häänsä 10 päivää ennen h-hetkeä. Hän oli 21-vuotias ja kertoi, ettei tyttöystävä ollut päästänyt häntä ulos yhteisestä kodista vuoteen. Ehkä parempi, että jäi (tod. näk. lyhytikäinen) avioliitto väliin.

Ja höh. Kaaduin taas. Niin, tiedän. Kotimatkalla ravintolasta. Samalle polvelle kuin viime viikonloppuna. Tällä kertaa minulla oli housut. Mutta erittäin liukkaat kengät. Ja oli satanut.

Heitin kengät, eli ilmiselvän syyllisen kaikkeen epäonneen elämässäni, kaverini kodin pihalla menemään ja kävelin varpaisillani sisään. Joku ystävällinen naapuri oli ne yön aikana asetellut katukivetykselle vierekkäin. Nappasin ne siitä kovin kovin nöyränä tyttönä aamulla kassiini, kun lähdimme kotia kohti.

Viime viikonloppuna oli double fail. Nyt enää fail. Ehkä ensi viikonloppu jo onnistuu!