Riemu

Kuinka usein sitä ihminen kiljuu ilosta? Huutaa suoraa huutoa riemusta, kun sanoja ei löydy?

Itse en muista tehneeni sellaista koskaan ennen. Eilen niin kävi. Siinä hieman ennen puolta yötä yhdessä täyteen ammutussa helsinkiläiskuppilassa. Minä nousin ylös ja huusin ääneni käheäksi.

Minusta tulee hillitön jääkiekkofani kerran vuodessa. Se tapahtuu aina näin kevään korvalla, kun puihin ilmestyy lehdet ja Suomi-pojat hyppäävät kaukaloon. Silloin minä istun television ääressä ja kannustan.

Näin on tapahtunut ainakin 17 vuoden ajan. Muistan nimittäin vuoden 1995 voiton. Istuin olohuoneessa sijainneen parven rappusilla, enkä meinannut uskaltaa katsoa koko peliä (se asia ei ole näinä vuosina muuttunut, eilenkään en uskaltanut).

Sisko lähti 95-vuoden voiton jälkeen Helsinkiin torille. Minä olin 11-vuotias, enkä päässyt. Voisin kuvitella (tämä ei siis ole oikea muisto), että isäni on tuolloin lohduttanut torikateudesta kärsivää pikkutyttöä ”kyllä sinäkin sinne torille vielä ehdit”.

16 vuotta myöhemmin mä vihdoin pääsen torille, vihdoin tuli sitä kultaa.

Onnea pojat.