Flunssanen täti/myyjä/vaimo/kokki/leipuri/farmari

Vaikka viikonloppu meni flunssaisena, ehdin aika paljon:

Tehdä fondueta (vihdoin resepti, joka toimii idioottivarmasti, pitää jakaa) ja kokonaisia sinisimpukoita. Ja pahoja, kuivakoita laskiaispullia (viime vuonnakin epäonnistuin, hyvät pullareseptit jakoon!)

Käydä katsomassa Robocopin. Ekoilla "oikeilla treffeillä" (muistatteko, ne oli nämä!) katsottiin mun silloisen kämppiksen kokoelmasta molempien lapsuuden kulttielokuva Robocop. Nyt melkein tasan 4 vuotta myöhemmin käytiin katsomassa elokuvan remake, joka ei ollut niin huono kuin kuviteltiin. Siinä oli jopa ihan mielenkiintoista filosofista pohdintaa aiheesta (joo, oikeesti... mut vähän vaan). Ostin meille liput ystävänpäivä/0,5-hääpäivälahjaksi.

Myydä pyöräni. Sain hyvät rahat pari vuotta vanhasta pyörästäni ja olen nyt vapaa ostamaan uuden. Jes! Tällä kertaa en mene "kunhan-se-on-kivannäköinen" edellä vaan toiminnot! Mummopyörällä ei kovaa pötkitä. Ja ensi kesänä pitää päästä kovaa, liian monta etanakesää jo takana. Tonnin haaste, kolmas kerta toden sanoo!

Olla täti. Ehkä tähän astisen tätiurani tärkeimmällä hetkellä, nimittäin korvien rei'ityksessä. Voi kun sitä lasta niin jännitti, mutta rohkeasti suoriutui ja oli niin onnellinen jälkeenpäin. Illalla hän lauloi mulle tuutulauluksi Joka ilta kun lamppu sammuu, kun en itse sitä osannut hänelle laulaa.

Pienemmän sirpakan perässä saikin sit sunnuntaina juosta, kun hän innostui varastamaan Saarenmaa-pullon viinakaapistahyllyltä ja juoksi ympäri asuntoa sen kanssa.

Ai niin ja käytiin me tietty Aadan kanssa myös Rehndahlin kotieläinpihalla. Aika kiva paikka Kirkkonummella, eläinrakas lapsonen siellä tietty kieppui kaikkien kaulassa.

No, tänään skippasin jumpan ja kävin ostamassa flunssalääkettä. Hö.

Laama, hassu eläin.

Lumilinko

Tulihan se lumi eteläänkin. En ole mikään suuri talvifani, mutta on se lumen tuoma valoisuus on ihanaa. Ja kiva kun narskuu kenkien alla.

Mutta pakkasta mä en kyllä siedä kymmentä astetta enempää. En viitti tällaisilla keleillä kyllä nenääni ulos laittaa enempää kuin on pakko. Hyh.

Minä ja talvi...

Meillä oli lauantaina vieraita ja tämä tapahtuma jääköön historian kirjoihin Lumentulon brunssina 2014. Yksi pieni vieras ryntäsi heti ohuen lumikerroksen ilmestyttyä ulos "tekemään lumiukkoa". 

Missä sä olit kun vuoden 2014 alussa satoi lunta?

P osti äidilleen joululahjaksi mökille lumilingon ja sen testaamispäiväksi oli sovittu sunnuntai jo kauan ennen kuin lumesta oli tietoakaan.

Muumien mökillä.

Lumi satoi siis melkein kuin tilauksesta. Toki sitä piti vähän keräillä kasoiksi, jotta lumilingosta saatiin kunnon suihku irti.

Aikuiset ihmiset ja uusi lelu.

Voi sitä riemua! Luulen, että jos lunta tulee niin paljon että mökillä oikeasti tarvitsee tehdä lumitöitä, sinne pitää kiiruhtaa ettei joku muu ehdi ensin.

Mökillä myös grillattiin makkaraa ja juotiin glögiä. Soijanakki uppoaa jo ku vanhalta tekijältä!

Vaatteissa pitkästä aikaa tuttu savunhaju.

Hetkiä Serengetillä

Makustelen vielä kaikkea kokemaamme. Samalla pelkään, että unohdan. Rusketuskin hiipuu päivä päivältä.

Kuvassa on yksi upeimmista hetkistä Serengetillä. Suurin reissun aikana näkemämme norsu käveli tielle, pysäytti autoletkamme ja kävi syömään. Sitten odoteltiin.

The animals are the residents, we are the visitors.

Eläimille ei tööttäilty, huudeltu tai muuten häiritty. Hiirenhiljaa seurasimme, kun leijona vaani seepralaumaa. Raskain mielin katsoimme liian aikaisin käynnistyneeseen synnytykseen kuollutta seepraa. Innoissamme odotimme, josko puussa nukkuva leopardi yhtäkkiä heräisi ja kääntäisi päänsä meitä kohti. Ei se herännyt. Mutta suora katsekontakti syntyi toisen silmänsä menettäneen leijonan kanssa (kuvassa toinen yksilö).

Norsuja leikkimässä, hyeenoja juoksemassa, leijonia loikoilemassa ja kirahveja lehtiä mussuttamassa. Sata virtahevosta keskellä lampea. Krokotiili rantapenkalla. Puun takaa vilahtaa pumban pylly. Mietin, että jos kotona kerron nähneeni 10 000 seepraa, osunko lähellekään oikeaa määrää?

Kenelläkään ei ollut asetta, eläinten ja ihmisten välissä ei ollut yölläkään aitaa. Vessan kulmalta meitä tuijotti leijonan silmäpari. Tuli kiire. Teltan turvassa, makuupussin nyörit tiukalla, kuunneltiin yö luonnon ääniä (aamulla kysyin fiksummilta mitkäs siellä olivat yöllä liikkuneet). Seeprat, hyenaat, leijonat ja norsut. Ensimmäisillä oli ollut joku äänekäs konflikti.

Punaista pölyä vaatteet, hiukset ja tavarat täynnä. Tuuli kasvoilla jeepin kattoikkunasta kurkistaessa. Kun lähdimme Serengetillä satoi ja suuri sateenkaari levittyi tasangon ylle. Näkisinpä vielä yhden leijonan.

Kunnioitusta puolin ja toisin. Tervettä pelkoa ja niin paljon jännitystä. Uskomattomin reissu koskaan.

Luonto herää eloon

Oltiin mökillä yötä ja nukuttiin katonrajassa.

Kello neljältä siihen katolle istahti joku rastas, joka kiljui siinä puolisen tuntia.

Sitten aurinko nousi.

Sitten sade ropisi ja orava juoksenteli katolla (okei, tässä vaiheessa hipsin pihan poikki käymään vessassa ja tuntui itse asiassa melko kivalta se valoisuus ja kesäsade, pakko myöntää, mutta en mä halua kello kuudelta lauantaiaamuna olla hereillä!).

Sitten kimalainen löysi tiensä kattoikkunaan ja yritti änkeä itseään sen lasinläpi seitsemästä kahdeksaan.

Sitten orava juoksenteli.

Olipa kiva yö!

Mutta sitäkin kivampi ilta kavereiden kanssa grillaillessa. Ei tarvinnut lähteä kylmää pakoon sisään, mutta hyttysiä. On kesäelämä niin paljon ihanampaa kuin talven vastaava. Vaikka herkkäunisena mieluummin nukkuisin jossain pimeässä äänieristetyssä huoneessa.