Showing posts with label p-suhde. Show all posts
Showing posts with label p-suhde. Show all posts

Thursday, January 7, 2016

Miten meillä nukutaan ja uusi arki!

Miten teillä nukutaan? Yleinen kysymys vauvaperheille. Ihan ookoo, on yleisin vastaukseni. Ja se on totta. En ole ollut missään vaiheessa, lukuunottamatta yksittäisiä päiviä, mitenkään tosi väsynyt. Vauva nukkuu joka yö ainakin yhden 3 tunnin pätkän. Alkuun nukahdin kuin tukki kun pääsin sänkyyn (tai no ihan alkuun valvoin vauvan hengittämistä vahtien), mutta nyt nukahtaminen ei aina onnistu kuitenkaan heti. 

Mutta siis öissä on ja ei ole rytmiä. Viime aikoina nukkumaanmenoaika on venynyt jopa kahteen ja herääminen puoliin päiviin, mutta eilen illalla vauva nukahti yllättäen jo 23 jälkeen P:n syliin. No puolilta öin hän kuitenkin hermostui pinnasängyssä ja otin hänet viereen syömään. Siitä hän heräsi 3.30 ja menimme vaipanvaihdon (huoh, hoitopöydällä aina tulee pissa ja kakka ja pissa ja kakka, yöllä aika hermoja raastava rumba) jälkeen sohvalle syömään. Tällä kertaa vauva halusi myös seurustella, muutaman kerran hän on heittänyt myös jo öisen hymyn. En vieläkään kyllä ole vakuuttunut hymyjen tarkoituksellisuudesta.

Pinnasänkyyn vein unisen vauvan klo 5 jälkeen ja pienen silittelyn ja tuttitaisteluiden jälkeen nukahdimme molemmat. 

Klo 7.45 vauva taas heräsi ja kävin vaihtamassa vaipan. Usein aamuvaipanvaihdon yhteydessä jätän pukematta vauvalle ja loppuaamu vietetään saman peiton alla ihokontaktissa. Tällä kertaa napsautettiin myös P:lle kahvi päälle (illalla kahvinkeitin valmiiksi, aamulla kahvia hänelle mukaan töihin ja mulle termariin, uusi rutiini!) ja palattiin sänkyyn. P lähti töihin, vauva söi ja torkkui ja minäkin torkuin vielä klo 10 asti. Vauva jatkoi unia ja minä nousin aamupalalle.
Tämä rytmi kelpaisi! Itsekin sain unta 6-7 tuntia yhteensä. Ensi yönä on kuitenkin eri meininki taas :)

P tosiaan palasi tänään töihin. Tipun ensimmäiset 40 päivää saimme viettää kolmestaan. Aika korvaamatonta, ihanaa ja helppoakin kun on ollut kaksi käsiparia. Alkuun tietysti myös välttämätöntä kun itse toivuin vielä leikkauksesta.

Aika moni isä sanoi etukäteen, että isyyslomaa ei kannata pitää heti alkuun, mutta meille tämä ensimetrien yhdessäolo toimi kyllä erittäin hyvin ja oli ihan ainutlaatuinen ajanjakso elämässä. Nyt totutellaan uuteen arkeen, joka on jännittänyt mua etukäteen aika paljon. 

Ensimmäinen uuden arjen päivä sujuu yllättävän hyvin! Paukkupakkanen pitää meidät sisällä ja rennoissa meiningeissä, usein ne pisimmät päivätorkut nimittäin ollaan oltu menossa jossain tai vähintään vaunulenkillä... Nyt sisällä ja äitihän käytti tilaisuuden hyväksi ja bloggaa :)
Uhattiin viettää koko päivä sängyssä, mutta siirryttiinkin sohvalle katsomaan rästiinjääneitä sarjoja ja goisaamaan. Huomatkaa äitityyli, eripari villasukat. Parit häviksissä jo kuukauden!
20 pakkasiin lähdettiin autoreissulle näissä villatamineissa. Made by täti ja mummu.
Imetystyyny on paras paikka nukkua.
Jännitimme junnujen mm-turnausta yhdessä. Ratkaisuhetkellä P oli vessassa vaihtamassa vaippaa ja minä keittiössä tekemässä erittäin myöhästynyttä iltapalaa. Babylife... Onnea pikkuleijonat!
Minä ja vauva 5 viikkoa.

Wednesday, October 1, 2014

Kiitollisuushaaste 1/5

Sain kiitollisuushaasteen siskoltani. Toteutan sen mieluummin täällä blogissa kuin Facebookissa, kun mulla on niin paljon asiaa.

1. Kaikista eniten kiitollinen olen just tällä hetkellä siitä, että iso ja raskas työprojekti realisoituu huomenna. Tämän takia olen täälläkin ollut vähän hiljaisempi viime viikkoina, koneen edessä vietetyt tunnit on menneet kaikki töiden tekemiseen. Nytkin tässä vielä parit duunimailit viuhuu (klo 22:10 keskiviikkoiltana). Mutta huomenna, oi huomenna, kova työ palkitaan.

2. Tänään aamulla olin tosi kiitollinen, että mulla on aviomies. Parvekkeelle oli lentänyt parvekelasien välistä lintu ja se ei osannut pois. P meni parvekkeelle ja avasi parvekelasit ja tuli sisälle. Noin niin kuin nyt normaalisti tällaisissa tilanteissa voisi ajatella toimivansa. Sanoin hänelle, että jos tää olis tapahtunut viime viikolla kun P oli pois, lintu ois saanut jäädä parvekkeelle. Korkeintaan olisin raottanut parvekkeen ovea ja heittänyt sille siemeniä, jottei nälkään kuole.

3. Iltapäivällä olin taas kiitollinen aviomiehestä, joka oli imuroinut. Tie mun sydämeen kulkee pyytämättä tehtyjen kotitöiden kautta.

4. Olen tosi kiitollinen monesta kivasta ketjusta Facebookissa, joissa tänäänkin suunniteltiin kaikkea hauskaa ystävien kanssa. Piristävää lukemista töiden välissä. Ja tietty parasta siinä on, että on semmoisia ystäviä, joiden kanssa suunnitella tulevia rientoja.

5. Näin myöhään illalla olen kiitollinen, että kotoa löytyy lempi-iltapalaani. Jaan sen teidän kanssa, syökää huomenna ja voitte sitten olla kiitollisia mulle. Iltapalojen kunkku: Eila lohkeava luonnonjogurtti ja Sysmän hunaja-vilja luomumysli. Myös Pirkan vastaava mysli kelpaa. Oon tehnyt myslien sokerivertailua ja huomannut, että luomumysleissä on vähiten. En tiedä miksi. Mutta olkaa hyvät vinkistä :)

Monday, August 4, 2014

Maailma muuttuu, mutta tavallaan ei

Seitsemän vuotta sitten sisko perheineen muutti Englantiin. Tänään he lähtevät Ouluun. A aloittaa koulun siellä ja E oppii pelekäämään polliisia.

Eipä ole näköjään ongelmienkäsittelytaitoni juuri parantuneet tässä ajassa. Edelleen mantrani on: Jos ei ajattele sitä, ei joudu ajattelemaan sitä. Olen ollut koko vuoden aika vastahakoinen puhumaan asiasta.

Se nyt vaan on näin ja ikävä tulee.

Vuonna 2007 menin siskon perheelle heippojen jättämisen jälkeen itkien kotiin. Se on jäänyt mieleen siinäkin mielessä, että silloin mietin että tuleeko mun kotona olemaan koskaan ketään, joka lohduttaisi.

Tuli ja tällä kertaa voidaan ikävöidä yhdessä.

Aika hauska juttu tää blogi kyllä, täällähän tää on mun koko elämä.

Seitsemän vuotta sitten opin myös erään toisen lauseen, jota edelleen toistelen silloin tällöin (vastaus, mistä lause on peräisin täältä).

Sitten avaan karkkipussin ja elämä jatkuu.

Wednesday, June 11, 2014

Kesäjuhlat! Ulkona!

Siitä alkaa tulla jo perinne, että P:n synttäreitä vietetään hänen äitinsä siirtolapuutarhamökillä.

Ihana, että toisella on syntymäpäivä kesällä (vaikka lapsuustraumoja synttäreistä, joihin kukaan ei päässyt, löytyykin), että voi pitää juhlat ulkona!

Ruoaksi tarjottiin teriyaki-marinoituja tofuburgereita ja hodareita kaikkine lisukkeineen. Väliin tein esim. chipotle-majoneesia, jonka ohje täällä. Tällä kertaa jätin majoneesin tekemisen (kokeilin kerran, ei minusta eroa kaupan majoneesista juurikaan) ja tein vain maustekastikkeen, jonka sekoitin tavalliseen majoneesiin.

Kakku oli valkosuklaa-raparperi-mansiikka tämän ohjeen mukaan. Tein kuorrutteen tuplana ja ostin pohjat (6 kpl) kaupasta ja tosiaan lisäsin väliin myös tuoreita mansikoita.

Juhlissa olleet lapset auttoivat kakun koristelussa, siitä tulikin oikein hieno JÄTTIkakku. Ja maultaan erittäin onnistunut, peittoaa perinteiset kermakakut mielestäni 6-0.

Ihanat juhlat!

P:lle ostin lahjaksi (hänen kyllä itse toivomansa) työkalupakin... Niinpä. Varmaan saan itseäni syyttää, jos lokakuussa ilmestyy lahjapaketista tehosekoitin (meiltä itse asiassa meni vanha juuri rikki :)).

Monday, March 3, 2014

Flunssanen täti/myyjä/vaimo/kokki/leipuri/farmari

Vaikka viikonloppu meni flunssaisena, ehdin aika paljon:

Tehdä fondueta (vihdoin resepti, joka toimii idioottivarmasti, pitää jakaa) ja kokonaisia sinisimpukoita. Ja pahoja, kuivakoita laskiaispullia (viime vuonnakin epäonnistuin, hyvät pullareseptit jakoon!)

Käydä katsomassa Robocopin. Ekoilla "oikeilla treffeillä" (muistatteko, ne oli nämä!) katsottiin mun silloisen kämppiksen kokoelmasta molempien lapsuuden kulttielokuva Robocop. Nyt melkein tasan 4 vuotta myöhemmin käytiin katsomassa elokuvan remake, joka ei ollut niin huono kuin kuviteltiin. Siinä oli jopa ihan mielenkiintoista filosofista pohdintaa aiheesta (joo, oikeesti... mut vähän vaan). Ostin meille liput ystävänpäivä/0,5-hääpäivälahjaksi.

Myydä pyöräni. Sain hyvät rahat pari vuotta vanhasta pyörästäni ja olen nyt vapaa ostamaan uuden. Jes! Tällä kertaa en mene "kunhan-se-on-kivannäköinen" edellä vaan toiminnot! Mummopyörällä ei kovaa pötkitä. Ja ensi kesänä pitää päästä kovaa, liian monta etanakesää jo takana. Tonnin haaste, kolmas kerta toden sanoo!

Olla täti. Ehkä tähän astisen tätiurani tärkeimmällä hetkellä, nimittäin korvien rei'ityksessä. Voi kun sitä lasta niin jännitti, mutta rohkeasti suoriutui ja oli niin onnellinen jälkeenpäin. Illalla hän lauloi mulle tuutulauluksi Joka ilta kun lamppu sammuu, kun en itse sitä osannut hänelle laulaa.

Pienemmän sirpakan perässä saikin sit sunnuntaina juosta, kun hän innostui varastamaan Saarenmaa-pullon viinakaapistahyllyltä ja juoksi ympäri asuntoa sen kanssa.

Ai niin ja käytiin me tietty Aadan kanssa myös Rehndahlin kotieläinpihalla. Aika kiva paikka Kirkkonummella, eläinrakas lapsonen siellä tietty kieppui kaikkien kaulassa.

No, tänään skippasin jumpan ja kävin ostamassa flunssalääkettä. Hö.

Laama, hassu eläin.



Sunday, February 16, 2014

Puoli vuotta naimisissa

Olen kirjoittanut tämän runon moniin hääkortteihin ja toivotuksiin. Tykkään Pentti Saarikoskesta, vaikken runoudesta yleisesti niin välitäkään.

Olisin varmasti lukenut runon myös häissämme, jos olisin siihen pystynyt. Se kertoo minusta kaiken oleellisen rakkaudesta.


Meidän kotimme on siellä,
missä milloinkin
toinen odottaa,
siellä on meidän kotimme,
missä milloinkin heräämme sydämen ääniin.

-Pentti Saarikoski-

 

Monday, June 10, 2013

Saaristoelämää


En kestä, miten ihana viikonloppu meillä oli P:n siskon saaristomökillä.

Parastahan Suomen suvessa on se, että viikonloppuisin ajantaju katoaa. Valvotaan ohi auringonlaskun ja pari tuntia myöhemmin auringonnousu muistuttaa siitä, että jossain välissä olisi nukuttava vähäsen. Näin kävi meillekin.

Vai onkohan parasta sittenkin se, että katetaan kahvit merenrantalaiturille ja edessä on porkkanakakun lisäksi raparperipiirakkaa?

Tai ehkä se hymy, joka levisi P:n siskontyton kasvoille hänen onkiessaan ihka ensimmäisen kalansa mato-ongella.

Yksi suosikkini on tietenkin auringonporotus kasvoilla ja kylmä kuohuviinilasi huulilla.

Olen niin onnellinen näistä pian sukulaisiksi muuttuvista ihmisistä. Että mulla on käynyt sellainen tuuri, että tulevalla miehellä on tällainen perhe.



Thursday, April 11, 2013

Yllätyspaljastus kyvyistäni!

En oo paljon kirjoittanut.

Ku

on syntynyt paljon lapsia.
oon tehnyt paljon töitä.
oon suunnitellut häitä.
on edelleen talvi ja ei huvita mikään.
ei oo muka ollut mitään sanottavaa.

Tää on kuitenkin sitä sellaista aikaa, jonka haluaisin muistaa myöhemmin. Eli yritetään nyt taas kirjoittaa.

Myös siksi, että jos ei kirjoita, ei saa koskaan tietää, että on kuusi vuotta sitten ennustanut omat häänsä kuukauden tarkkuudella oikein, vaikka sulhasen tapaaminenkin oli tuolloin vielä 2,5 vuoden päässä.

Mutt totta se on, mä tosiaan pääsen naimisiin kuuden vuoden päästä lauantaina.

Monday, April 23, 2012

Onnea.


Tänään minä ja P ollaan oltu yhdessä kaksi vuotta. Aikamoista! Vastahan mä odottelin siltä tekstaria päivät pitkät.

Olin lauantaina yhdessä tilaisuudessa, jossa kuulin runon pätkän, joka meni jotenkin näin ja sopiikin tähän päivään:

Istuimme laiturilla. Puhuimme hiljaa ja mietimme tulevaa. 

Unelmoimme, että elämä olisi juuri tällaista.

Friday, May 6, 2011

Avoliittolainen

Munsta se on hauska sana. Se sisältää on jotain sellaista mitä ei avomiehessä tai avovaimossa eikä pelkässä avoliitossakaan ole.

Siitä tulee mieleen salaliitto, joka on mielestäni ihan osuva kuvaus parisuhteella. Onhan siinä omat salamyhkäiset piirteensä, salakielensä ja muut hassutuksensa.

Kun googletin sanan avoliittolainen, sain huomata että sitä käyttävät lähinnä uskovaiset. Syntiset avoliittolaiset. Se sai minut tykkäämään sanasta vielä enemmän.

Yksi kristitty mies lupaa blogissaan ostaa McDonalds-aterian jokaiselle uskovalle susiparille, joka menee naimisiin seuraavan vuoden aikana. Ikävä kyllä lupaus on vanhentunut vuonna 2008... En laita blogiin linkkiä, koska ei sieltä saanut kuin pahan mielen.

Ja minähän haluan toivottaa kaikille hyvänmielenviikonloppua! Tehdään se vaikka tällä hauskalla musavideolla, joka vilisee suomalaisia burleskitähtösiä.

Thursday, April 28, 2011

Ihana pääsiäisloma

Loma oli juuri niin täydellinen kuin olin toivonutkin. Nyt istun kuitenkin tietokoneen ääressä niin väsyneenä, että tuntuu, etten olisi nukkunut viikkoon. Pääsiäislomasta muistona on enää kolmen päivän auringossa oleilusta ruskettuneet posket ja vielä hieman punertava rinta. Hmm, jos oikein yritän niin muistan ehkä vielä niiden neljän päivän tapahtumat…

Torstaina töiden jälkeen käytiin tyttöjen kanssa Rivoletossa aloittamassa minilomamme. Ravintola-arvostelu seuraa myöhemmin :) Tämä oli kuitenkin oikein ihana ja juhlallinen tapa aloittaa vapaat.

Perjantaina siivoiltiin P:n kanssa kutukotia. Ihmeteltiin vesisadetta, kun pääsiäislomasta piti tulla niin aurinkoinen ja kaunis. Pesin makkarin ikkunan (tämä muistutuksena lähinnä itselle, etten pese sitä uudestaan kun pesen muut ikkunat). Hiottiin parvekekalusteet, jotka saivat sitten maanantai-iltana ensimmäisen värikerroksen niskaansa. Niistä tulee aika ärtsäkän siniset. Maybe not my first choice of color, mutta niistä tulee itse asiassa aika hienot.(kuvassa kännykkäkameralla kuvattu kätevästi mukana kulkeva värinäyte kalusteiden maalista)


Perjantai-illalla lähdettiin juhlimaan Myyrmäkeen P:n kaverin synttäreitä. Oli tosi hauskaa, vietiin lahjaksi ne suunnitellut salaatin ja rucolan taimet. 

Noh, lauantai eli vuosipäivä alkoikin sitten krapulalla. Lahjojen vaihdon jälkeen piti ottaa vielä kunnon torkut ennen kuin jaksoi alkaa brunssin tekoon. Minä annoin P:lle lahjaksi Commodore 64:n (jota ei toistaiseksi ole saatu meidän lcd-telkkuun toimimaan) ja liput (citydealin alennuksesta bongatut) liigacupin finaaliin (pelaajina FC Honka ja Tamu), joka siis oli samana lauantaina. Itse sain P:ltä aiemmin ihastelemani sisustustikkaat. Niitä oli vain yhdet kappaleet Mokossa ja olin jo ehtinyt käydä niitä etsimässä toisen kerran ja todennut niiden kadonneen. Little did I know, P had gotten them for me…  Ne on kierrätyspuuta ja tehty Suomessa. Even better.

Brunssin jälkeen suunnistimme sitten sinne jalkapallopeliin. P tarjosi ekat ulkoilmalonkerot krapulaiselle (ja hieman vastahakoiselle) seuralaiselleen. Paikat olivat onneksi auringon puolella, joten saatoin keskittyä välillä (lähes koko ajan) auringonottoon. Vaikka kyllä mua hieman se pelikin kiinnosti. Minustakin löytyi se pieni espoolainen, joka kannusti Honkaa voittoon. Löytyi lempipelaajatkin jo :)

Tamulla oli iso kannustusjoukko mukanaan ja ne rähisi ja huusi ”Haista v***u palloliitto, haista v***u veikkausliiga” ja niillä oli kylttejä, joissa luki ”Seura kärsii, syylliset ei” yms. P selitti, mistä on kyse. Jos et tiedä ja jos kiinnostaa katso tämä linkki ja seuraa vanhoja linkkejä. Kyseinen päätös siis tuli nyt pelin jälkeen vasta. Jalkapallon suhteen aika vihreälle, mutta toimittajasieluiselle eli uteliaalle, tämä toi paljonkin lisämielenkiintoa peliä kohtaan.

Pelistä kiidettiinkin sitten P:n kummitytön perheen luo saunomaan. Vietiin lahjaksi samaiset salaatin ja rucolan taimet :) Tässä niistäkin kuva.


Sunnuntaina livahdettiinkin sitten heti aamupalan jälkeen P:n äidin mökille. Perin espoolaista mökkeilyä, bussi vie meidät vartissa kotiovelta mökille. Kätevää kyllä. Sunnuntai käytettiin sitten mökin ja pihan kuntoon laittamiseen, grillikauden avaamiseen ja lenkkeilyyn. Onnistuin kaatumaan metsässä tasaisella maalla. Mun nilkat tekee sellaista. Pettävät yllättäen. Uudet lenkkihousut meni tietty rikki siinä rytäkässä. Hmmh.

Sunnuntaina myös nukahdin iltapäiväaurinkoon torkkumaan ja sain kesän ensimmäisen palaneen rintakehän.

Maanantaina vaan löysäiltiin. Iltapäivällä tuli mun kavereita (isäkin piipahti) grillaamaan ja hengaamaan möksälle. Rento meininki ja aurinko paistoi niin kuumasti, että itsekin pärjäsin topissa ja lyhyissä lököpöksyissä. 

Haluaisin vaan lomailla koko ajan. Vähänkö hei ärsyttää, kun vapustakaan ei tule ylimääräistä vapaata. Joutuu sitten vappupäivän piknikilläkin hannailemaan sen skumpan kanssa! Vaikka siihen kai saa tottua, koska niinhän se tulee olemaan nyt seuraavat 4 vuotta (?) ainakin, kun vappupäivä on arkena eikä vloppuna... Ja sunnuntaiksi on luvattu aika kökköä keliäkin. Vali vali vali.

Tuesday, April 19, 2011

PARSA - ASPARAGUS

Kapiteelit otsikossa. I do not use them lightly. Mutta parsa ansaitsee ne! Ja tämä: VIIKONLOPPUNA +18 ASTETTA!

Olen ollut parsafanaatikko pari vuotta. Sain parsakattilan valmistujaislahjaksi 2009 ja olen huhti-toukokuussa aina keitellyt useat kymmenet parsanippuselliset.

Periaatteenani on sekä ekologisista että makusyistä, etten osta Euroopan ulkopuolelta tuotua parsaa. Nyt kaupoista saa jo espanjalaista. Pian hollantilaista ja sitten tietty sitä parasta eli kotimaista.

Tähän mennessä olen tehnyt parsaa vasta kerran. Vihreää ja valkoista. Ensimmäinen on ehkä suosikkini kyllä. Hollandaisen tein pussista, vaikka minulla on nyt melko hyvä käsitys asiaa tutkittuani, että miten sen voi itsekin valmistaa. Sitä pitää kokeilla tässä joku päivä.

Se, minkä hajuiseksi parsa tekee pissan, on kyllä jotain aivan järkyttävää. Kuulin, että jotkut ihmiset eivät haista sitä muutosta. Johtuu ilmeisesti jostain geenistä, joka joko on tai ei ole. Minulla se ikävä kyllä on.

Pääsiäinen eli tämä kesäinen pitkä viikonloppu on tarkoitus viettää ihan kotosalla, kavereiden luona kyläilyillä ja P:n äidin siirtolapuutarhamökillä. Oon haaveillut sellaisesta mökistä siitä asti, kun olen sellaisen ekan kerran nähnyt joskus lapsena. Pikkumökit on parhaita. Tämä on kuitenkin onneksi sellainen malli, jossa voi yöpyäkin ja on kunnon pihat ja kaikki. Se on niin ihana paikka.

Lauantaina on sitten yksivuotisseurustelupäiväkin. Hii. Aika on mennyt tosi nopeasti, vaikka toisaalta tuntuu että ois tuntenut toisen aina.

Tulee kyllä nyt niin tarpeeseen tämä pidempi breikki työnteosta. Kiitos kristinusko.

Thursday, March 24, 2011

Some small steps for mankind, huge leaps for me

       
Fazerin Pupujussin kevätrakeet

Tämä Facebookissa jo laajalti keskustelua herättänyt epäkohta minun on pakko jakaa täälläkin. Eli Fazer on mennyt muuttamaan kevätrakeidensa koostumusta ja makua. Pääsiäisenajan kohokohta on joillekin mämmi, joillekin pasha, minulle ja useille muille se on kevätrakeet. Ihanat kovat, suussa sulavat, värikkäät sokerirakeet. Nyt niistä oli tehty ällömakeita (eivät olleet ennen!) ja sitkeitä. Yök.

Onneksi muutamasta aihetta käsittelevästä nettikeskustelusta (aivan, se en ole vain minä!) selvisi, että Haribon ja Lidl:n rakeet ovat vielä entisenlaisia.

Yhtä surkea veto kuin Leafilta muuttaa aikoinaan Aakkosten koostumusta. Niissä onneksi maku säilyi. Ja mikrotettavuus. Pikaohje: Laita muutamia salmiakkiaakkosia lautaselle ja mikroon. Varovasti, sillä ihan muutamien sekuntien kuluttua ensimmäiset aakkoset alkavat jo kuplia. Ota mikrosta, nauti lämpiminä kylmän maitolasillisen kera! Tämän ”reseptin” bongasin vuosia sitten jostain naistenlehdestä, jossa kerrottiin naisten raskausaikaisista mielihaluista. Tämä kyseinen oli Wilma Schlizewskin. Ihan ilman raskauttakin himoitsen niitä silloin tällöin.

Kukkakaali

Tästä juontaa blogimerkinnän otsikko. Tein eilen ensimmäistä kertaa ruokaa, jossa on lämmintä kukkakaalia (parsakaali-kukkakaaligratiini). Olen vihannut lämmintä kukkakaalia koko elämäni. Eilen totesin, että ei se niin pahaa olekaan, haisee vaan kamalalta.

Epäilin tätä kukkakaalivastaisuuteni poistumista ensimmäistä kertaa jo pari vuotta sitten, kun mummon kesäkeitossa oli isoja herkullisen näköisiä paloja kukkakaalia. En ole kuitenkaan ennen suorittanut tällaista testiä.

Äidillä on ollut aina vaikeuksia muistaa kumpi meistä siskoksista ei pidä lämpimästä kukkakaalista ja kumpi ei paprikasta. Nyt mamalle tiedoksi, ensi kesänä kelpaa kyllä kesäkeitto!

Matot

Työmiehet olivat vihdoin käyneet siivoamassa meidän parvekkeen, josta syntyi ajatus että se pitäisi nyt saada kuntoon. Nämä pari kuukautta se on toiminut romuvarastona. Noh kelitkään eivät nyt ole varsinaisesti kutsuneet parvekkeella oleiluun. Minä haluan siitä kuitenkin paikan, jossa on kiva hengailla. Eli mukavia tuoleja yms.

Päätettiin kuitenkin aloittaa matoista. Eri vaihtoehtoja punnitessamme huomasimme, että kaislamatto, joka maksaa Kodin Ykkösen verkkokaupassa 33,95 euroa, maksaa NetAnttilassa 9,95 euroa. Oho! Nehän on siis samaa lafkaa ja voisin veikata, että verkkokaupoilla on yhteinen varasto jossain. Kannattaa siis tsekata molemmat kaupat, jos aikoo jotain tilata.

Noh, kun kympillä kerta saatiin niin sellaiset sitten tilattiin.

Sänky

Viikko sitten saapunut 160 senttisen jenkkisänkyihanuuden petari on tässä ajassa vääntynyt yhdestä kulmasta ylöspäin, eikä siinä siksi pysy lakana päällä. Huoh, valitettava siitä on kun sängynhän nyt olettaisi kestävän vuosikausia.

11 kk

Olemme seurustelleet pian jo vuoden. Emme juhlistaneet tätä kuukauden vajaata vuotta, mutta ensi kuussa vuosipäivä osuu juuri pääsiäiselle. Pohdinnassa oli, että pitäisikö jotain tehdä tai johonkin mennä… Todennäköisesti kuitenkin olemme kotona (tai jos sää sallii P:n äidin kaupunkimökillä) ja säästämme rahat suurempia seikkailuja varten :)

Pirkko Saisio

Hotkaisin Punaisen erokirjan ja nyt minun on saatava lisää.

Tuesday, February 22, 2011

Hullunkuriset perheet

Ihan hyvin se sunnuntai meni. Ihastelivat kotia, kehuivat ruokaa ja viihtyivät monta tuntia. Ruokaakin sitten loppujen lopuksi jäi. Laitan reseptit (teemalla näin ruokit seitsemän ihmistä kasvisruoalla tai oikeastaan olisin ruokkinut yhdeksänkin) vielä erikseen myöhemmin. Oli tosi kivaa, vähän se jännittää vielä, kun ollaan tietyllä tapaa tutustumisvaiheessa vielä puolin ja toisin.

P:n perhe on hauska joukko. Kultturelli äiti ja hellyyttävä miesystävä (molemmat eläkkeellä). Moderni yrittäjäisosisko ja hänen yrittäjäkihlattunsa. Toinen hippi-isosisko, jolla on lapsia.

Hihi, mietin tässä mitä sanoisin omasta hullunkurisesta perheestäni, jos heitä pitäisi kuvailla ihan muutamalla sanalla ikään kuin ulkopäin katsoen. Poliittisesti aktiivinen äiti, runoileva poliisi-isä, energinen luistelijaisosisko ja tämän rento tohtorimies. Ja tietty heidän teräväkatseinen prinsessansa. Hihi.

Wednesday, January 12, 2011

Avoliitto

Uusi vuosi tuo mukanaan tällä kertaa uuden kotikaupungin. Ja uuden avomiehen ;) Lain mukaan mä kai kun olen asunut viime vuodenkin ajan avoliitossa, nykyinen kämppikseni kun on mies.

Joka tapauksessa nyt on ihan uudenlainen elämänvaihe alkamassa. Ihan oikea avoliitto (pelottava sana, vain yhden kirjaimen, mutta onneksi oikeasti miljoonien valovuosien päässä siitä toisesta vakavammasta liitosta, mutta käytännössä tietty hyvin vähän se yksi i enää muuttaa asioita tästä iittömästä liitosta, varsinkin kun mua se +i ei henkilökohtaisesti juuri koskaan ole hetkauttanut suuntaan tai toiseen… niin onko tämä sittenkin se vakavin askel suhteessa, jos ei tietty lasketa lasten hankkimista, eikä tietty tässä nyt mitään yhteistä asuntolainaakaan olla ottamassa. Lisäksi on tosi outoa ajatella, että mun kamojen seassa on kohta jonkun muunkin kamoja).

Vastaavia ajatusten tonavia lukuun ottamatta päällimmäinen olo kuitenkin on, että tämä on mahtavaa. Meidän yhteinen koti. En malta odottaa, että päästään muuttamaan ja aloittamaan yhteinen elämä.
Pitäisi vaan yrittää hillitä myös tätä muuttojen yhteydessä esiintyvää ”heti nyt kaikki uudet kalusteet ja lakanat ja keittiökamat mulle vaikka rahaa ei oo” –fiilistä. Sohva on jo ostettu. Sen pitäisi riittää hetkeksi. Mutta sen kanssa tarvittais tietty yhteensopivat verhot ja sohvatyynyt.

Vuosi vaihtui iloisissa merkeissä Lady Gaga –teemaisissa bileissä. Oman asuni kohokohta oli hiuksiin kiinnitetty karkkihampurilainen. Alun perin juhliin lupaamani lihapuku jäi valmistamatta, koska tilaamani pekonikangas saapui vasta tämän vuoden puolella. Nyt mulla on siis lihakuvioista kangasta, jolle en tosiaan keksi mitään käyttöä. Se on siis myytävänä eli ota yhteyttä jos yhtäkkinen tarve lihakankaalle ilmaantuu :) Myytävänä muuten myös kuvaputkitelkkari, kaapelidigiboksi, valkoinen vaatekaappi ja klaffipiironki.

Uusi vuosi alkoi minilomalla Itä-Suomen sukulaisiin. Vein P:n mummolle näytille. ”Hyvät arvosanat minä annan, komea ystävä sinulla. Ja kiltin oloinen”, kommentoi mummo. Hän naureskeli, että eihän se kai vanhan mummon hyväksyntä enää paljoa paina. ”Oishan se nyt ikävää, jos oisit sanonut ettet hyväksy”, vastasin. ”Niin minun mummo sanoi sinun ukista.”

Olisihan siellä viihtynyt taas pidempäänkin. Tuli saunottua, vähän kokeiltua lumessa peseytymistä, vietyä tädin hevoselle aamuheinät, länträttyä yhdeksänvuotiaan serkkutytön kanssa kasvonaamioilla, syötyä hyvin ja kokeiltua tädin miehen järven jäälle rakentamaa jäärallirataakin. Kyydissä tietty.

Nukkua ois voinut ehkä hiukan enempi. Alkuviikon väsymys on ollut samaa luokkaa kuin hurjemmankin rellestysviikonlopun jälkeen. Mummolle kun lupaa yhdeksältä tulla aamupalalle niin se on pidettävä. Sunnuntaiaamuna meidät herätti jo 9 minuuttia vaille yhdeksän mummon vintinrappusista kaikunut huuto ”Aika on armoton!”.

Tuesday, November 9, 2010

Pieniä ja isoja

Ihmekö tuo, että mulla on pelkkiä hyviä ammattikorkeakoulumuistoja. Maanantaina oli get-together vanhojen koulukavereiden kanssa ja mä en ymmärrä miksi niitä on niin harvoin. Maailman kivoimpia. Krapulan sieltä kyllä sai kanssa. Huoh. Elämän pienet vastoinkäymiset, kuten se, että lounasmasala oli kuorrutettu tuoreella korianterilla ja se, että it-puolen pojat eivät ikinä suostu mihinkään mitä niiltä pyydän, ovat iskeneet aivan liian kovasti tänään ja tuntuneet kerrassaan ylitsepääsemättömiltä.

Perjantaina juhlittiin kaveripariskunnan vanhenemista. Tarjolla oli ihan mieletöntä tex-mex-voileipäkakkua. Itsekin sain lohikakun kavereilta juurikin tässä synttärilahjaksi. Vois ottaa perinteeksi, aina voileipäkakkua juhlissa. Uusi sääntö.

Lauantaina oltiin P:n kanssa lastenvahteina Aadalle (jonka kanssa kävin edellisviikonloppuna katsomassa Pommia ja Gommia Tavastialle. Ateistikummitustäti huolehtii rokkikasvatuksesta). Kaikki meni hienosti, jopa lapsen nukkumaan laittaminen, jota en olekaan tässä 3,5 vuoden aikana kertaakaan tehnyt. Kello 5.28 hän tapsutteli meidän huoneeseen kuiskimaan tätiä hereille. Onneksi sisko oli jo kotona ja sai lapsen vielä nukkumaan. Kasilta sitten oli tädinkin herättävä tekemään aamupalaa. Istuttiin sohvalla sylikkäin ja katsottiin lastenohjelmia. Oli ihanaa.

Ollaan nyt sitten P:n kanssa muuttamassa yhteen. On tätä tässä pyöritelty. Siitä asti kun hän Lapin reissussa puhui asunnosta, jonka ovessa voisi olla meidän molempien nimet. Ollaan nyt siis avokihloissa. Eli luvattu muuttaa avoliittoon. Päiväkin päätetty.

Meillä kävi ihan mieletön tuurikin asunnon kanssa, saatiin juuri se (halpa, kiva, ihan uudessa talossa) mitä toivottiin. En kyllä usko tätä ennen kuin nimet on vuokrasopimuksessa.

Iso askel. Mutta tuntuu hyvältä ja luonnolliselta ottaa.

Monday, October 25, 2010

Romanttinen hölmö & suppilovahverorisotto

Olin suunnitellut valtavan menuun lauantaiksi. Silloin tuli nimittäin kuluneeksi kuusi kuukautta siitä, kun kävimme P:n kanssa lähipitseriassani kello kaksi yöllä yhden tärkeän ja syvällisen keskustelun. ”Onks sul hei uus takki?” ”On.” ”Se on hieno… Seurustellaanko me sun mielestä?” ”Kyl me mun mielestä ehkä seurustellaan.”

Suuret ruokasuunnitelmani kariutuivat kuitenkin eksymiseen metsässä. Lähdimme kävelylle yhden ulkoilualueen metsäreitille, josta kuitenkin onnistuimme eksymään kallioiseen ryteikköön. Selvisimme metsästä P:n gps:n ja suuntavaistojen avulla. Oma apuni rajoittui kommentteihin kuten ”Hei nyt me lähdetään kiertämään jo jotain toista lampea. Pitäiskö kääntyä takaisin?” ”Tää on edelleen se sama lampi, me ollaan vaan jo vastarannalla.” Kaupunkisuunnistus on enemmän mun juttu.

Vaikka aikaa ei eksymisreissulla tuhlaantunutkaan ihan hirveästi, niin energiat se vei. Loppumatkan viimeisessä ylämäessä meinasin jo luovuttaa. "Eiks tärkeintä oo, että vietetään aikaa yhdessä?" "Mmmmm."

No väsähtäminen siis supisti suunnitelmani suppilovahverorisottoon, manchegosalaattiin ja köyhiin ritareihin. Ensimmäinen näistä onnistui aivan täydellisesti ja oli ehkä risottokokeilujeni kuningas. Siksipä ohje alla. Bonuksena myös marinoitujen punasipulien ohje. En ehkä muunlaisia sipuleita enää salaatteihini aio koskaan laittaakaan, on niin hyviä.

Maustamaan kai mun pitäisi opetella ruokiani muullakin kuin mustapippurilla. Muista pippureista (valko, puna, viher) en kuitenkaan tykkää ja yrttivalikoima kaapissa aika rajoittunut. Ehkä otankin tehtäväksi sen kasvattamisen. Chiliä ja paprikaa uskallan kyllä käyttää, mutta eivät ne kaikkeen sovi. Curry taas ei oo suosikkini.

Pientä eksymistä lukuunottamatta viikonloppu sujuikin sitten rentoutumisteknisissä merkeissä. Makoilua, leffoja, sarjoja, hyvää ruokaa ja herkkuja. Oli ihanaa. Lauantai-illalla tuli ilmoitus, että vielä viime perjantaina synttäreitäni äitinsä mahassa juhlinut pikkutyttö (toivoin hänestä itselleni synttärikaimaa) oli matkalla maailmaan. Sunnuntaiaamuna hän sitten oli syntyi, päivän lasketusta ajasta ja viikon synttärikaimuudesta myöhässä. So there are babies in the world again and what could be better!

Suppilovahverorisotto
150 g suppiloita (ois voinu olla vähän enempikin, mutta ihan riittävästi)
3 desiä risottoriisiä
3 salottisipulia
3 valkosipulinkynttä
Pari desiä valkoviiniä
Noin kuusi desiä kasvislientä
Noin kaksi desiä kermaa
Pari desiä parmesan-raastetta

Prisman valikoimasta löytyi vain ”risottoriisejä”, joissa ei kerrottu mistä riisistä on kyse ja jotain fancypancy italialaista arborio-riisiä. Se ei ollut pahasti kalliimpaa, ehkä kilohinnaltaan jopa halvempaa, niin otin sitä. Jostain syystä paketissa luki keittoajaksi 11-14 min. Jokainen risottoa joskus tehnyt tietää, ettei toi pidä kyllä paikkaansa eikä pitänyt nytkään. Reippaasti yli puoli tuntia sitä sai hämmennellä kuten normaalistikin. Uskon kyllä, että laadukkaan riisin ansiosta lopputulos oli niinkin hyvä kuin oli.

Keitä kasvislientä eri kattilassa. Itse tein ihan kuutiosta. Toiseen kattilaan (mieluiten teflon) salottisipulit ja valkosipulit reippaaseen määrään oliiviöljyä. Aika pian perään suppilot. Paistetaan kunnes sienistä irtoava vesi haihtuu. Perään riisit, kuullota hetki ja lisää sitten viiniä. Anna imeytyä ja sen jälkeen lisää vuorotellen viiniä, kuumaa kasvislientä toisesta kattilasta ja kermaa. Sekoita lähes koko ajan.

Maistele usein ja lopeta nesteen lisääminen kun riisi on kypsää. Itse tykkään, että viinin maku saa tulla ihan kunnolla risottoon eli laitan sitä ihan silleen reippaasti ja yleensä vielä ihan loppuvaiheessakin.

Mausta suolalla ja pippurilla. Heitä sekaan parmesan-raaste ja tarjoile heti.

Seuraavana päivänä lämmitin loppurisoton hellalla ja heitin mukaan vähän valkoviiniä notkeuttaakseni sitä. Hyvin maistu vielä, vaikka pelkäsin sen kuivuneen.

Herkkupunasipulit
Punasipulia siivutettuna
Oliiviöljyä
Omenaviinietikkaa
Mustapippuria, suolaa, sokeria

Viipaloi punasipulit astiaan. Kaada päälle reippaasti öljyä ja viinietikkaa. Ei niin että sipulit peittyvät kuitenkaan, niitä pitää sekoitella astiassa silloin tällöin, käännellä että marinadi vaikuttaa joka puolelta. Laita päälle suolaa, hyppysellinen sokeria ja reippaasti mustapippuria. Tuntikin marinadissa riittää, mutta yön jälkeen ne oli vielä parempia. Marinadia voi vielä pirskotella salaatin päälle kastikkeeksi.

Voi, oon niin iloinen, että olen löytänyt tämän kirjoitusvaihteen uudelleen. Vaikka sitten näillä ruokaohjeilla höystettynä. Toivottavasti niistä ei kukaan ärsyynny ainakaan... Ne kuuluu mun nykyelämään aika kiinteästi, kasviskeittiöstä kun olen innostunut. Ja yhdestä isosta osasta mun elämää en jotenkin osaa julkisesti kirjoittaa paljoakaan. Siksi täytyy löytää muunlaisia itsensä ilmaisutapoja.

Oon myös miettinyt, että miten saisin itsessäni taas valokuvausvaihteen päälle. On mulla ideoita, katsotaan nyt jaksanko innostua. Syksy ei oo mitään parasta innostumisaikaa.

Friday, October 8, 2010

Syystä.

Mielen alkaa täyttää sellainen perinteinen syksyfiilis. Aamulla on kankeampaa, päivällä tylsempää ja illalla kylmempää. Kadut on harmaampia ja ilma kirpeää.

Tossa joku viikko sitten oli syyspäivän tasaus. Duunissa vastikään aloittanut uusi pomo vastasi mun syyspurnaukseen ”Hei, kuuden kuukauden päästä on taas vain enää näin pimeä.” Mua ei juuri lohduttanut ajatus kolmen kuukauden alamäestä ja sen jälkeen kolmen kuukauden ylämäestä, jonka jälkeen olemme takaisin tässä pisteessä. Häntä se kuulemma lohdutti. Puoli vuotta ei kuulemma ole pitkä aika. Jaa.

Tänä vuonna käytiin ihastelemassa myös Lapin ruskaa. Se oli ikävä kyllä jo vähän ohi Pyhällä, jonne matkustettiin kahdeksan hengen ja koiran tiimissä minibussilla. Todella kätevä ja halpa tapa matkustaa muuten. Tietty mun on helppo kortittomana puhua, kun en sitä sekuntiakaan ajanut, mutta oli meillä silti monta kuskia ja ei mun tehtävä viihdevastaavanakaan ollut mitenkään vähempi arvoinen. Mielestäni.

Nojoo. Pyhällä sitten urheiltiin (kyllä! patikoitiin) ja rellestettiin neljä yötä. Oli ihanaa. Siis aivan mahtavaa. Suomessa on niin paljon hienoja paikkoja ja maisemia. Helsingin keskusta vs. Pyhä-tunturin rinteeltä avautuva lappimaisema. Hyvä muistaa välillä.

Olen aina pitänyt sitä etuna ja rikkautena elämässäni, että sukulaiset (ja kaverit) on ripottautuneet ympäri Suomea. Lapsesta asti on saanut reissata ympäri Suomea. Oishan sekin tietysti hienoa, että mummo asuis naapurissa ja sinne vois mennä joka viikko syömään. Mutta toisaalta mulla on ihan oikea mummola, metsän keskellä, joen uomassa, rantasauna ja vanha lato pihalla. Mummo paistelee leivinuunissa karjalanpaistia ja se on maalannut oman huoneensa lattiaan ison päivänkakkaran.

Ollaan jo sen verran aikuisiakin, että tehtiin joka ilta Lapissa ruokaryhmissä kolmen ruokalajin illalliset eli syötiinkin hyvin ei vaan dokattu. Nam. Juhlittiin me yhdet kihlajaisetkin siellä. Ens keväänä pääsee kuulemma ehkä häihin. Niin, kuten sanottu. Aikuisia. Syntyy tässä piakkoin yksi vauvakin lisää kaveriporukkaan. Vietiin sen kunniaksi espoolaiseen omistusasuntoon vaaleanpunainen vaippakakku.

Ehkä minä itsekin tässä aikuistun. Mulla on avain P:n asuntoon. Eilen sain kyllä kuulla olevani sitoutumiskammoinen, kun en oikein innostunut Facebook-parisuhdestatusten vaihtamisesta seurusteleviksi :) Mikään ei nykyään ole virallista ennen kuin se on Facebookissa.

Syksy on sellaista haikeampaa aikaa. Olennaisesti siihen on yleensä liittynyt lähenevien syntymäpäivieni mukanaan tuoma pohdiskelevuus. Selatkaapa blogia taaksepäin. Lokakuu on mulle itseni etsiskelyaikaa. Viime lokakuusta löytyy yksi merkintä, jossa lukee näin ”enemmän sutinaa sais olla, mutta haluanko mä mitään vakituista parisuhdetta?”. Haha.
Pakko vielä mainita keskiviikkona näkemäni Euroopan taivaan alla –esitys Ryhmäteatterissa. Suosittelen. Kertoi työvoiman liikkuvuudesta Euroopassa ja sai ajattelemaan. Toteutuskin oli hieno, käytetty livevideoita tehosteena, toimi. Kaikki roolisuorituksetkin oli hyviä, mutta erikoismaininnan ansaitsee mielestäni Laura Birn, jonka henkilöhahmo sekä nauratti että sai lähes itkemään.

Wednesday, May 12, 2010

Ylitsepääsemätön itsesensuurimuuri.

Olen kohdannut seinän. Itsesensuurimuurin. Se on rakennettu "ei kehtaa", "ei ketään kiinnosta", "en osaa kirjoittaa tästä asiasta" ja "entä jos P lukee" -pohdinnoista.

Minua harmittaa. Tahdon kirjoittaa ja olen kirjoittanutkin. Mutten vaan julkaise niitä. Ehkä tämä kuitenkin on väliaikaista.

Seurustelen nykyään ihan virallisesti P:n kanssa. Perheille on kerrottu (ei vielä tavattu), yhteisiä kesäsuunnitelmia tehty, melkein jopa riidelty. And it's all just great.

Kaikesta siitä on kuitenkin niin vaikeaa kirjoittaa. Vaikeaa puhua. Vaikeaa ymmärtääkin. Mä olen heittäytynyt, en enää mieti.

Yhtenä syynä kirjoittamattomuuteen on myös se, että blogista "kiinnijäämisen riski" kasvaa. Ehkä olen jo jäänytkin.

Eikä sillä kiinnijäämisellä niin ole väliä, ei tämä mitenkään salaista tekstiä ole, mutta jostain syystä se vaikeuttaa kirjoittamisen aloittamista. Tai julkaisemista. Olen kuitenkin käyttänyt tätä blogia sellaiseenkin pohdiskeluun, jota en välttämättä käy ääneen kenenkään kanssa. Enkä tahdokaan.

Ja sitten viimeisenä syynä kirjoittamattomuuteen on se, että jos en kehtaa/halua/voi/osaa kirjoittaa kaikesta, en halua kirjoittaa mistään. Itsekriittisyys on ollut jo kauan tätä ennenkin kovaa. Nyt se on vaan löytänyt ihkauuden tason.

Mutta ehkä tämä uutuuden huuma tästä väistyy. Päähän palaa muitakin ajatuksia, ideoita, mietteitä, joista voin sitten taas kirjoittaa vapaammin.

Äh, tämänkin kirjoituksen julkaisen nyt hammasta purren.

Tuesday, March 9, 2010

Feeling good

Mä menin perjantaina ihan sekaisin auringosta. Olin ihan vallattomalla päällä ja sen taisi munsta huomata kilometrien päähän :) Oli kavereiden tuparit. Asuivat muualla, mutta nyt ovat helsinkiläistyneet. Jos saisin päättää, kaikki mun kaverit asuis täällä!

Lauantaina läytiin tyttöjen kanssa Kom-teatterissa katsomassa Marja Packalenin ja Pirkko Saision omaelämänkerrallinen Odotus. Se oli hieno ja kohtausten henkilökohtaisuus todella koskettavaa. Aikuiset, itsensä kanssa sinut olevat, naiset ammentavat viisauksiaan ja elämänkokemuksiaan. Ihastumiset, erot, sairaudet, vanhempien kuolema... Suosittelen niin nuorille kuin vanhoillekin tytöille. Miksei pojillekin... Ois itse asiassa mielenkiintoista kuulla toisen sukupuolen mielipide näytelmästä. Itselle se kun oli melkein oppitunti naiseudesta :)

P... Nii-in.

Vietettiin viikonloppuna aikas paljon aikaa yhdessä. Mä tapasin pari sen kaveria ja se lisää mun kavereita. Ja kaikki oli taas niin valtavan mukavaa.

Emmä oikein tiedä mitä sanoa. Mulla on hyvä olla sen kanssa :)

...

P.s. Jos rakastat -musikaali oli aika käsittämätön. Todella huono. Juono oli ihan typerä, toteutus jotenkin ihan vasemmalla kädellä tehty. Kohtaukset oli ihan irrallisia. Ei yhtään tullut romanttinen fiilis. Kyynel nousi silmään vain ja ainoastaan sen takia, että elokuvassa Taneli Mäkelä itkee. Iso mies itkee -juttu you know. En suosittele. Oikeastaan kenellekään. Pettymys. Tai sitten en vaan tajunnut.