Olen valmistunut tarpeeksi.

Ja juhlinut sitä tarpeeksi. Lauantaina juhlaputki huipentui sukulais-kaveri-mega-pippaloihin. Mega on siellä välissä, koska nää saattaa jäädä mun viimeisiksi isoiksi juhliksi, joissa en ole masentunut. Masennus-juhlilla tarkoitan pyöreiden vuosien täyttämistä...

Kaikki juhlat ovat kyllä olleet ihan parhaita ja olen häpeilemättömästi nauttinut siitä, että olen ollut keskipisteenä ja juhlinnan kohteena. Ruoka on ollut hyvää, juotavaa on ollut riittävästi, vieraat ihania ja lahjojakin ihan kauhiasti! Arvostan kovasti kaikkea apua ja iloa ja kauniita sanoja ja onnea ja elämänohjeita ja toivotuksia ja haleja, joita olen saanut <3

Tämä viikko on ohjelmaa täynnä. Eilen työnsin kuulaa. Tänään vein mamma-kaverilleni valmistujais-valkosuklaa-puolukka-kakkua. Huomenna teen töitä varmaan aamusta iltaan. Torstaina menen museoon ja kokkaan parsaa ystäville uudella parsakattilallani.

Perjantaina lähdenkin sitten reissuun. 10 days. Helsinki-Cambridge-Rooma-Helsinki. Iiiiiii.

Sain mamma-kaverilta orkidean valmistujaislahjaksi tänään. Orkideat tuovat mieleeni aina sen, kun ensimmäistä kertaa omistin kyseisenlaisen kukan.

Olin juuri muuttanut pois kotoa kämppikseni kanssa yhteen. Pidimme tietysti tuparit. Olin päättänyt pienessä (tai ainakin nuoressa) päässäni, että jos eräs hölmö poika tajuaa kaiken vihjailuni jälkeen tuoda minulla tuparilahjaksi orkidean, rakastan häntä ikuisesti. Ja hän toi.

Orkidean saatuani tein kämppikseni kanssa sopimuksen, että jos pidän kukan hengissä puoli vuotta eli todistan olevani hyvä elävien asioiden elossapitäjät, saan tahtoni läpi ja hankimme lemmikin.

Kukka kuoli ennätysnopeasti, eikä tullut lemmikkiä taloon. Ja se rakkauskin loppui.

Sitä. Ja tätä.

Kävin tänään yksin leffassa ekaa kertaa eläessäni ja näin sen jälkeen yhden vanhan heilan, jota en ole nähnyt melkein neljään vuoteen. Mulla oli tietty likainen tukka ja möllö-naama ja kävelin vähän huonosti, kun aloitettiin eilen tyttöjen kanssa aikuisten yleisurheilukoulu, jossa oli harjoiteltu 1,5 tuntia sateessa kestävyysjuoksua... Aiku sattuiki kivasti. Sade sekä heila.

Ja muuten miksi, aina kun päättää vakaasti alkaa syömään terveellisesti ja laihtua kesäkuntoon kuukaudessa (joo joo tiedetään), yllättää itsensä syömästä kermaista pekoni-pastaa lounaaksi?

Aika ehti taas juosta. Meni pääsiäiset, valmistumiset ja vaputkin. Ja Berliinissäkin kävin duunimatkalla pikaisesti. Meno ei hiljene. Viime viikonloppuna Lappeenrannassa, ensi viikonloppuna Turussa. Sen jälkeen viikonloppu vierähtää Cambridgessa siskon luona, jonka jälkeen tämä tyttö ystävineen löytyy viettämästä viikonloppua (ja tietty koko edeltävää viikkoa) Roomassa ihanan italialaistuneen ystävän luona.

Viime aikoina olen keskittynyt parsan keittelyyn, jääkiekon katseluun, auringossa oleiluun, valmistumiseen (sitä on juhlittu jo useat kerrat ;)), skumpan juomiseen, elokuviin ja vähän töihinkin. Kevät-sutinat on jo jääneet taakse. Ei niist sit kukaan ollukaan kiva.

Olen lisäksi aloittanut sekalaisen proosan kirjoittamisen... taas kerran. Tämä automaattisesti tuntuu köyhdyttävän sanallista blogiarkkuani jostain syystä. Ei kai niitä sanoja sitten riitä joka paikkaan. Yritän kuitenkin olla reippaampi blogisti, koska siitä on kovasti itselle iloa.

Ai niin, jottei totuus unohtuisi. Vappuaattona, herran vuonna 2009, olin Taipalsaarelaisen huoltoaseman ravintola Reinikassa (josta saa kyltin mukaan pitsaa myös täytteillä) katsomassa Tony Halmetta ja Erotic showta, joka koostui kuusikymppisestä miesstripparista, kahdeksantoista vuotiaasta tyttöstripparista ja play-backina laulavasta ilmeettömästä vähän lösähtäneestä Viikingistä. Ja kyllä se oli juuri niin kamalaa, miltä se kuulostaakin. Mutta ainutkertaista.

Crazy spring

Tyttöjen Tallinnan risteily. Tietäähän sen. Hillityt perseet ja niin edespäin. Oli ihan törkeän hauskaa. Oltiin "yläaste-tyttökaveri-jengillä", joka oli ihanaa. Tehdään harvoin enää mitään kolmestaan ja pienellä porukalla ehtii aina jutella niin paljon enemmän kuin isolla lössillä...

Ammattilaisten risteilyksi nimetty laiva siis lähti 21.30 ja tuli takaisin 10.30 seuraavana päivänä. Yllättävän paljon ehtii 11 tunnissa. Syödä buffetissa, tyhjentää tax-free, juoruta ja laulaa pmmp:tä hytissä, humpata discossa, joutua naapurihytin härön sedän ahdistelemiksi, tutustua toisen naapurihytin poikiin, juosta käytävillä ja antaa elämänohjeita teineille naistenhuoneessa...

Hullummaksi tämä kevät kyllä menee koko ajan. Viikonlopun aikana kaksi miestä kertoi olevansa minuun ihastuneita Ö_ö Ja ainakin toinen heistä oli tosissaan :) Kaiken tämän lisäksi minä vielä menin ja ihastuin ehkä ihan vähän kolmanteen mieheen.... Hups.

Tämä kaikki on hieman hämmentävää. Alkuvuoden aikana minulla on ollut jo enemmän sutinaa kuin kahteen viime vuoteen yhteensä! En tiedä miten kauan tätä hulluutta riittää, but I'm just gonna sit back and enjoy the ride :)

Ylihuomenna tulee Sisko&Co. Täti ei ole nähnyt maailman ihaninta lasta kolmeen kuukauteen. Välillä on ollut niin ikävä, ettei ole oikein voinut koko asiaa ajatellakaan. I just can't wait <3

Kevät tuli, lumi suli...

Toivottavasti for real tällä kertaa. No More Snow! Laitoin tänään kävelylle aurinkolasit ja se oli ihanaa.

Aloitin tänään "sosiaalinen töissä" -kampanjan ja juttelin ex tempore siskon lapsesta. Ja sitten askartelin illalla siskon lapselle lahjaa, joka ei lainkaan sovellu kaksivuotiaalle. Hö.

Vein tänään myös opinnäytetyöni painoon ja fiilistelin koulun ruokalassa ehkä viimeistä kertaa mauttoman ja rasvaisen spagetti bolognesen äärellä. En ole koskaan ymmärtänyt ruokalan levitteitä, jotka ovat siis margariinia, johon on sotkettu erinäisiä mausteita. Tänään oli curry-kurkuma-chili-levitettä. Hmm... Tärkeät viimeiset muistot koulusta :)

Ja raivostuttaa, kun en muista miten otsikon "runo" loppuu? Jotain puli puli?

Tylsä tyttö ei tykkää pojista

Mä olen taas vähän pohtinut asioita...

Mulla oli töissä kehityskeskustelu ja mun pomo, kehuikin kyllä, mutta sanoi, että olen tosi hiljainen. Ja ettei kukaan oikein tiedä, mitä mun päässä liikkuu. Hänen mielestään se ei ollut paha asia ollenkaan, halusi kai vain rohkaista minua puhumaan asioista avoimemmin.

Kerroin tästä työkaverilleni (ei samasta pisteestä) ja hän puki sen sanoiksi "Ne pelkää, että sä pimahdat hetkenä minä hyvänsä, saat jonkun hepulin ja hyppäät ikkunasta."

Itse pukisin sen sanoiksi niin, että olen varmaan kauhean tylsä siellä töissä. Enkä oikein tiedä, miksi olen siellä niin hiljainen. Toisessa työssäni en ole yhtään niin hiljainen. Mä viihdyn todella hyvin molemmissa paikoissa, mutta olen varmasti tosi erilainen kummassakin paikassa.

Lounasta käynkin sitten aina syömässä ihmisten kanssa, joita kutsun kavereikseni, joten siellä höpötettävää riittää...

Ja nyt kun oikein analysoin tätä, niin hiljaisen työpaikan ihmiset ovat jotkut aika vaivaantuneita mun kanssa kommunikoidessaan. Ehkä eivät keksi mitään sanottavaa sille kylmälle tuppisuutytölle... Joitakin tyyppejä siellä töissä on, joiden juttuihin en oikein jaksa lähteä mukaan, mutta suurin osa on tosi mukavia. En ole ollenkaan tajunnut, että olen tosiaan niin hiljainen, että ihmiset ihmettelee sitä.... Kamalaa, mikäköhän mua vaivaa?

No okei mä vähän nyt liiottelen, mutta pitää ehkä vähän tsempata ja ruveta kertomaan juttuja. Hymyilemään ja vastaamaan kysymyksiin kokonaisin lausein.

Sutinat puolestaan on vähän kuihtuneet, koska intressit ei kohtaa ja mua vähän ahdistaakin. Mutt se on oikeastaan ihan okei. It was fun while it lasted. Ja kohtahan (toivottavasti) alkaa se odotettu kevätkin ja kuviot on uudet ;)

Loppuun pitää oikein kehua mahdollisesti kaikkien aikojen parasta asiakaspalvelukokemusta, joka tapahtui Keskuskadun Seppälässä. Siellä ihana myyjänainen suositteli mulle hoikentavaa neuletakkia, höyrytti mun valmistujaismekon, oli supermukava ja huolehti, että mä hyödynsin kaupan tarjouksen parhaalla mahdollisella tavalla. Mahtavaa :)

Muita suosituksia: PMMP - Veden varaan (erilaista ja synkempää kuin aiemmin, mutta samalla lailla koukuttavaa). Spotify (ihan paras musapalvelu ever). Kampin Memphis (skumppapullo kympin). Apollo 13:ta yläkerran aitiot (ihmiset luulee muuttuvansa näkymättömiksi niissä. hi hi.).

Arabian oranssi sirotin ja muita asioita

Hey, it's been a while. Tämä maanis-depressiivinen alkuvuosi alkaa taittua kevääksi ja tuntua taas normaalilta. Tiesin, että niin kävisi. Tennarit jalkaan, muutama auringonsäde...

Vipinää ja tekemistä on riittäny. Töitä ja iltarientoja. Nyt kun viimeisimmätkin kouluhommat on hoidettu, aion hetkeksi keskittyä rauhoittumiseen. Tai siis ottaa aikaa itselle, mitä sekin sitten tarkoittaa.

Ammatti-ihmiseksi valmistumistani juhlitaan muuten Helsingissä 18.4 ja Turussa 9.5. Helsingin kodin tilanpuutteen vuoksi teidät turkuihmiset kutsutaan turun juhliin ja helsinki-ihmiset helsingin juhliin. Ja jotkut väli-ihmiset molempiin :) Kutsut seuraa. Facebookitse as usual ;)

"Yksinelävän naisen paras vakuutus on ammatti." Tämän totuuden minulle kertoi mummokaverini. Done and done.

Vuosi on alkanut vauhdikkaasti myös sutinarintamalla. Vuodenvaihteessa puhuin "leikilläni", että vuodesta 2009 voisi tulla vielä sutinavuosi ja vuonna 2010 ehkä sitten voisi rauhoittua (ja hankkia poikaystävän ;)). Olen kyllä elänyt lupausteni mukaisesti alkuvuoden :) Varsinaisesti mitään maailmaa mullistavaa ei ole tapahtunut. Mutta on riittänyt. Menoa. Tälläkin hetkellä on töissä metkuja ja vapaa-ajalla ehkä toisia. Hähää.

Jos joku (Kaarina!) tunnistaa alla olevan Arabian aika ison (vetää lähes 2 desiä) oranssin sirottimen, kertokaa kiitos! Pohjan leima 1964-71 vuoden. Google ehdottaa "Kaj Franck Arabia harvinainen oranssi Kilta kartio sirotin", mutta muuta tietoa/kuvaa ei heru.

GöK

Niih, en voi nykyään enää kirjoittaa blogiakaan, koska en oikein pysy elämässäni perässä tällä hetkellä. Ei sillä tavalla, että mun elämässä tapahtuisi niin paljon, vaan mun päässä tapahtuu niin paljon. Tää on nyt jotain kevättä edeltävää vuoristorataa, enköhän mä tästä tokene.

Viikonloppuna vietin kuitenkin kivat kaksi iltaa. Toisen pelaillen ja toisen lähinnä ilmaisten siiderien parissa. Kokeiltiin Dantes Highlightia, jossa tuli törmättyä useisiin tuttuihin. Hauska paikka, olisi vaatinut kyllä vähän erilaisen mielialan eli humppafiiliksen. Sekin on ollut kateissa. Kunnon biletysmeininki. Okei, se on ollut kateissa kaksi viikkoa, että tuskin tästä tarvitsee kovin paljoa huolestua :)

Vietin kuitenkin vähän liikaa aikaa kotona yksin viikonlopun aikana. Sunnuntaina puhuin ainoastaan nepalilaisen ravintolan sedän kanssa. "Chicken Tikka, kiitos." No ok, oma vikakin kyllä, en ollut myöskään puhelimeenvastaus päällä.

Lauantaipäivän puolestaan vietin vaaria muistellen. Hänen kuolemastaan tuli kuluneeksi vuosi. Olen maailman huonoin muistamaan ihmisten syntymäpäivät, saati sitten kuolinpäivät. Tämän muistin, koska pari viikkoa sitten huomasin, että minulla on edelleen vaarin kaksi puhelinnumeroa kännykässä. Noh, ajattelin kuitenkin vaaria, en varsinaisesti surullisesti, vähän ehkä haikeasti.

Minulla on myös edelleen Sian puhelinnumero kännykässäni (siltä varalta, että se joskus soittaa ja tiedän olla vastaamatta). Tuntuu väärältä, että hän on samassa puhelimessa vaarini kanssa. Vääremmältä tuntuu, että hän liittyy olennaisesti muistoihini vaarin kuolemasta. Tapasin hänet sinä samaisena viikonloppuna vuosi sitten. Häntä en juuri ajatellut. Mutta silti liikaa.

Näin iloisia ajatuksia taas viikonloppuna. Tämä viikko on kuitenkin onneksi kiireinen ja tekemistä täynnä. Tiistaina on pelailua, torstaina keilausta, perjantaina teatteria ja lauantaina päivämatka Porvooseen kaverin luo, jota en ole nähnyt iäisyyksiin. Ja välissä yksi toistaiseksi luokittelematon tapaaminen :)

Oo, jännä juttu muuten. Olen löytänyt Pasilan hienouden!