Amy ja Jurassic World

Huono kesä ajaa ihmisen elokuvateatteriin. Itse kävin parin päivän sisään kaksi kertaa ja melko erilaisissa tunnelmissa. Eli vink vink muille sadekarkureille.

Jos nyt rakastit Jurassic Parkia, olet 3D:n ja scifin ystävä, niin mene ihmeessä katsomaan Jurassic World. Olihan se ihan viihdyttävä, mutta all in all lähinnä siinä dinosaurukset söi ihmisiä. Ja toisiaan. Piste.

Amy  taas on dokkari Amy Winehousesta. Itse tykkään Amyn musiikista ja odotuksissa oli vuonna 2007 nähdä Amy Provinssirockissa, mutta toisin kävi (yhyy, eikö koskaan enää tätä "herätä teltasta hikisenä kymmeneltä aamulla ja tajuta, että kaikki muut on jo juomassa kaljaa teltan edustalla").  Mutta kuten dokkari kertoi ja minunkin kommenteista voi jo päätellä, kyseinen vuosi ei ollut Amylle ihan parhaita.

Kaiken kaikkiaan tosi mielenkiintoinen dokumentti ja hyvin rakennettu. Ehkä kahden tunnin pituudessaan ihan hitusen turhan pitkä. Itselleni kiinnostavinta oli dokkarissa se, että oikeastaan kävi päivän selväksi se, miksi Amylle kävi niin kuin kävi. Tietysti tää oli vaan yksi totuus, mutta kyllä sitä aihetta aika monesta kulmasta käsiteltiin. Ja Amyn persoona tuli esiin. Ja se, miten nuori hän oli.

Suosittelen siis dokkaridiggareille, mutta ehkä myös jonkinlaista kiinnostusta Amyyn vaaditaan.

Raskausviikko 19

Uusi viikko alkoi ja äitiyspöksyt sujahtivat aamulla jalkaan. Sain naapurin samankokoiselta tuoreelta äidiltä muutamat housut ja paitoja ja peräti yhden imetysmekon lainaan. Tosi kätevää, ei tarvinnut heti itse rynnätä ostoksille. Ja enpä mä tiedä aionko paljon mitään ostaakaan.

Pökät tuntuivat hiukan pellevarusteilta. Vaihdoinkin ne parin päivän kokeilun jälkeen hameisiin ja legginseihin vielä. Omiin farkkuihin en jaksa enää runnoutua.

Kävin myös niissä kilpirauhaskokeissa ja kaikki arvot olivat ihan normaalit.

Mahaa on hiukan alkanut särkemään. Raskauskollega epäili niitä liitoskivuiksi. Ehkä ovatkin. Tuntuvat ikään kuin kasvukivuilta. Jos nyt lapsuudesta sellaisia oikein muistan.

Liikkumista tuntuu nykyään päivittäin. Ehkä hanakimmin illalla, mutta myös päivän mittaan silloin tällöin. P ei ole niitä vielä tuntenut. Aamuisin selällään maatessa vatsan keskellä on pinkeä pallo.

Klikkaa mua -sarjassa oli joulu ja syötiin joulutorttuja ja glögiä. Yhtenä "kesäisenä" heinäkuun päivänä keittelinkin sitten kesäkeittoa ja paistelin uunissa joulutorttuja. Tarjosin omalle isällenikin ja vein mökkireissulle tuliaisiksi. Hyvin maistui kaikille, turhaan on se leivonnainen brändätty vain yhteen vuodenaikaan sopivaksi.

Tipu on tällä hetkellä hereillä noin 6 tuntia päivästä. Menossa on hänellä tiukka kasvupyrähdys. Sukupuolielimet on jo kehittyneet (niitä yritetään pällistellä täältä ulkomaailmasta sitten ensi viikolla) ja kina ihon päälle. Eka kakkakin alkaa jo muodostua! Niskasinappeja odotellessa!

Pomo palasi lomilta ja kerroin hänelle raskaudesta. Se oli yllättävän vaikeaa. Eikä sitä yhtään helpottanut se, että pomo ehti juuri ennen uutista kehua kauniin sanoin ja kertoa minulle, että yrittää saada minulle sekä tittelin muutosta että palkankorotusta. Sinänsä kyllä ne sanat myös lohdutti, uskoisin että minua on työpaikka odottamassa äitiysloman jälkeenkin. Ei ole määräaikaista työelämää elävälle ihan sanottu juttu se.

Jotenkin minulle vasta nyt valkeni, että olen jättämässä työelämän joksikin aikaa. Kesäloman jälkeen minulla on 11 viikkoa töitä jäljellä. Mitä ihmettä?! Ja tuleeko meille siis vauva?!

Ja tänään on... Tattadaa, juhlallinen puolivälipäivä! Sen kunniaksi otin kuvan. Vähän mukavuusalueeni ulkopuolella tämä (huomatkaa jännittynyt nyrkkiin puristettu käsi) ja ei siinä vielä tosiaan paljon mitään ole, mutta ehkä sitä kehitystä on sitten hauska jälkeenpäin katsoa kuitenkin. 

Puoliväli"maha" (20+0):

Raskausviikko 18

Viikko käynnistyi aurinkoisella kelillä ja neuvolalääkärillä. Pääsin valittamaan vaivoja ja raskauden kulkua tietysti seurattiin.

Kaikki näytti hyvältä, mutta kilpirauhasarvot päätettiin varmuuden vuoksi mittauttaa.

Lääkäri kuunteli myös sydänääniä, joita ei meinattu saada kiinni kun mahassa kävi niin kova meuhkaus. Hiukan kuului "viuh,viuh,viuh" ja sitten taas vaan kovaa puuhastelua ja kopsahduksia anturia vasten. "No on kyllä vilkas kaveri, liikkuko tää paljon siinä ekassa ultrassa?" lääkäri naureskeli. Ei se kyllä siinä liikkunut mitenkään paljoa.

Jälkeenpäin kuulin, että rakenneultraa ennen kannattaa syödä karkkia, jotta sikiö liikkuu paljon ja sukupuoli on todennäköisemmin nähtävissä. Olin ennen neuvolalääkäriä syönyt jätskin eli ilmeisesti "vilkas kaveri" olikin vaan sokeriövereissä.

Enkä myöskään tuon meuhkauksen kuuntelun aikana tuntenut yhtään mitään, että ehkä ne mun aiemmat "liiketuntemukset" onkin olleet sit ihan jotain muuta.

Sitten kuitenkin taas paria päivää myöhemmin tuntuu ihan selvästi pieniä muksauksia navan vieressä. Melkein sellaisia, että haluaisin sanoa niitä potkuiksi. Sitten ei pariin päivään mitään ja sitten taas. Sitten ei ja sitten taas. Jossain vaiheessa varmaan pystyy sanomaan varmaksi :)

Vatsastakaan en ole ihan varma. Toisina päivinä se on ja toisina ei. Jossain vaiheessa sekin varmasti tulee jäädäkseen. Ja on se "pingistynyt". Ei saa makkarasta enää samalla tavalla kiinni kuin aiemmin. Ja jos suorilta jaloilta kyykistyy, niin tuntuu että jotain on siinä tiellä.

Tipun elämässä tää viikko on ollut vähän "tylsähkö", valoa hän jo aistii suljettujen silmiensä taakse ja karvojen kasvu on käynnistynyt. Jostain syystä olen miettinyt useaan kertaan, että onkohan hänelle hiuksia syntyessään.

Enemmän olen hiuksia miettinyt, kuin että kumpaakohan sukupuolta hän on. Ei ole vieläkään mitään "tuntemuksia" sen suhteen, mutta kyllä me nyt aiotaan sitä kysyä. Sitä, että kerrotaanko kenellekään, sulatellaan sitten tiedon saatuamme. Ja voihan se olla, ettei sitä nähdä edes.

Yhdellä kaverilla on laskettu aika elokuun alussa ja he eivät pyynnöstä huolimatta varmuutta sukupuolesta saaneet. Hän kertoi harkinneensa peräti jotain satoja euroja maksavaa kromosomitestiä, kun tiedottomuus on hänestä niin piinaavaa. Yhdelle vanhalle työkaverille puolestaan syntyi juuri poika, vaikka ultrassa oli tytöltä näyttänyt. Että voihan tässä käydä vielä vaikka miten!

Islanti kuvina vol 2. - luonto

Reykjavikista itään ja aika pian ykköstiellä (siellä ei muita teitä meekään) matkan varrelle sattui tämä. Seljalandsfoss oli kerrassaan upea vesiputous, jota saimme ihastella aurinkoisena päivänä kaikkine väreineen.

Seljalandsfossin alta pääsi kävelemään. Melu oli huumaava.

Tietysti vesiputouksen sisällä kastui, mutta me tietty syöksyttiin soitellen sotaan ilman mitään sadevarusteita. Kesä (vai oliko se auton lämmitys) kuivas!

Seuraavana aamuna tehtiin parin tunnin vaellus Thakgilin syrjäiselle vesiputoukselle.

Ikävä kyllä harmaa sää seurasi meitä, mutta jylhät oli maisemat. Odottelimme jonkin ikiaikaisen hirviön kurkkaavan pian jonkun vuoren takaa. Ketään muuta ihmistä ei reissulla nähty. Tänne päätettiinkin tulla perustamaan oma yhteisömme, jos maailmassa menee kaikki päin helvettiä joskus. Kateltiin jo sopivia kotiluolia.

Makea vaellus. Lopuksi sade piiskasi jo housuistakin läpi, että siinä tuli sellainen "voi helvetti, haluan vaan kotiin" -hetki.

Vatnajökull autosta.

Jökursarlonin laguuni, johon Vatnajökullin vesi ja merivesi sekoittuu.

Sininen väri johtuu jään pakkautumisesta. 1000-vuotista.

Hylkeitäkin siellä sukelteli.

Mustat viivat sai jään näyttämään lakujäätelöltä. Todellisuudessa se on jään sisään jäänyttä tuhkaa.

Harmaa oli päivä, mutta kuulemma sininen väri häviää auringonvalossa. Että ehkä se oli hyväkin.

Vikin musta ranta. Taivas roikkui alhaalla ja aallot löivät hurjina. Täällä Maikku näki lunnin.

Solheimajökull-jäätikkö. Etsi kuvasta ihmisiä. Ei meidän jengiä.

Secret lagoon - kuuma lähde. Kiehuvaa vettä maan sisästä. En voi käsittää.

Ihana pieni kylpylä, jossa käytiin polskimassa. Veden pierunhajuun tottui. Samaa kuumaa vettä tulee myös kotitalouksiin. Hajuun tottui, mutta pierunmakuinen hampaidenpesu oli melko ikävä kokemus.

Gullfossin hieno ja suuri vesiputous.

Geysir-niminen geysir. Turistiystävällinen, koska purkautuu 8-10 minuutin välein. Vielä suurempikin Islannista löytyy, mutta se purkautuu vain maanjäristysten jälkeen. Ei-niin-turistiystävällistä.

Raskausviikko 17

Mun raskausappi tabletissa kertoo, että mun kohtu on jo pienen melonin kokoinen. Alku(raskaus)viikosta mietinkin, että missä helvetissä se meloni oikein on?

Sitten viikonloppuna illan turvotus näytti jatkuvan aamullakin. Että tämäkö se on sittenkin se maha nyt? Yhdet farkut ei mene enää jalkaan. Toisiin pystyn vielä sulloutumaan. Meloni?!

Maanantaiaamuna yksi mies katsoo mun mahaa työpaikan hississä. Olo on paranoidi. Tsekkailiko se mua vai mun pömppöä?

Mutta siinä missä viime viikolla olin töissä vielä aika tiukassa paidassa, niin nyt se ei minusta enää onnistu. P:n mielipide on taas "no ehkä siinä jotain on". Luultavasti näytän vaan vähän plösähtäneeltä. Vauvamahaksi tätä tuskin kukaan tunnistaa.

Kun odottelimme P:n laskuvarjohyppyä (joka peruttiin sään takia viime metreillä) istuin hallin sohvalla kädet vatsan päällä ja sitten... muljahdus. Todella tuntuva ja hämmentävä. Meloni pyörii!

Sitten yhtenä aamuna taas kädet vatsan päällä, vatsa vetäytyi oikealta puolelta ja pinkaisi takaisin. Tää toistui muutaman kerran. Sitten töissä, niissa kiristävissä farkuissa, ihan selvää liikettä. Sitten yhtäkkiä yhtenä iltana kotona. Yllättäen ja hyvin satunnaisesti.

Selkäkipu on helpottanut. Mahan "pullahdus" tukee siis teoriaani selkää murjomassa olleesta Tipusta.

Salilla olen pari kertaa nyt huomannut, että muutama jalkojen verisuonista yrittää pyrkiä ulos. Suonikohjut in the making? Mikäs niihin sitten auttaa? Jalat ylös? Öh.

Olin viikonloppuna kiireinen, kun sisko ja Aada olivat meillä 1D-keikkamatkalla. Muistatteko kun 6 vuotta sitten vein Aadan Tavastialle katsomaan Paukkumaissia? Nyt hän niin reippaana lähti äitinsä kanssa konserttiin, oli fanikamat ja kasvomalaaukset ja bussissa häntä nolotti kun minä ja P hoilattiin "Best song eveeeer". Tätisnif, mihin tää aika menee?!

Tipu maistaa jo! Luin tutkimuksesta, että äitien, jotka söivät raskauden viimeisen 3 viikon aikana valkosipulikapseleita, lapset söivät mielellään valkosipulilla maustettua äidinmaitoa kun taas verrokkiryhmän vauvoille kyseinen maito ei kelvannut lainkaan.

Mulle tuli tästä tiedosta ensimmäinen pieni kasvatuksellinen kriisi. Että nytkö pitäisi alkaa sitten makukasvattamaan. Tän kunniaksi keitin taas kattilallisen riisipuuroa ja vetäisin yhtenä iltana 2 litraa herneitä. Toivottavasti maistuu!

Islanti kuvina vol 1. - valassafari

Lunneja, jotka näyttää pingviinin ja papukaijan jälkeläiseltä.

Lunni on huono lentämään.

Vekkuli lintu.

Delfiinejä. Olimme toisessa tuollaisessa RIB-veneessä itse. Kyyti oli hurjaa ja kuten kuvasta näkyy lähelle päästiin. Suosittelen, vaikka oli vähän normaalia reissua kalliimpi. Oli niin siistiä!

Keskellä delfiiniparvea. Mähän ihan vollotin liikuttuneena siellä veneessä.

Delfiinit tulivat tosi lähelle venettä kiinnostuneita.

Lahtivalaita nähtiin myös useampi, mutteivät olleet ihan yhtä kuvauksellisella tuulella kuin delfiinit.

Raskausviikko 16

Islanti ja juhannus takana. Vähän väsyttää hei!

Selkäkipuja ja vatsamuljahduksia on edelleen niin kuin viime viikollakin. Ei mahaa. Mullahan on pitkä selkä ja Tipulla tilaa kasvaa varmaan vaikka poikittain aika pitkällekin, mutta mielummin kuitenkin ulospäin kuin että tekee itselleen vaan reteesti mun sisällä tilaa. Alien-ajatus on tarpeeksi piinaava muutenkin.

Mikään ei oikeastaan ole muuttunut raskaustuntemusten osalta. Vähän tässä jo odottelen seuraavaa vaihetta. Puoliväli jo onneksi lähenee, se tuntuu jotenkin merkittävältä ja tuo tietysti mukanaan seuraavan ultrankin.

Tipu on nyt päästä jalkoihin jo 16 senttiä ja alkanut pissailla. Ostin Islannista sellaisen tuutulaulua soittavan pöllölelun (tanskalaista designiä näytti olevan, heh heh) ja ajattelin jossain vaiheessa alkaa soitella sitä mahalle iltaisin. Onks tärähtänyttä? Ääniä hän ilmeisesti kuitenkin jo kuulee, vaikkei niitä vielä erota tai tunnista. Juhannuksena ystävät epäilivät, että ulos tultuaan Tipu nukahtaa vain jos kuulee jonkun rääkyvän Singstaria. 

Koin tällaisen erikoiskohtelutilanteen raskauteen liittyen Islannissa.

Olimme yhdessä Reykjavikin parhaista ravintoloista (Sjavargrillid) ja kolme meistä tilasi 4 ruokalajin illallisen ja P 3 ruokalajin hummeri-illallisen. Katselin menua ja totesin, ettei siinä ole mitään mitä en voisi syödä paitsi että jälkiruoan vaihdoin tuorejuuston takia toiseen. Ihan sattumalta omaan suureen lemppariini creme bruleeseen ;)

No, toisen alkupalan saapuessa se olikin sitten raakaa kalaa ja mätiä. Sydäntä särkien siirsin lautasen P:n eteen. Koko seurue oli tilanteesta pahoillaan, mutta itse koin olevani itse vastuussa tilaamastani ruoasta. Vaikka harmittikin.

Meidän todella tarkkaavainen tarjoilija huomasi, että siirsin lautasen P:lle ja tuli kysymään, että oliko tämä tarkoituskin. Itse mutisin jotain, että no joo ja ei tässä mitään, mutta toinen seurueemme jäsen kertoi tarjoilijalle, että olen raskaana enkä siksi voi annosta syödä. Tarjoilija lupasi järjestää asian ja pian eteeni tuotiinkin aivan mieletön höyryävä amaretolla maustettu merenelävistä valmistettu keitto. Nam ja melkoista palvelua. Myöhemmin laskusta kävi ilmi, ettei siitä oltu edes laskutettu ylimääräistä!

P oli tyytyväinen kun sai kerrankin jotain ruokaetua, kun hän on mielestään joutunut tähän mennessä lähinnä kärsimään näistä ruokarajoituksistani. Emmehän voi syödä sushia (ajattelin kyllä käydä piakkoin, koska raskaana oleville sopiviakin susheja löytyy) tai jakaa pitsaa, jossa on päällä kylmäsavulohta. Snif snif muru!