Ylitsepääsemätön itsesensuurimuuri.

Olen kohdannut seinän. Itsesensuurimuurin. Se on rakennettu "ei kehtaa", "ei ketään kiinnosta", "en osaa kirjoittaa tästä asiasta" ja "entä jos P lukee" -pohdinnoista.

Minua harmittaa. Tahdon kirjoittaa ja olen kirjoittanutkin. Mutten vaan julkaise niitä. Ehkä tämä kuitenkin on väliaikaista.

Seurustelen nykyään ihan virallisesti P:n kanssa. Perheille on kerrottu (ei vielä tavattu), yhteisiä kesäsuunnitelmia tehty, melkein jopa riidelty. And it's all just great.

Kaikesta siitä on kuitenkin niin vaikeaa kirjoittaa. Vaikeaa puhua. Vaikeaa ymmärtääkin. Mä olen heittäytynyt, en enää mieti.

Yhtenä syynä kirjoittamattomuuteen on myös se, että blogista "kiinnijäämisen riski" kasvaa. Ehkä olen jo jäänytkin.

Eikä sillä kiinnijäämisellä niin ole väliä, ei tämä mitenkään salaista tekstiä ole, mutta jostain syystä se vaikeuttaa kirjoittamisen aloittamista. Tai julkaisemista. Olen kuitenkin käyttänyt tätä blogia sellaiseenkin pohdiskeluun, jota en välttämättä käy ääneen kenenkään kanssa. Enkä tahdokaan.

Ja sitten viimeisenä syynä kirjoittamattomuuteen on se, että jos en kehtaa/halua/voi/osaa kirjoittaa kaikesta, en halua kirjoittaa mistään. Itsekriittisyys on ollut jo kauan tätä ennenkin kovaa. Nyt se on vaan löytänyt ihkauuden tason.

Mutta ehkä tämä uutuuden huuma tästä väistyy. Päähän palaa muitakin ajatuksia, ideoita, mietteitä, joista voin sitten taas kirjoittaa vapaammin.

Äh, tämänkin kirjoituksen julkaisen nyt hammasta purren.

Mies, joka kieltäytyi käyttämästä hissiä

Lasse Pöystin monologi Lilla Teaternissa. Aivan mahtava. Ja vaikuttava. Pöysti oli niin liikkis noustessaan lavalle, että se oli jo eka hetki kun mun silmät kostuivat.

Elokuva kertoi vanhuksen yksinäisyydestä. Mitä kaikkea juttukaverin puute saa hänet tekemään. Puhumaan koiralle. Leikkimään koiraa. Käymään vieraiden ihmisten hautajaisissa ja stripparilla. Kertomaan juttuja hissille, jonka ympärille hänen koko elämänsä on kiertynyt. Välillä Pöysti sanoi jotain niin riipivää ja niin todellista, että silmät kostuivat uudelleen. "Minä en ole viherkasveille puhuvaa tyyppiä. Se on ehkä enemmän naisten juttu."
Ja Lasse Pöysti, 83, puhui 1,5 tuntia putkeen ilman, että hörppäsi vettä. Hieno oli. Pyörinee vielä jonkin aikaa. Suosittelen.

Me kaikki kuljemme pimeässä yksin, tietämättä mitä varten.

Missä kevät...

Kävelin tänään Töölönlahden yli/läpi/poikki jäällä. Aurinko paistoi, tuli ihan hiki ja minua jännitti pettääkö jää alta. Tuleekohan se kevät jo vihdoin?

P.s. Käytiin eilen katsomassa Faust Metal Ooppera. Siitä oli pienin jipoin tehty tosi hieno ja vaikuttava. Hyvät laulajat, kuoro ja valot - eipä siinä juuri mitään ylimääräistä tarvitakaan, jos ne on kohdallaan. Thumbs up.

Feeling good

Mä menin perjantaina ihan sekaisin auringosta. Olin ihan vallattomalla päällä ja sen taisi munsta huomata kilometrien päähän :) Oli kavereiden tuparit. Asuivat muualla, mutta nyt ovat helsinkiläistyneet. Jos saisin päättää, kaikki mun kaverit asuis täällä!

Lauantaina läytiin tyttöjen kanssa Kom-teatterissa katsomassa Marja Packalenin ja Pirkko Saision omaelämänkerrallinen Odotus. Se oli hieno ja kohtausten henkilökohtaisuus todella koskettavaa. Aikuiset, itsensä kanssa sinut olevat, naiset ammentavat viisauksiaan ja elämänkokemuksiaan. Ihastumiset, erot, sairaudet, vanhempien kuolema... Suosittelen niin nuorille kuin vanhoillekin tytöille. Miksei pojillekin... Ois itse asiassa mielenkiintoista kuulla toisen sukupuolen mielipide näytelmästä. Itselle se kun oli melkein oppitunti naiseudesta :)

P... Nii-in.

Vietettiin viikonloppuna aikas paljon aikaa yhdessä. Mä tapasin pari sen kaveria ja se lisää mun kavereita. Ja kaikki oli taas niin valtavan mukavaa.

Emmä oikein tiedä mitä sanoa. Mulla on hyvä olla sen kanssa :)

...

P.s. Jos rakastat -musikaali oli aika käsittämätön. Todella huono. Juono oli ihan typerä, toteutus jotenkin ihan vasemmalla kädellä tehty. Kohtaukset oli ihan irrallisia. Ei yhtään tullut romanttinen fiilis. Kyynel nousi silmään vain ja ainoastaan sen takia, että elokuvassa Taneli Mäkelä itkee. Iso mies itkee -juttu you know. En suosittele. Oikeastaan kenellekään. Pettymys. Tai sitten en vaan tajunnut.

He likes me, he likes me not?

Ota niistä sitten selvää. Miehistä. Hmmh, vaikka olen edelleen aika epävarma/-tietoinen tästä tilanteesta*, "vauhkoamispäivät" ovat toivottavasti ohitse. Katsellaan-asenne alkaa ehkä istua...

No joo. Jos uskaltaisi, niin kysymällä kai tämäkin, kuten niin moni muukin asia, selviäisi :) Täähän nyt kuitenkin tässä on jo itselle alkanut varmistua - I like him.

Tämä* on kuulkaa mun pisin mikään* pitkään aikaan. Vaaleanpunainen hammasharja -poika oli aika tasan kaksi vuotta sitten ja se tyssäsi kuukauden kohdalla todella masentavalla tavalla. Tässä ollaan nyt kuitenkin jo selvästi toisen kuukauden puolella :)

Kahden vuoden aikana olen ollut ihastunut tasan kerran tätä ennen. Sekin osoittautui yksipuoliseksi sellaiseksi. Kahteen vuoteen voi sitten laskea lisäksi muutaman täysin turhan lurjuksen, parit treffit ja joitakin ei-edes-mainitsemisen-arvoisia-tapauksia. Vau.

Ei näitä* siis kasva puissa. Että kai tässä nyt on ihan luvallistakin olla hieman tolaltaan Ö_ö

Jea. Mutta elämässä tapahtuu muutakin. Olipas taas ihana viikonloppu. Miinus Suomen perjantainen peli (sitä ei kai enää sais muistella edes). Laimennettiin tappiofiiliksiä skumpalla. Se onnistui oikein hyvin :)

Lauantaina oli vuorossa siskon miehen veljen ja hänen avovaimonsa tuparit Riihimäellä. Kunnon "leirimeininki", kymmenen ihmistä siellä taisi lopulta olla yötä ympäri taloa. Kaikki se Singstarin laulaminen (ja toki skumpankin juonti jatkui) ryydytti munt niin, etten jaksanut katsoa pronssipeliä. Paitsi että heräsin katsomaan viimeisiä minuutteja ihan sattumalta. Hymyilin yksikseni sohvilla ja patjoilla kuorsaavien poikien ympäröimänä, kun summeri soi. Bronze.

Viikonloppu sai hienoa jatkoa maanantaina. Vietettiin päivää siskon lapsen kanssa. Hän pinnasi päiväkodista, minä töistä. Pystytettiin pihalle lumiukko, leivottiin juustosarvia ja kaurakeksejä, leikittiin ja tanssittiin. Ja katsottiin Risto Räppääjä, joka oli yllättävän siedettävä :) Oli ihanaa ja tästä ois tarkoitus tehdä ihan perinne. Lasten lintsauspäivä <3>

* = tarkempi määritelmä puuttuu

Kesäloma

Mulla on :) Kolme viikkoa. Ouuuu.

"Mul on lomaa. Ihan oikeeta aikuisten lomaa."
"Aika keski-ikäistä", sanoi ikäiseni työkaveri. Hänellä ei ole lomaa.
"Aion käyttää sen festarointiin."
"Aika teinii."

Nyt me tarvitaan sitten enää se kesä. Hyvään suuntaan ollaan menossa, sunnuntaina noustaan jo nollaan. Siitä vielä 15 astetta ylös niin ollaankin jo perillä :)

6 h = a good date?

Oli P:n (nimesin nyt pojan P:ksi, kun se on helpompaa) kanssa sunnuntaitreffit. Joka viikko pitäis olla sellaiset. Tasoittaa sunnuntaiahdistusta huomattavasti.

Jos treffien menestystä voi mitata kestolla, niin munsta nää oli aika suksee. 6 h. Munsta kesto on ihan hyvä mittari. Nimittäin viimeks kun olin treffeillä, ne kesti hädin tuskin tunnin ja ei siitä kundista sitten mitään ikinä kuulunutkaan.

Mutta kyllä mä kerroin pari niin huonoo juttuu, ett apua. Hermostuneena höpötän, mitä mieleen tulee. Sit tajuan kertovani jotain ihan älyttömän huonoa tarinaa ja sitten yritän värittää sitä edes hitusen mielenkiintoiseksi. Sit sitä tuijottaa toista silmiin ja tajuaa, että se ei vaan osaa reagoida noin huonoon juttuun mitenkään. Sit täytyy kääntää pää pois ja irvistää itselleen.

No mutta niitä oli vaan pari. Suurimmaksi osaksi mun jututhan on kuitenkin ihan laadukkaita :)

Oli kivaa. Toivottavasti tätä kivaa ois luvassa vähän lisää.