Maanantaina saavuttiin kotiin seiskan aikaan aamujunalla. Koko päivään ei voinut tehdä mitään. Tai no, käytiin kaupassa. Ja postista piti käydä hakemassa netistä tilatut verhot. Eihän mulla mitään tilauskoodia ollut mukana ja itku meinas päästä, ku tuntui niin vaikealta jättää verhot sinne. Ja että pitää nähdä se vaiva, että tulee seuraavana päivänä uudelleen. Kova vastoinkäyminen kolmen päivän krapulaa viettävälle lähes kolmekymppiselle naiselle.
Tiistaina fiilisi ei ollut vielä sen parempi. Tai no töissä piti käydä, mutta ei se kovin hyvin mennyt. Pomo taisi vaistota heikon happeni, kun nakitti koko päivän erilaisia tehtäviä. Hain myös ne verhot ja ripustinkin. Sitä tuntee itsensä heti hiukan paremmaksi ihmiseksi kun saa kotona jotain aikaan. Onneksi postissa oli eri asiakaspalvelija kuin maanantaina. Saatoin nimittäin katseellani antaa ymmärtää, että kaikki elämäni siihen astiset vaikeudet olivat hänen vikansa.
Tänään on ollut vähän parempi. Tai on ollut pakko, kun oli 11 tunnin työpäivä, johon kuului aamupäivän seikkailu merellä. Huomasin kyllä yhtäkkiä aamun aikana ajautuneeni tilanteeseen, jossa selitän ventovieraalle ihmiselle siitä, kuinka aina ennen uusien ihmisten tapaamista odotan, että he ovat ikäviä. "Mutta sitten kaikkihan on useimmiten aina tosi mukavia. Ihmisethän yleensä on mukavia, niin kuin nytkin. Että mukaviahan ne ihmiset on eikä nihkeitä, vaikka sitä niin odottaa aluksi. Tulee tyhmä olo tiiätkö, kun on ajatellut ensin niin tai ehkä mä olen sellainen että tykkään useimmista ihmisistä. Tai en mä kyllä tietenkään kaikista tykkää. Mutta kyllähän ihmiset yleensä on ihan peruskivoja. Eikä yhtään ikäviä. Tiätsä?"
Mikä ajatusten tonava taas, huoh.
 | |
| Provinssi 2011 tunnelmaa. |
No comments:
Post a Comment