Mummonmutukka

Saattelimme mummon haudan lepoon viikonloppuna. Hautajaisten aattona majoituimme vanhaan mummolaan, josta Valio-myrsky (tai mummo itse) kävi illan aikana katkomassa sähköt. Kynttilän valossa oli hyvä muistella mummon hauskimpia hetkiä ja aamulla piti peseytymistä varten lämmittää rantasauna. Vähän niin kuin ennen vanhaan.

Vielä siunaustilaisuudessakin kappelissa sähköt menivät poikki muutamaan otteeseen. Myrskyn jälkeen oli kuitenkin upea aurinkoinen syyssää. Kokonaisuudessaan tilaisuus oli kaunis ja mummoa muisteltiin lämpimästi.

Pienempi siskontyttö, Elea, hyssytteli meitä aikuisia kappelissa, ettei isomummo herää. Hänelle oli sanottu mummon nukkuvan edessä. Hän hali itkevää isosiskoaan ja tilaisuuden jälkeen totesi häiden olleen hienot. Voi niitä tunnelmaa hiukan keventäviä pieniä.

Elea saattaa isääni kädestä pitäen mummon arkunkantajia.

Viimeisen kerran näin mummon kesälomareissulla, kun kävimme häntä katsomassa sairaalassa. Itkin matkalla, kukkakaupassa ja pitkään autossa sairaalan pihalla. Tiesin meneväni jättämään hyvästejä, vaikka toivoinkin vielä että ehkä mummo kestäisi ensi vuoteen ja voisin tuoda Tipun häntä tapaamaan.

Keräsin itseni kuitenkin enkä itkenyt mummon edessä. Puhuimme niitä näitä, hän iloitsi tulevasta perheenlisäyksestä ja totesi minun valehdellessa, ettemme tiedä sukupuolta, että "älkää kysykökään, yhtä rakashan se on joka tapauksessa".

Mummo oli väsynyt ja toivoikin lopulta, että lähtisimme. Halasin mummoa ja sanoin hänen olevan mulle todella rakas. Hän sanoi samaa minulle, halusi halata vielä "isoa miestä" eli P:tä. Itkin vasta käytävässä.

Mummosta ja hänen herkkuruoistaan, karjalanpaistista, kalakukosta, karjalanpiirakoista, taivaallisista sienikastikkeista, on tietysti monia muistoja. Kesistä mummolan pihalla, kun ei ollut mitään tekemistä. Mummosta istumassa pihakeinussa. Hankien läpi kirmaamisesta joenrannan saunaan, kun pakkanen polttaa nenänpäätä. Yhtenä juhannuksena valvoimme mummon kanssa kahden tuvassa ja katsoimme televisiosta Andrea Bocellin konserttia.

Mummo oli taiteellinen ja tunteellinen. Hän osasi kirjoittaa, maalata, laulaa ja lausua. Pukea tunteensa sanoiksi ja paneutua hetkeen, niin kuin joku hautajaisissakin mainitsi. Hän oli paikallisvaikuttaja muun muassa seurakunnassa ja Martoissa. Hän kirjoitti paikallislehteen vakituisesti mielipide- ja tunnelmointikirjoituksia. Paikallislehti muistikin häntä hautajaisissa omalla adressilla.

Mummo oli myös suora ja melko kiivaskin sanoissaan. Aina hän ei ehkä ihan osannut valita sanoja lapsenlapsilleen sopiviksi. Hänellä oli elämänsä aikana useita yliluonnollisiakin kokemuksia. Hän näki unissa sukulaisten kuolemia ja esimerkiksi Estonian onnettomuuden.

Vaikka muistan mummosta tietysti päällimmäisenä hyvät ja lämpimät muistot, tahdon muistaa myös sen, kuinka hän sai muutama vuosi sitten ollessamme käymässä kieltävän päätöksen polvileikkaukseen, jota oli toivonut. Sydän oli silloin jo liian heikko. Mummo oli laittamassa pyykkejä pihalla ja puhkesi kyyneliin kertoessaan meille lääkärin päätöksestä. Lohdutimme mummoa ja jotenkin hetki on jäänyt mieleeni, sillä koin näkeväni mummostakin uuden, aidon puolen.

Enkä halua unohtaa sitäkään, että loppuaikoinaan mummo katui joitain elämänvalintojaan. Hänen ja ukkini tiet erosivat muutama vuosi sitten ja mummo sai hetken maistaa "sinkkuelämää". Hän todella tuntui nauttivan tästä harmillisen lyhyeksi jääneestä ajanjaksosta elämässään.

Muutama mummon ystävä otti hautajaisissa puheeksi mummon silmän kauneudelle ja kuinka hän myös huomasi aina kehua, jos jokin erityisesti pisti toisessa ihmisessä silmään. Minun kohdallani se oli useimmiten "solakat sääret" tai hiukseni, jotka mummosta olivat kauniit ja paksut. Teini-iässä mummon oli vaikea sulattaa alati vaihtuvaa hiustenväriä. Puhelimessa mummo myös kyseli aina olenko ostanut uusia vaatteita ja kehui erityisesti, jos päällä oli mekko.

Eräs mummon ystävä oli laittanut hautajaisiin kahdet helmet, toiset mummoni puolesta. Tätini puolestaan vei mummon arkkuun muutaman kauneudenhoitovälineen. Kylälle lähtö oli mummolle aina pieni juhlanhetki ja sinne laittauduttiin. Jokin koru oli aina kaulassa, huulipunaa ja tukka laitettuna.

Kun lähdimme mummon luota kesällä, hän otti minua vielä viimeiseksi kiinni käsistä ja kehui "kauniita käsivarsiani". Se jäi viimeiseksi hetkeksemme.

Joskus 8-vuotias sanoo sen parhaiten ja Aadan mummolle askartelemaa korttia lainatakseni kiitos pitkästä yhteisestä elämästä.

Tätä Ranskalaista paimenlaulua mummo usein lauloi ja sitä olimme mekin siteeranneet korttiimme. Se kuultiin myös kappelissa (parempi versio Spotifyssä Metro-tyttöjen laulamana).



Mummo aiemmissa teksteissä:

Aikuisuuden raja
Mummo
Lieksa-Helsinki-Pariisi
Avoliitto 
Quest for snow