Thursday, January 4, 2018

Vuoden ensimmäinen reissu on muutenkin ensimmäinen

Jee, lähden tänään minilomalle Brysseliin ystävän luo. Toinen, Frankfurtissa asuva ystävä tulee myös sinne meitä moikkaamaan.

Vuoden ensimmäiseen reissuun pakkasin myös piiiiitkästä aikaa vain yhden ihmisen tavarat. Omani. Mahtuivatpa ne pieneen tilaan! Tollanen nyssykkä vaan.

Pojat jäävät siis kotiin.

Vähän pääsin yksin reissaamisen makuun viime syyskuussa Berliinissä, mutta se oli kuitenkin työmatka. Tämä on ihka ensimmäinen vapaa-ajan ulkomaanreissuni yksin pariin vuoteen.

Ilman miestäni olen viimeksi reissannut juurikin Frankfurtiin asuvan ystävän luo odottaessani Arvoa.

Eli tämä on myös pitkään aikaan eka ulkomaanreissu, jossa voin nautiskella ystävien kanssa skumppaa!

Skumpan lisäksi on suunnitelmissa shoppailua, reissu Span Spahan (eli siihen kylpylöiden kylpylään!), fondueta, istuskelua kahviloissa ja baareissa. Mitä nyt ystävien kesken keksitäänkään! Jes.

Tämä ei kuitenkaan ole ensimmäinen reissuni Belgiaan. Ekan kerran kävin isäni mukana rallireissussa muistaakseni vuonna 98 (?) ja hämärissä muistikuvissani onkin esimerkiksi Manneken Pis. Eli nähtävyydetkin hoidettu, voimme keskittyä vain itseemme ja yhdessäoloon!

No comments:

Post a Comment