Gootit ja mummot

Minulla on jäljellä enää puolet hiuksista, joiden kanssa heräsin vielä aamulla. Onneksi ne lähtivät sillä hyvällä ja tarkoitetulla tavalla eli kampaajalla. Kauheen kiva ja ilmava tää polkkatukka. Sitä voi heilutella silleen ku elokuvissa. Ja mielestäni näytin tänään vähän laihemmalta muutenkin :P

Joku opinnäytetyö-info oli tänä aamuna koulussa. Olin siellä ainut omalta vuosikurssiltani. Ja ei se ei tarkoita, että olen muita edellä vaan sen vastakohtaa. Viimeinen luuseri uunista ulos... toivottavasti jouluna.

Viime viikonloppuna kävelin Ruskeasuolta Pitäjänmäkeen. Olin vuoden ekalla piknikillä (parvekkeella). Join taas skumppaa ja katsoin samaan aikaan jäkistä. Tästä on tulossa tapa :D Ja lisää on tiedossa kun piilojäkkärin vuoden kohokohta on jo oven takana. Eli viikon päästä alkaa huuto ja kynsien pureskelu!!

Hengasin myös goottien kanssa ja veisasin virsiä 100 mummon kanssa. Mummot olivat seurakunnan järjestämillä yhteissynttärijuhlilla sunnuntaina, johon osallistuin 90-vuotiaan isotädin avecina. Kuuntelin runonlausuntaa ja yksinlaulua. Hymyilin kristillisen viattomana, istuin selkäsuorassa ja juttelin mukavia viereisen papan ja vastapäätä istuneen diakonin kanssa. Hörpin kahvia ja hain tädille kakkua. Ja olin kuunnellut isotädin pukeutumisohjeita, jotka menivät sanasta sanaan näin: "Laita sitten sellainen mekko, jossa ei näy tissit."

Gootit eivät olleet virsiä veisaamassa :) Ne juttelivat vain kybertulevaisuudesta vai mikä se oli.

Eli vaihtelua löytyi. Silti sunnuntai-ilta toi mukanaan sen tyypillisen vivahteensa. Eli masiksen. Mieltä askarrutti ja askarruttaa edelleen Espanjan kamalat tapahtumat. Sitäkö tämä elämä sitten on. Pelkkää tuuria siihen saakka, kunnes joku idiootti vetää kännit ja ajaa autolla bussin kylkeen.

Ärrrrsyyntynyt Nådessa

Olen Naantalissa käymässä. Ei siinä mitään ärsyttävää ole. Aurinko paistaa ninkuin aina ja ajoin pyörällä pyllyni kipeäksi. Ekaa kertaa ehkä vuoteen tai kahteen. Se oli ihanaa ja sellainen pitää hankkia Helsinkiinkin. Pyörä siis. :)

Mutta... Kenet muun ajaa hulluksi Knorrin uusi "maustemössö"-mainos, jossa puijataan. K**taan kuluttajaa silmään, kuten eilen äidille sanoin Unelmien Poikamiehen -finaalin jälkeen. Se ei sopinut ihan siihen kohtaan, koska hermostuin lähinnä finaalissa olevien tyttöjen erivärisistä puvuista, kuin ne mainoksessa on... Ja tietty hermostuin myös siitä, että poikamies valitsi täysin väärin.

Mutta Knorr. Siinä mainoksessa sanotaan "Muuttaa tuoreet kasvikset herkulliseksi liha-kasvispadaksi." Grr prr grrr. Mikä niistä kasviksista muuttuu lihaksi? Paprika? Porkkana? Kuinka monen ihmisen korvan kautta nuokin mainokset menee. Ja silti. Silti.

Olen tuohtunut elintarvikevalmistajille myös siksi, etteivät Finefoodsilta ole vieläkään lähettäneet minulle tammikuussa lupaamaansa tuotepakettia. Olen lähettänyt sinne monta valitusmailia, joista yhteenkään ei ole vastattu. Seuraavaksi soitan ja uhkaan kuluttaja-asiamiehellä tai mikä se onkaan.

Ketuttaa myös, että olen nyt viettänyt enkun tehtävää tehdessä lähes kymmenen tuntia ja olen vasta puolivälissä. Eli toinen samanlainen pitää löytää vielä ens viikolta ennen reissuun lähtöä.

Kolmas... eiku neljäs asia mikä suututtaa on se, että oisin päässyt ekaa kertaa elämässäni työmatkalle ulkomaille. Olisipas ollut ihanaa ja niillä rahoillakin ois ollut käyttöä kesällä. Mutta olen silloin jo matkoilla. Toisella puolella Euroopppaa. Eli Amsterdamissa. Eli en itke, kivoja asioita tiedossa. Mutta olisin halunnut sinne työmatkallekin. Jos se vaaaaan ois ollut jonain toisena ajankohtana :(

Olen aloittanut taas Beroccan nauttimisen aamuisin. Kun väsytti niin kovasti aiemmin.

8 päivää.

Mun kulmilla

Minulla on kadunkulma. Tajusin sen tänään, kun taas kerran siinä samaisessa kadun kulmassa/risteyksessä tervehdin tuttua naamaa. Niin on käynyt pari kertaa ennenkin. Viimeksi viime viikolla kun aloin taas enemmän käyttää tuota kadun kulmaa. Ne on kyllä aina olleet ihan sattumia ne tutut naamat, eikä se kulma ole edes kotinurkilla.

Kävelin siitä kulmasta vähän aikaa sitten käsikädessä Sian kanssa, odotin siinä kadunkulmassa pari vuotta sitten toisesta kaupungista bussilla saapuvaa poikaa ja kaksikymmenvuotissyntymäpäivänäni kuvittelin siinä kadunkulmassa olevani aikuinen ja sanoin muutaman metrin kuljettuani yhden typerimmistä asioista, mitä koskaan olen miehelle sanonut. Edellisviikonloppuna kuljin siitä parhaan ystäväni kanssa puhuen syvällisiä. Olen itkenyt siinä kulmassa, tuntenut ahdistusta kuinka pitkä kotimatka siitä vielä on. Olen ihaillut sen vieressä seisovaa uljasta taloa ja ihaillut sen takaa loistavaa kuuta.

Minulla on kadunkulma. Miettikää, oon asunut Helsingissä jo niin kauan että on kaikenlaisia muistoja eri kadunkulmista ja puistoista ja baareista ja toisten kodeista ja kahviloista ja kaupunginosista. Tämä on jo kolmas kotini Helsingissä. Ja seitsemäs työpaikkanikin. Ja mitä kaikkia kadunkulmia on edelleen näkemättä...

Lähtiköhän tämä ajatus siitä, että minun piti tänään kirjoittaa koulutehtävänä elämäntarinani. Ehkä. En kyllä kirjoittanut :P

Taas yksi viikko meni ja mitä mä tein. No juhlistelin ja kastuin sateessa, pohdin ystävien kanssa unelmamiehen prototyyppiä kuoharin siemailun ja jääkiekon katsomisen ohessa... Huh siinä riittikin pohtimista. "Lista sopivista ominaisuuksista" riistäytyi vähän käsistä... "Kun nyt saa toivoa, niin ois tosi kiva jos sillä ois pikkusisaruksia... niin kun mulla ei niitä ole." :D

Myös karvaton selkä, kauniit silmät, ei-urpo, sopivan romanttinen, känsättömät jalat, viiksetön, lapseton, nuuskaton, pitkä, ei-susi-ruma, hetero, pitkä (hollantilaiset ovat pitkää kansaa), työpaikallinen, äänestää vaaleissa, ei äänestä kokoomusta tai keskustaa, vähän äijä (mut osaa myös olla herkkä :D), osaa yllättää ja "tiskaa joskus" pääsivät listalle. Ja paljon lisää, koska asiasta vaahdottiin muutamia tunteja. Men! This is what we girls are looking for!

Viime viikon kohokohtia oli ehdottomasti myös ainejärjestön bileet. Oli kivaa nähdä vanhoja tuttuja ja tutustua uusiin, joiden kanssa käy koulua joka päivä, mutta joihin ei ole tullut tutustuttua. Olen huono siinä. Tutustumisessa. Olen tyypillinen suomalainen siinä suhteessa. Tarvitsen muutaman tuopin ennen kuin juttu alkaa luistaa vieraiden ihmisten seurassa. Seuraavan päivän vietin kaverin sohvalla maaten ja noin 20 southpark-jaksoa katsoen. Det var jättekiva!

Hmm, meinasin myös tapella ystävän kanssa viikonloppuna ihan turhasta. Asetin hermostuksissani asiani ihan väärin, eikä tarkoitus ollut loukata, päinvastoin. Ihailen tapaa, jolla me kuitenkin hoidettiin riita kun huomattiin, että tunteet alkaa ylikuumenemaan. Yhdessä tajuttiin, ettei kummankaan oo syytä hermostua ja rauhoiteltiin tilannetta ja jatkettiin keskustelua rauhallisemmin ja saatiin ihan rakentava palaveri aikaiseksi :D Hyvä minä ja ystävä!

Tänään olin töissä. Lenkkeilin. Tiskasin. Tein kalakeittoa. Pesin pyykkiä. Ja tunnen oloni silti niiiiiin saamattomaksi.

11 päivää jäljellä ennen reissua, uskomatonta. Tampere-Cambridge-Amsterdam-Helsinki. 10 päivää reissussa. Oi oi oi. Toivotaan aurinkoisia päiviä, vaikka eipä sen niin väliä kun se on loma!

Olen alkanut käyttää tekstinmuotoilutyökaluja. Jos se on raivostuttavaa, saa sanoa. Tarkoitus olisi muutenkin vähän uudistaa blogin ulkoasua. Tympii. No, heti kunhan ehdin. Eli never :)

Sataa, sataa

Hahha, taas oli tarjolla hyvät naurut 4D-dokumentin muodossa. Samainen Neitsytkoulu-dokumentti sattui tulemaan juuri telkkarista kun olin Englannissa. Haa haa. Only in Amsterdam. And Im going there at the end of this month!!! Jei. En kyllä neitsytkouluun.

Sataa sataa ropisee, Heenun mieli apenee. Kiva kun syksy tuli keväällä ja ihminen on taas kylmissään ja yksinäinen. Onneksi huomenna taas kekkeröidään. Ja ehkä torstainakin. Sittenhän onkin taas viikonloppu.

Äiti kävi kaupungissa. Mukavaa. Vaikka sukulaisten käydessä ja lähtiessä tulee vähän yksinäinen olo. Minä täällä. Suuressa maailmassa. Voi se olla tämä ilmakin. Tai nenän perukoilla kytevä flunssa.

Heti kun aurinko taas paistaa, lupaan hymyillä.

"Maybe sex later?"

Oli kysymys, jolla ihastuttava suomalaisjuntti aloitti keskustelun kanssani kauniilla suomalaisaksentilla lauantaina Molly Malonesin tiskillä kun luuli minun olevan ulkomaalainen. Maybe not, kuului vastaus ja hänestä tuli uusi miehiin kohdistuvan kiukkuni ruumiillistuma.

Muuten oli ihanainen viikonloppu keilaamassa ja baarissa ja Heinillä päikkäreillä ja baarissa ja syömässä. Ai niin. Suosittelen Texasin sunnuntain tex mex -buffamättöä. Nam!

Ulkoministerikin vaihtui sitten. Täytynee todeta että en tykännyt edellisestä enkä tykkää nykyisestä, jolle aion kuitenkin antaa mahdollisuuden enkä kiukuta heti. Hän kuitenkin kiiruisena europarlamentaarikkona on kerran vaivautunut vastaamaan tämän toimittajaopiskelijan turhaan kouluhommaan liittyviin kysymyksiin, johon moni muu vastaavassa asemassa oleva ei vaivautunut.

Opiskelumotivaatio O. Pedagogisia kykyjä vailla oleva opettaja, kitisevät koulukaverit ja voi niin turhat viimeiset jäljellä olevat kurssit. No valopilkkujakin on. Kuten jokaviikkoiset vierailija luennoitsijat ja joitakin vanhoja kavereita on kursseilla näkynyt. Mutta kun opettajan ammattitaito ei riitä siihen, että pitää tunnilla käytävän mielenkiintoisen ja vilkkaan keskustelun asiassa ja kun aikatauluja sovittaessa yksi opiskelija huutaa täysillä etupenkistä että "Mutta kun MINULLA on parempaakin tekemistä ja MINUN pitää saada tehdä tämä asia näin", niin hermohan siinä menee jo tässä vaiheessa opiskeluja. Vieläkö mun on pakko kuunnella tätä pskaa?

Kävin viime viikolla katsomassa There will be blood. Daniel Day-Lewis (en tarkista kirjoitusasua) oli mahtava, mutta muuten se ei oikein auennut. Tai sanotaanko ihan hyvä. Ok. Ei loistava niin kuin väittävät. Tai sitten mä en vaan tajua.

Miehistä en tykkää. Töissä ne taas pitävät yllä sitä poikien kerhoa. Ehkä huomaamattaan, mutta tytöt siihen ei kuulu. Sitten on ne yksityiselämän miehet. Kaikki (paitsi iskä) voisivat kadota. I need to go to a planet with only women!

Ja Blues, voi Blues. Lupaan, etten enää katso yhtään peliä, koska olen varmasti pahanilmanlintunne. Aina kun katson urheilua, kannattamani joukkue häviää. Enkä edes seuraa sm-liigaa. Ja aina kun Nina katsoo jääkiekkoa, matsi menee jatkoajalle. Anteeksi Blues, tänään katsoimme jääkiekkoa yhdessä.

Ja kuten viime tekstistä kävi jo ilmi ,meidän Aaduska ja siskoni oli täällä. Ikävät merkit heidät toi, mutta oli kyllä taas mainiota nähdä molempia, kun ikävähän sitä ihan viikoittain yllättää. Ihana pikkuinen, joka kävelee ja semi-ymmärrettävästi tapailee sanojakin. Hänestä alkaa tulla sellainen ihan oikea pieni tyttö, eikä hän ole enää vauva. Jännää. Pari kuvaa Tirpusta ja Sisko.

Vaarin hautajaisissa

Vaari haudattiin siis viime perjantaina. Käytiin äidin ja isän kanssa toiveestani katsomassa vaaria ennen hautajaisia kappelin ruumishuoneella. Vaikka se on omalla tavallaan kammottavaa ja ahdistavaa, oli olo jälkeenpäin vapautunut. Joku iso möhkäle poistui sydämmeltä. Asia konkretisoitui, vaari ei olekaan kadonnut vain ilmaan, vaan hän oikeasti makasi siinä arkussa ja on kuollut.

Tämän jälkeen lähdimme Aadan päiväuni-retkelle Tampereella ja kävimme äidin lapsuuden kodilla ja Hervannassa mummon ja vaarin kodilla, jossa he eivät ole asuneet enää vuosiin. Siinä, jossa minä haluan isovanhempani muistaa. Jälkeenpäin tämä retki on tuntunut jotenkin omalla tavallaan tärkeältä osalta hautajaisia.

Hautajaisista en paljon muista. Koska en ole uskonnollinen, ei minua kirkonmenot niin koskettaneet, vaan enemmänkin sukulaisten ja ystävien hyvästinjätöt. Ja tietysti omien jäähyväisten jättäminen. Vaari jäi sinne kun poistuimme kappelista. Hänet polttohaudataan ja asetetaan parin viikon päästä mummun kanssa samaan hautaan.

Kolme yksivuotiasta ihanaa pientä tyttöä pitivät huolen, etteivät hautajaiset olleet liian raskaat. Aadan viattomat tanssipyörähdykset virsien tahtiin kappelissa toivat hymyn huulille, vaikka silmät suoltivat kyyneleitä. Muistotilaisuudessa kolmessa serkuksessa riitti myös ihmettelemistä. Ympärillä oli paljon sukulaisia, jotka kaikki tuntuivat paljon läheisemmiltä kuin aikoihin. Sukulaissuhteissakin riittäisi pohtimista, muttei se ole tämän kirjoituksen tarkoitus.

Vaarin ystävä Eino kertoi hautajaisissa, että vaari oli jokin aika sitten puhelimessa esittänyt hänelle kysymyksen: "Onko jumala minut tänne unohtanut?" Se oli rauhoittavaa kuulla. Vaari oli valmis, oli varmasti ollut jo jonkin aikaa.

Vaaleanpunainen hammasharja

Söpön pojan vessassa lojunut vaaleanpunainen hammasharja löysi omistajansa. Ja omistaja oli juurikin se, joka kaikille ensimmäisenä tulee mieleen, mutta jonka ajattelemisen itseltään pystyy kieltämään, koska eihän kukaan niin tekis. No joku tekee.

Well long story short: Vaaleanpunaisen hammasharjan omistaja lähetti minulle eilen tekstiviestin, jossa hän kertoi olemassaolostaan. Juttu sai tänään vielä monimutkaisia ja jopa hieman koomisiakin käänteitä kun en tiennyt aina kumpi sieltä tekstaa tai soittaa tai mitä. Poika vai sen tyttöystävä. Mutta nyt olen toivottanut hyvät loppuelämät molemmille ja irtisanoutunut tästä kolmiodraamasta, johon en siis tosiaan tiennyt kuuluvani, eikä minulla ole pienintäkään tarvetta kuulua.

Tapailin siis taas varattua miestä tietämättäni. Kyseessä on kolmas kerta elämässäni, tai itse asiassa vähän niinkuin neljäs :O Se on aika monta. Lokakuussa tapaamani mies oli näistä viimeisin. Tai nyt söpö poika on. Joka muuten ansaitsee nimen muutoksen. Sika. Ihan sopiva. En vaan ois uskonut siitäkään. En mä ikinä usko kenestäkään. Se on kai mun vika.

Olo on pettynyt, vihainen, naurettava, tyhmä ja niin niin niin niin kypsä. Mä olen käynyt tämän läpi jo lukemattoman monta kertaa. Ja sanonut seuraavat sanat itselleni jo niin monta kertaa: Pysy erossa miehistä, niistä ei seuraa mitään hyvää. Ja ikävä kyllä sain taas kerran todeta olevani oikeassa. Äh.

Enpä jaksa tässä sen kummemmin raivota. Eihän tuo ole sen arvoinen. Ja päällimmäinen tunne on kuitenkin pettymys. En mä nyt mitään palasina lattialla ole, pahemminkin olisi voinut käydä. Asia olisi voinut paljastua vaikka vasta vuoden päästä, kuten yhdelle tutulle kävi. Harmittaa vaan, että _aina_ käy näin. Koskaan ei käy hyvin, tai edes vähän paremmin.

Unelmien mies -listalleni aina välillä tippuu uusia asioita. Tällä kertaa se on piirre, jonka luulin olevan itsestään selvyys. Ykkösenä listalta löytyy tästä eteenpäin: Sinkku!

Se oli sitten taas yhden Heenun epäonnistuneen miesjutun loppu sellainen.