He's just not that into you

Olen ollut laiska kirjoittaja. Luovuus on kuollut. Toivottavasti ei epäluovan työn seurauksena. Ja toivottavasti vain hetkellisesti.

Ei kai. Mielessä on ollut kaikenlaista. Stressattavaa. Juhlittavaa. Jännitettävää.

Nyt ne kaikki on oikeastaan ohi. Vois taas keskittyä arkipäiviin. Jes.

Opparin arvosanan saan huomenna. Ja varmaankin kuulla, valmistunko maaliskuun lopussa. Jos näin käy, niin voin luvata, pidän bileet.

Katsottiin Oscarit sunnuntaiyönä. Kasattiin telkkarin eteen patjoista, tyynyistä ja peitoista pesä, jossa sitten torkuttiin tylsien palkintojen aikana ja tökittiin toisiamme hereille hyvien palkintojen ajaksi. Ja Slumdog Millionaire - suosittelen. Ihan mahtava elokuva. Ei niinkään juoneltaan, mutta henkilöiltään ja toteutukseltaan. Vau.

Töissä menee hyvin. Viihdyn edelleen. Hellyynnyin tänään, kun työkaverini ihmetteli, miten olin voinut lähteä eilen sanomatta "hei" sisäisessä mesessä. Niin hyvistä työkavereista saa kyllä olla onnellinen.

Ja kiitos JaniR puoluekommentistasi. Asia on pohdinnassa.

Ja kiitos Kela. Tonnin lasku oli juuri sitä, mitä kaipasinkin tähän kevääseen, kun ensimmäistä kertaa alan tienata kuin oikeat ihmiset. En olisi tonnille keksinytkään juuri mitään parempaa tekemistä. Joten kiitos, ettei tarvitse miettiä, mihin kaikki ylimääräiset rahat laittaisin.

Otsikon, tuon kauan tiedetyn Sinkkuelämää-totuuden, ymmärsin tässä myös päivänä yhtenä. Tällä kertaa siihen meni onneksi vain viikkoja. Kerran siihen meni vuosia. Minusta ei ehkä vaan koskaan tule sitä tyttöä, joka viedään tänään syömään, huomenna oopperaan ja viikonloppuna ulkomaanreissulle. On muuten tosielämän tilanne... Joidenkin treffit vaan menee paremmin kuin toisten.

Telkkarista tulee pierudokumentti. Ruudun vieressä kituu viimeisillä voimillaan pystyssä huonekasvi, jonka nimeä en muista, ja joka on kuulemma lähes mahdotonta tappaa. Söin äsken minttubuffetin. Ehkä vain yritän liian kovasti.

Siispä arkea. Juhlat juhlittu. Miehet nähty. Opiskelut päätetty. Ei viikonloppusuunnitelmia.

Joku vois sanoa, että elämäni on tylsistymässä kovaa vauhtia. Ja hän ei olisi ihan väärässä.

Alla True Blood -sarjan maailman kaikkeuden parhaat alkutekstit. Itse olen katsonut kaikki ensimmäisen kauden jaksot jo ja janoan jo lisää. Kesällä tulee kausi 2...

Elämässä tapahtuu...

Tuparia ja valmistumista (ei mun. vielä).

Sing Staria ja Guitar Hero World Touria.

Maanantaita ja viikonlopun odotusta.

Laimentunutta kissa ja hiiri -leikkiä.

Ihan mahtavaan True Blood -televisiosarjaan koukuttumista. Ja Rööperi on kanssa ehdottomasti katsomisen arvoinen.

Unettomuutta ja yösyömistä. Molemmat ihan kauheita viime viikolla kehitettyjä tapoja. Lempiyöruuat: Missä X:t ja Ruusunmarja-viili.

Hei dj, soita vielä kerran se Tinakenkätyttö...

Risteily oli. Ja risteily meni. Tapasin ihania ihmisiä. Ihan älyttömän mukavia uusia (ja tosi nuoria) tyyppejä, joiden kanssa humpattiin ja pelattiin ja hengailtiin ja leikittiin tietty taas miljoonat Sutsisatsisatsaat. Ja tapasin kadonneen kaksoseni Maxin, joka osasi lopettaa lauseeni ja jonka seurassa sanoin asioita, joita en oo tainnut koskaan ennen sanoa ääneen.

Tapasin namusetäpoken (tää kuulostaa pahemmalta kuin oikeasti on :D). Tapasin myös todella raivostuttavia luolamiehiä, jotka renkuttivat Tommi Läntistä yötä päivää. Kaikenlaista porukkaa siinä lappasi. Goom on siitä hieno paikka, että voi kulkea hytistä hyttiin ja tehdä uusia tuttavuuksia.

Dumppasin kyllä myös yhden söpön pojan Egotripin takia. Mutta se kannatti, koska Egotrippi oli niin paras ja Mikki on aika ihana. Mä olen epäillyt tätä ennenkin ja se on vähän vahvistunut tässä Kuorosodan aikana ja nyt se on ihan täysin päivänselvää: I so love him :)

Elämä oli pari päivää taas niin hyvää, niin huoletonta. Ensin vanhempien kanssa hengailua vloppuna ja sitten riekkumista Goomilla. Nyt ollaan taas arjessa, eikä sekään oikeastaan niin huonoa ole. Oppari on tosiaan sillä loppusuoralla eli tarkastuksessa. Töihinkin ehti tulla jo oikein ikävä. Kaikki on niinkuin semi-hyvin nyt.

Stuff happens

Kiirettä on pitänyt, siitä johtuu hiljaisuus blogissa. Lähinnä opinnäytetyön saralta. Se on nyt palautettu ensimmäiseen tarkistukseen. 50 sivuinen lapsoseni, jonka sisältöön olen kohtuullisen tyytyväinen. Siitä tulee ensimmäinen kansitettu teokseni. Huomatkaa paino sanalla ensimmäinen ;)

Parhaimmat onnitelut tulivat ehdottomasti kyllä tuolta Englannista. Aada soitti ja sanoi, että "Yvä Enu" ^____^

On tässä muutenkin ollut kaikenlaista. Monenlaisia juhliakin. Oli esimerkiksi duunin pikkujoulut. Perinteistä. Kuuluin onneksi siihen porukkaan, joka ei pussaillut työkavereiden kanssa korokkeiden päällä, tanssilattialla, vessan edessä eikä missään muuallakaan. Kuulun ikävä kyllä myös siihen porukkaa, joka ei muista juhlista aivan kaikkea (uskallan silti väittää etten kuulu pusuhuuliporukkaan). En ole ollut töissä kertaakaan bileiden jälkeen, että who knows mitä flasareita sielläkin vielä tulee. Viikon sisään oli myös yhdet tuparit, yhdet saunajatkot, yhdet synttärit, yhdet opparinvalmistujaisjuhlat...

Ja onhan mulla jotain mieshässäköitäkin tässä menossa. En keksi tähän hätään muuta kuin jotain idioottimaisen kliseistä sanottavaa, joten en sano mitään. Enkä oikeastaan tiedä mitä pitäisi ajatellakaan. Tai ajattelenko mitään.

Joten ei kai sitten ole mitään kerrottavaa varsinaisesti. Olen hämmentynyt. Mutta ainahan mä toisaalta olen :) Kerron sitten, kun en enää ole.

Ja turha niistä on nyt ressatakaan toisaalta, koska huomenna alkaa taas veret seisauttava, elämän mullistava ja kutkuttava... *rumpujen pärinää* Goom-risteily. Voin arvata mitä ajattelette (äiti ja isä ja goomin vastustajat ainakin). "Toikin vanha hupakko vielä sinne teinien joukkoon". Mutta ajatelkaa mitä ajattelette, Goom on vähän niinkuin kahden päivän festarit talven keskellä ja se on aina (vuodesta 2003 reissattu) ollut talven yks parhaita reissuja!

Hmm, tämä lopetus ei nyt yhtään sovi tähän merkintään, mutta haluan kirjoittaa sen muistiin ja se on elävästi mielessä kun tapahtui tänään...

Lähdin iltapäivällä tapaamaan mammaani palvelutalon ryhmäkotiin, jossa hän asuu. Kun astuin sisään hänen huoneeseensa, hän oli juuri kasannut kaikki tavaransa keskellä huonetta olevan maton päälle ja asetteli niitä muovikassista toiseen. "Kukas se sinä olet?" hän kysyi. Selitin ja kysyin mitä hän tekee. "Muutan." Tavarakasasta löytyi 10 vuotta sitten kuolleen pappani kuva, jonka hän ojensi minulle. "Tässä on minun poikaystäväni. Ikävä kyllä me asumme eri paikkakunnilla ja nähdään vain harvoin." Virnistin papan kuvalle, joka oli otettu omassa rippijuhlassani, ja pakkasin kuvan yhteen muovikasseista. Myöhemmin, kun tein lähtöä, mamma kysyi, että muistanko minä sen miehen siitä kuvasta aiemmin? Sanoin, että muistan. "Hän lupasi tulla tänään illalla käymään,"mamma sanoi ja hymyili.

Jännä paikka

Tänään oli ehkä toistaiseksi lyhyen urani hurjin hetki. Istuin samaan pöytään "isoimman herran" kanssa tähän astisista haastateltavista. Ja sitten tää pelottavaksi ajattelemani mies olikin yksi rennoimmista ja jalat-maassa-nöyrimmistä tyypeistä, joita olen koskaan haastatellut. Selvisin hommasta mielestäni kohtuullisesti, turhaan jännitin. Katsotaan nyt vielä ajatteleeko pomo samalla tavalla :)

First time for everything

En oo koskaan käynyt hierojalla. Nyt oon. Se oli ihanaa. Vaikka olin hieman vaivaantunut kaikesta siitä alastomuudesta ja vieraista käsistä.

En oo koskaan ennen omistanut digijärkkäriä. Nyt omistan. Nikon D60:n. Se oli valmistujaislahja sukulaisilta. En ole kyllä vielä valmistunut - no pressure. Mutta on se hieno!! Pitää vähän opetella sen käyttöä tässä. Ja hankkia sille laukku, että voin kuljettaa sen ulos kodistani. Ja hankkia ihmismalleja kuvattavaksi. Ja muistaa jättää se kotiin baarireissuilta.

En oo koskaan ennen käynyt kahden tietyn työkaverin kanssa kaljalla. Nyt oon. Tähän liittyy muutamakin eka kerta. En oo koskaan kuullut, että vaikutan niin itsevarmalta että mulla saleen on poikaystävä. Enkä oo koskaan kuullut, että näytän nukelta. Varsinkaan sellaiselta, joka asuu kummitustalossa... Eikä mua varsinaisesti oo hylätty perjantai-illan baarireissulla jo puolen yön aikaan myöskään koskaan. No ehkä siihen liittyi vähän väärälle raiteelle ja turhan kiihkeäksi käynyt vasemmisto-oikeisto-keskustelu.

En oo koskaan aiemmin nähnyt yhtä vanhoista heiloista kaupungilla sen tytön kanssa, jonka kanssa hän ilmeisesti oli myös minua tapaillessaan.

En oo koskaan viettänyt lauantai-iltaa kotona äitin kanssa. Tää on hieman vale, mutta tuskin tässä mun kämpässä olen kylläkään niin tehnyt. Oli niin kivaa. Käytiin syömässä, juotiin muutamat linnunmaidot (g&t:t) ja minä katsoin Pianistin. Kuten viimeksi totesin, että olen hiukan huono kohtaamaan maailman pahuutta. Arvatkaa keneltä se on peritty?

Sain kiinalaisen uuden vuoden kunniaksi maanantaiaamuna Uncle Bens-tytöltä onnenkeksin kaupungilla. Söin sen lounaan jälkeen töissä. Ennustuksessani luki : ystäväsi odottaa soittoasi... Hiton kiinalaiset, olisivat ees valehdelleet jotain romantiikka-asioita. Tai olleet edes hieman tarkempia ennustuksessaan.

Mul on myös uus tukka & etuhiukset, join eilen viisi siideriä ja käytän nykyään muutaman sentin korkokenkiä lähes päivittäin. Go me!

Kun oma elämä on tylsä, voi vouhottaa kaikesta muusta

Tiistaina olin katsomassa kauniita ihmisiä tekemässä kauniita liikkeitä jäällä. Eli taitoluistelun EM-kisoja. Se oli herkistävää ja ihanaa. Ja kun käy katsomassa urheilua harvoin livenä, unohtaa miten jännää se on!

Keskiviikkona olin katsomassa dokumentteja. Toinen kertoi autistisesta teinipojasta ja toinen keskitysleiriselviytyjästä. Vankiloita molemmat... Herätti paljon paljon ajatuksia. Mä en ole koskaan ollut kauhean hyvä käsittelemään maailman ja ihmisten pahuutta, siksi en lähde tässä eilisiä ajatuksiani erittelemään ja masentumaan uudelleen.

Mutta tapahtuu maailmassa hyvääkin. Vau, Obama! Ihan mahtavaa, että hän on ryhtynyt paiskomaan oikein kunnolla tuolla rapakon takana. Ei oo helppo homma tehdä tekemättömäksi kaikkea, mitä George jätti jälkeensä. Mä uskon, että kunhan se lobbaaminen saadaan USA:ssa kuriin, paranee siellä useat asiat huomattavasti. Kun raha, yritykset ja uskonnolliset ryhmät eivät määrää enää... Ja mitä kaikkea muuta Obama vielä saakaan aikaiseksi, jään mielenkiinnolla odottamaan. Se on mun uus idoli!

Sitten seuraa vähän pinnallista journalismikritiikkiä: Jos joku voi nyppiä, niin se, että Ilta-Sanomien sivuilla on koko päivän ollut virheellinen otsikko Nokia-uutisessa "Markkinaosuus nousi 39 prosentiin". As a fellow journalist laitoin heille siitä palautettakin ja mitään ei tapahdu (laiton viestiä klo 14, edelleen klo 22.30 väärä otsikko on etusivulla). Kyllä voi rasittaa. Ja Uusi Suomi julkaisi ensin Nokia-juttunsa otsikolla: Nokia ylitti odotukset. Not! Väääääriiiiiin. Ja vielä otsikko maikkareiden sivulta: Kohupoliitikko Halla-aho julkaisi poliisikuulustelunsa kokoisuudessaan blogissaan... Häh, mikä sana on kokoisuus? Okei, tiedän paremmin kuin hyvin, että virheitä sattuu, mutt korjatkaa ne! Heti!

Ja näiden vouhotusten jälkeen, mitä mun omaan elämään kuuluu: töitä, opparia, iltarientojen kiirettä... Nothing interesting really.