Lidlin hummus

Vihdoin hyvää kauppahummusta! Lidliin on tullut uutuustuote, ihan kolmessa maussa kuulemma, mutta meidän Lidlissä oli vaan tavallista.

Mutta se on siis oikeasti hyvää, aika seesamista, mutta hyvää. Ollaan kokeiltu kaikki kauppojen hummukset, kun siitä tykätään ja jostain syystä se on niiiiin vaivalloista tehdä. Eihän se siis oikeasti ole, mutta ei vaan tuu tehtyä.

Yleensä kaikki kauppahummukset on lentäneet maistamisen jälkeen suoraan roskiin, mutta tätä syötiin eilen illalla melkein koko purkki hapankorppujen päällä. Käytetään hummusta tavallisenkin leivän päällä ja dippaillaan siihen vihanneksia iltapalaksi. Se on aika hyvä proteiinilisäkin kasvissyöjälle noin niin kuin hyvän maun lisäksi.

Onks tää nyt sit joku viikon ruokavinkkipalsta? Ehkä sit mutt piti jakaa tää ilouutinen!

Raskausviikko 27

Viikon parhaa uutiset eka: mulla on erinomaiset sokeriarvot! Jippii! Tää on ehkä "eniten" stressaamani asia tässä raskaudessa. Että jos tulee se diabetes. En tiedä, miksi se oli sellainen mörkö kun mitään varsinaisia riskitekijöitä ei ollut, mutta nyt se on kuitenkin selätetty. Appelsiinimehua ja liitulakuja pelkästään loppuraskausaika!

Itse sokerirasituskoekin meni tosi hyvin. Nälkähän siinä oli ja väsytti se terveyskeskuksessa hengailu, vaikka pystyinkin tekemään töitä koko ajan. Mutta siis ei ollut lainkaan ikävää niin kuin se ilmeisesti joillekin on.

4. neuvolassa todettiin enää nipin napin normaali hemoglobiini eli sitä rautaa pitäisi vähän alkaa tankkailemaan. Neuvolantäti myös kehotti, että synnytystä voisi alkaa miettimään ja tutustumaan synnytyssairaalavideoihin netissä. Enää ei tehdä sairaalaan tutustumiskäyntiä. Säästö se on pienikin säästö.

Synnytystä olenkin alkanut hiukan pohtimaan. Se ei tunnu stressaavalta asialta, mutta tietynlaisia päätöksiähän sitä varten pitäisi tehdä. Itse aion (silläkin uhalla, että kutsutte hihhuliksi) tutkia myös vaihtoehtoa, että jättäisi järeämmät kivunlievitykset käyttämättä. Ja kyllä, tiedän että voihan sitä haluta tai päättää yhtä ja sitten kaikki heittääkin häränpyllyä. Mutta ei se tarkoita, etteikö vaihtoehtoja kannattaisi tutkia.

Nää viikot 20-30 on kyllä kestäneet yhden ikuisuuden. Tipun liikkeet tuntuvat jo lähes koko ajan, nyt välillä jo aika terävästikin sieltä saa vastauksen kun pistää käden vatsalle. Hänestä myös on joko kivaa/ärsyttävää/hyvää treeniä möyriä sänkyä vasten kun makaan kyljelläni. Kaikki, mikä tunkeutuu hänen alueelleen tuntuu saavan huomiota. Hyvässä tai pahassa. Tiedä sitten, onko siellä utelias vai kärttynen kaveri... Iltaisin hän myös reagoi selvästi P:n ääneen ja tuutulauluun.

Pieniä vaivoja on ilmaantunut tälläkin viikolla. Iltaisin närästää, uni on aika katkonaista ja sitten on sellaisiakin vaivoja, joista ei viitsi blogiinsa edes kirjoittaa. Mutta nämä on vaan tällaisia "epämukavuusasioita" eli en valita. Kauheasti :)

Viime viikonloppu vietettiin kotia kuuraten. Vuokrattiin höyrypesuri, jolla pestiinkin sitten ihan kaikki mahdollinen, myös sohvat ja sänky. Meillä viikonloppuna kuultua: "Meillähän on tästä keittiöstä aika kivat näkymät nyt kun ikkunoista näkee taas läpi", "Millaiset ihmiset ei omista mattopiiskaa?" ja useampaan otteeseen "Tätäkään ei muuten oo kertaakaan pesty muuton jälkeen... tai ei ehkä kyl silloinkaan" (toim. huom. 4 vuotta asuttu tässä). Että Tipu tulossa tai ei, niin kotimme todella kaipasi tätä.

Oon myös kunnostautunut Torin ja Huuto.netin käyttäjänä. Kympin tavaroita valuu vähän joka suunnalta meille pikkuhiljaa. Matkasänky kympin, kantoliina kympin, pehmeä kantokassi vaunuihin kympin!

Sain kuin sainkin myös haluamani Tula-kantorepun Torista (käytetyistä oikeasti taistellaan, kun maksavat uutena n. 140 e), mutta saattaa olla että voitan sellaisen myös Huuto.netissä :D Eli sitten mulla on niitä kaksi, mutta toiselle on jo mahdollinen ottaja, jos näin käy. Ja koska niitä on käytettyinä myynnissä toistaiseksi vielä aika vähän, niin sen kaupaksi saaminenkaan ei varmasti ole ongelma.

Ja sitten vielä mahakuva 28+0. Maha on minusta edelleen aika pieni (vrt. 4 viikon takaiseen). Painoa on tullut tähän mennessä nyt n.7 kiloa ja se on oikeastaan nyt aika samoissa lukemissa, joista sitä vuosi sitten lähdin alaspäin kitkuttamaan. No, kilo siitä ainakin on jo ihan vaan vauvaa!

Uusinta: Omenahillo uunissa

Mähän tein kaksi vuotta sitten omenahilloa. Aivan hitokseen omenahilloa! Unohdin yhtälöstä vaan sen, että eihän me syödä omenahilloa. Tai mitään hilloja. Koskaan.

Hillot onkin nyt "levänneet" pakastimen alalaatikossa nyt tämän kaksi vuotta. Tässä raskauden aikana oon ottanut asiakseni syödä niitä omenahilloja, jotta saataisiin pakkaseen tilaa.

Olenkin syönyt nyt aamuisin oma tekemää uunissa paistettua omenahilloa puuron kanssa aika orjallisesti. Ja oon aatellut, että no onhan tää ihan hyvää hilloa. Kehuja mun uuniomenahillo on saanut myös Aadalta, joka herkutteli sillä meillä kyläillessään.

Itse en varsinaisesti tajunnut sen olevan niin hemmetin hyvää ennen kuin tällä viikolla. Mulla on nimittäin pakkasessa myös sellaista omenahilloa, joka ei ole käynyt uunissa. Se on kyllä maustettu mintulla ja rosmariinilla (mä oon niin martta!), mutta ei siis lähellekään niin hyvää kuin mun ihana karkkimainen suussasulava uunihillo!

Eli se todella toimii. Uunitus ja kahden vuoden jäädytys ja hyvää hilloa tuli! Kannattaa kokeilla! Vielä kerran linkki hilloon!

Raskausviikko 26

Tällä viikolla opin, että miksi äitiysvaatteet ovat oikeasti olemassa.

Tiistaina kiemurtelin koko päivän töissä kun vatsaa kiristi ja särki ja fiilis oli kerrassaan ikävä. Ei löytynyt hyvää asentoa. Sitten tajusin vetäistä normaali-ihmisen legginsit mahan päältä pois ja johan helpotti. Tietty sitten mahan alla kiristäessä ne kivasti puristaa virtsarakkoa, mutta se oli pienempi paha.

Järjestöhommissakin sain lopulta kerrottua asiasta. Muutamalle läheisemmälle kasvotusten ja lopuille sitten Facebookissa. Eräs miespuolinen jäsen otti tilanteesta kopin ja kertoi, että heillekin on tulossa vauva loppuvuonna. Ei se varmaan ole helppo miestenkään löytää sopivaa tilannetta kertoa, vaikka heille ei sitä paljastavaa vartalonmuutosta tapahdukaan...

Tähän asti vähän luiseva Tipu alkaa nyt kehittää rasvaa ympärilleen. Aiempiin mainintoihini viitaten odotan, että rasvaa kertyy ihan silleen mukavasti. Välillä ajattelen Suomen suurinta vauvaa, joka on vuonna 1979 Etelä-Karjalan keskussairaalassa Lappeenrannassa syntynyt Olli Mäki, joka painoi 6,7 kiloa. Olen jo miettinyt, mitä sanon Iltalehden toimittajalle (kaverini) kun hän soittaa, että miltä se uuden Suomen suurimman vauvan synnyttäminen nyt sitten tuntui. Ehkä pyydän Olli Mäkeä ottamaan yhteyttä ja kertomaan kuulumiset...

Joku sanoi, että vähän liioittelen. Toinen lohdutti, että isot vauvat ovat leppoisampia. Jahas.

Tällä viikolla mahaani on kommentoitu "tyttömahaksi" ja sitä, että olen voinut hyvin "poikamerkiksi". Mummokaverille tuli myös "poikatunne". Oon muuten jostain syystä valehdellut kaikille vanhoille ihmisille, että ei tiedetä sukupuolta. Hah. Mutta joo, laitoin meidän liitutauluille myös nyt nämä veikkaukset muistiin. Myös syntymäpäivää voi veikata, toistaiseksi osallistujia minä (17.11) ja P (2.12. eli laskettu aika).

Tipu tuntuu ottavan tällä hetkellä aika paljon unta, menee pitkiä aikoja että mahasta ei oikein kuulu mitään. Joskus maha myös menee "lyttyyn" ja tuntuu, että koko vauva on kadonnut. Joskus sitten taas tuntuu, että maha räjähtää ja sieltä tosiaan yrittää joku pönkeä navan kautta ulos.

Toiseen kylkeen on ilmestynyt pari haaleaa raskausarpea. Tästähän tietysti riemu repesi (pun intended!)... Joka viikko joku pieni kriisi? Rasvaamisrutiiniin olen lisännyt nyt myös manteliöljyn. Bio-oil loppui ja sitä pitänee ostaa lisää, koska sehän hoitaa myös jo syntyneitä vaurioita nyt kun ehkäisevät toimenpiteet ei enää ehkä sitten riitä.

Tällä viikolla hommattiin Tipulle vauvavakuutus aika viime tingassa - ystävällisesti vähän suhteita apuna käyttäen :) Tää onkin hyvä raskaanaolevien muistaa, koska jos sen haluaa ennen syntymää niin se pitää hankkia ennen kuin on 3 kuukautta laskettuun aikaan. Ja sehän on meillä tänään! Jos sitä ei ota nyt, niin sitten sen saa vasta kun vauva täyttää 2 kuukautta, jolloin siitä rajataan mahdolliset synnynnäiset tai esimerkiksi keskosuudesta johtuvat ongelmat pois.

Joka viikko mun on tarkoitus kirjoittaa myös jotain muuta kuin raskausasiaa, mutta sitten en ehdi. Se on ihan hyvä se, syksy on kivaa aikaa kun alkaa arki, tavataan ystäviä, urheillaan ja sit voi hyvällä omalla tunnolla myös makoilla telkun edessä kun ei "tarvitse" sykkiä koko ajan johonkin kesärientoihin. Eilen alkoikin lempiohjelmani "Naikkarit" eli Ensitreffit alttarilla. Mulla on erittäin hyvät kutinat tämän kauden pareista!

Tällä viikolla Tipu sai myös ekat tuliaiset - ihanilta häämatkalaisilta. Niin ovat pienet!

Suonikohjupäivitys

No niin, rauha on taas maassa ja suonikohju kadonnut. Ajattelin kertoa, kun eiliset uutiset aivan varmasti järkyttivät teitä yhtä paljon kuin minua :)

En tiedä, kuinka tyypillistä raskaudessa on, että tulee väliaikaisia suonikohjuja. Ja ehkä se vielä palaa, mutta toistaiseksi kriisi on laantunut.

Eilen alkanut yhtäkkinen toispuoleinen selkäsärkykin loppui aamuun mennessä.

Hyviä ja huonompia päiviä. Sehän on selvä.

Raskausviikko 25

Taas meni viikko. Sujahtelevat vaan. Meillä aloitettiin tällainen countdown viikonloppuna. 100 päivää laskettuun aikaan.

Tipu höyryää joinain päivinä jo ihan täysiä. Maha vispaa ja välillä tuntuu, että se venyy neljään eri suuntaan samaan aikaan. Haaraperushyppyjä.

On aika hauskaa maata sohvalla tai sängyllä ja tutkiskella tätä touhuamista. Päivisin se kuitenkin lähinnä häiritsee. Vaikka sitten taas havahtuu, että hei en ehkä ole tuntenut mitään pariin tuntiin, onkohan kaikki hyvin. Kerran hakeuduin jo töissä makuuasentoon, koska silloin yleensä liikkeet tuntuvat parhaiten ja niin kävi silloinkin onneksi.

En kyllä vieläkään tunnista, miten päin hän mahassa on tai onko kyseessä jalka vai käsi. Välillä mahasta nousee pieni yksittäinen kohouma. Unissa olen napannut niistä useasti kiinni, mutta ei niistä oikeasti kiinni saa.

Ennen raskautta kuvittelin sikiöt äitien sisällä kasvaviksi alieneiksi, mutta yllätävän vähän tässä on tullut sellaisia epäluonnollisia tunteita. Ehkä se on se kun liikkeiden havaitseminen on kuitenkin alkanut pikkuhiljaa eikä niin, että yhtenä päivänä sieltä vaan tunkee navan kautta jonkun jalka läpi.

Olen myös alkanut tuntemaan harjoitussupituksia. Kävely tai pyöräily ylämäkeen laukaisevat ne ja sitten pitää levätä hetki. Uutena liikuntaa haittaavana tekijänä on tullut myös se, että ilmeisesti Tipun asennosta johtuen mulla on välillä pissahätä koko ajan. Kun nousen pyntyltä, voisin istua heti takaisin. Eilen kävin kolme kertaa vessassa ennen sauva(!)kävelylenkkiä, mutta pissahätä oli heti jo parkkipaikalla. Kyllä oli kivat 45 minuuttia vessahädän ja harjoitussupistusten kanssa.

Eilen illalla sanoinkin P:lle, että ekaa kertaa alkaa kyllästyttää tämä raskaus. Oman kropan hallinnan menettäminen tuntuu hankalalle ja jotenkin ennenaikaiselle. Onhan tässä tätä vielä kolme kuukautta jäljellä, että mitä vielä ehtii tapahtua. Että vähän alkaa pelottaa...

No, kauaa ei tarvinnut odottaa. Tänään aamulla bongasin jalastani sitten sen ensimmäisen suonikohjun. Eikä se ole mikä tahansa pikkukohju vaan kaikkien kohjujen äiti. Alkaa reidestä, pomppii polven yli ja käpertyy yläsääreen sykkyrälle. Ei helvetti! Tarkempi tutkailu paljasti, että jaloissa on todella paljon pintaan nousseita suonia eli tämä lienee vaan alkua.

Ja voitte unohtaa nyt kaikki ei voi valittaa, koska lapsi tai kyllä se kaikki on sitten suonikohjujen arvoista -kommentit. Kyllä saa v*tuttaakin välillä. Ja erityisesti kun menettää tässä prosessissa näköjään just sen ainoan ruumiinosansa, johon on oikeastaan ollut aina aika tyytyväinen. Joka puolella muualla onkin aina ollut vähän sitä ja tätä, mutta elokuussa mulla on aina ollut ne ruskettuneet sääret, joihin turvata... Onneksi käytin kaksi viimeistä aurinkoista päivää lyhyitä hameita töissä. Ilman sukkiksia. Hyvästi kesäsääret!

Kaikki hyvä loppuu aikanaan! totesi työkaveri valitukseeni ja kertoi, mitä hänen kaksi poikaansa ovat tehneet rintavarustukselle. Huoh, siinäpä toinen osa, johon olen ollut suht tyytyväinen aina...

Tipun paino on jo (ainakin teoriassa) tuplaantunut siitä rakenneultran jauhelihapaketista. Kiloa kohti mennään. Ulkomaailmassa selviämismahdollisuudet kasvavat päivä päivältä.

Miksiköhän on niin vaikeaa ottaa puheeksi se, että on raskaana? Olen nyt viikon sisällä paukannut kahteen järjestökokoukseen, kohdannut arvelevat katseet ja istunut pöydässä sanomatta mitään. Kukaan ei tietenkään kysy, koska ovat kohteliaita ja minäkään en sano mitään. Lähetänkö sitten vauvan synnyttyä viestin, että en hei ehkä pääse pariin seuraavaan kokoukseen?

Ja ei se ehkä nyt niin selvää ole vielä, en esimerkiksi ole vielä niin paksuna, että ruuhkabussissa annettais istumapaikka. Tuli sekin testattua. Enkä mä oikeasti sitä istumapaikkaa edes tarvitse tässä vaiheessa kai sitten muuhun kuin jalkojen lepuuttamiseen. Mulle tulee suonikohjuja tälläkin hetkellä tässä seistessä, että nouse siitä senki juippi!

Raskausviikko 24

Yhtenä päivänä tein etätöitä kotona ja tosi pitkään Tipu kopsutteli aika kovasti mahassa. Koko päivän olin tietty ollut hiljaa ja paikallaan. Yritin sitten vähän aikaa keskustella hänen kanssaan, mutta vähän yksipuoliseksi se toki jää vielä. Laitoin sitten tietokoneelta PMMP:tä soimaan ja heti rauhoittui. Haluaisin kuvitella, että syntymätön lapseni kuunteli lempimusiikkiani tarkkaavaisesti, mutta saattoi se toki vain nukahtaakin.

Nyt on ilmeisesti se hetki, että hän alkaa erottaa ja painamaan mieleensä erilaisia ääniä. Pari viikkoa sitten rääyin repeatilla Sata kesää, tuhat yötä -treeniä häiden esitystä varten. Voi raasu.

Pöllö-lelusta kuuluvan tuutulaulun lisäksi P lukee nyt myös Tipulle iltasadun. Hän osti tätä varten kirpparilta 100 iltasatua -kirjan. Toisaalta se on tosi liikkistä, mutta on siinä molemmilla myös vähän pokan pitelemistä. No, onneksi ne on tosi lyhyitä tarinoita. Toistaiseksi jännintä on ollut kun kaupunkiin juuri muuttaneen vaaleanpunaisen elefantin tupareihin ei tullutkaan vieraita. Sitten selvisi, että hän olin laittanut kutsuun väärän osoitteen. Huh!

Siivoaminenkin on aloitettu. Kumartuminen tuntuu jo hiukan hankalalta, niin tuli kauhea stressi että pitää paikat laittaa kuntoon. Me ei olla mitään supersiistejä ihmisiä, niin ois kiva tehdä ihan sellainen perusteellinen siivous ja tietty sitä Tilaa! pitää tehdä uudelle kämppikselle. Ja onhan se nyt ihanaa heittää vihdoin kaikki turhat roinat pois. Vähän ku ois muuttamassa.

Näin tällä viikolla myös ekan unen vauvasta, niin että hän oli syntynyt. Sillä oli punainen tukka ja minä en tiennyt yhtään, mitä mun pitää tehdä.

Kerroin ulkomaisille kollegoille, että jään pois parin kuukauden päästä ja viime vuonna lapsen saanut kollega norjalainen huudahti "Ihanaa, pääset synnyttämään! Se on upeinta, mitä olen koskaan tehnyt." Ei se kuulemma ollutkaan se uuden elämän maailmaan saattamisen kokemus, vaan yksinkertaisesti hän piti synnytystä upeana länsimaisen/pohjoismaisen lääketieteen huipentumana, jossa saa olla mukana. Enpä ole synnytystä tästä näkökulmasta ajatellutkaan. Tai en oikeastaan vielä juuri mistään näkökulmasta. Mutta että tällainenkin näkokulma on.

Käytiin viikonloppuna äidillä ja hänkin tunsi pientä liikettä mahan läpi. Tipu sai myös ihka ensimmäisen lahjan, äiti oli ostanut pihakirpparilta aurinkolasit. Ensi kesäksi sitten. Tai sai Tipu mun vanhemmilta vähän isommankin lahjan tällä viikolla. Ostettiin hänelle menopeli. Käytetyt Bugaboot tuli Tori.fissä vastaan, niin tartuttiin tilaisuuteen vaikka ehkä hiukan aikaista vielä.

Meillä on talon edessä aika jyrkät portaat, jotka pitäis sitten aina vaunujen kanssa kiertää, mutta saadaan onneksi "yläparkkikselta" paikka ensi kuussa. Haettaessa päätimme vetää vaunut kuitenkin niistä ylös. Ohi sattui menemään muutama naislenkkeilijä, jotka oikein kääntyivät katsomaan taaksepäin mun retuuttaessa vaunuja ylös. "Ei oo täällä ketään sisällä!" oli pakko huikata.

Mun mielestä tai mun lapselle ainakin saa sitten ostaa käytettyjä lahjoja. Munsta aikuisillekin sais, mutta erityisesti lapsille kun ovat kuitenkin käytössä vain rajallisen ajan.

Niin tavaroissa kuin vaatteissakin aion suosia suomalaisia ja/tai käytettyjä. Mieltymykseni retroon auttaa tässä tietty vanhojen vaatteiden osalta ja useat suomalaiset lastenvaatesuunnittelijat ovat aika retroja myös. Tässäkin vaan saa sitten olla tarkkana, petyin jo kun tilasin "suomalaisia" Tutta-vaatteita verkkokaupan alesta. Ja lapussa lukee sitten kuitenkin, että valmistettu jossain päin Aasiaa... Muistatteko Sukat makkaralla -pettymyksen? Tutta-vaatteetkin ovat aika kalliita!

Osittain se, että ihmiset eivät ostelisi hirveästi etukäteen mitään, on syy miksei olla kerrottu sukupuolta etukäteen. Se vähän toppuuttelee. Toinen on se, että vaikka me itse nyt ei varmaankaan yllätytä synnytyssalissa, niin mikseivät muut voisi?! Itsestäni jännittävimpiä ovat aina olleet ne lähipiirin synnytykset, joissa sukupuoli ei ole ollut tiedossa. Säilyy arvuuttelu loppuun asti.

Esimerkiksi Aadan kohdalla olin ihan varma, että poika sieltä syntyy. En meinannut uskoa millään uutiset kuultuani, että mulle vois käydä niin hyvä tuuri, että saan siskontytön. Huomatkaa ajatusmaailmani itsekeskeisyys 23-vuotiaana. Minähän siinä siskontytön teko/kehitys/synnytys/saamis/tahtomisprosessissa näyttelin pääosaa! Minä!

Ja loppujen lopuksi, mitäpä väliä sillä sukupuolella on. Tipu saa tulla meille sellaisena kuin on, kasvaa omanlaisekseen ja me yritetään hänelle siihen antaa parhaat mahdolliset puitteet. Mut huh, kasvatuksen ajatteleminen! Aijettä, se on pelottavaa!