Parhaat YLE Areena -vinkit kipeälle taaperolle ja äidille

Tässä on pidellyt taas vähän kaikenlaista tautia syksyllä. Eipä siinä kyllä muuta kuin että jokaisen perheenjäsenen pääthän ne meinaa poksahdella tästä kotona olosta.

Ollaan tehty palapelejä, luettu kirjoja, tyhjennetty astialaatikoita, täytetty pyykinpesukonetta, juotu leikkikahvia, sammahdettu yhdessä päikkäreille, ajettu autoilla/junilla/veneillä/lentokoneilla, leikitty, järjestelty ja oltu piilosta.

Sitten on katsottu YLE Areenaa. Molemmat taapero sekä äiti. Vuorokipeinä.

TOP 3  a la taapero

1. Isot koneet
Lyhyitä pätkiä isoista koneista, kuten traktorit, hissit, roska-autot. Heh, suht kiinnostavaa maaseudeusta vieraantuneelle aikuisellekin nähdä, miten heinäpaalit tehdään.
2. Hei Taavi
Äidin mielestä visuaalisesti kaikkein miellyttävin piirretty. Ja aina taatun lämminhenkinen ja ilahduttavasti vähemmän stereotypinen kuin useat lastenohjelmat.
3. Hyrräpäät
Opettavainen, kivasti ja selvästi lasta koukuttavasti toteutettu sarja (Teletappien tekijöiltä). Vähän miinusta hölmöistä suomennoksista.

TOP 3 a la äiti

1. Kotiin takaisin
Neljä kautta traagisia ja juonittelevia rakkauskuvioita 1950-luvun Australiasta. Ei yllä Downton Abbeyn tasolle, mutta toimii!
2. My mad fat diary
Hitsit, tää ei olekaan enää Areenassa. Mutta jos jossain törmäät, niin katso. Puhutteli ainakin 90-luvun nuorta.
3. SKAM
Jos et ole vielä ehtinyt katsoa tätä teinien (ja vähän vanhemienkin) suosikkisarjaa , niin nyt on aika! On se niin hyvä!
Ja kuvassa katsomme muuten C More Junioria, joka on meillä kuukauden kanavana. Melko sopivasti :)

Valkosipulia ja jalapenoja taaperolle

Meilläpä oli tänään pitsalauantai! Ja koska eilen oli pikkujoulut, mentiin helpoimman kautta eli tuunattiin valmiita pakastepitsoja.

Yhteen tuli aurajuustoa ja jalapenoja.

"KUUMAA", huusi taapero hyvin jäähtyneen pitsansa päällä ollutta jalapenoa suustaan kaivaen. "Mikä tämä on?" hän ihmetteli ja kaivettiin loputkin pois loppupalasta.

Minä puristin valkosipulia pitsani päälle ja Arvo halusi maistaa. "Vaakosipuii", hän vaati.
Pistin pienen siprun valkosipulia hänen pitsansa päälle.

"KYYMÄÄ", hän huusi aivan täristen viluväreistä ja kaivoi valkosipulin suustaan.

Hauskasti hän yhdisti maut kylmän ja kuuman tuntemuksiin suussaan ja tiettykään adjektiivien käyttö kuvaillessa ei vielä ole kovin kehittynyttä.

Mutta jatkamme siis harjoituksia voimakkaiden makujen kanssa :)

Isovanhemmat pelastavat arjen

Ei aina paljastu arkijoulukalenterin luukuista pelkkää hyvää.

Tällä kertaa tuli lunta tupaan ja Arvolle kuumetta. Toisen kerran elämässään kunnon kuume, se ei nouse hänelle kovin helpolla hänellä.

Tämä on yksi puoli, joka perhe-elämässä on ollut yllättävän vaikeaa hyväksyä. Suunnitelmien nopeat muutokset. Vaikka vain sen, että aamulla tajuaa ettei voikaan mennä tänään töihin.

Samalla se on ollut hyvin opettavaista. Elämä ei aina mene niin kuin haluaisi ja siihen pitää vaan sopeutua. Ja ottaa rennosti, kun tilanne sitä vaatii. Lapsen kuntoahan sitä kuuntelee huomattavasti herkemmällä korvalla kuin omaansa.

Mistä lie tullut ihmisille muuten harhakäsitys, että olisi jotenkin rentoa ja jopa mukavaa jäädä pois töistä hoitamaan kotiin sairasta lasta... ilmaisia vapaapäiviä, joopa joo!

Meillä onneksi hoitajat järjestyvät sairauden yllättäessä usein isovanhemmista. Ihanat. Viimeksi korvatulehduspotilasta hoiti mummu, tällä kertaa oli ukki jo muutenkin tulossa tännepäin, kun meillä vanhemmilla oli iltamenoa ja hän oli Arvon kanssa myös tämän perjantain. Illaksi puolestaan on ennalta sovitusti tulossa mamma, koska meillä molemmilla vanhemmilla on pikkujoulut! Horinaa niistä ehkä huomisessa luukussa ;)

Onnea arjessa ovat osallistuvat ja pienellekin niin kovin rakkaat isovanhemmat. Kiitos teille, emme todellakaan ota teitä itsestäänselvyytenä <3 p="">

When ear infection calls, grandma answers ❤ #toddlerlife #poorlittleguy #grandma #taapero #omamummu #korvatulehdus #pipulainen

Henkilön Henna (@hennan1k) jakama julkaisu Marras 3, 2017 kello 6.41 PDT

Taaperon tahtoikä - "Ei halua, okeiii!"

Tahtova taapero. Tomera kaksvee. Joskus tuntuu vähän vaan jästipäältä (mies sanoisi tähän, että mistä lie perinyt?!). Vai joko hänellä on teiniangstia?

Meille vanhemmille kovin tutuksi viime kuukausina tullut "ei halua" on muuttunut nykyään muotoon "ei halua okei". Se kuulostaa niin hassulta tullessaan Arvon mutrusuusta ja toisteltuna monta kertaa peräkkäin, että minun on vaikea välillä pitää naamani peruslukemilla. Ihan kuin taapero sanoisi "mutsi hei, et sä nyt tajuu, että mä en todellakaan halua, okei?".

Emme tiedä, mitä hän kuvittelee sen tarkoittavan, ehkä se vaan lisää vastustuksen ponnekkuutta. Mutta tiedämme, mistä se on lähtöisin.
No vanhemmiltapa tietenkin...

- Ei halua.
- Okei, sinä et halua, mutta...

Teiniangstin puolesta puhuu myös se, että hän on oppinut ryntäämään omaan huoneeseensa ja paiskaamaan oven kiinni perässään. Huh, se alko aikaisin!

Lapseni nimessä on pala itsenäisen Suomen historiaa

Ukkini seinällä on mittaamattoman arvokas taulu. Kehyksissä on presidentti Mannerheimin allekirjoittama kirje, joka on osoitettu "Suomelle kalleimman uhrin antaneille perheille".

Taulu kertoo yksiselitteisesti ukkini veljen eli isosetäni traagisen kohtalon. Hän kaatui jatkosodassa vuonna 1942 ollessaan vain parikymppinen.

Isosedän nimi oli Arvo.

Sinä kesänä kun olin raskaana vierailimme mieheni kanssa ukkini luona. Kotiinpäin ajellessamme mieheni otti taulun puheeksi. Hän sanoi pitävänsä Arvo-nimestä ja ehdotti sitä nimeksi siinä vaiheessa jo pojaksi todetulle tulevalle lapsellemme.

Minä en ihan heti lämmennyt nimelle. Minulla oli yksi aiempi suosikki, josta halusin pitää kiinni. Nimeä kuitenkin makusteltiin, siitä puhuttiin ja Arvon syntyessä oli se jo ehtinyt kasvaa meihin kiinni.

Toista nimeä pyöriteltiin myös jonkin aikaa. Lopulta toisen nimensä Arvo sai mieheni äidinisältä, veteraani hänkin.

Minusta valitsimme aivan upean nimen Arvolle. Se on merkityksellinen, sanana kaunis ja tärkeä ja myös perinteinen suomalainen nimi. Koko nimi on sekä kunnianosoitus aiemmille sukupolville että siinä on mukana palaset molempien meidän sukujen sekä koko Suomen historiaa.

Ja toisaalta nimi on ihan täysin Arvon oma ja hänelle sopiva. En osaisi kuvitellakaan hänelle muuta nimeä.

Isosetäni Arvo oli kuulemma vitsikäs tyyppi. Iloinen luonne. Luokalle hän jäi kerran, koska ei meinannut oppia tavaamaan. Isompana hän oli töissä kaivoksella ja lempikin ehti leimahtaa ennen sotaa, jossa hänen elämänsä kuitenkin päättyi ennen aikojaan.

Isosetä Arvon pikkuveli eli minun ukkini ja isosisko eli 99-vuotias isotätini ovat vielä elossa. Toinen sisar, toinen isotätini, kuoli vasta viime kesänä. On hyvin mahdollista, että isosetäkin vielä eläisi, niin ovat pitkäikäisiä sisaruksetkin.

Kiitos! Emme unohda.

Ja paljon onnea 100-vuotias Suomi!

Tehtiin Arvon kaa #korttiveteraanille Hän piirsi kalan, minä kirjoitin kiitos. #kiitos #suomi100 #itsenäisyyspäivä Vielä ehdit sinäkin! .... There is a campaign in Finland that you can write a postcard to the veterans. Arvo draw a fish, I wrote thank you.

Henkilön Henna (@hennan1k) jakama julkaisu Marras 9, 2017 kello 4.05 PST

Iltasatuja kapinallisille tytöille (JA pojille!!)

Olen aivan fiiliksissä Iltasatuja kapinallisille tytöille -kirjasta, joka tarjoaa kerrassaan hyvää, kiinnostavaa, kaunista ja inspiroivaa luettavaa lapsiperheisiin.

Meillä on luettu tätä kirjaa iltaisin sängyllä köllötellen koko porukka. Kapinallinen äiti lukee ääneen kapinalliselle pojalleen ja kapinalliselle miehelleen. Tokihan kirjan tekstit ovat vielä liian monimutkaisia Arvolle, mutta tarinat ovat sopivan lyhyitä pienellekin ja Arvo selvästi pitää joka aukeamalta löytyvän suuren kuvan katselusta.

Miehen kanssa olemme tekstejä luettaessa myhäilleet useaan otteeseen "enpä tiennyt tuotakaan tuosta naisesta"... Kirjassa siis kerrotaan sadan oikean naisen oikeat tarinat satumuodossa. Mukana on muun muassa taiteilijoita, urheilijoita, poliitikoita, aktivisteja ja yksittäisiä selviytymistarinoita.

Tarinat ovat tosiaan melko lyhyitä ja ytimekäitä, mutta naisten intohimo, rohkeus, päättäväisyys ja voima tulevat hyvin tekstistä esiin.

Kritiikkiä antaisin kuitenkin kirjan nimestä, jonka idean ymmärrän, mutta joka rajaa lukijakuntaa aivan turhaan sukupuolen perusteella.

Näin nimettynä kirja ei varmaankaan löydä kovin monen pienen pojan pukinkonttiin, jonne se ehdottomasti ansaitsisi päätyä. Itsekin ostin ensimmäisen kirjan siskontytöilleni ja ajattelin lukea sen kuitenkin ennen pakettiin laittamista itse ensin (joo, noloo lukea lahjaksi annettava kirja!).

Ja tämä siis vain koska "ei meillä asu minun lisäkseni kapinallisia tyttöjä"... Kirjan nimi rajasi päässäni heti pois sen, että luonnollisestihan kirja on täysin sopivaa luettavaa myös pojille. Ja aivan yhtä tärkeää!

Vasta tosiaan luettuani kirjaa ja perheen miesten kiinnostuksen huomatessani, päätinkin jättää luettavan kappaleen meille kotiin. Sittemmin olen ostanut kirjan syntymäpäivälahjaksi tyttöperheeseen sekä parille tytölle joululahjaksi. Niin, tytöille... Tähän toki vaikuttaa sekin, että lähipiirin lapsista 90% on tyttöjä! Mutta silti!

Tekee nimittäin meille aivan kaikille hyvää lukea kertomuksia vahvoista naisista.

Arvon eka runo

"Junarata,
Lunta sataa,
Auto ajaa."

Arvo 2-vee, 4.12.2017