Taulu kertoo yksiselitteisesti ukkini veljen eli isosetäni traagisen kohtalon. Hän kaatui jatkosodassa vuonna 1942 ollessaan vain parikymppinen.
Isosedän nimi oli Arvo.
Sinä kesänä kun olin raskaana vierailimme mieheni kanssa ukkini luona. Kotiinpäin ajellessamme mieheni otti taulun puheeksi. Hän sanoi pitävänsä Arvo-nimestä ja ehdotti sitä nimeksi siinä vaiheessa jo pojaksi todetulle tulevalle lapsellemme.
Minä en ihan heti lämmennyt nimelle. Minulla oli yksi aiempi suosikki, josta halusin pitää kiinni. Nimeä kuitenkin makusteltiin, siitä puhuttiin ja Arvon syntyessä oli se jo ehtinyt kasvaa meihin kiinni.
Toista nimeä pyöriteltiin myös jonkin aikaa. Lopulta toisen nimensä Arvo sai mieheni äidinisältä, veteraani hänkin.
Minusta valitsimme aivan upean nimen Arvolle. Se on merkityksellinen, sanana kaunis ja tärkeä ja myös perinteinen suomalainen nimi. Koko nimi on sekä kunnianosoitus aiemmille sukupolville että siinä on mukana palaset molempien meidän sukujen sekä koko Suomen historiaa.
Ja toisaalta nimi on ihan täysin Arvon oma ja hänelle sopiva. En osaisi kuvitellakaan hänelle muuta nimeä.
Isosetäni Arvo oli kuulemma vitsikäs tyyppi. Iloinen luonne. Luokalle hän jäi kerran, koska ei meinannut oppia tavaamaan. Isompana hän oli töissä kaivoksella ja lempikin ehti leimahtaa ennen sotaa, jossa hänen elämänsä kuitenkin päättyi ennen aikojaan.
Isosetä Arvon pikkuveli eli minun ukkini ja isosisko eli 99-vuotias isotätini ovat vielä elossa. Toinen sisar, toinen isotätini, kuoli vasta viime kesänä. On hyvin mahdollista, että isosetäkin vielä eläisi, niin ovat pitkäikäisiä sisaruksetkin.
Kiitos! Emme unohda.
Ja paljon onnea 100-vuotias Suomi!
No comments:
Post a Comment