Kasvisten keittelijä

Olen P:n kasvisruokavalion takia joutunut/saanut perehtymään aika paljon kasvisruokiin viimeaikoina. Olen aina pitänyt itseäni ihan kohtalaisena kokkina, mutta pelkästään itselleni olen ollut huono tekemään mitään vaivaa vaativaa ruokaa tai kokeilemaan erikoisuuksia. Ja sitten kun on tehnyt jotain isomman satsin, niin sitä yhtä ja samaa pöperöä on joutunut syömään viikon.

Nyt olen löytänyt itseni tekemästä risottoja, piirakoita ja curryja - käyttämässä jopa parikin tuntia päivässä ruoanlaittoon. Ennen olisin kai pitänyt sitä tietyllä tapaa ajantuhlaamisena. Maksalaatikko lämpiää mikrossa kahdessa minuutissa. Ja on hyvää.

Olen etsinyt mielenkiintoisia ohjeita ja sitten soveltanut niitä mieleni mukaan. Olen tehnyt oivalluksia ja saanut niistä suurta tyydytystä. Tiedän nyt, että kun kasvispihvitaikinassa on kesäkurpitsaa pitää se paistaa heti suolan lisäämisen jälkeen tai vesi valuu kesäkurpitsasta ulos. Tiedän miten paljon valkoviiniä voi laittaa risottoon ilman, että se maistuisi viinalta. Tiedän paljonko soijarouhetta ja tomaattimurskaa on sopivasti isoon lasagneen. Niin että se on vielä seuraavanakin päivänä kosteaa.

Olen huomannut kehuvani itse tekemääni ruokaa melko estottomasti. Lähinnä se on kuitenkin ihmettelyä, että olen saanut jotain hyvää aikaiseksi. Varsinkin kun yleensä en noudata ohjeita kovinkaan orjallisesti ja mausteiden käyttö kasvisruoissa on välillä vaikeaa. ”Hei täähän on niinku oikeasti hyvää.”

Mietin tässä juuri reseptien jakamista täällä blogissani. Mutta en halua tästä mitään ruokablogia. En halua olla ruokabloggaaja. Vaikka kai niitä tosi hyviä, oivalluksia sisältäviä vois laittaa. Laitan jos jaksan.

Summer of lööv and many other wonderful things

Otsikko on klisee ja melko ällö, tiedetään. Mutta mulla ei ole koskaan ennen ollut tällaista kesää.

Kesäloma (3 viikkoa) meni älyttömän nopeasti. Ehdindän mä paljon. Provinssirock, mökkeilyä, hengailua Ruttopuistossa, makoilua järvien ja merien rannoilla, häät Suomenlinnassa, sukulointia Itä-Suomessa, purjedusreissu Seiliin ja John Malkovichin mahtava esiintyminen Turussa.

Eikä se kesä töiden alkuun loppunut. On edelleen hengattu rannoilla ja puistoissa, mökeillä, siirtolapuutarhassa, tavattu sukulaisia (P minun ja minä P:n), nähty huonoa kesäteatteria (Paimiossa) ja parempaa Seurasaaressa, ikävöity hiukan yhtä Euroopan reissaajaa, saatu maailman parhaat tuliaiset Euroopan reissaajalta, riekuttu Wanaja festareilla, ihmetelty elosalamia mökkilaiturilla, käyty Muumimaailmassa, hengattu Alppipuiston konsertissa pikku-Olgan perheen kanssa, kierrelty Hietsun hautausmaata sekä Seurasaarta ja kannustettu siskon lasta Naantalin Unikeonkestien lasten pukukilpailussa.

Ja uiminen. Olen uinut tänä kesänä varmasti enemmän kuin monena viime vuotena yhteensä. Uinut ihan niin kuin silloin penskana. Kiitos luonnollisesti poikkeuksellisen lämpimille ilmoille ja vesille. Säidenkin puolesta ollut ihan mieletön kesä.

Vielä tässä ois edessä muutama viikonloppu mökkeilyä, yhdet festarit, yhdet häät, uimista, huvipuistoilua ja yksi kokonainen lomaviikkokin odottaa vielä elokuun lopussa. Silloin reissaan kaverin kanssa Berliiniin.

Yritän kirjoittaakin. Harmittaa ja sormia kuumottaa.

Vauvat ja kesä

Mun kaveri on saanut vauvan. Hän on nyt äiti ja hänellä on tytär.

Käytiin jo ihmettelemässäkin uutta pientä tyttöä. Hän on täydellinen. Ensimmäinen kaverivauva.

Vauvauutiset on niitä kaikkein parhaimpia. Harvasta asiasta sitä on näin kovasti onnellinen toisten puolesta. Tässä lähiaikoina on kuulunut kolmet uudetkin vauvauutiset. Yksi tulee elokuussa, toinen lokakuussa ja kolmas joulukuussa.

Kavereiden kanssa ollaan mietitty, ollaanko jo nyt tultu siihen ikään, että tästä eteenpäin joku on koko ajan raskaana. Aikuista.

Omassa elämässä kaikki on myös hyvin. Vähemmän aikuista vaan.

Seurustelu on kivaa. Meillä on hauskaa. Hyvä fiilis on jatkunut. *muuta imelää*
Loman alkuun on aikaa tämä viikko (kulu jo!). Sitten 3 viikkoa pitkään nukkumista, kirjojen lukemista, auringon alla makaamista, stressittömyyttä, reissailua, mökkeilyä, jalkapallon tuijottelua ja vähän riekkumista. Kesäjuhlia on jo nyt riittänyt ja Provinssi korkkaa pian festarikesän.
Siis ihmettelen tässä itsekin, kuinka ihanalta mun kesäloma ton listan perusteella näyttää :) Ens viikolla sitten jos vaan saisi vähän lämpöä kovemmalle!

Ylitsepääsemätön itsesensuurimuuri.

Olen kohdannut seinän. Itsesensuurimuurin. Se on rakennettu "ei kehtaa", "ei ketään kiinnosta", "en osaa kirjoittaa tästä asiasta" ja "entä jos P lukee" -pohdinnoista.

Minua harmittaa. Tahdon kirjoittaa ja olen kirjoittanutkin. Mutten vaan julkaise niitä. Ehkä tämä kuitenkin on väliaikaista.

Seurustelen nykyään ihan virallisesti P:n kanssa. Perheille on kerrottu (ei vielä tavattu), yhteisiä kesäsuunnitelmia tehty, melkein jopa riidelty. And it's all just great.

Kaikesta siitä on kuitenkin niin vaikeaa kirjoittaa. Vaikeaa puhua. Vaikeaa ymmärtääkin. Mä olen heittäytynyt, en enää mieti.

Yhtenä syynä kirjoittamattomuuteen on myös se, että blogista "kiinnijäämisen riski" kasvaa. Ehkä olen jo jäänytkin.

Eikä sillä kiinnijäämisellä niin ole väliä, ei tämä mitenkään salaista tekstiä ole, mutta jostain syystä se vaikeuttaa kirjoittamisen aloittamista. Tai julkaisemista. Olen kuitenkin käyttänyt tätä blogia sellaiseenkin pohdiskeluun, jota en välttämättä käy ääneen kenenkään kanssa. Enkä tahdokaan.

Ja sitten viimeisenä syynä kirjoittamattomuuteen on se, että jos en kehtaa/halua/voi/osaa kirjoittaa kaikesta, en halua kirjoittaa mistään. Itsekriittisyys on ollut jo kauan tätä ennenkin kovaa. Nyt se on vaan löytänyt ihkauuden tason.

Mutta ehkä tämä uutuuden huuma tästä väistyy. Päähän palaa muitakin ajatuksia, ideoita, mietteitä, joista voin sitten taas kirjoittaa vapaammin.

Äh, tämänkin kirjoituksen julkaisen nyt hammasta purren.

Mies, joka kieltäytyi käyttämästä hissiä

Lasse Pöystin monologi Lilla Teaternissa. Aivan mahtava. Ja vaikuttava. Pöysti oli niin liikkis noustessaan lavalle, että se oli jo eka hetki kun mun silmät kostuivat.

Elokuva kertoi vanhuksen yksinäisyydestä. Mitä kaikkea juttukaverin puute saa hänet tekemään. Puhumaan koiralle. Leikkimään koiraa. Käymään vieraiden ihmisten hautajaisissa ja stripparilla. Kertomaan juttuja hissille, jonka ympärille hänen koko elämänsä on kiertynyt. Välillä Pöysti sanoi jotain niin riipivää ja niin todellista, että silmät kostuivat uudelleen. "Minä en ole viherkasveille puhuvaa tyyppiä. Se on ehkä enemmän naisten juttu."
Ja Lasse Pöysti, 83, puhui 1,5 tuntia putkeen ilman, että hörppäsi vettä. Hieno oli. Pyörinee vielä jonkin aikaa. Suosittelen.

Me kaikki kuljemme pimeässä yksin, tietämättä mitä varten.

Missä kevät...

Kävelin tänään Töölönlahden yli/läpi/poikki jäällä. Aurinko paistoi, tuli ihan hiki ja minua jännitti pettääkö jää alta. Tuleekohan se kevät jo vihdoin?

P.s. Käytiin eilen katsomassa Faust Metal Ooppera. Siitä oli pienin jipoin tehty tosi hieno ja vaikuttava. Hyvät laulajat, kuoro ja valot - eipä siinä juuri mitään ylimääräistä tarvitakaan, jos ne on kohdallaan. Thumbs up.

Feeling good

Mä menin perjantaina ihan sekaisin auringosta. Olin ihan vallattomalla päällä ja sen taisi munsta huomata kilometrien päähän :) Oli kavereiden tuparit. Asuivat muualla, mutta nyt ovat helsinkiläistyneet. Jos saisin päättää, kaikki mun kaverit asuis täällä!

Lauantaina läytiin tyttöjen kanssa Kom-teatterissa katsomassa Marja Packalenin ja Pirkko Saision omaelämänkerrallinen Odotus. Se oli hieno ja kohtausten henkilökohtaisuus todella koskettavaa. Aikuiset, itsensä kanssa sinut olevat, naiset ammentavat viisauksiaan ja elämänkokemuksiaan. Ihastumiset, erot, sairaudet, vanhempien kuolema... Suosittelen niin nuorille kuin vanhoillekin tytöille. Miksei pojillekin... Ois itse asiassa mielenkiintoista kuulla toisen sukupuolen mielipide näytelmästä. Itselle se kun oli melkein oppitunti naiseudesta :)

P... Nii-in.

Vietettiin viikonloppuna aikas paljon aikaa yhdessä. Mä tapasin pari sen kaveria ja se lisää mun kavereita. Ja kaikki oli taas niin valtavan mukavaa.

Emmä oikein tiedä mitä sanoa. Mulla on hyvä olla sen kanssa :)

...

P.s. Jos rakastat -musikaali oli aika käsittämätön. Todella huono. Juono oli ihan typerä, toteutus jotenkin ihan vasemmalla kädellä tehty. Kohtaukset oli ihan irrallisia. Ei yhtään tullut romanttinen fiilis. Kyynel nousi silmään vain ja ainoastaan sen takia, että elokuvassa Taneli Mäkelä itkee. Iso mies itkee -juttu you know. En suosittele. Oikeastaan kenellekään. Pettymys. Tai sitten en vaan tajunnut.