Mielen alkaa täyttää sellainen perinteinen syksyfiilis. Aamulla on kankeampaa, päivällä tylsempää ja illalla kylmempää. Kadut on harmaampia ja ilma kirpeää.
Tossa joku viikko sitten oli syyspäivän tasaus. Duunissa vastikään aloittanut uusi pomo vastasi mun syyspurnaukseen ”Hei, kuuden kuukauden päästä on taas vain enää näin pimeä.” Mua ei juuri lohduttanut ajatus kolmen kuukauden alamäestä ja sen jälkeen kolmen kuukauden ylämäestä, jonka jälkeen olemme takaisin tässä pisteessä. Häntä se kuulemma lohdutti. Puoli vuotta ei kuulemma ole pitkä aika. Jaa.
Tänä vuonna käytiin ihastelemassa myös Lapin ruskaa. Se oli ikävä kyllä jo vähän ohi Pyhällä, jonne matkustettiin kahdeksan hengen ja koiran tiimissä minibussilla. Todella kätevä ja halpa tapa matkustaa muuten. Tietty mun on helppo kortittomana puhua, kun en sitä sekuntiakaan ajanut, mutta oli meillä silti monta kuskia ja ei mun tehtävä viihdevastaavanakaan ollut mitenkään vähempi arvoinen. Mielestäni.
Nojoo. Pyhällä sitten urheiltiin (kyllä! patikoitiin) ja rellestettiin neljä yötä. Oli ihanaa. Siis aivan mahtavaa. Suomessa on niin paljon hienoja paikkoja ja maisemia. Helsingin keskusta vs. Pyhä-tunturin rinteeltä avautuva lappimaisema. Hyvä muistaa välillä.
Olen aina pitänyt sitä etuna ja rikkautena elämässäni, että sukulaiset (ja kaverit) on ripottautuneet ympäri Suomea. Lapsesta asti on saanut reissata ympäri Suomea. Oishan sekin tietysti hienoa, että mummo asuis naapurissa ja sinne vois mennä joka viikko syömään. Mutta toisaalta mulla on ihan oikea mummola, metsän keskellä, joen uomassa, rantasauna ja vanha lato pihalla. Mummo paistelee leivinuunissa karjalanpaistia ja se on maalannut oman huoneensa lattiaan ison päivänkakkaran.
Ollaan jo sen verran aikuisiakin, että tehtiin joka ilta Lapissa ruokaryhmissä kolmen ruokalajin illalliset eli syötiinkin hyvin ei vaan dokattu. Nam. Juhlittiin me yhdet kihlajaisetkin siellä. Ens keväänä pääsee kuulemma ehkä häihin. Niin, kuten sanottu. Aikuisia. Syntyy tässä piakkoin yksi vauvakin lisää kaveriporukkaan. Vietiin sen kunniaksi espoolaiseen omistusasuntoon vaaleanpunainen vaippakakku.
Ehkä minä itsekin tässä aikuistun. Mulla on avain P:n asuntoon. Eilen sain kyllä kuulla olevani sitoutumiskammoinen, kun en oikein innostunut Facebook-parisuhdestatusten vaihtamisesta seurusteleviksi :) Mikään ei nykyään ole virallista ennen kuin se on Facebookissa.
Syksy on sellaista haikeampaa aikaa. Olennaisesti siihen on yleensä liittynyt lähenevien syntymäpäivieni mukanaan tuoma pohdiskelevuus. Selatkaapa blogia taaksepäin. Lokakuu on mulle itseni etsiskelyaikaa. Viime lokakuusta löytyy yksi merkintä, jossa lukee näin ”enemmän sutinaa sais olla, mutta haluanko mä mitään vakituista parisuhdetta?”. Haha.
Pakko vielä mainita keskiviikkona näkemäni Euroopan taivaan alla –esitys Ryhmäteatterissa. Suosittelen. Kertoi työvoiman liikkuvuudesta Euroopassa ja sai ajattelemaan. Toteutuskin oli hieno, käytetty livevideoita tehosteena, toimi. Kaikki roolisuorituksetkin oli hyviä, mutta erikoismaininnan ansaitsee mielestäni Laura Birn, jonka henkilöhahmo sekä nauratti että sai lähes itkemään.
No comments:
Post a Comment