Parhaan ystävän häät

Viikonloppuna olivat kesän, eiku vuoden, eiku vuosien odotetuimmat häät! Paras ystäväni meni naimisiin ja minä sain kunnian olla kaaso.

Häät olivat ihanat, lämpöiset ja hauskat, ihan niin kuin tuore avioparikin. Sellaiset hääthän on parhaat - järjestäjiensä näköiset.

Kaasona (ja selväpäisenä) hääkokemus oli vähän erilainen kuin yleensä. Sitä on osa taustakoneistoa, joka huolehtii ohjelmasta, siitä ettei kukaan kuole lihakastikkeesta yllättäen paljastuneeseen kalaan, poimii kondomit (yksi löytyi, paketissaan vielä tosin) ja lasten levittämät serpentiinit lattialta (okei, itse ne myös niille annoin), komentaa niitä lapsia (ja tarvittaessa aikuisia) ja lohduttelee mä-oon-niin-kauheen-vanha -kohtauksen saanutta keski-ikäistä naisvierasta vessassa (ja samalla sivusilmällä huomaa, että käsipyyhe on loppu, pitäis jo päästä henkilökunnalle sanomaan... Etkä sä näytä hei yhtään vanhalta)... Kunnostauduin myös syöttötuolien siirtelyssä (jyskyt raahaa tuoleja!), hyvää treeniä ensi vuoteen.

Puheenkin pidin, mutta kirjeen muodossa vain hääparille. Vink vink ujot tai itkupillit tai henkilökohtaisuuksiin menevät puheenpitäjät. Heillehän se puhe pidetään eikä vieraille, joten sen voi "suorittaa" näinkin!

Mielestäni pärjäsin aikas hyvin, mutta kaasoparini olikin aivan super ja piti minutkin pinnalla. Olimme kyllä hyvä tiimi ja suunnittelimmekin jo kaasopalvelun perustamista. Tai joku yhteinen projekti meille pitäisi löytää, ettemme tipu ihan tyhjän päälle. Ja toisaalta häiden morsian on myös sellainen tehopakkaus, että loppujen lopuksi pääsimme kaasoiluissa aika vähällä. Eihän se saanut edes yhtään itkupotkuraivaria saanut! Ei edes siinä vaiheessa kun alkuperäiset kirkkoesiintyjät peruuttivat kaksi viikkoa ennen häitä! Uskomaton paketti hän on!

Ja mitä kirkkoesiintyjiin tulee, niin siinä taisi käydäkin tuuri, että peruivat. Paikkaava lukiotyttöjen kuoro nimittäin lauloi niiin kauniisti. Tai onneksi kuulin heitä jo harjoituksissa, koska itse toimituksesta mulla ei juuri ole muistikuvia. Jännitti niin kauheasti!

Oma suosikkihetkeni häissä oli häävalssi, joka valintana yllätti häävieraat (Vanhoja poikia viiksekkäitä) ja tunnelma salissa oli koko tanssin ajan käsinkosketeltavan herkkä. Toinen lempparihetki oli sulhasen äidin puheen loppu, jolloin hän turvallisin mielin katsoi tuoretta miniäänsä ja luovutti poikansa hyvään kotiin :) Ja tietty tätinä mieleen jää myös se, kun Aada kailotti morsiamen isän puheen jälkeen kovaan ääneen "liikuttavaa"!

Tai no, naimisiin meni paras ystäväni ja hänelle paras mies, että koko päivähän oli yhtä pitkää hienoa hetkeä. Itkutkin pysyi suht hyvin aisoissa, mitä nyt alttarilla meinasin saada kohtauksen ja heittää selälleni vollottamaan.

Ja mitä siihen selvinpäin olemiseen tulee, niin oli hauskaa seurata tarkemmin myös muiden riemua. Jos olen itse humalassa, niin riehun muiden mukana täysin sokkona. Nyt tuli rekisteröityä eri tavalla hauskimmat tanssimuuvssit, nurkkapöydän suukottelijat ja tupakkapaikan avautumiset. Muutaman kerran olen tässä raskauden aikana kokenut sellaisen humalatyypisen riehakkaan tilan. Sellainen löytyi myös kaasotehtävien päätyttyä ihan ilman sitä kuohuviiniäkin, joka toki olisi kyllä maistunut sekin ;)

Henkinen kunto olisi vielä riittänyt jatkoille (känniturpotkin saavat anteeksi, kun kyse on näin isosta juhlasta), mutta pikkuhiljaa fyysiset haasteet alkavat tulla vastaan. Koko päivän seisominen ja puuhastelu tuntuivat jo illalla koko vartalon särkynä. Selkä ja vatsa yksinkertaisesti kaipasivat vaakatasoa. Ja ekaa kertaa elämässä sitä oikeasti on ihan pakko kuunnella kropan viestejä.

Muutenkin kyllä väsytti, sillä Tipu oli saanut väärää tietoa juhlien ajankohdasta ja piti omat bileet jo pe-la-yönä. Ekaa kertaa liikkeet tuntuivat molemmin puolin vatsaa samanaikaisesti. Hän siis venytteli poikittain. Tai kokovartaloinnostui.

Onnea vielä hääpari! Kiitos, että sain olla osa juhlaa, mutta vielä parempaa on olla osa elämäänne! Pus. Ja kippis ;)