Tädin Tirput

Vietettiin viikonloppu Oulussa siskonperheen luona.

Viikonloppu oli ihana, vaikka sitä värittikin suru-uutinen mummomme poismenosta. Siitä lisää myöhemmin, mutta täytyy sanoa että parasta teraapiaahan pienten ihmisten seura on suruun. Ja oman siskon, jolle menetys on sama kuin itselle.

Aadahan on osoittautunut todella suurisydämiseksi pieneksi ihmiseksi ja pääsimme molemmat toteuttamaan haluamme auttaa Nälkäpäivä-kerääjinä. Voi että, olin ylpeä hänestä kun hän jaksoi seistä lippaan kanssa, kiitellä ihmisiä rahoista ja toivotella päivänjatkoja. Itsehän olin suurimmaksi osaksi tällä kertaa statistina, koska suurin osa rahoista kilisi luonnollisesti Aadan lippaaseen. Välillä taputtelin vähän mahaa ja jokusen roposen sain säälistä minäkin ;)

Muuten viikonloppuun kuului saunomista, leikkimistä, vähän ulkoilua (minkä syysmyrskyltä pääsi tekemään), hyvää ruokaa ja herkuttelua. Rentoa yhdessä olemista. Aivan ihanaa.

Välillä vähän ihmeteltiin myös Tipua yhdessä. Elea oli hänestä kovin kiinnostunut ja oli sanonut jo etukäteen "ikävöivänsä vauvaa" ja otti monta kertaa vauvan puheeksi ihan omasta aloitteestaan. Vauvalle piti syöttää karkkia "laitat karkin suuhun ja siitä se kierii vauvan mahaan. Vauva tykkää karkista."... ok, tämähän sopii mulle! Ja hän ilostui, että vauva pääsee lentokentällä keinuun ja liukumäkeen. Kerran hän myös kommentoi vessassa ravaamistani "sä oot kyllä käynyt siellä jo tosi monta kertaa". Vähän kokeiltiin mahan läpi pieniä potkuja ja molemmat tytöt kyselivät monta kertaa, jos satuin vaikka koskemaan mahaa, että potkiiko se nyt?

Todennäköisesti viikonloppu Oulussa oli viimeinen laatuaan ilman Tipua. Tunnen pientä luopumisen haikeutta sen suhteen, että minun tädin roolini tulee väistämättä muuttumaan jatkossa. Tädin tirput eivät tule enää saamaan totuttuun tapaan jakamatonta huomiotani... Mutta toisaalta sitten taas annan heille ehkä lahjoista parhaimman eli uuden leikkikaverin :)