Arabian oranssi sirotin ja muita asioita

Hey, it's been a while. Tämä maanis-depressiivinen alkuvuosi alkaa taittua kevääksi ja tuntua taas normaalilta. Tiesin, että niin kävisi. Tennarit jalkaan, muutama auringonsäde...

Vipinää ja tekemistä on riittäny. Töitä ja iltarientoja. Nyt kun viimeisimmätkin kouluhommat on hoidettu, aion hetkeksi keskittyä rauhoittumiseen. Tai siis ottaa aikaa itselle, mitä sekin sitten tarkoittaa.

Ammatti-ihmiseksi valmistumistani juhlitaan muuten Helsingissä 18.4 ja Turussa 9.5. Helsingin kodin tilanpuutteen vuoksi teidät turkuihmiset kutsutaan turun juhliin ja helsinki-ihmiset helsingin juhliin. Ja jotkut väli-ihmiset molempiin :) Kutsut seuraa. Facebookitse as usual ;)

"Yksinelävän naisen paras vakuutus on ammatti." Tämän totuuden minulle kertoi mummokaverini. Done and done.

Vuosi on alkanut vauhdikkaasti myös sutinarintamalla. Vuodenvaihteessa puhuin "leikilläni", että vuodesta 2009 voisi tulla vielä sutinavuosi ja vuonna 2010 ehkä sitten voisi rauhoittua (ja hankkia poikaystävän ;)). Olen kyllä elänyt lupausteni mukaisesti alkuvuoden :) Varsinaisesti mitään maailmaa mullistavaa ei ole tapahtunut. Mutta on riittänyt. Menoa. Tälläkin hetkellä on töissä metkuja ja vapaa-ajalla ehkä toisia. Hähää.

Jos joku (Kaarina!) tunnistaa alla olevan Arabian aika ison (vetää lähes 2 desiä) oranssin sirottimen, kertokaa kiitos! Pohjan leima 1964-71 vuoden. Google ehdottaa "Kaj Franck Arabia harvinainen oranssi Kilta kartio sirotin", mutta muuta tietoa/kuvaa ei heru.

GöK

Niih, en voi nykyään enää kirjoittaa blogiakaan, koska en oikein pysy elämässäni perässä tällä hetkellä. Ei sillä tavalla, että mun elämässä tapahtuisi niin paljon, vaan mun päässä tapahtuu niin paljon. Tää on nyt jotain kevättä edeltävää vuoristorataa, enköhän mä tästä tokene.

Viikonloppuna vietin kuitenkin kivat kaksi iltaa. Toisen pelaillen ja toisen lähinnä ilmaisten siiderien parissa. Kokeiltiin Dantes Highlightia, jossa tuli törmättyä useisiin tuttuihin. Hauska paikka, olisi vaatinut kyllä vähän erilaisen mielialan eli humppafiiliksen. Sekin on ollut kateissa. Kunnon biletysmeininki. Okei, se on ollut kateissa kaksi viikkoa, että tuskin tästä tarvitsee kovin paljoa huolestua :)

Vietin kuitenkin vähän liikaa aikaa kotona yksin viikonlopun aikana. Sunnuntaina puhuin ainoastaan nepalilaisen ravintolan sedän kanssa. "Chicken Tikka, kiitos." No ok, oma vikakin kyllä, en ollut myöskään puhelimeenvastaus päällä.

Lauantaipäivän puolestaan vietin vaaria muistellen. Hänen kuolemastaan tuli kuluneeksi vuosi. Olen maailman huonoin muistamaan ihmisten syntymäpäivät, saati sitten kuolinpäivät. Tämän muistin, koska pari viikkoa sitten huomasin, että minulla on edelleen vaarin kaksi puhelinnumeroa kännykässä. Noh, ajattelin kuitenkin vaaria, en varsinaisesti surullisesti, vähän ehkä haikeasti.

Minulla on myös edelleen Sian puhelinnumero kännykässäni (siltä varalta, että se joskus soittaa ja tiedän olla vastaamatta). Tuntuu väärältä, että hän on samassa puhelimessa vaarini kanssa. Vääremmältä tuntuu, että hän liittyy olennaisesti muistoihini vaarin kuolemasta. Tapasin hänet sinä samaisena viikonloppuna vuosi sitten. Häntä en juuri ajatellut. Mutta silti liikaa.

Näin iloisia ajatuksia taas viikonloppuna. Tämä viikko on kuitenkin onneksi kiireinen ja tekemistä täynnä. Tiistaina on pelailua, torstaina keilausta, perjantaina teatteria ja lauantaina päivämatka Porvooseen kaverin luo, jota en ole nähnyt iäisyyksiin. Ja välissä yksi toistaiseksi luokittelematon tapaaminen :)

Oo, jännä juttu muuten. Olen löytänyt Pasilan hienouden!

Isotädin päivän parhaat <3

- Minä kyllä katson tätä Kauniita ja Rohkeita, vaikka jotkut väittää, että se on ihan älytön sarja. Siihen minä sanon, että enhän minä tätä älyllisesti katsokaan. Täytyy osata suhtautua oikein.

- Niistä alkuasukas-sarjoista en kyllä pidä. "Mistä sarjoista?" No, niistä missä ollaan viidakossa. Minä haluan katsoa vain kauniita asioita.

- Jos et käytä pipoa, sinulle käy niinkuin minulle. Hiukset harvenee. *naurua*

- Mielestäni en ole aivan sellainen tavallinen 90-vuotias. "No et tosiaan." Minähän olen ihan kuin nuori tyttö. "Niin olet." Tai siis en nyt tietenkään näin fyysisesti, mutta pään sisältä. Ei minusta tunnu, että olen elänyt jo 90 vuotta.

- Otatko lisää mätileipiä ja avataanko vielä kolmas pullo? [toim. huom. pikku-skumppapulloja]

He's just not that into you

Olen ollut laiska kirjoittaja. Luovuus on kuollut. Toivottavasti ei epäluovan työn seurauksena. Ja toivottavasti vain hetkellisesti.

Ei kai. Mielessä on ollut kaikenlaista. Stressattavaa. Juhlittavaa. Jännitettävää.

Nyt ne kaikki on oikeastaan ohi. Vois taas keskittyä arkipäiviin. Jes.

Opparin arvosanan saan huomenna. Ja varmaankin kuulla, valmistunko maaliskuun lopussa. Jos näin käy, niin voin luvata, pidän bileet.

Katsottiin Oscarit sunnuntaiyönä. Kasattiin telkkarin eteen patjoista, tyynyistä ja peitoista pesä, jossa sitten torkuttiin tylsien palkintojen aikana ja tökittiin toisiamme hereille hyvien palkintojen ajaksi. Ja Slumdog Millionaire - suosittelen. Ihan mahtava elokuva. Ei niinkään juoneltaan, mutta henkilöiltään ja toteutukseltaan. Vau.

Töissä menee hyvin. Viihdyn edelleen. Hellyynnyin tänään, kun työkaverini ihmetteli, miten olin voinut lähteä eilen sanomatta "hei" sisäisessä mesessä. Niin hyvistä työkavereista saa kyllä olla onnellinen.

Ja kiitos JaniR puoluekommentistasi. Asia on pohdinnassa.

Ja kiitos Kela. Tonnin lasku oli juuri sitä, mitä kaipasinkin tähän kevääseen, kun ensimmäistä kertaa alan tienata kuin oikeat ihmiset. En olisi tonnille keksinytkään juuri mitään parempaa tekemistä. Joten kiitos, ettei tarvitse miettiä, mihin kaikki ylimääräiset rahat laittaisin.

Otsikon, tuon kauan tiedetyn Sinkkuelämää-totuuden, ymmärsin tässä myös päivänä yhtenä. Tällä kertaa siihen meni onneksi vain viikkoja. Kerran siihen meni vuosia. Minusta ei ehkä vaan koskaan tule sitä tyttöä, joka viedään tänään syömään, huomenna oopperaan ja viikonloppuna ulkomaanreissulle. On muuten tosielämän tilanne... Joidenkin treffit vaan menee paremmin kuin toisten.

Telkkarista tulee pierudokumentti. Ruudun vieressä kituu viimeisillä voimillaan pystyssä huonekasvi, jonka nimeä en muista, ja joka on kuulemma lähes mahdotonta tappaa. Söin äsken minttubuffetin. Ehkä vain yritän liian kovasti.

Siispä arkea. Juhlat juhlittu. Miehet nähty. Opiskelut päätetty. Ei viikonloppusuunnitelmia.

Joku vois sanoa, että elämäni on tylsistymässä kovaa vauhtia. Ja hän ei olisi ihan väärässä.

Alla True Blood -sarjan maailman kaikkeuden parhaat alkutekstit. Itse olen katsonut kaikki ensimmäisen kauden jaksot jo ja janoan jo lisää. Kesällä tulee kausi 2...

Elämässä tapahtuu...

Tuparia ja valmistumista (ei mun. vielä).

Sing Staria ja Guitar Hero World Touria.

Maanantaita ja viikonlopun odotusta.

Laimentunutta kissa ja hiiri -leikkiä.

Ihan mahtavaan True Blood -televisiosarjaan koukuttumista. Ja Rööperi on kanssa ehdottomasti katsomisen arvoinen.

Unettomuutta ja yösyömistä. Molemmat ihan kauheita viime viikolla kehitettyjä tapoja. Lempiyöruuat: Missä X:t ja Ruusunmarja-viili.

Hei dj, soita vielä kerran se Tinakenkätyttö...

Risteily oli. Ja risteily meni. Tapasin ihania ihmisiä. Ihan älyttömän mukavia uusia (ja tosi nuoria) tyyppejä, joiden kanssa humpattiin ja pelattiin ja hengailtiin ja leikittiin tietty taas miljoonat Sutsisatsisatsaat. Ja tapasin kadonneen kaksoseni Maxin, joka osasi lopettaa lauseeni ja jonka seurassa sanoin asioita, joita en oo tainnut koskaan ennen sanoa ääneen.

Tapasin namusetäpoken (tää kuulostaa pahemmalta kuin oikeasti on :D). Tapasin myös todella raivostuttavia luolamiehiä, jotka renkuttivat Tommi Läntistä yötä päivää. Kaikenlaista porukkaa siinä lappasi. Goom on siitä hieno paikka, että voi kulkea hytistä hyttiin ja tehdä uusia tuttavuuksia.

Dumppasin kyllä myös yhden söpön pojan Egotripin takia. Mutta se kannatti, koska Egotrippi oli niin paras ja Mikki on aika ihana. Mä olen epäillyt tätä ennenkin ja se on vähän vahvistunut tässä Kuorosodan aikana ja nyt se on ihan täysin päivänselvää: I so love him :)

Elämä oli pari päivää taas niin hyvää, niin huoletonta. Ensin vanhempien kanssa hengailua vloppuna ja sitten riekkumista Goomilla. Nyt ollaan taas arjessa, eikä sekään oikeastaan niin huonoa ole. Oppari on tosiaan sillä loppusuoralla eli tarkastuksessa. Töihinkin ehti tulla jo oikein ikävä. Kaikki on niinkuin semi-hyvin nyt.

Stuff happens

Kiirettä on pitänyt, siitä johtuu hiljaisuus blogissa. Lähinnä opinnäytetyön saralta. Se on nyt palautettu ensimmäiseen tarkistukseen. 50 sivuinen lapsoseni, jonka sisältöön olen kohtuullisen tyytyväinen. Siitä tulee ensimmäinen kansitettu teokseni. Huomatkaa paino sanalla ensimmäinen ;)

Parhaimmat onnitelut tulivat ehdottomasti kyllä tuolta Englannista. Aada soitti ja sanoi, että "Yvä Enu" ^____^

On tässä muutenkin ollut kaikenlaista. Monenlaisia juhliakin. Oli esimerkiksi duunin pikkujoulut. Perinteistä. Kuuluin onneksi siihen porukkaan, joka ei pussaillut työkavereiden kanssa korokkeiden päällä, tanssilattialla, vessan edessä eikä missään muuallakaan. Kuulun ikävä kyllä myös siihen porukkaa, joka ei muista juhlista aivan kaikkea (uskallan silti väittää etten kuulu pusuhuuliporukkaan). En ole ollut töissä kertaakaan bileiden jälkeen, että who knows mitä flasareita sielläkin vielä tulee. Viikon sisään oli myös yhdet tuparit, yhdet saunajatkot, yhdet synttärit, yhdet opparinvalmistujaisjuhlat...

Ja onhan mulla jotain mieshässäköitäkin tässä menossa. En keksi tähän hätään muuta kuin jotain idioottimaisen kliseistä sanottavaa, joten en sano mitään. Enkä oikeastaan tiedä mitä pitäisi ajatellakaan. Tai ajattelenko mitään.

Joten ei kai sitten ole mitään kerrottavaa varsinaisesti. Olen hämmentynyt. Mutta ainahan mä toisaalta olen :) Kerron sitten, kun en enää ole.

Ja turha niistä on nyt ressatakaan toisaalta, koska huomenna alkaa taas veret seisauttava, elämän mullistava ja kutkuttava... *rumpujen pärinää* Goom-risteily. Voin arvata mitä ajattelette (äiti ja isä ja goomin vastustajat ainakin). "Toikin vanha hupakko vielä sinne teinien joukkoon". Mutta ajatelkaa mitä ajattelette, Goom on vähän niinkuin kahden päivän festarit talven keskellä ja se on aina (vuodesta 2003 reissattu) ollut talven yks parhaita reissuja!

Hmm, tämä lopetus ei nyt yhtään sovi tähän merkintään, mutta haluan kirjoittaa sen muistiin ja se on elävästi mielessä kun tapahtui tänään...

Lähdin iltapäivällä tapaamaan mammaani palvelutalon ryhmäkotiin, jossa hän asuu. Kun astuin sisään hänen huoneeseensa, hän oli juuri kasannut kaikki tavaransa keskellä huonetta olevan maton päälle ja asetteli niitä muovikassista toiseen. "Kukas se sinä olet?" hän kysyi. Selitin ja kysyin mitä hän tekee. "Muutan." Tavarakasasta löytyi 10 vuotta sitten kuolleen pappani kuva, jonka hän ojensi minulle. "Tässä on minun poikaystäväni. Ikävä kyllä me asumme eri paikkakunnilla ja nähdään vain harvoin." Virnistin papan kuvalle, joka oli otettu omassa rippijuhlassani, ja pakkasin kuvan yhteen muovikasseista. Myöhemmin, kun tein lähtöä, mamma kysyi, että muistanko minä sen miehen siitä kuvasta aiemmin? Sanoin, että muistan. "Hän lupasi tulla tänään illalla käymään,"mamma sanoi ja hymyili.