Kirjoitin jo pitkän postauksen kaikesta masentavasta. Itsesäälitäyteinen merkintä jääkööt nyt kuitenkin julkaisematta, en tahdo koko ajan valittaa. Mitä sitten jos Helsingin Energia tahtoo ajaa meidät konkurssiin ja mitä sitten jos on vielä yskä ja mitä sitten jos en ole jaksanut siivota ja mitä sitten jos huomenna on kolumnin deadline eikä se ole läheskään valmis ja mitä sitten että kouluasiat ressaa ja mitä sitten että kaikki muut tuntuvat kävelevän käsikädessä kaupungilla ja Seiskan horoskooppi kertoi rakkauselämäni olevan sieltä minne aurinko ei paista? Mitä sitten.
Olihan meillä tämä mahtava keskellä viikkoa oleva vapaapäivä. Jääkaapissa on mozzarellaa (tai oli). Kasvoilla tuntuu auringon jättämä kuumotus. Sinkkuelämää tulee taas joka päivä. Hummailin eilen pitkästä aikaa koulukaverien kanssa. Tänään terassiloin pitkästä aikaa toisen koulukaverin kanssa. Huomenna on jo perjantai ja koko viikonloppu on täynnä kivaa ohjelmaa. Söin juuri mehujään. Aion valvoa pitkään ja olla huomenna unelias töissä.
Ole optimisti, itkeä voi aina jälkeenpäin. Sanoi Marlene Dietricht aikoinaan.
Kyseisen mietelauseen löysin yhdestä blogista. Kipeänä innostuin muiden blogeista, varsinkin sellaisista joissa on joku punainen lanka on aivan mahtavia. Tällä hetkellä jännään saako yksi nuori mies seksiä vihdoin ja viimein. Ja soittaako yhden naisen eksä lasten bussiaikatauluista vai ei. Ennenkin olen lueskellut tuntemattomien blogeja, mutta vain satunnaisesti. Nyt kuitenkin tilasin oikein rss-syötteet monesta ja blogilista venyi lähes kymmenellä mielenkiintoisella internetin ihmeellisellä reality-tv-ohjelmalla.
Olen alkanut taas kirjoittaa. Novelleja tai romaanin alkuja. Miksi niitä nyt haluaa kutsua? Aina kun minut valtaa kirjoittamisvimma, luen kaikkia vanhoja tekstejäni läpi. Novellin pätkä, jonka olen kirjoittanut 15-vuotiaana, kertoo pelottavan läheisesti yhdestä monta vuotta myöhemmin tapahtuneesta jutusta (ihmissuhteentapaisesta), jopa muutamat yksityiskohdat ovat samoja. How weird is that? Eli olenko ennustanut elämäni vai elänkö huomaamattani kirjoittamaani?
Ja niin. Ipodini on seonnut. Se alkaa soittaa ihan itsekseen TikTakkia silloin tällöin. Freaky. Muutaman kerran olen herännyt Petran kaukaiseen ääneen ja töissäkin tytön rallatus alkaa kaikaamaan kassista silloin tällöin. Oletteko kuulleet moisesta? Tutkin asiaa poistamalla TikTak kansion Ipodista ja kerron mitä sitten tapahtuu. Mahtaakohan TikTakkia edes pystyä poistamaan vai valitseeko Ipodini uuden pakkomielteensä uhrin? Tämä selviää seuraavassa postauksessa, muista lukea. *jännittävää viulumusiikkia*
Ihanaa, että sulla on kirjoitusvimma! Silä ihmisellä, joka osaa kirjoittaa niin kuin sä, pitäsi ehdottomasti olla sellainen vimma. Jos joskus haluat lukea vielä vanhempaa HCmatskua n. 12vuoden takaa (villi veikkaus vaan), niin ilmoita! Salaperäinen jännitystarina löytyi äidin kätköistä :)
ReplyDeleteKiitos Kirsti, oot ihku :) Ja kyllä mielelläni sen HCmatskun lukisin, itselläni ei sitä meinaan tallessa enää ole!!! Eli tahtoo. Tuun ens viikonloppuna Turkuun muuten, hummaillaanko ja etitääks helluntaiheilat?
ReplyDeleteVitun helluntai! Mutta joo, hummaillaan kyllä :) ihania miehiä oot löytänyt kyllä.. kauanko joutuu keskustelua ylläpitämään, että saa tietää onko lapset omia vai ei? Heh!
ReplyDelete