Aamulehti sai aikaan kohun kertomalla pyrkivänsä kohti neutraalimpaa kielenkäyttöä. Joillekin tämä ei kerrassaan sovi, koska muutosvastarinta ja koska maailmassa on suurempiakin ongelmia.
Kuitenkin, vaikka joku asia ei olisi itselle tärkeä, ei se tee siitä automaatisesti turhaa.
Kieli on ajattelumme väline ja lapsen kanssa sanojen voiman huomaa erityisen hyvin. Sanavalinnoillamme on aivan valtavasti merkitystä. Ja se korostuu erityisesti siinä, millä tavalla puhumme toisista ihmisistä.
Yritän aina puhua Arvolle kavereista tyttöjen ja poikien sijaan. Leikkipaikalla en esimerkiksi halua vetää johtopäätöksiä tuntemattomien lapsien sukupuolista vaatteiden tai ulkoisten ominaisuuksien perusteella, koska miksi pitäisi? Sehän on ihan sama. Kavereitahan siellä kaikki ollaan."Onpa söpö, vaatteiden peruustella kai poika"
Viimeksi viikonloppuna tuoretiskin myyjä kaupassa totesi minulle "Onpa söpö, vaatteiden peruustella kai poika". Eipä siinä mitään. Meillä on sisäinen tarve määritellä ihmisiä ja aivan joka kerta kun itse sanon lapsia "kavereiksi", se vaatii minulta tietoisen valinnan. Koska olenhan minäkin ajatuksissani jo määrittänyt lapsen sukupuolen. Juuri näitä lokeroita yritän kuitenkin välttää muodostamassa oman lapseni ajatuksiin.
Ja sitten tietysti se syy. Miksi teen näin? Miksi koen, että sillä on väliä?
Yksi tosielämän esimerkki lähipiiristäni. Ala-asteikäinen tyttö on joutunut koulussa kiusatuksi, kun "seurustelee pojan kanssa". Samaan aikaan poika valehtelee ystävilleen, että on menossa jonnekin muualle, kun oikeasti menee tytön luokse. Koska siitä kiusataan, koska sitä joutuu selittelemään, koska se ei ole hyväksyttyä. Koska sukupuoli on eri.Olemme kiusoitelleet tyttöä poikaystävästä.
Syyllisiä tähän olemme me aikuisetkin. Olemme kiusoitelleet tyttöä poikaystävästä. Udelleet ja myhäilleet. Ja luonnollisesti meidän kielenkäytöstämme ja asenteistamme lapset sen mallinsa sukupuolirooleista ottavat. Ja malli on, että tyttö ja poika eivät voi olla yhdessä muuten kuin romanttisessa mielessä. Vaikka eiväthän nämä lapset mitään seurustele. He ovat tyttö ja poika, joilla on samat mielenkiinnonkohteet ja siksi viihtyvät yhdessä.
Olen tehnyt samanlaista kiusoittelua itsekin Arvonkin kohdalla. Muistatteko tämän? Ja Sloveniassa minusta oli niin herttaista, kun Arvo juoksi tyttöä karkuun minun helmoihin! Oi, äiti on tärkein nainen hänen elämässään! Jos Arvoa olisi jahdannut poika, olisiko tilanne värittynyt näin? No ei!
Ja ihan oikeasti. Lapsethan siinä leikkivät, eivät tyttö ja poika.
Blogiani seuranneet tietävät, että Arvo pitää autoista. Autoleikkihän nähdään perinteisesti hyvin poikamaisena juttuna. Onko se synnynnäistä vai kannustammeko häntä enemmän autoleikkiin kuin muihin leikkeihin, koska se on käytöstä, jota häneltä odotamme. Vahvistammeko vain valmiina mielessämme ollutta mallia?En vain osta valmiiksi pureskeltuna sitä, että "pojat on poikia".
Arvo tykkää nimittäin myös kanniskella minun mustaa käsilaukkuani. "Muumimamma", hän sanoo. Tämä leikki taas nähdään perinteisesti tyttömäisenä ja jos Arvo olisi tyttö, odottaisin tällaista käytöstä ja ihastelisin varmasti, "miten hieno tyttö, kun kannat käsilaukkua". Hän puolestaan innostuisi varmasti siitä vielä enemmän huomiota saadessaan. Nytkään käsilaukkuleikkiä ei meillä tietenkään tyrmätä, mutta kannustetaanko siihen yhtä paljon kuin autoleikkiin?
Näitä asioita yritän siis aika ajoin miettiä ja tietoisesti omassa käytöksessäni ottaa huomioon. En vain osta valmiiksi pureskeltuna sitä, että "pojat on poikia". Ehkä voin muuttaa tapojani ja ehkä voin oppia lapsestani jotain uutta, kun en katsele häntä vaaleansinisten lasien läpi. Ehkä voin opettaa häntä katsomaan muita yhdenvertaisina kavereina tyttöjen ja poikien sijaan. Tässä sanat ovat tärkeä väline.
Ymmärrän, ettemme asu kuplassa, enkä ala asiassa ojentamaan ihmisiä. Enkä tätä itsekään osaa, sillä ne opitut roolimallit putkahtelevat sieltä alitajunnasta koko ajan. Ja nyt kun kirjoitan tästä, niin varmasti joku näsäviisastelee tulevaisuudessa, kun kirjoitan blogissani pojista ja tytöistä. En olekaan niitä sanoja tässä kieltämässä ja käytän niitä jatkossa itsekin edelleen. Haluan miettiä, mitä odotuksia ne sisältävät ja missä tilanteissa ne ovat turhia.Haluan yrittää korostaa hänelle, ettei sukupuolella ole väliä ja olemaan lokeroimatta ihmisiä.
Ja kun joskus (ehkä tahallisestikin) tämä asia ymmärretään väärin, haluan painottaa, että minulla ei ole mitään tarvetta poistaa/unohtaa/sivuuttaa lapseni sukupuolta. Hän on poika. Äidin rakas pieni poika!
Näen asian näin: hän saa olla niin poika kuin haluaa, mutta itse yritän tietoisesti olla tunkematta häntä siihen muottin. Tai rajoittaa häntä sen perusteella. Haluan yrittää korostaa hänelle, ettei sukupuolella ole väliä ja olemaan lokeroimatta ihmisiä. Eli muutan omaa käyttäytymistäni, en lapsen.
Niin, entäs ne työmiehet sitten! Itse olen päättänyt kutsua heitä mielummin rakentajiksi, remontoijiksi, korjaajiksi tms. Neutraalimpaan kielenkäyttöön pyrkimisessä olenkin Aamulehden linjoilla.
Jotkut termit nyt vain ovat vanhanaikaisia ja voimme niitä yrittää aktiivisesti muuttaa. Minulla esimerkiksi on useita naimattomia naispuolisia ystäviä, joista yksikään ei ole vanhapiika!
Maailma muuttuu, päivitetään kieltä sen mukana.
No comments:
Post a Comment