Äiti työmatkalla

Hiljaa kurkistin vielä pientä tuhisijaa viiden jälkeen aamulla ennen lentokentälle lähtöä. Ettei vaan heräisi, mutta nähtävä se pellavainen pää vielä oli kuitenkin.

Eilen suukotin, lennätin ja halailin minkä jaksoin.

Nyt olen lentokentällä lähdössä työmatkalle Berliiniin. Uuteen päivään heräävät lentokentät tuntuvat oudon kodikkailta. Vielä kiireettömiltä. Juon kahvia ja katselen ihmisiä.

Pojat tulevat perässäni Berliiniin myöhemmin viikolla. Sitä ennen edessä kolme vuorokautta yksin ja samalla pisin aika Arvosta erossa.

Ikävähän tässä tulee. Kaamea ikävä. On jo nyt!

Mutta edessä on kiireisiä päiviä. Jännittäviä. Ja edessä on pelkkää omaa aikaa, myöhäisiä illallisia, viinilasillisia ja yksinäisiä öitä hotellissa. Pieni pala entistä elämää on tarjolla hopeatarjottimella. Kyllähän minä sen otan. Otan ja juoksen. Kiitti!

Fiilis siis: snif ja niin siistii!

"Otetaan sit joku videopuhelu kuitenkin illalla", sanoin miehelle lähtiessä. Miten kestän siihen saakka?

Sen tiedän, että lentomatkan Berliiniin aion pelata Candy Crushia. Ihan vaan pelata. Koko. Matkan. Ja nauttia joka hetkestä.

Edit: eka videopuhelu olikin jo pinnasänky-lentokone. Hyvä tulee!