Nettidivarit

Olen löytänyt nettidivarit. En ole koskaan ollut oikeiden divarien suuri ystävä. Juu, onhan niissä fiilistä ja historian lehtien havinaa, mutta en ole kovin kiinnostunut selailemaan kirjoja satunnaisesti. Yleensä tiedän, mitä haluan lukea ja etsin sitä. Siksi harvemmin menen myöskään kirjastoon vain katselemaan. Varaan kirjan etukäteen ja haen sen, kun se on paikalla.

Nettidivarit on kivoja, niistä todennäköisemmin löytyy juurikin se haettu kirja vähemmällä vaivalla (joidenkin mielestä etsinäprosessi on palkitseva, en kuulu siihen porukkaan) ja hinnatkaan ei ole kovin kummoisia.

Vielä helpommaksi homman tekee tämä saitti, jossa on mukana monta eri divaria.

Viimeisimmät nettidivarilisäykset kirjahyllyyn:

Pirkko Saisio – Punainen erokirja (ei luettu ja aluillaan olevan Saisio-kokoelman täydennystä)
Emily Brönte – Humiseva harju (luettu, mutta kesällä uusiksi)
John Irving - Kaikki isäni hotellit (luettu, mutta niin mainio että pian uusiksi)
Donna Tartt - Jumalat juhlivat öisin (lempikirjani of all time, useissa divareissa myyty eioota, ainut jota oon aktiivisesti metsästänyt, saa lainaan)
Linn Ullman - Siunattu lapsi (yksi lempikirjailijoitani, muut kirjat minulla on, tämä puuttui)

Otan myös oikein mielelläni lukuvinkkejä vastaan. Millaisia kirjoja sitten olen kiinnostunut lukemaan? Perusproosa, ei runous. Näiden lisäksi minua on myös aina kiinnostanut elämänkerrat. Kaikki käy, kunhan on itse todennut hyväksi!

Viimeksi olen lukenut juurikin elämänkerran, Koneen ruhtinaan. Se olikin sitten projekti. joka kesti useista kuukausia. Joitain lukuja, kuten Pekka Herlinin purjehtijan urasta kertovan, skippasin kokonaan. Välillä puuduttava kirja kuitenkin osasi koukuttaa. Se oli pakko lukea loppuun, Herlinin elämä oli seurattava viimeiseen hengenvetoon asti. Mielenkiintoinen mies ja mielenkiintoinen yritys. Plus että kirja avasi 80-luvun lapselle myös Suomen yrityshistoriaa laaja-alaisemminkin. Esimerkiksi, että joskus on oikeasti pistetty liiketoimintoja pystyyn vain työpaikkojen luomisen ilosta.

Käytiin myös katsomassa KOM-teatterin Kone-esitys viime vuonna eli ennen kirjan lukemista. Kirjasta esityksessä, joka oli turhan sekava ja ehkä liialla yrittämisellä pilattu, ei ollut montaakaan tunnistettavaa kohtaa. Esityksestä ei oikeastaan jäänyt juurikaan minkäänlaista makua.

Netistä tilatuista kirjoista tartuin ensimmäisenä Saisioon, jota en ole aiemmin lukenut. Sitä, toisin kuin ruhtinasta, suorastaan ahmin.

Vuoden ekat häät, pikkusen pläski ja uusi tv-sarjakonsepti

Vietettiin isän ja äidin kummipojan häitä viikonloppuna. Oli kovin perinteiset juhlat morsiamenryöstöineen ja perinteisine hääruokineen, paitsi että hääpari oli käynyt kirkossa jo torstaina pienemmällä porukalla. Vihkitilaisuudesta juhlissa näytettiin videokooste, ihan hyvä idea sekin.

Juhlien paras idea kuitenkin oli vessan ”piilosnapsipullot”. Niistä riitti iloa koko juhlan ajaksi ja vessaan tuli juututtua tuttujen ja vähemmän tuttujen kanssa pitkiksi toveiksi ”rupattelemaan”.

Oli tosi hauskat kemut, viihdyttiinkin niissä sitten pilkkuun. Eli itse asiassa noin 12 tuntia :)

Oli ihanaa juhlia perheen ja tuttujen ja sukulaisten kanssa. Kaikki tuntuvat tykkäävän P:stä ja tuntuu, että P:kin on avosylin ottamassa minun sukulaisia omikseen. Se, kuinka paljon tämä mua riemastuttaa, yllättää itseänikin.

Mulla oli päällä jo kaksissa häissä aiemmin palvellut ihana vihreä mekko. Mekko oli nyt piukempi kuin viimeksi sitä käytettäessä elokuussa. Olen kyllä huomannut, että olen pikkasen pläskistynyt tässä viime kuukausina. Olen kuullut puhuttavan termistä seurustelukilot. Öh. Hyvä juttu, että käyn taas jumpassa. Ja ehkä tätä kokkausintoakin voisi joskus suunnata myös terveellisempiin vaihtoehtoihin.

Sunnuntai menikin sitten räkättäessä hyville krapulajutuille ja palautumisessa pääkaupunkiseudulle ja ihmismäiseen elämään kiinni (termi sikasiskot sai alkunsa sunnuntaina minun ja siskoni sikailuista). Illan ponnistuksena kiinnitettiin kotiin päästyämme viime viikolla ostettu olohuoneen lamppu. Montako tuntia ja kirosanaa tarvitaan yhden lampun kiinnityksessä? Ensimmäisiä pari ja jälkimmäisiä kymmeniä. Oli melko hankala tapaus.

Häitä on luvassa tänä vuonna vielä ainakin kahdet ja tiedä vaikka jotkut yllätyshäätkin vielä lisäksi (tämä ei ollut mikään kröhöm, hihi ehkä meillä -tyyppinen viittaus, eikä ole seuraavakaan). Siskontyttö Aada intoutui viikonloppuna suunnittelemaan minun ja P:n häitä, vaikkei koko ajan ollutkaan ihan varma kannattaako minun sittenkään mennä naimisiin P:n kanssa. Noh, hän kuitenkin ehdotti minulle asuksi prinsessapukua, jossa on kissankuvia ja P:lle Batman-pukua. Aada on aiemminkin kutsunut P:tä Batmaniksi. Itse hän tietysti haluaisi olla sitten morsiusneito.

Lupasin viimeisen varmaksi ja ottaa loput ehdotuksista harkintaan, jos niiden aika joskus koittaa. Keksittiin tästä sitten myös loppujen lopuksi tv-sarjakonseptikin. "Let a kid design your wedding" vois olla seuraava suuri menestyssarja.

Punajuuri-aurajuusto-vuoka ja levittyvä aurajuusto

Mainoksen uhrina ostin uutta levittyvää aurajuustoa. Se on hyvää! P:n kommentti: ”Maistuu ihan aurajuustolle.” Nii-in, mutta se levittyy niin mukavasti! En tiedä miten tavallinen aurajuusto ja tämä levittyvä vertautuvat kilohinnoiltaan. Se kai ratkaisee ostopäätökseni vastaisuudessa. Ja tietty mihin aion aurani käyttää.

Aurajuuston innoittamana tein myös punajuurivuokaa. Yksinkertaista, mutta jätin punajuuren palat liian suuriksi ja piti pitää vuokaa kaksi tuntia uunissa.
Noh laitoin siihen kuitenkin siis 800 g tuoreita punajuuria, yhden ompun, yhden sipulin, yhden paketin tavallista aurajuustoa, hulauksen omenamehua ja 2,5 desiä ruokakermaa. Maustoin pippurilla, suolaa tuli aurasta tarpeeksi.
Ainekset pieniksi (kuori punajuuret ja omppu), mausta, sekoita ja voideltuun uunivuokaan. Päälle mehu ja kerma. Jos punajuuret pientä silppua, tulee varmaan tunnissa. Itse kyllä tykkään että vihannekset jätetään mieluummin isommiksi paloiksi oli ne sitten missä muodossa vaan, salaateissa, keitoissa, vuoissa... Mutta sitten joutuu odottamaan.

Hyvää tästä kyllä tuli, aion ehdottomasti tehdä uudestaankin. Ja myös low carb, jos sellaista suosii.

To be or not to be

Vietin viikonlopun työväenopiston teatterikurssilla. Kumpanakin päivänä viiden tunnin ajan verestin näyttelemismuistojani. Muistoja nimenomaan, sillä kuulkaas tätä: Olen näytellyt viimeksi lähes kymmenen vuotta sitten lukiossa.

Jos ihminen voi sanoa, että lukionkäymisestä on 10 vuotta (okei vasta 9 oikeasti) on hän... apua!

Mutta se näytteleminen oli hauskaa. Tehtiin kaikenlaisia harjoituksia ja kasattiin pieni näytelmäkin viikonlopun aikana. Lähdin kokeilemaan miltä se näytteleminen pitkästä aikaa tuntuisi. Hyvältähän se tuntui.

Tämän kurssin kautta olisi mahdollisuus ottaa osaa syksyllä alkavaan pidempään teatteriproggikseen. Sitä mun pitää vielä kyllä miettiä. Teatterin tekeminen olisi ihanaa... mutta olenko valmis panostamaan ajallisesti niin paljon kuin se vaatisi, olenko tarpeeksi hyvä täyttämään omat vaatimukseni, onko muu harrastelijaporukka tarpeeksi hyvä, ettei lopputuloksesta tule kiduttavan huonoa harrastelijateatteria from hell ja pystynkö toimimaan ryhmässä toisin sanoen olenko sittenkin enenmmin yksilöurheilija?

Koko viikonlopun juoksemisen jälkeen sai onneksi maanantaiaamuna ottaa rennosti, kun oltiin P:n kanssa molemmat menossa iltavuoroihin töihin. Syötiin kaikessa rauhassa kunnon aamupalat smoothieineen (olen vähän hurahtanut niihin) ja juteltiin siitä, kuinka parin kuukauden päästä voidaan tehdä sama parvekkeella. Ei viikko voisi paljon paremmin alkaa. (Vrt. normimaanantainaamuna silmät aukeaa hyvin vastentahtoisesti jo kello 6.00 ja kaikki vituttaa jo valmiiksi).

..... Asioita, joiden olemassaolosta ei keskusta-eläjänä ollut edes tietoinen ....

Tahdon käyttää tämän tilaisuuden kiittääkseni Länsiväylän bussikaistaa. God damn mähän pääsen Espoosta Helsingin keskustaan reippaasti nopeammin kuin useista Helsingin kolkista pääsee.

Hahaa ja bruum bruum, me huudetaan bussista pöllöille yksinajajille (huom! we no do kimppakyyti), jotka matelevat kello yhdeksän ruuhkassa ja jäävät kauas taa, kun me rallataan vihreällä (kyllä viittaus ekologisuuteen) salamallamme (viittaus nopeuteen verrattuna henkilöautoon) ohi.

Kiitos myös kevääseen heräävän merenrantakaupungin siluetista, joka Lapinlahdensillalta on aamuisin kerrassaan liikuttava näky.

Busy days

Huh, ma-ti-akselilla olin kiireinen. Eilen etätöiden lisäksi en tehnyt juuri muuta kuin kävin Anna Koon kanssa kävelyllä jäällä. Oli muuten aivan ihana päivä siihen. Plussaa ja aurinkoista. Ja miten myöhään tulee pimeä. Kuuden aikaan kotiin kävellessäni vasta alkoi hämärtyä.

Maanantaina aloitin jumpan. Niin pitkästä aikaa, etten kehtaa sitä edes tänne kirjoittaa. Tänään aion mennä uudestaan.

Olen käynyt parilla työväenopiston kurssilla, maanantaina ensimmäistä kertaa ruokakurssilla. Se oli ihan mahtavaa. Ihan kuin yläasteella köksän tunnilla. Kyseessä oli Meze-ruoat. Tehtiin pareissa, itsellä parina ystäväni Heini, ja lopuksi syötiin yhdessä. Ja oli hyvää. Aion heti tehdä kotonakin tunnilla tehtyä baba ganoush (hauska sana) -munakoisotahnaa. Omnomnom.

Tiistaina kävin duunin jälkeen siivoamassa vanhaa keskustan asuntoa. Tuli vähän haikea fiilis. Good times as they say. Ja toisaalta aikansa kutakin niinku sanotaan. Olen kyllä iloinen, että sain asua ainakin kerran elämässäni Helsingin keskustassa. Oli siinä oma fiiliksensä.

Tajusin myös, että olen muuttanut yhdeksän vuoden aikana viisi kertaa. Sitä ennen en kertaakaan. Lapsuudenkodista Haagaan, Haagasta Töölön tullille, tullilta Taka-Töölöön, Taka-Töölöstä keskustaan, keskustasta Espooseen.

Tiistaina kävin lisäksi yhden ystävän seurana Nykyteatteri-kirjan julkistuksessa, jossa artikkelikokelman kirjoittajat keskustelivat kirjan teemoista. Mitä on nykyteatteri, mikä sen erottaa perinteisestä yms.

Keskustelu oli mielenkiintoista, vaikka välillä teatterimaailmaa tuntemattomalle vähän korkealentoista termien pyörittelyä. Paneelikeskustelussa kuitenkin raivostutti se, että kirjan artikkelien kirjoittajat olivat "niin suuria taiteilijoita" etteivät vaivautuneet esittelemään itseään. Vastaavissa tilaisuuksissa käy tietysti varmasti suurimmaksi osaksi teatteriväkeä, mutta mieleen ei ilmeisesti kenellekään juolahtanutkaan, että joukossa saattaisi olla muutama (minä ja ystäväni ainakin), jotka eivät heitä tunne. Puhuttiin vaan tyynesti "minun musikaalini" ja "itse esiintyjänä koen".

Yksi minua eniten ärsyttävistä asioista on ihmisten ennalta arvattava käytös. Ja tässähän tapauksessa täyttyi nyt tämä kunnon itseriittoisen taitelijan klisee. Lainatakseni PMMP:n kappaletta Taiteilia - Onko baskeri kallellaan, mitä, mitä? Inspiraation lähteenä tietty Brecht ja sit Nietszcheä, herran jestas oot tärkeä.

Illan päätti vielä tiukka burleskitreeni. Se on kyllä ollut valtavan hauskaa. Itse itselleen luotujen rajojen ylittämistä.

Etäpäivän herkkulounaspasta eli accidental gourmet mac 'n cheese

Kurkkasin lounasajan lähestyessä jääkaappiin ja totesin sen sisällöksi puolikkaan creme fraiche -purkin, unohdetun parmesan-raasteen jämän, pienen feta-kökön ja emmental-raasteen lopun. Tarkistin onko pastaa, oli.

Eli siinä aineet. Keitin pastaa yhdelle, heitin joukkoon creme fraichen, sekoitin, lisäsin juustoraasteet (yhteensä ehkä desi) ja sekoitin vielä hetken. Suolaa ja pippuria ja päälle ripottelin feta-murua, oishan sen voinut pastakastikkeeseenkin suoraan lisätä.

Etäpäivän herkkulounaspasta oli syntynyt. Sekaan ois toki voinut hifistellä sipulia, valkosipulia ja paprikaakin, mutta päädyin nyt tähän pelkistettyyn linjaan. Ja oli muuten hyvää.

Etäpäivän muuta satoa: tilasin meille tiskikoneen. Oho, nyt loppu se tiskaus.