Raskausviikko 29

30 viikkoa takana! Jee! Maaliskuun lopusta on kulunut jo kohta 6 kuukautta eli puoli vuotta!

Pari kuukautta vielä edessä. 10 viikkoa. 69 päivää. Osannette itsekin laskea, mutta tosiaan kyllä tässä on nyt siirrytty jäljellä olevan ajan laskemiseen. Alkuunhan täyttyneet viikot tuntuivat tosi tärkeiltä, nyt kuitenkin kauhotaan maalia kohti.

Viime päivät olen tuntenut itseni pöhöttyneeksi ja turvonneeksi ja kerrassaan nihkeäksi. Eilen illalla puskivat ekat oikeat flunssaoireet. Eli sitä sitten nyt, vähän on veto pois.

Muuten tässä viikon aikana ei ole nyt ihan kummempia raskauden suhteen tapahtunut. Paitsi, että neuvolan kanssa oli epäselvyyksiä ja vasta sinne soittamalla mulle selvisi, että mun sf-mitta (kohdunkorkeus) on yläkäyrällä. En ole varsinaisesti huolissani, koska tiedän, että se on väärin mitattu, mutta kyllä vähän ärsyttää koko homma ja neuvolan sekoilu.

Ihmettelin samalla 6 viikon taukoa neuvolakäynneissä ja se puolestaan johtuu sitten siitä, että mun "oma" terveydenhoitaja palaa vuorotteluvapaalta vasta pari viikkoa sen jälkeen kun sijainen lopettaa. Tääkin vähän ärsyttää, että miksei mulle voitu tätä suoraan kertoa vaan piti ihmetellä itse. Ja 6 viikkoa ominpäin tässä vaiheessa tuntuu aika pitkältä ajalta.

Huuto.netistä ja Torista on taas tarttunut mukaan kestovaippoja, muuta tarviketta ja teinpä vihdoin kaupat pinnasängystäkin.

Lauri-nukke testaa.

Tipu on jo päälle 1,5 kiloa ja kyllähän sen alkaa jo tuntea. Muutaman päivän hän taisi viettää selkä ulospäin ja liikkeet tuntuivat aika vaimeina. Nyt 30 viikon täyttyessä voisi alkaa harrastaa liikelaskentaa eli tunnissa pitäisikin tuntua 10 liikettä. Melkeinpä koko ajan sieltä jotain tuntuukin, välillä pitää vähän kuulostella.

Tänään Tipu ja minä nautittiin Vuokko Hovatan biiseistä. Vuokon ääni saa uskomaan, ettei maailmassa voi olla mitään pahaa vaan pelkkää kevyttä ja hyvää. Sehän sopii erinomaisesti flunssaiselle Heenulle ja elämään vasta valmistautuvalle Tipulle.

Tädin Tirput

Vietettiin viikonloppu Oulussa siskonperheen luona.

Viikonloppu oli ihana, vaikka sitä värittikin suru-uutinen mummomme poismenosta. Siitä lisää myöhemmin, mutta täytyy sanoa että parasta teraapiaahan pienten ihmisten seura on suruun. Ja oman siskon, jolle menetys on sama kuin itselle.

Aadahan on osoittautunut todella suurisydämiseksi pieneksi ihmiseksi ja pääsimme molemmat toteuttamaan haluamme auttaa Nälkäpäivä-kerääjinä. Voi että, olin ylpeä hänestä kun hän jaksoi seistä lippaan kanssa, kiitellä ihmisiä rahoista ja toivotella päivänjatkoja. Itsehän olin suurimmaksi osaksi tällä kertaa statistina, koska suurin osa rahoista kilisi luonnollisesti Aadan lippaaseen. Välillä taputtelin vähän mahaa ja jokusen roposen sain säälistä minäkin ;)

Muuten viikonloppuun kuului saunomista, leikkimistä, vähän ulkoilua (minkä syysmyrskyltä pääsi tekemään), hyvää ruokaa ja herkuttelua. Rentoa yhdessä olemista. Aivan ihanaa.

Välillä vähän ihmeteltiin myös Tipua yhdessä. Elea oli hänestä kovin kiinnostunut ja oli sanonut jo etukäteen "ikävöivänsä vauvaa" ja otti monta kertaa vauvan puheeksi ihan omasta aloitteestaan. Vauvalle piti syöttää karkkia "laitat karkin suuhun ja siitä se kierii vauvan mahaan. Vauva tykkää karkista."... ok, tämähän sopii mulle! Ja hän ilostui, että vauva pääsee lentokentällä keinuun ja liukumäkeen. Kerran hän myös kommentoi vessassa ravaamistani "sä oot kyllä käynyt siellä jo tosi monta kertaa". Vähän kokeiltiin mahan läpi pieniä potkuja ja molemmat tytöt kyselivät monta kertaa, jos satuin vaikka koskemaan mahaa, että potkiiko se nyt?

Todennäköisesti viikonloppu Oulussa oli viimeinen laatuaan ilman Tipua. Tunnen pientä luopumisen haikeutta sen suhteen, että minun tädin roolini tulee väistämättä muuttumaan jatkossa. Tädin tirput eivät tule enää saamaan totuttuun tapaan jakamatonta huomiotani... Mutta toisaalta sitten taas annan heille ehkä lahjoista parhaimman eli uuden leikkikaverin :)

Raskausviikko 28

Joko ollaan perillä? Eihän vielä olla perillä!

Tipu ei tietenkään ole valmis vielä tulemaan maailmaan, mutta välillä minä olisin valmis. Että loppuisi jo tämä raskaus. Ja toisaalta ahdistaa, että kohta tämä raskaus loppuu. Ja mitä sitten?! Pikkuhiljaa, kun se loppu alkaa häämöttää, alkaa asia tuntua yhä todellisemmalta. Meille muuttaa pian vauva! Kääk! Ehkä sittenkin vielä jatketaan ihan hetki tätä nykytilaa.

Viikonloppuna ohitettiin 200. raskauspäivän virstanpylväs ja kotilaskurikin näyttää jo tältä:

Että loppusuoralla tässä jo ollaan, katseli sitä mitenpäin tahansa. Viikon päästä alkaa viimeisten 10 viikon rutistus. Päivissä se on sitten enää 70! Iik! Okei, mahdollisesti +2 viikkoa vielä siihen, mutta ei ajatella sitä nyt... Tai -2 viikkoa, mutta ei ajatella sitäkään. Pidetään kiinni siitä joulukuun 2. päivästä.

Maha tuntui plompsahtavan ulos viikonloppuna. Tai oikeastaan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Sunnuntaiaamuna piti yllättäen laskeutua vessanpöntölle selkä suorana. (sori liika informaatio, mutt vessassahan me kaikki käydään). Jotain, arvelen että vauvan pää tai peppu, oli kylkiluiden välissä. Jaahas, että tällainen tässä sitten. Ei se siihen tullut jäädäkseen, mutta paremmin jo tuntee missä Tipu majailee milloinkin. Välillä vatsa on joltain osin kivikova ja aika epämukava.

Ensimmäistä kertaa työnsin tällä viikolla myös mahani johonkin vahingossa. Ihan kunnolla hieroin sitä lounaslautasellani olleeseen sienikastikkeeseen ennen kuin huomasin. Pitänee alkaa kantaa tarjotinta mahan päällä eikä alla.

Tehtiin tällä viikolla taloudellisesti suurin hankinta Tipulle. Kutsumme sitä kotoisasti tonnin perseenpesupaikaksi tai työkaverin ehdottamaksi aika paljon kivammaksi vauvan kylpyläosastoksi. Sitä ehkä kuvittelisi, että siihen kuuluu kullattu bidee ja timanttihana, mutta ihan perusbauhaustarjoussetti sinne kylppäriin nyt kuitenkin tulee ja töineen se nyt vaan maksaa just sitten tuon verran. Vanhassa on useita ongelmia uuden tulokkaan ja ihan peräti yleisen turvallisuuden kannalta. Eli tämä panostus nyt vaan oli tehtävä.

On meille myös ilmestynyt uusi kuivaava pesukone, ei ihan niin pakollinen, mutta helpottanee arkea. Tilaakin on tehty ja tavaraa hankittu. Siivottu lisää. Valmista ei silti vielä ole. Että ehkä hyvä, ettei hän vielä tule. Älä pidä kiirettä.

Sing-along ja muuta hyvää

Orionissa on järjestetty nyt syksyllä sing-along-näytöksiä. Oltiin viikonloppuna katsomassa ikisuosikkini Grease.

Ihan huikea kokemus. Ihmiset (jotkut peräti teemaan sopivasti pukeutuneet) lauloi ja taputti ja oli ihan fiiliksissä. Yritettiin pysyä mukana hand jivessa ja muutenkin meno oli riehakasta. Noin hauskaa ei oo leffassa varmaan koskaan ollut. Suosittelen ja toivottavasti Orionissa jatketaan näitä näytöksiä, jotka ilmeisesti ovat kaikki myyneet loppuun.

Pieni Merenneito olisi myös haluttu käydä katsomassa sing-alongina, mutta siitä ainoa näytös oli valitettavasti ihan vaan pari päivää ennen laskettua aikaa. Mennään siis noin viikkoa ennen katsomaan siitä ihan tavallinen näytös. Katsotaan kuinka käy ;)

Lauantai oli muutenkin ihana. Lunastin kaasuilulahjaksi saamani superrentouttavan kasvohoidon ja vietettiin muutenkin koko päivä tytöissä. Illalla syötiin Shanghai Cowboyssa, jossa ruoka oli erinomaista. Juuri äskettäin myös Lucha Locossa vierailleena sanoisin kuitenkin, että Lucha on parempi. Meksikolaisia siis molemmat.

Leffan jälkeen istuttiin vielä hetki alas baariin ja tuntui ihan "normaalilta lauantai-illalta", vaikka joinkin vaan vettä. Kunnes piti lähteä kotiin ja sukkuloida humalaisten ihmisten keskellä. Mun vieraiden humalaisten ihmisten toleranssi on laskenut nyt raskauden edetessä todella alas. Ahdistaa ja tuntuu turvattomalta. Olen myös tunnistanut itsessäni pikkuhiljaa kasvavan uudenlaisen tunteen ja se on kai sitten sitä äidin suojeluvaistoa. En minä nimittäin koskaan ole pelännyt niitä bussissa älämölöä pitäviä känniääliöitä, mutta nyt he tuntuvat aika arvaamattomilta. Yöllä kun sain kotioven takanani kiinni, niin huokaisin helpotuksesta.

Sunnuntaina olin auttamassa anoppia hääpaikassamme avoimien ovien päivänä. Hääpaikkammehan oli Naisasialiittounionin omistama Villa Salin Lauttasaaressa ja se tuntui kiinnostavan monia. Siellä kävi siis satoja ihmisiä. Ja kaikki lähtivät yhtä haltioituneina. Itsekin fiilistelin tiloja ja ihania häämuistoja.

Itse olin köökkiapurina, keittelin kahvia ja ravasin Siwasta lisää pullaa, kun yleisömäärä tosiaan yllätti kaikki. Hommissa oli anopin järjestökavereita, jotka jaksoivat iloita ja kysellä Tipusta sekä päivitellä, kuinka minäkin jaksoin 5 tuntia seisoa ja puuhastella. Se on aika hauskaa, että yhtäkkiä sitä onkin joku supernainen, kun jaksaa tehdä tavallisia asioita ;) Munsta on kiva auttaa ja kokonaisuudessaan tilaisuus oli sellainen hyvänmielen tapahtuma. Anopin kanssa juteltiin myös alustavasti Tipun nimijuhlien järjestämisestä Salinissa. Oishan se nyt aika ihanaa!

Lidlin hummus

Vihdoin hyvää kauppahummusta! Lidliin on tullut uutuustuote, ihan kolmessa maussa kuulemma, mutta meidän Lidlissä oli vaan tavallista.

Mutta se on siis oikeasti hyvää, aika seesamista, mutta hyvää. Ollaan kokeiltu kaikki kauppojen hummukset, kun siitä tykätään ja jostain syystä se on niiiiin vaivalloista tehdä. Eihän se siis oikeasti ole, mutta ei vaan tuu tehtyä.

Yleensä kaikki kauppahummukset on lentäneet maistamisen jälkeen suoraan roskiin, mutta tätä syötiin eilen illalla melkein koko purkki hapankorppujen päällä. Käytetään hummusta tavallisenkin leivän päällä ja dippaillaan siihen vihanneksia iltapalaksi. Se on aika hyvä proteiinilisäkin kasvissyöjälle noin niin kuin hyvän maun lisäksi.

Onks tää nyt sit joku viikon ruokavinkkipalsta? Ehkä sit mutt piti jakaa tää ilouutinen!

Raskausviikko 27

Viikon parhaa uutiset eka: mulla on erinomaiset sokeriarvot! Jippii! Tää on ehkä "eniten" stressaamani asia tässä raskaudessa. Että jos tulee se diabetes. En tiedä, miksi se oli sellainen mörkö kun mitään varsinaisia riskitekijöitä ei ollut, mutta nyt se on kuitenkin selätetty. Appelsiinimehua ja liitulakuja pelkästään loppuraskausaika!

Itse sokerirasituskoekin meni tosi hyvin. Nälkähän siinä oli ja väsytti se terveyskeskuksessa hengailu, vaikka pystyinkin tekemään töitä koko ajan. Mutta siis ei ollut lainkaan ikävää niin kuin se ilmeisesti joillekin on.

4. neuvolassa todettiin enää nipin napin normaali hemoglobiini eli sitä rautaa pitäisi vähän alkaa tankkailemaan. Neuvolantäti myös kehotti, että synnytystä voisi alkaa miettimään ja tutustumaan synnytyssairaalavideoihin netissä. Enää ei tehdä sairaalaan tutustumiskäyntiä. Säästö se on pienikin säästö.

Synnytystä olenkin alkanut hiukan pohtimaan. Se ei tunnu stressaavalta asialta, mutta tietynlaisia päätöksiähän sitä varten pitäisi tehdä. Itse aion (silläkin uhalla, että kutsutte hihhuliksi) tutkia myös vaihtoehtoa, että jättäisi järeämmät kivunlievitykset käyttämättä. Ja kyllä, tiedän että voihan sitä haluta tai päättää yhtä ja sitten kaikki heittääkin häränpyllyä. Mutta ei se tarkoita, etteikö vaihtoehtoja kannattaisi tutkia.

Nää viikot 20-30 on kyllä kestäneet yhden ikuisuuden. Tipun liikkeet tuntuvat jo lähes koko ajan, nyt välillä jo aika terävästikin sieltä saa vastauksen kun pistää käden vatsalle. Hänestä myös on joko kivaa/ärsyttävää/hyvää treeniä möyriä sänkyä vasten kun makaan kyljelläni. Kaikki, mikä tunkeutuu hänen alueelleen tuntuu saavan huomiota. Hyvässä tai pahassa. Tiedä sitten, onko siellä utelias vai kärttynen kaveri... Iltaisin hän myös reagoi selvästi P:n ääneen ja tuutulauluun.

Pieniä vaivoja on ilmaantunut tälläkin viikolla. Iltaisin närästää, uni on aika katkonaista ja sitten on sellaisiakin vaivoja, joista ei viitsi blogiinsa edes kirjoittaa. Mutta nämä on vaan tällaisia "epämukavuusasioita" eli en valita. Kauheasti :)

Viime viikonloppu vietettiin kotia kuuraten. Vuokrattiin höyrypesuri, jolla pestiinkin sitten ihan kaikki mahdollinen, myös sohvat ja sänky. Meillä viikonloppuna kuultua: "Meillähän on tästä keittiöstä aika kivat näkymät nyt kun ikkunoista näkee taas läpi", "Millaiset ihmiset ei omista mattopiiskaa?" ja useampaan otteeseen "Tätäkään ei muuten oo kertaakaan pesty muuton jälkeen... tai ei ehkä kyl silloinkaan" (toim. huom. 4 vuotta asuttu tässä). Että Tipu tulossa tai ei, niin kotimme todella kaipasi tätä.

Oon myös kunnostautunut Torin ja Huuto.netin käyttäjänä. Kympin tavaroita valuu vähän joka suunnalta meille pikkuhiljaa. Matkasänky kympin, kantoliina kympin, pehmeä kantokassi vaunuihin kympin!

Sain kuin sainkin myös haluamani Tula-kantorepun Torista (käytetyistä oikeasti taistellaan, kun maksavat uutena n. 140 e), mutta saattaa olla että voitan sellaisen myös Huuto.netissä :D Eli sitten mulla on niitä kaksi, mutta toiselle on jo mahdollinen ottaja, jos näin käy. Ja koska niitä on käytettyinä myynnissä toistaiseksi vielä aika vähän, niin sen kaupaksi saaminenkaan ei varmasti ole ongelma.

Ja sitten vielä mahakuva 28+0. Maha on minusta edelleen aika pieni (vrt. 4 viikon takaiseen). Painoa on tullut tähän mennessä nyt n.7 kiloa ja se on oikeastaan nyt aika samoissa lukemissa, joista sitä vuosi sitten lähdin alaspäin kitkuttamaan. No, kilo siitä ainakin on jo ihan vaan vauvaa!

Uusinta: Omenahillo uunissa

Mähän tein kaksi vuotta sitten omenahilloa. Aivan hitokseen omenahilloa! Unohdin yhtälöstä vaan sen, että eihän me syödä omenahilloa. Tai mitään hilloja. Koskaan.

Hillot onkin nyt "levänneet" pakastimen alalaatikossa nyt tämän kaksi vuotta. Tässä raskauden aikana oon ottanut asiakseni syödä niitä omenahilloja, jotta saataisiin pakkaseen tilaa.

Olenkin syönyt nyt aamuisin oma tekemää uunissa paistettua omenahilloa puuron kanssa aika orjallisesti. Ja oon aatellut, että no onhan tää ihan hyvää hilloa. Kehuja mun uuniomenahillo on saanut myös Aadalta, joka herkutteli sillä meillä kyläillessään.

Itse en varsinaisesti tajunnut sen olevan niin hemmetin hyvää ennen kuin tällä viikolla. Mulla on nimittäin pakkasessa myös sellaista omenahilloa, joka ei ole käynyt uunissa. Se on kyllä maustettu mintulla ja rosmariinilla (mä oon niin martta!), mutta ei siis lähellekään niin hyvää kuin mun ihana karkkimainen suussasulava uunihillo!

Eli se todella toimii. Uunitus ja kahden vuoden jäädytys ja hyvää hilloa tuli! Kannattaa kokeilla! Vielä kerran linkki hilloon!