Mämmikin maistuu - taaperon loputon ruokahalu

Arvohan on tunnetusti kulmakunnan, tai ainakin päiväkodin, kovin kundi syömään. Ruokahalua päivitellään jo vähän vähemmän iltapäivisin häntä haettaessa, mutta edelleen kommentit ovat "ruoka maittoi totutusti" -luokkaa.

Arvolle ruoka on maistunut alusta asti ja varsinaisia inhokkeja ei ole toistaiseksi kovinkaan montaa. Valitettavasti kyllä esimerkiksi parsakaalit tuppaavaat jäädä lautaselle, jos nyt ei ole aivan kiljuva nälkä vielä annoksen loppumetreillä. Silloin nekin kelpaavat. Oikeastaan kaikki vihreä on nykyään lautasella viimeisenä lukuunottamatta avokadoa ja herneitä.

Suosikkejakaan on vähän vaikea nimetä, koska tosiaan suurin osa ruoasta otetaan päivittäin yhtä ilomielin vastaan. Banaani on aina kadonnut lautaselta ensimmäisenä, nyt olen huomannut samoin käyvän punajuurille, jos niitä on tarjolla. Yleensä se on kuitenkin se mikä-tahansa-lämmin-ruoka, joka maistuu parhaiten.

Yritän ruokaa tarjotessani olla ajattelematta, että "ei hän tätä kuitenkaan syö" tai "tätä se ei viimeksikään syönyt". Kun hänhän tosiaan syö tai ainakin maistelee. Ja jos ei maistanut eilen, niin saattaa maistaa tänään. Toivoisin, että muistaisin pitää näistä ajatuksista kiinni myös tulevaisuudessa, vaikka hän joskus muuttuisi valikoivammaksikin.

Ainoat, mitä meillä Arvon ruoassa vältellään ovat turhan suolaiset/lisäainekyllästeiset ruoat ja sokeri. Mikään näistä ei kuitenkaan enää ole nollatoleranssi-linjalla.

Sitten on aivan erikseen ruoat kuten mämmi. Olen syönyt itse tässä muutaman viikon sisään jo useamman ropposen, mutta pieneen mieleenikään ei ole tullut tarjota sitä Arvolle. Tänään hän kuitenkin viittoili suuntaani into piukassa, kun olin päivittäistä annostani iltaruoan jälkeen jääkaapilta hakemassa.

Selvä, maistahan sitten! Ja ajatuksena heti: no ihan varmasti ei syö tätä mämmiä tälleen kylmiltään!

Hänellä oli lastenhaarukka kädessään ruokailun jäljiltä, joten nappasin siihen nökäreen mämmiä. Ja toisen nökäreen. Kolmanteen vedin rajan (sokeri ja potentiaaliset vatsavaivat). Kovin moni ruoka ei ole kyllä sellaisten hihkuntojen saattelemana kadonnut. Siis aivan suunnatonta herkkua tuo mämmi! Äitin poeka!

He loves #mämmi !! #easterfood #traditionalfinnishfood #pääsiäinen #herkkua #omnom #äitiinsätullut #saarioinen

Henkilön Henna (@hennan1k) jakama julkaisu Maalis 13, 2017 kello 10.13 PDT

Taaperoni on nero

Arvohan oli jo vauvana nero, sillä hän sanoi 5,5-kuisena ensimmäisen sanansa, joka oli Henna. Gröhöm. Sen kuuli isäkin. Gröhöm.

Tänään taaperoikään ehtinyt lapseni todisti jälleen, että hänessä tosiaan piilee kielellistä neroutta. Nyt yhden vuoden ja kolmen kuukauden iässä (15kk) hän nimittäin sanoi kolmen sanan lauseen.
"Oho, kato auto!"

Tässä lauseessa yhdistyvät Arvon tämän hetken kolme lempisanaa. Ja hei, ihan ymmärrettävä settihän siitä tuli. Iskäkin kuuli sen! Ja äiti oli tietysti ratketa ylpeydestä.

Tai noh, oikeastaan Arvolla on vain yksi aito ja oikea lempisana tällä hetkellä eli auto. Autot ovat parasta, mitä hän tällä hetkellä tietää. Niitä on jokapuolella. Autoja kulkee teillä, niitä on riveittäin suurilla parkkipaikoilla. Autoja on isoja, pieniä, punaisia, nopeita ja haisevia. Autoja näkee kirjoissa ja yllättävän usein televisiossakin. Iskän kanssa on katseltu automainoksia ja tietysti on myös autolelut, joilla päristellä menemään.

Autoja tosin on Arvon mielestä myös siellä, missä niitä ei ole. Vesipullo on auto, keittiöntuoli on auto, sukka on auto ja äidin uudet silmälasitkin ovat... No, auto!

Kuva:Iskä

Myrkytystietokeskus tutuksi

Sunnuntaiaamu alkoi sillä lailla vauhdikkaasti, että Arvo löytyi eteisestä lukko(tms. yleis-)öljy-puteli suussa.

Emme tienneet oliko hän juonut ainetta, jos niin korkeintaan sitä oli mennyt hyvin vähän. Taputtelin Arvon suun sisäpuolta puhtaalla talouspaperilla ja haistoin paperissa öljyn, joten oli sitä suuhun asti päätynyt.

Soitimme varmuuden vuoksi Myrkytystietokeskukseen.

Yleisöljypullo oli vanha eikä siinä ollut ainesosaluetteloa. Myrkytystietokeskuksestakaan ei kyseisen tuotteen sisältötietoja löytynyt. Sen valmistus oli myös ilmeisesti loppunut, koska nettikään ei auttanut. Pullossa kuitenkin luki saksaksi, että tuote on hartsiton ja hapoton.

Mies neuvotteli puhelimessa Myrkytystietokeskuksen henkilön kanssa ja he tulivat yhteistuumin siihen tulokseen, että jos oireita ei ilmene, ei Arvoa tarvitse viedä lääkäriin näytille. Arvo olisi nauttinut ainetta korkeintaan joitain millejä ja tämän tyyppiset aineet eivät sisällä mitään syövyttävää. Maailmassa on kuulemma Myrkytystietokeskuksen mukaan hyvin harvoja aineita, jotka niin pienellä määrällä olisivat vaarallisia. Mutta hyvä että soitettiin!

Tarkkailimme Arvoa toki loppupäivän, mutta mitään oireita ei ilmaantunut.

Ja opimmehan me tästä tietysti myös jotain. Meidän vikammehan se on, että kyseinen pullo päätyi Arvon käsiin. Pullo sijaitsi kaapissa, jossa meillä on "lapsilukko", joka oli tällä kertaa jäänyt auki. Onneksi selvisimme säikähdyksellä.

Suosittelenkin kaikkia tarkastamaan kaappien alahyllyt, taaperot ne on kerkeeväisiä. Lasten ensiapukurssilla suositeltiin hankkimaan kotiin myös lääkehiiltä, jota myrkytystapauksissa voi antaa ensiavuksi.

Our little guy is #15months today. He has had a hobby for a full year now. I don't think I have to explain just how much he loves #swimming. #toddler #taapero #vesipeto #swimbabyswim #thebestthings #uinti #uimahalli #hobbies #harrastus

Henkilön Henna (@hennan1k) jakama julkaisu Helmi 27, 2017 kello 7.44 PST

Vegeperhe: Helppo tofuwokki

Vegaaninen tofuwokki on arki-iltojemme vakkari, jonka voi tehdä oman tilanteen mukaan helposti tai vähän näkemällä vaivaa. Tai näiden yhdistelmänä. Kätevä ruoka ja maistuu koko perheelle.

Ainekset:

Tofu
Kasvikset
Täysjyvänuudeli/riisi/couscous/ohrasuurimo (voi jättää pois)
Kastike

Keitä nuudelit, voi jättää vähän raa´aksi sillä ne menevät vielä wokkipannuun. Jos haluat mieluummin riisiä tms., keitä se ja tarjoile valmiin wokin kanssa.

Meillä käytetään wokkiin nykyään aina Apetitin Tuoreksia (ennen olisin nauranut valmiiksi pilkotuille kasviksille, vaan eipä naurata enää), itse tykkään niistä enemmän kuin pakasteista, jotka menee helposti löllöiksi.

Wokkaa kasviksia n. 5 min öljyssä (mulla paahdettu seesamiöljy tätä varten, suosittelen, koska siitä tulee makua) wokkipannulla (saa olla levy ihan täysillä), heitä sekaan maustekaapista kuivattua valkosipulia, inkivääriä ja chiliä.

Lisää sekaan keitetyt, valutetut nuudelit ja wokkaa vielä toinen 5 minuuttia. Ei ne pala, kun kääntelet jatkuvasti. Lisää lopuksi sweet chili/teriyaki/soija-kastiketta tai joku kaupan valmis kastikepussi.

Kylmäsavutofu ei kaipaa marinointia, kuivata palaa talouspaperin välissä, leikkaa paloiksi ja paista eri pannulla, jotta saat siitäkin rapeaa. Lisään tofun yleensä wokin päälle vasta lautaselle, jottei se ehdi imeä kosteutta.

Sitten vielä ripaus siemensekoitusta/seesaminsiemeniä/pähkinöitä/paahdettua sipulia päälle rapeutta antamaan ja simsalabim, annos on valmis.

Pitkän kaavan vinkkejä:

Tofu: Osta tavallista tofua ja marinoi se itse. Vaatii yön yli köllöttelyn mielellään. Hyvä perusmarinadi: nestesavua, soijaa, valkoviinietikkaa, pippuria, suolaa ja hunajaa (valkosipulia). Marinadiainekset pussissa sekaisin ja paloiteltu sekä talouspaperilla kuivattu tofu sekaan.

Mausteet: Käytä tuoretta valkosipulia, inkivääriä ja chiliä.

Kasvikset: Osta kokonaisia kasviksia ja leikkaa itse. Näin saat tietty juuri mitä itse wokkiin haluat. Mä ostan aina kuitenkin noi Tuorekset ja sitten lisään joukkoon haluamiani kasviksia. Vaikka parsakaalia ja sipulia tms.

Kastike: Kastikkeenkin voi siis tehdä itse. Helppo satay-kastike: noin 0,5 desiä maapähkinävoita, 2 rkl soijakastiketta, 2 rkl lämmintä vettä (lisää, jos kastike jää liian tönköksi), puolikkaan limen mehu. Sotke sekaisin. Ensin näyttää että maapähkinävoi vaan erottuu, mutta kyllä se siitä!

Ja Vegevauva on nyt muuttunut Vegeperheeksi, koska koko perheen ruokaa kokkaillaan tällä hetkellä ja tästä eteenpäin. Eikä meillä oo enää vauvaakaan.

Tarkoitus olisi jatkossa jaella vähän enemmänkin näitä meidän perheen kasvisruokareseptejä sekä vegaanisia että lakto-ovo-vegetaristisia. Kalaahan me syömme myös, mutta munsta kala on parhaimmillaan sellaisenaan jonkun lisäkkeen kanssa. Että siinäpä ei sen kummempaa ohjetta tarvita!

Imetys loppui yhtäkkiä - snif ja jee!

439 päivää, ihan joka ikinen päivä ilman yhtään välipäivää, imetin lastani. Ja sitten se yhtäkkiä loppui.

Pari viikkoa sitten oli illan elokuvissa ja Arvo meni silloin nukkumaan ilman iltaimetystä.

Seuraavana iltana hän sitten vain taputti tissiä ja katsoi minua merkitsevästi. "Kiitos, mutta ei kiitos enää, äiti". Sitten hän ryömi sohvan toiseen päähän ja joi vesipullostaan huikan.

Oliko tämä nyt tässä? parahdin. Arvo ei ole koskaan ollut mikään paidan repijä ennenkään eikä hän ole kertaakaan tämän jälkeen osoittanut kiinnostusta imetykseen. Eli siinä se sitten oli.

Olin itsekkäästi ajatellut, että imetys loppuu silloin, kun minä päätän niin. Viime elokuusta alkaen olen äidintahdistanut imetystä, ensin väheni yöimetys, sitten se loppui ja töihinpaluun lähestyessä väheni päiväimetys, töiden alun jälkeen vakiintui nopeasti aamu ja ilta, sitten enää vain ilta. Tuntui oikeastaan aika kivalta, että Arvo sanoi asiassa sen viimeisen sanan enkä minä, vaikka vähän yllättävää se olikin.

Olenhan minä "vapautumista" imetyksestä myös tietyllä tapaa odottanut. Nyt kun olen ollut kipeänä, lääkekaapin salat ovat avautuneet ihan eri tavalla. "Mähän voin ottaa näistä ihan mitä vaan!" kiljahtelin innoissani miehelle erilaiset nuha/kipu/yskälääkkeet kädessäni. Kuin lapsi karkkikaupassa vai miten se meni...

Mutta onhan se loppuminen haikeaakin, vaikka en koskaan imetystä erityisesti rakastanutkaan. Kyllähän me pitkä taival kuljettiin Arvon kanssa.

Synnärillä imetys oli kamalaa. Arvo ei saanut kunnon otetta rinnasta eikä maitoa alkanut kunnolla tulla. 2 millilitran ruiskuihin sain lypsettyä muutamia tippoja ja olin niin onnellinen niistä. Mutta imetystilanteessa aina itkin ja ahdisti edes kokeilla sitä.

Vauvan imetys.

Mies haki kätilöitä apuun joka imetykselle, onneksi tajusimme pyytää paljon apua, joka kätilöltä sain hieman erilaisia neuvoja. Rintakumiakin ehdoteltiin, mutta olin kuullut siitä paljon huonoa ja päättänyt olla ilman. Yksi kätilö auttoi joka kerta rinnan vauvan suuhun oikeaan asentoon. Olin siitä todella kiitollinen.

Sitten yhdessä vuorossa oli kätilö, jonka ehdottama asento toimi (öö, en muista mikä se oli, sori) ja Arvo sai siitä lähtien paremmin kiinni.

Paljon imetysasentoja jäi kokeilemattakin, kukaan ei esimerkiksi ehdottanut minulle makuultaan imetystä, joka kuulemma sektioäideille on usein helpoin.

Arvo syntyi perjantaiaamuna ja lauantain ja sunnuntain välisenä yönä huuto ei loppunut enää millään. Äitikin oli lähes hysteerinen. Kätilö toi 10 ml luovutettua maitoa ja Arvo nukahti sekunnissa sen saatuaan. Kun saisin hetken levätä, ajattelin ja heräsin 4 tunnin päästä. Sitten jaksoi taas yrittää.

Sunnuntaina molempiin nilkkoihin kiinnitetyt tunnisterannekkeet putosivat pois ja Arvon painon todettiin pudonneen yli 10%. Sitten piti antaa korviketta.

Nykytiedoilla olisin vielä odottanut. Maanantaina kotisohvalle istuessani maito nousi lähes saman tien. Muistan hämmentävän tunteen rinnoissa, en voinut uskoa sen tapahtuvan samalla hetkellä kotiinpaluun kanssa, vaikka sitä olivat kätilöt uumoilleet tapahtuvaksi kun olin hieman "herkillä" sunnuntain ja maanantain.

Siitä se sitten lähti ja kun puoli vuotta oli täynnä, jatkettiin koska se oli siinä vaiheessa niin vaivatonta. Yöimetys oli pakko lopettaa elokuussa, kun väsyin liikaa. Se olikin varmasti ihan hyvä aika lopettaa se, eipä Arvo sitä kauaa kaivannut.
 

Taaperon imetys.

Korvikkeen antamisen lisäksi toinen asia, jonka tekisin toisin olisi sähköpumpun ostaminen. Kun pullo alkoi maistua Arvolle, olisi sillä ollut käyttöä. Käsipumppu oli aika rasittava käyttää "runsaimpina aikoina".

Tärkein vinkki tuleville äideille olisi ehdottomasti se, että lukekaa imetyksestä etukäteen. Facebookissa on ryhmä Imetyksentuki ry, liittykää. Jo etukäteen sieltä voi saada paljon tietoa erilaisista haasteista, kun ei se välttämättä menekään niin, että tissi suuhun ja menoksi. Itse sain sieltä paljon vertaistukea eri vaiheissa, jo synnärillä ja kävin imetystukitapaamisissakin myöhemmin paikan päällä keskustelemassa.  Ekat kuukaudet ovat mahdollisesti tuskatuttavia "ikuisen imetyksen parissa", mutta kyllä helpottaa siitä.

Ja hei ottakaa kuvia, ihan kiva sitäkin on muistella jälkeenpäin, että mitäs sitä tuli tehtyä sata-miljoonaa-tuntia! Meillä on aika vähän kuvia, muutamia oikein hyviä onneksi.

Sellainen imetystaival. Hyvä oli. Tissitkin selvisivät siitä... sanoisin aika miedoin muutoksin!

Päiväkoti ja flunssakierre

Päiväkotiarjessa ollaan jo reippaasti toisen kuukauden puolella. Rutiinit ovat loksahdelleet monella tapaa paikoilleen.

Päiväkotipäivien alkaminen/loppuminen ja kesto vaihtelevat kyllä jonkin verran, kun meidän vanhempien työpäivät ovat niin erilaisia. On etätöitä, on kokoustamista, on päivystystä, on kiirellisempää ja on rauhallisempaa. Onneksi sitä joustavuutta löytyy, se on ollut todella suuri apu alkuvuonna.

Arvon päivät alkavat 8-9 välillä, toisinaan aamupala syödään kotona ja välillä päiväkodissa. Haku tapahtuu 15.15-16.15 välillä.

Alkuun on erityisesti panostettu siihen, että päiväkotipäivät ovat olleet mahdollisimman lyhyitä. Kun kaikki on kuitenkin mennyt jo niin hyvin, välillä käy äidin mielessä, että pitäisikö vaikka käydä kaupassa joskus rauhassa ja hakea Arvo vasta sitten. Tuntuu "rikolliselta" ajatukselta, mutta myös houkuttaa!

Sama kuin välillä tuntuu ihan syylliseltä nauttia työnteosta tai siitä, miten hienosti tämä uusi arki on lähtenyt rullaamaan. Typerin asia ikinä! Tuntea huonoa omaatuntoa jostain, mikä toimii! Mom guilt is a bitch!

Päiväkodin hoitajilta kuuluu lähinnä hyviä uutisia, ruokahalu on niin suuri, että naapurinkin ruoka katoaa, jos silmä välttää. Kotona olemme ihmetelleet uusia taitoja, kuten pallon potkimista sekä erilaisia pöristelyjä ja kiljahduksia.

Sanavarastotilanteeseen on tullut muutos. Alkuvuonna suosikkifraasi oli kato, kato, kato. Nyt käytössä on pääsääntöisesti kaksi sanaa: auto ja avvo (Arvo). Autoooo, tarkoittaa erityisesti että pitää saada jotain. Amppu (lamppu) tulee edelleen kysyttäessä.

Mikä on ollut myös ihanaa ja helpottanut arkea tosi paljon on, että joka toinen viikko on nyt ollut jompikumpi minun vanhemmistani hoitamassa Arvoa yhden päivän arkena. Päivä isovanhemman kanssa on kuin pistäisi rahaa pankkiin kaikkien kannalta!

Arvo saa olla rakkaiden kanssa, nukkua pidemmät päikkärit ja kerätä muutenkin taas eri tavalla voimia kotioloissa. Isovanhemmat saa laatuaikaa lapsenlapsen kanssa ja vanhempien iloksi tietysti arkipäivä on hiukan helpompi ja onpa käynyt niinkin, että jotain he ovat kodissamme pikkuisen puunanneetkin päiväuniaikaan.

Ikävä kyllä olemme olleet flunssassa koko perhe enemmän ja vähemmän ja vuorotellen ja päällekäin nyt jo viikkoja. Viime viikolla Arvo oli sairauslomalla pari päivää korvatulehduksen takia. Itse jo meinasin parantua, mutta jostain se taas lähti tämä flunssa uudelle kierrokselle...

Supernorolta olemme toistaiseksi onneksi välttyneet. Kop kop kop.

Hopes of spring. #winterbeover #toddler #kidsofig #coolkids #taapero #kevättäkohti

Henkilön Henna (@hennan1k) jakama julkaisu Helmi 18, 2017 kello 6.24 PST

Munasolujen luovutus - miksi, koska, miten?

Miksi? 

Ensimmäisen kerran asia tuli tietoisuuteeni joskus parikymppisenä, kun olin kesätöissä sairaalassa laitoshuoltajana. Henkilökunnan taukotilan ilmoitustaululla oli lappu, jossa etsittiin munasolunluovuttajia.

Voisinhan mä kai, oli eka ajatus. Toinen ajatus oli, että ai ei saa polttaa tupakkaa. Kolmas ajatus, ai se lapsi sais tietää minusta 18 vuoden päästä. NO EI TODELLAKAAN!

Asia on jäänyt siitä asti muhimaan jonnekin takaraivoon, pulpahdellut sieltä aina välillä ja jossain vaiheessa se muuttui "ei koskaan" -ehdottomuudesta "joskus sitten" -odotustilaan.

Sitten tuli Arvo. Hänen odotustaan edeltänyt aika sai minut miettimään luovutusta entistä vakavammin. Vaikka itsellä ei ollut koskaan ollut varsinaista vauvakuumetta, sain kuitenkin nähdä väläyksen siitä, millaista on todella haluta lasta.

Sen väläyksen aikana päätin, että jos saan terveen lapsen ja kelpaan luovuttajaksi, niin sitten vihdoin tämän teen.

Olen pohtinut asiaa monilta eri kanteilta vuosien varrella ja toki myös sitä, että tämä mahdollisesti hoidosta syntyvä lapsi voi 18-vuotiaana ottaa minuun yhteyttä. Yhdelle ystävälle totesin, että "olen sitten jo viiskymppinen, kai mä sen handlaan".

Vaakakupissa painaa minulla kaikkein eniten se, että tuolla on joku, joka tarvitsee yhdessä elämän suurimmassa asiassa apua, ja minulla saattaa olla mahdollisuus auttaa.

Viime kesänä yksi ystäväni luovutti munasoluja ja sen ansiosta minulla on jo etukäteen prosessista jonkinlainen käsitys eikä se tunnu mitenkään pelottavalta. Samasta syystä ajattelin jakaa kokemukseni täällä blogissa ja ehkä siten rohkaista myös muita luovutusta pohtivia.

Koska?

Luovuttajan tulee olla alle 36-vuotias. Minä olen nyt 33-vuotias, joten jos olenkin tätä asiaa jo 10 vuotta pohtinut, niin toiseen vastaavaan ei ole enää varaa. I just aint getting any younger!! Ja elämäntilannekin on nyt stabiili kaikin puolin.

Imetyksen täytyy käytettävien hormonien vuoksi olla loppu ennen hoidon aloittamista, mutta soveltuvuutta luovuttajaksi voidaan testata ennenkin. Imetys onkin ollut nyt ainut "jarru" tässä asiassa enää toistaiseksi, mutta niinpä vaan sekin loppui juuri (tästä lisää myöhemmin).

Eli miksei nyt? Nyt!

Miten?

Jätin joitain viikkoja sitten yhteydenottopyynnön lapsettomuusklinikalle ja sieltä soitettiin jo seuraavana päivänä.

Ensitapaaminen hoitajan kanssa oli viime viikolla. Tapaamisen aikana viimeisetkin epäilyksen rippeet hävisivät, hoidot ovat nykyään todella kehittyneitä, oma hedelmällisyys ei tästä kärsi ja komplikaatiot ovat harvinaisia.

Loppukuusta minulle tehdään lääkärintarkastus ja kromosomitesti. Testissä voisi ilmetä joku perinnöllinen ongelma, joka estäisi luovutuksen, mutta kuulemma sen todennäköisyys on todella pieni, koska olen itse terve ja lapsenikin on terve.

Joten jos kaikki on ok, niin hoito voidaan aloittaa siinä kuussa kun minulle parhaiten sopii. Munasolua odottavia on jonossa koko ajan. Heistä valitaan saajaksi sellainen äiti, joka vastaa suurinpiirtein pituuttani, silmien- ja hiustenväriäni. En tule koskaan tietämään heistä mitään, he minusta vain ikäni.

Eli tuttavallisesti "munasolut jakoon" -proggis on vuosien jälkeen käynnissä! Päivittelen kuulumisia asian suhteen, kun kerrottavaa on.

Vaikka prosessi tietty jännittää, niin päällimmäisenä on vain vahva toive siitä, että soluistani olisi jollekin apua. Että jospa ne nimettömät tyhjät sylit saataisiin täytettyä.

Kuva: Wikimedia