Kun äiti huusi

"Minä koputin ikkunaa laivalla. Tuli reikä. Äiti huusi," Arvo totesi tässä päivänä yhtenä matkustaessamme autossa.

Hän muisteli talvilomamatkalla autossa tapahtunutta tilannetta, jossa hän leikkilaivallaan kopautti takaikkunaa niin, että sitä päällystävään pimennyskalvoon tuli reikä. Minä menetin siitä malttini ja huusin.

Joskushan ne hermot vaan pettävät. Väsyneenä, stressaantuneena tai valmiiksi ärtyneenä... Ja joskus sen seurauksena korottaa ääntään. Mutta huh, että tuntui pahalta kuulla se pienen ihmisen suusta.

Selitin autossa sitten Arvolle, miksi olin huutanut. Kerroin, kuinka minua harmitti tapahtunut ja siksi hermostuin ja huusin. Tein selväksi, että se on huonoa käytöstä eikä pitäisi koskaan huutaa, mutta joskus äidillekin niin käy kun oikein harmittaa.

Eipä voi suorempaa palautetta saada vanhemmuudestaan kuin lapselta itseltään. Ja tällaista palautetta en todellakaan halua saada. Tietenkin ymmärrän, etten ole täydellinen äitinäkään ja pystyn sen hyväksymään. Hermojen menettämisiä on ollut ja tulee olemaan jatkossakin. Olen huutanut ja tulen varmasti huutamaan. Se on toisaalta inhimillistä ja saa näkyä lapsellekin.

Oman epätäydellisyyden taakse ei kuitenkaan saa piiloutua jatkamaan omaa huonoa käytöstä. Olen aina ärsyyntynyt puolusteluista "mä nyt oon vaan vähän tällainen kusipää" ihan kuin se antaisi jonkun erikoisoikeuden loukata muita ihmisiä mielin määrin. Ilmainen vinkki tällaisille tyypeille: Jos loukkaat toisia toistuvasti, on aika muuttaa omaa käytöstä!

Lisäksi on aivan eri asia sanoa läpällä olevansa vähän "huono äiti ku annoin lapsen katsoa kaksi kolme tuntia telkkaria aamulla" kuin perustella sillä oikeasti toista loukkaavaa käytöstä kuten huutamista. En minäkään halua, että minulle huudetaan, joten miksi se olisi ok käytöstä minulta lapseni suuntaan.

Aina on mahdollisuus parantaa ja koen, että minulla vanhempana on myös velvollisuus parantaa, kun joku epäkohta näin naamaan läväytetään lapsen toimesta. Minähän olen esimerkki. Aina voi yrittää huutaa vähemmän, olla vähemmän huono tai vähemmän kusipää!

Laskettelukärpänen puraisi talvilomalaista

Ah, mikä ihana, mahtava talviloma Vuokatissa.

Noin 15 vuotta kadoksissa ollut laskettelukärpänen löytyi taas. Pikkupakkasessa, aurinkoisilla keväthangilla, juuri sopivan tasoisissa rinteissä. Niin huippua, kävin joka päivä. En nyt heti muista, koska on ollut niin rentoutunut olo.

Lomaa vietettiin siskonperheen kanssa hänen työpaikkansa mökissä, joka sattui olemaan suoraan rinteessä. Sehän oli meille lapsiperheille aivan loistokas ratkaisu. Toiset meni, toiset tuli, aina suoraan laskien mökille. Itselläni vielä kun ei ole ajokorttia, ei tarvinnut säätää mitään kuskailuja. Perfect!

Siis miksi mennä laskettelulomalle, jos ei majoitu rinteessä? Sama homma kuin miksi mennä Robbie Williamsin keikalle, jos ei mene Inner pit -katsomoon? Eihän siinä oo vaan mitään järkeä.

Laskettelun lisäksi seura oli toki mitä parhainta. Serkusten välisen suhteen kehittymisen seuraaminen on todella liikuttavaa. Pienet ihmiset niin kovasti jo rakastavat toisiaan. Snif.

 P.s. Mulla on luetettava Katinkullan kylpylä lippujen diilerikontakti, numero jakoon tarvittaessa ;)

We had the best ever Easter holiday in Vuokatti. All smiles, sun and fun! (Well not ALL as you know how life is but definately most of it) w/ @skkettu @salamanter1 #familytime #bestvacation #whyisitover #backtohome #parasloma #perhe #pääsiäinen #vuokatti #taapero

Henkilön Henna (@hennan1k) jakama julkaisu Huhti 1, 2018 kello 4.41 PDT

Maaliskuinen pikasprintti ja sitten lomalle

Ollaan ehditty tehdä myös lumiukko!

Huh.

Onpa ollut kiireiset pari viikkoa. Töissä ja töiden ulkopuolella.

Rankkaa tää elämä kun on pitänyt illastaa pitkän kaavan mukaan Nollassa ja Gaijinissa.

Käydä ystävien kanssa teatterissa ihailemassa Satu Silvon loistavuutta ja kannustaa siskontyttö voittoon muodostelmaluistelukilpailuissa. Samoissa kisoissa myös sissimuodostelmaluistelijasiskoni!

Sit piti tyytyä upgradettuun saunalliseen sviittiin hotellissa, sukuloida, viettää kaksi päivää järisyttävän inspiroivassa seminaarissa ja (toki kuten seminaaripöhinään kuuluu) nauttia viiniä sekä nukkua liian vähän.

Keksin vielä pari ylimääräistä projektia tähän päälle ja urheilinkin. On ollut synttäriä ja kavereita yökylässä.

Kaiken päälle ollaan saatu kuunnella Arvon höpötyksiä, jotka ovat yhtäkkiä löytäneet aivan uuden tason. Tänään hän kysyi multa: "Mitä on kuun sisällä?" Niin. Se aika on alkanut.

Ihanat kaksi viikkoa. Ei stressaavan kiireiset, vaan hyvän kiireiset.

Mutta nyt vihdoin tuli se perjantai, kun alkaa talviloma. En ole kevään aikana kokenut olevani loman tarpeessa, mutta olenhan mä. Ainahan sitä on.

2-vuotias hammaslääkärissä

Arvon ylähampaiden pesu on aina ollut aika hankalaa ja nyt 2-vuotiaan tahtotilaan yhdistettynä se on koko ajan mennyt mahdottomampaan suuntaan. Ja selvästi ylähampaiden pesu on aiheuttanut hänelle jonkun verran kipua.

Päätimme käydä tarkastuttamassa tilanteen hammaslääkärillä.

Emme tehneet asiasta mitään isoa numeroa etukäteen. Muutamaan kertaan mainitsimme, että menemme hammaslääkäriin ja siellä hän katsoo suuta. Leikimme vähän tilannetta, avaa suu ja sitten lääkäri katsoo. Ei tietenkään mitään puhetta jännittämisestä, pelottamisesta tai muusta. Ihan normaali juttu.

Pyysin Arvoa hymyilemään. "En nää mitään", hän sanoi. Paras hymy onkin sellainen!

Sattui niin iloisesti, että meidät vastaanottanut lääkäri oli aivan mahtava. Heti kehaisi Arvon silmälaseja heti alkuun ja innostuneena esitteli, kuinka ne vaihdetaan aurinkolaseihin. Otti lapsen huomioon todella hienosti, jutteli suoraan tälle ja ohjasi minuakin tosi luontevasti. Esimerkki hyvästä vinkistä "Jos vähänkin epäilyttää, ettei lapsi halua olla yksin tuolissa, tulkaa heti sylikkäin". Ja näin teimme. 

Arvo oli ihan rauhallinen koko ajan. Tällä kertaa ei tarvinnut kuin vain katsoa, instrumentien käyttö olisi toki voinut olla jo vaikeampaa.

Hoitaja näytti minullekin (makasin siis tuolilla Arvon alla) peilillä Arvon suuta ja sekös oli Arvosta ihanaa. Häntä kiinnosti selvästi myös, mitä peilistä näkyi.

Huulijänne todettiin paksuksi ja tiukaksi, mutta sitä ei leikata ainakaan toistaiseksi. Saimme ohjeet hellempään hampaiden pesuun, jossa huulijänteeseen ei kohdistu hankausta.

Lopuksi saatiin vielä tarra ja syötiin hammaslääkärin jälkeen sovitusti keksit. Ja niin, kehuttiin tietysti maasta taivaisiin miten hienosti hammaslääkärikäynti oli mennyt.

Hammaslääkäri muuten kehaisi, että on lapsella tosi hyvin hoidetut hampaat. Äidin sydäntä tietysti lämmitti ja mainitsin, että meillä on käytössä sähköhammasharja. "Sen kyllä huomaa", totesi hammaslääkäri eli kyllä se varmaan lapsellakin on järkevä olla tuo päristin.

Terveydenhoitajaystävältä sain hyvän idean lisätä tähän tekstiin myös lasten hampaidenhoito-ohjeet. Kertaus on opintojen äiti tai tuntuu näissä olevan välillä epäselvyyksiäkin, että mites se nyt piti mennä.

Alle kouluikäisen suunterveys (lähde: Hammaslääkäriliitto):

• Hampaiden reikiintyminen eli karies on bakteerisairaus, jota aiheuttaa mm. mutans-streptokokki. Suurimmalla osalla suomalaisista aikuisista on suussaan mutans-bakteereita. Mitä enemmän haitallisia bakteereita on vanhempien suussa, sitä helpommin lapsi saa tartunnan sylkikontaktista. Lapsi saa tartunnan useimmiten lusikasta tai tutista, jota aikuinen on käyttänyt suussaan.
• Sopiva ruokailukertojen määrä on 5–6 päivässä. Ei napostelua aterioiden välillä.
• Ksylitolia on hyvä alkaa käyttää heti, kun purukumin tai pastillin syöminen sujuu.
• Karkkipäivän sijaan suositellaan aterian jälkeistä herkkuhetkeä kerran viikossa. 
• Vanhemmat harjaavat alle 6-vuotiaan lapsen hampaat kaksi kertaa päivässä, vaikka harjaamista on hyvä harjoitella itsekin pienestä pitäen.
• Alle 3-vuotiaille hammastahnasuositus on kerran päivässä sipaisu hammastahnaa, jonka fluoridipitoisuus on 1 000–1 100 ppm (parts per million) eli 0,10–0,11 %. Toisella harjauskerralla voi alle kolmivuotiaan hampaat harjata ilman tahnaa tai sipaisemalla harjalle fluoritonta tahnaa.

Kun maanantai jää päälle

Kahden päivän aikana olen:

• Perunut Arvon uimakoulun aikatauluongelmien vuoksi.
• Aikatauluongelmia tuottavan menon peruuntumisen vuoksi perunut uimakoulun perumisen.
• Pyytänyt lykkäystä yhteen palaveriin aikatauluongelmien vuoksi.
• Aikataulun muututtua perunut palaverin lykkäämisen.
• Muuttanut kahden tulevan viikonlopun suunnitelmia.
• Mieheni joutui perumaan yhteistreenit yllätyspalaverin vuoksi. Treenikassini oli kuitenkin hänen autossaan, joten hän joutui työpäivän aikana tekemään lenkin tiputtaakseen kassin. Kun minä sitten pääsin treeneihin, oli nekin peruttu.
• Päättänyt mennä myöhempiin treeneihin. Sieltä kotiin lähdettyäni huomasin papparaisen työmaa-alueella aitojen takana harhailemassa eikä hän löytänyt sieltä enää pois. Odotin hänen kanssaan poliisia 45 minuuttia.
• Huomannut tämän jälkeen, että unohdin kotiavaimet duunikassiin, joka siis tässä vaiheessa jo miehen autossa. Onneksi ukot oli kotona.
• Unohtanut puhelimen kotiin työpäivän ajaksi. Tämä johtui siitä, ettei lapseni halunnut aamulla riisua yöpaitaa/laittaa vaippaa/pukea sisävaatteita/pistää silmälaseja/pukea haalaria/pukea hanskoja/pukea kypärämyssyä/pukea pipoa/laittaa kenkiä/olla rattaissa/mennä päiväkotiin/pestä käsiä/kuivata käsiä paperiin/mennä aamupalalle. Häntä kiukutti myös se, ettemme mahtuneet bussiin rattailla vaan piti mennä kävellen. Tämän kiukun aiheen jaoimme.
• Kuullut, että olen unohtanut merkata tunnit ja kun alan niitä merkata, on tuntijärjestelmä rikki. Ja soitellut tämän johdosta esimiehen puhelimella ympäri kyliä. 
• Puhelimen kotelossani ollut lounaskortti jäi tietysti myös puhelimen myötä kotiin. Lounasruokalassa kuitenkin luotetaan vielä ihmiseen ja lupaukseeni maksaa huomenna kaksi lounasta. Tällä suorittamisella en kyllä muista tehdä sitä...

Sit taas toisaalta olen myös:

• Pärjännyt ihan mukavasti kuitenkin.
• Ehkä pelastanut yhden papparaisen hengen.
• Törmännyt näistä erikoisaikatauluista johtuen metrossa kahteen otteeseen tuttuihin, joiden kanssa oli mukava rupatella.
• Ehtinyt katsomaan (tylsän) Oscar-gaalan sohvalla torkkupeiton alla.
• Ongelmani eivät myöskään ole niin suuria, etteikö niitä korjaisi ilmainen mannapuuro töissä. 

Aamupalamaja

Meillä on rakennettu aamupalamajoja lapsiyövieraille jo vuodesta 2011. Voitte tarkistaa sen tästä kirjoituksesta.

Siinäkin mielessä ihanaa tämä pitkäaikainen bloggaaminen, että täällä on kaikenlaisia muistoja. Nytkin tavatessamme kerroin siskontytölle noista samaisen tekstin sisältämistä jutuista, joita hän on vuonna 2011 sanonut.
Viime viikonloppuna siskoni perheineen olivat nimittäin yökylässä ja perheen 5-vuotias varmisti jo illalla, että tehdäänhän se maja aamulla. Tehdään, tehdään! Hän myös teki aamupalatilauksen samalla, naureskelimme että tämähän on ihan täyden palvelun hotelli tämä.

Ja tehtiinhän se maja ja siellä aamupalansa söivät pienemmät serkukset. Arvokin niin tohkeissaan, kun sai syödä lattialla :D Majasta on puhuttu monesti viikon aikana. Ehkä sellaisen voisi tehdä ihan ilman yövieraitakin joskus. Nythän meillä on tämä oma majalainen täällä!

Isompi siskontyttö ei enää majaan mennyt. Snif. Ja toisaalta niin sen kuuluukin mennä.

"Tässä on paljon mukavampi syödä tässä pöydän ääressä." Niinhän se on! Ehkä 10 vuotta on joku raja, josta alkaa mukavuudenhaluisuus? Näin 35 vuoden rajaa kolkutellessa se on kehittynyt jo aika pitkälle!

Lapsiperheet risteilyllä - kamalaa vai kamalan kivaa?

Risteilykonseptihan on mitä parhain. Metallipaatillinen täynnä viihdettä, jossa on otettu huomioon kaikki ikäryhmät! Itse olen aina viihtynyt (ihan useamman Goomillisenkin verran) ja viihdyn edelleen. Vaikka onhan asiat vähän noista ajoista muuttuneet :D

Nyt meitä oli matkassa kolme perhettä, joiden lapset ovat 1-7-vuotiaita. Viihtyivät kaikki. Arvo ei vielä vuosi sitten pallomerestä välittänyt, mutta nyt hän jaksoi uudestaan ja uudestaan sukeltaa pallojen joukkoon liukumäestä. Toiseksi parasta oli käytävillä juoksentelu. Päättömästi. Yksivuotias perässä.

"Kuka ajaa?" Arvo kyseli toistuvasti matkan aikana ja jo sitä ennen. Kapteeni, vastasimme. "Minä rakastan sitä." Ensi kerralla ehkä pitää ilmoittaa hänet komentosiltavierailulle.

Iltaa istuttiin aikuisten kesken molempina iltoina meidän hytissä. Arvo nukutettiin toisen perheen hyttiin ja kannettiin sitten omaamme (hän nukkui vielä vauvasängyssä).

Ja koska meitä oli kolme pariskuntaa, olimme etukäteen sopineet naisten ja miesten illat. Eli aikuisetkin pääsivät vähän humputtelemaan. Tai vähän ja vähän, kun hauskaa oli niin hups, kello olikin yhtäkkiä 3.30.

Tukholmassa käytiin Junibackenissa, josta en pahemmin tiennyt etukäteen, mutta se oli aivan ihana! Todellakin mennään uudelleenkin, satujunassa ihan munkin sydän heitti sykkyrää. Etukäteen oltiin kuultu, että siellä on pelottava lohikäärme. Juteltiin koko junamatka Arvolle kaikesta, mitä nähtiin. Lohikäärmeen kohdalla hän totesi "Se pelottaa", mutta ei varsinaisesti vaikuttanut pelkäävän.

#familytime #junibacken #stockholm

Henkilön Henna (@hennan1k) jakama julkaisu Helmi 17, 2018 kello 4.01 PST

Sit tehtiin perinteisiä laiva-asioita, buffailtiin ja käytiin ihmettelemässä Muumihahmoja, joista Arvo ei edelleenkään kyllä välittänyt. Viime vuonna Harri-hylje tosin vielä itketti eli eteenpäin oltiin tultu kuitenkin.

Buffettiruokailu oli muuten tehokas paikka maistatella Arvolle kaikenlaisia erilaisia ruokia (joita rehellisesti kotona enää harvemmin tulee tarkoituksenmukaisesti tehtyä kun syömme kaikki samoja pöperöitä).

Suurimmiksi suosikeiksi nousivat kokonainen maustettu maissi (jonka syöminen ei vielä viime kesänä onnnistunut) ja savustettu mustekala (jota hän kyllä on reissuilla tykännyt syödä ennenkin).

Ihana reissu ja tuli sellainen fiilis, että miksei kävis useamminkin?! Jos joku haluaa lähteä meidän kanssa, niin me ollaan messis!

Cruiser 2018. #risteily #cruise #siljaline #tinytraveller #taapero #kidsofig

Henkilön Henna (@hennan1k) jakama julkaisu Helmi 18, 2018 kello 2.57 PST