Mitä sulle kuuluu?

Ei mitään erikoista. Arkea.

Noin olen vastannut jo aika monesti tammikuun ja helmikuun aikana.

Olen törmännyt urheilun iloon (joo!) ja yrittänyt elää terveellisesti. Hyvä minä, mutta that does not a great story make :)

Mutta siinä missä marras-joulukuussa arki tuntui raskaalta ja energiattomalta tuntuu se nyt todella hyvältä. Ehkä juuri siksi, että olen löytänyt sen urheilun ja elänyt terveellisesti? Kumma juttu!

Aurinko paistaa, töissä eletään jännittäviä aikoja ja mieli on kepeä. 

Taas on vähän sellainen hetki, että aloitan kirjoittamisen niin monesta aiheesta, mutta sitten lopetan kesken. Esimerkiksi lihan jättämisestä olen kirjoittanut jo 10 eri versiota, mutta te ette ole nähneet vielä yhtäkään.

Miksi tää on nyt yhtäkkiä näin vaikeeta taas?

Uimahallissa

Tämän päiväisen uimahallikokemuksen innoittamana (oli muuten sunnuntaiuimareita liikenteessä vrt. sunnuntaiajelijat) pari uimahallisääntöä:

- Älä ajele karvojasi uimahallissa. Mitään karvoja. Koskaan. Karvojahan sinne irtoaa jokaisesta meistä muutenkin ihan tarpeeksi, niitä ei tarvita tuppokaupalla. Yäk.

- Kuntouimarit-radalla ei jutella (varsinkaan jos sitä pyörii ympyrää 10 ihmistä eli ruuhkaa on muutenkin)! Jos olet tullut uimahalliin viettämään aikaa kaverisi kanssa, anna tila kuntoilemaan tulleille. Todella rasittavaa, kun kuntoradan liikenne pysähtyy täysin kun jotkut jäävät keskustelemaan keskellä allasta.

- Vältä ihokosketusta, kun mehän ollaan kaikki siellä alasti. Älä siis työnny jostain pienestä välistä, jolloin tissisi koskettaa vähän kiusallisesti tuntemattoman ihmisen käsivartta. Pyydä tietä.

- Itselle muistutukseksi: Älä mene uimahalliin sunnuntaisin (kts. yllä olevat syyt).

Kello seiskan vesijumppa

- Pitää herätä kuuden jälkeen.
- P kääntää kylkeä ja jää koisaamaan.
- Pitää käyttää bussia (niinpäniin, se kesärutku!).
- Ulkona on vielä yöpakkaslämpötila.

+ Jumpan jälkeen saa kahvia.
+ Jumppa on työpaikani lähellä eli siirtyminen on niin helppoa kuin vain voi.
+ Sain työpaikalla yhtenä tiistaina kehuja föönatuista hiuksistani (niinpäniin, miksen laittaudu töihin).
+ Koko päivän on reipas olo.

Sitten on tietty ne kaikki kuntovaikutukset ja mitä-niitä-nyt-on. Ja on se jumppa ihan kivakin.

Aamuhan on aika hyvä aika urheilla, sit on ilta vapaata! What a revalation!

Kuulin tänään keskustelun, että uudenvuoden lupauksista pitää pitää kiinni kaksi kuukautta ja sitten ne jää tavaksi. Aamujumppa nyt ei varsinaisesti ole mikään lupaus, mutta ehkä siitä tavan saa. Oon ainakin maksanut jo koko kevään ;)

Pitkää karmaa

Sitä kutsutaan myös hillittömän viikonlopun jälkeiseksi vaikeaksi alkuviikoksi.

Tänään on jo tiistai ja silti. Heikotus.

Huh. Ei taida kolmekymppinen kroppani enää kestää kahden päivän ilakointia putkeen.

Minua myös edelleen keikuttaa. Aamun vesijumpassa en meinannut pysyä hereillä.

Siitä laivareissusta siis on kyse. Olihan muuten ihan huikea reissu, ihania tyttöjä, paljon tanssimista, pieniä tärkeitä hetkiä ja... minä voitin laivan musavisan! Haa, en oo varmasti ikinä ennen voittanut mitään. Saati mitään taitoa vaativaa. Tai tietoa tässä tapauksessa!

Ainut julkaisukelpoinen kuva reissulta. Miettikää, millainen reissu... Ja miettikää, että tämän lautasen omistaja on mun paras ystävä! Nakkeja ja jätskiä!

Instant-karma

Sain tänään viestin Etelä-Afrikasta naiselta, jonka tapasimme häämatkalla. Siinä luki:

"Thinking of you"

Ihana viesti!

Hmm, voiskohan tää olla instant-karmaa?

Sunnuntaina järjestöhommia tehdessäni mua harmitti, kun osa porukasta ei taas ollut tehnyt asioita niin kuin oli sovittu. Viimeksi samaisessa tilanteessa sain itkupotkuraivarit ja sanouduin irti koko hommassa (niin, se päätös ei kauaa pitänyt...).

Tällä kertaa päätin että ärsyyntymisen sijaan kirjoitan niille ihmisille, jotka olivat hommansa hoitaneet ajoissa, oikein iloiset ja kiitolliset palautemailit. Jokaiseen mailiini myös vastattiin kiitellen palautteesta. Päätin myös, että ensi kerralla ilmoitan kaikille deadlinen olevan noin kuukauden ennen oikeaa päivää.

Mutta että joku ajattelee mua kutakuinkin toisella puolella maapalloa 10 000 kilometrin päässä. Siis mua!

Ai että mikä viikonloppu

Ei se teistä ehkä vaikuta niin erikoiselta, mutta tämän haluan muistaa.

Viikonlopun aloitti kerrassaan ihana ilta rakkaiden tyttökavereiden kanssa. Ravintola Kuja oli oikein onnistunut valinta rentoon perjantai-iltaan. Jossain vaiheessa iltaa tajusin, että pöydässämme istuu muuten nykyään kuusi aikuista naista. Samaa jengiä, joka joskus kaksikymppisenä istui samalla tapaa perjantaita viettämässä milloin missäkin kuppiloissa. Silloin ei ollut ruokaan varaa, olueen kyllä. Ei tullut yhtään kaipuu vanhaan, vaan olin riemuissani. Elämän parasta aikaako?

Lauantaiaamuna opiskeluajan ystäväni (meilläkin yhteistä historiaa jo 10 vuotta) tuli hakemaan ja mentiin yhdessä uimaan. Sen jälkeen seurueseen liittyi vielä toinen opiskelukaveri ja taas me syötiin ja kahviteltiin. 

Mulla on upeita kavereita!

Mahtui viikonloppuun muutama näitä Stockmannin herkullisia minirunebergintorttujakin!

Illan vietin kotona järjestöhommia puskien, P oli siskonpoikansa kanssa lätkämatsissa.

Sunnuntaina kokoonnuttiin vielä lounaalle (3xravintolareissua viikonlopussa, hups) Lauttasaareen isotädin, siskonperheen ja isän perheen kanssa, jonka jälkeen käväistiin P:n kanssa vielä keilaamassa.

Laatuaikaa P:n kanssa.

Superviikonloppu! Mutta jottei ihan liian rauhalliseksi meno ylly, ensi viikonlopuksi sitten risteilylle. Haa!

Ilmainen laihdutusvinkki

Tehkääpä sosekeittoa mustista beluga-linsseistä, perunasta ja porkkanasta.

Maku on ihan ok, mutta siis en ole koskaan niin luotaantyöntävää mössöä tehnyt. Linssit ovat siis värjänneet keiton harmaaksi.

En edes tiennyt, että voisin saada vilun väreitä jonkun ruoan katsomisesta. Aiemmin olen kokenut samaa ehkä lähinnä hajusta (keitetyt sisäelimet) ja mausta (marsipaani).

Onneksi tein kerralla kolmen litran kattilallisen, että saadaan nauttia siitä monta päivää. Ai että!