Olin suunnitellut valtavan menuun lauantaiksi. Silloin tuli nimittäin kuluneeksi kuusi kuukautta siitä, kun kävimme P:n kanssa lähipitseriassani kello kaksi yöllä yhden tärkeän ja syvällisen keskustelun. ”Onks sul hei uus takki?” ”On.” ”Se on hieno… Seurustellaanko me sun mielestä?” ”Kyl me mun mielestä ehkä seurustellaan.”
Suuret ruokasuunnitelmani kariutuivat kuitenkin
eksymiseen metsässä. Lähdimme kävelylle yhden ulkoilualueen metsäreitille, josta kuitenkin onnistuimme eksymään kallioiseen ryteikköön. Selvisimme metsästä P:n gps:n ja suuntavaistojen avulla. Oma apuni rajoittui kommentteihin kuten ”Hei nyt me lähdetään kiertämään jo jotain toista lampea. Pitäiskö kääntyä takaisin?” ”Tää on edelleen se sama lampi, me ollaan vaan jo vastarannalla.” Kaupunkisuunnistus on enemmän mun juttu.
Vaikka aikaa ei eksymisreissulla tuhlaantunutkaan ihan hirveästi, niin energiat se vei. Loppumatkan viimeisessä ylämäessä meinasin jo luovuttaa. "Eiks tärkeintä oo, että vietetään aikaa yhdessä?" "Mmmmm."
No väsähtäminen siis supisti suunnitelmani suppilovahverorisottoon, manchegosalaattiin ja köyhiin ritareihin. Ensimmäinen näistä onnistui aivan täydellisesti ja oli ehkä risottokokeilujeni kuningas. Siksipä ohje alla. Bonuksena myös marinoitujen punasipulien ohje. En ehkä muunlaisia sipuleita enää salaatteihini aio koskaan laittaakaan, on niin hyviä.
Maustamaan kai mun pitäisi opetella ruokiani muullakin kuin mustapippurilla. Muista pippureista (valko, puna, viher) en kuitenkaan tykkää ja yrttivalikoima kaapissa aika rajoittunut. Ehkä otankin tehtäväksi sen kasvattamisen. Chiliä ja paprikaa uskallan kyllä käyttää, mutta eivät ne kaikkeen sovi. Curry taas ei oo suosikkini.
Pientä eksymistä lukuunottamatta viikonloppu sujuikin sitten rentoutumisteknisissä merkeissä. Makoilua, leffoja, sarjoja, hyvää ruokaa ja herkkuja. Oli ihanaa. Lauantai-illalla tuli ilmoitus, että vielä viime perjantaina synttäreitäni äitinsä mahassa juhlinut pikkutyttö (toivoin hänestä itselleni synttärikaimaa) oli matkalla maailmaan. Sunnuntaiaamuna hän sitten oli syntyi, päivän lasketusta ajasta ja viikon synttärikaimuudesta myöhässä. So there are babies in the world again and what could be better!
Suppilovahverorisotto
150 g suppiloita (ois voinu olla vähän enempikin, mutta ihan riittävästi)
3 desiä risottoriisiä
3 salottisipulia
3 valkosipulinkynttä
Pari desiä valkoviiniä
Noin kuusi desiä kasvislientä
Noin kaksi desiä kermaa
Pari desiä parmesan-raastetta
Prisman valikoimasta löytyi vain ”risottoriisejä”, joissa ei kerrottu mistä riisistä on kyse ja jotain fancypancy italialaista arborio-riisiä. Se ei ollut pahasti kalliimpaa, ehkä kilohinnaltaan jopa halvempaa, niin otin sitä. Jostain syystä paketissa luki keittoajaksi 11-14 min. Jokainen risottoa joskus tehnyt tietää, ettei toi pidä kyllä paikkaansa eikä pitänyt nytkään. Reippaasti yli puoli tuntia sitä sai hämmennellä kuten normaalistikin. Uskon kyllä, että laadukkaan riisin ansiosta lopputulos oli niinkin hyvä kuin oli.
Keitä kasvislientä eri kattilassa. Itse tein ihan kuutiosta. Toiseen kattilaan (mieluiten teflon) salottisipulit ja valkosipulit reippaaseen määrään oliiviöljyä. Aika pian perään suppilot. Paistetaan kunnes sienistä irtoava vesi haihtuu. Perään riisit, kuullota hetki ja lisää sitten viiniä. Anna imeytyä ja sen jälkeen lisää vuorotellen viiniä, kuumaa kasvislientä toisesta kattilasta ja kermaa. Sekoita lähes koko ajan.
Maistele usein ja lopeta nesteen lisääminen kun riisi on kypsää. Itse tykkään, että viinin maku saa tulla ihan kunnolla risottoon eli laitan sitä ihan silleen reippaasti ja yleensä vielä ihan loppuvaiheessakin.
Mausta suolalla ja pippurilla. Heitä sekaan parmesan-raaste ja tarjoile heti.
Seuraavana päivänä lämmitin loppurisoton hellalla ja heitin mukaan vähän valkoviiniä notkeuttaakseni sitä. Hyvin maistu vielä, vaikka pelkäsin sen kuivuneen.
Herkkupunasipulit
Punasipulia siivutettuna
Oliiviöljyä
Omenaviinietikkaa
Mustapippuria, suolaa, sokeria
Viipaloi punasipulit astiaan. Kaada päälle reippaasti öljyä ja viinietikkaa. Ei niin että sipulit peittyvät kuitenkaan, niitä pitää sekoitella astiassa silloin tällöin, käännellä että marinadi vaikuttaa joka puolelta. Laita päälle suolaa, hyppysellinen sokeria ja reippaasti mustapippuria. Tuntikin marinadissa riittää, mutta yön jälkeen ne oli vielä parempia. Marinadia voi vielä pirskotella salaatin päälle kastikkeeksi.
Voi, oon niin iloinen, että olen löytänyt tämän kirjoitusvaihteen uudelleen. Vaikka sitten näillä ruokaohjeilla höystettynä. Toivottavasti niistä ei kukaan ärsyynny ainakaan... Ne kuuluu mun nykyelämään aika kiinteästi, kasviskeittiöstä kun olen innostunut. Ja yhdestä isosta osasta mun elämää en jotenkin osaa julkisesti kirjoittaa paljoakaan. Siksi täytyy löytää muunlaisia itsensä ilmaisutapoja.
Oon myös miettinyt, että miten saisin itsessäni taas valokuvausvaihteen päälle. On mulla ideoita, katsotaan nyt jaksanko innostua. Syksy ei oo mitään parasta innostumisaikaa.
