Avoliitto

Uusi vuosi tuo mukanaan tällä kertaa uuden kotikaupungin. Ja uuden avomiehen ;) Lain mukaan mä kai kun olen asunut viime vuodenkin ajan avoliitossa, nykyinen kämppikseni kun on mies.

Joka tapauksessa nyt on ihan uudenlainen elämänvaihe alkamassa. Ihan oikea avoliitto (pelottava sana, vain yhden kirjaimen, mutta onneksi oikeasti miljoonien valovuosien päässä siitä toisesta vakavammasta liitosta, mutta käytännössä tietty hyvin vähän se yksi i enää muuttaa asioita tästä iittömästä liitosta, varsinkin kun mua se +i ei henkilökohtaisesti juuri koskaan ole hetkauttanut suuntaan tai toiseen… niin onko tämä sittenkin se vakavin askel suhteessa, jos ei tietty lasketa lasten hankkimista, eikä tietty tässä nyt mitään yhteistä asuntolainaakaan olla ottamassa. Lisäksi on tosi outoa ajatella, että mun kamojen seassa on kohta jonkun muunkin kamoja).

Vastaavia ajatusten tonavia lukuun ottamatta päällimmäinen olo kuitenkin on, että tämä on mahtavaa. Meidän yhteinen koti. En malta odottaa, että päästään muuttamaan ja aloittamaan yhteinen elämä.
Pitäisi vaan yrittää hillitä myös tätä muuttojen yhteydessä esiintyvää ”heti nyt kaikki uudet kalusteet ja lakanat ja keittiökamat mulle vaikka rahaa ei oo” –fiilistä. Sohva on jo ostettu. Sen pitäisi riittää hetkeksi. Mutta sen kanssa tarvittais tietty yhteensopivat verhot ja sohvatyynyt.

Vuosi vaihtui iloisissa merkeissä Lady Gaga –teemaisissa bileissä. Oman asuni kohokohta oli hiuksiin kiinnitetty karkkihampurilainen. Alun perin juhliin lupaamani lihapuku jäi valmistamatta, koska tilaamani pekonikangas saapui vasta tämän vuoden puolella. Nyt mulla on siis lihakuvioista kangasta, jolle en tosiaan keksi mitään käyttöä. Se on siis myytävänä eli ota yhteyttä jos yhtäkkinen tarve lihakankaalle ilmaantuu :) Myytävänä muuten myös kuvaputkitelkkari, kaapelidigiboksi, valkoinen vaatekaappi ja klaffipiironki.

Uusi vuosi alkoi minilomalla Itä-Suomen sukulaisiin. Vein P:n mummolle näytille. ”Hyvät arvosanat minä annan, komea ystävä sinulla. Ja kiltin oloinen”, kommentoi mummo. Hän naureskeli, että eihän se kai vanhan mummon hyväksyntä enää paljoa paina. ”Oishan se nyt ikävää, jos oisit sanonut ettet hyväksy”, vastasin. ”Niin minun mummo sanoi sinun ukista.”

Olisihan siellä viihtynyt taas pidempäänkin. Tuli saunottua, vähän kokeiltua lumessa peseytymistä, vietyä tädin hevoselle aamuheinät, länträttyä yhdeksänvuotiaan serkkutytön kanssa kasvonaamioilla, syötyä hyvin ja kokeiltua tädin miehen järven jäälle rakentamaa jäärallirataakin. Kyydissä tietty.

Nukkua ois voinut ehkä hiukan enempi. Alkuviikon väsymys on ollut samaa luokkaa kuin hurjemmankin rellestysviikonlopun jälkeen. Mummolle kun lupaa yhdeksältä tulla aamupalalle niin se on pidettävä. Sunnuntaiaamuna meidät herätti jo 9 minuuttia vaille yhdeksän mummon vintinrappusista kaikunut huuto ”Aika on armoton!”.