Showing posts with label makia leivonnainen. Show all posts
Showing posts with label makia leivonnainen. Show all posts

Wednesday, June 11, 2014

Kesäjuhlat! Ulkona!

Siitä alkaa tulla jo perinne, että P:n synttäreitä vietetään hänen äitinsä siirtolapuutarhamökillä.

Ihana, että toisella on syntymäpäivä kesällä (vaikka lapsuustraumoja synttäreistä, joihin kukaan ei päässyt, löytyykin), että voi pitää juhlat ulkona!

Ruoaksi tarjottiin teriyaki-marinoituja tofuburgereita ja hodareita kaikkine lisukkeineen. Väliin tein esim. chipotle-majoneesia, jonka ohje täällä. Tällä kertaa jätin majoneesin tekemisen (kokeilin kerran, ei minusta eroa kaupan majoneesista juurikaan) ja tein vain maustekastikkeen, jonka sekoitin tavalliseen majoneesiin.

Kakku oli valkosuklaa-raparperi-mansiikka tämän ohjeen mukaan. Tein kuorrutteen tuplana ja ostin pohjat (6 kpl) kaupasta ja tosiaan lisäsin väliin myös tuoreita mansikoita.

Juhlissa olleet lapset auttoivat kakun koristelussa, siitä tulikin oikein hieno JÄTTIkakku. Ja maultaan erittäin onnistunut, peittoaa perinteiset kermakakut mielestäni 6-0.

Ihanat juhlat!

P:lle ostin lahjaksi (hänen kyllä itse toivomansa) työkalupakin... Niinpä. Varmaan saan itseäni syyttää, jos lokakuussa ilmestyy lahjapaketista tehosekoitin (meiltä itse asiassa meni vanha juuri rikki :)).

Monday, December 10, 2012

Paras porkkanakakku

Porkkanakakku

4 dl sokeria
4 kpl kananmunia
2 dl öljyä
4dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
3 tl kanelia
3 tl vaniljasokeria
2 tl kardemummaa
6 dl raastettua porkkanaa

Kuorrute
200g tuorejuustoa (esim. maustamaton Philadelphia)
100g pehmennettyä voita
n. 4 dl tomusokeria
1,5 tl vaniljasokeria
hyppysellinen suolaa

Vatkaa munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet ja lisää joukkoon. Lisää raastetut porkkanat ja öljy.

Levitä syvälle uuninpellille ja paista 165 asteessa noin 45 minuuttia.

Tee sillä välin kuorrute. Itse ehkä ens kerralla sulattaisin voin kokonaan ja lisäisin tomusokerin siivilän läpi niin tulis parempi.

Alkuperäinen ohje täällä (tein pienet muutokset vaan, kardemummahan nyt sopii joka paikkaan).

Tuesday, November 13, 2012

Iskän kakku ja naisten piparitalkoot


Tässäpä mojitojuustokakku, jonka tein isälle (raskaana olevan siskon toiveesta/vaatimuksesta) sunnuntaiksi. Tuli aika ihanan raikasta. Ohje täällä, vähän muutin. Tärkeimmät kai, että laitoin vain yhden limen kuoren ja enempi minttua siirappiin. Ja 200 g vaniljarahkaa ja sit tavallista turkkijugurttia ja vähän vaniljasokeria.


Tässä sitten taas vuoden ensimmäiset piparit ja tortut, joita talkoiltiin naisporukalla ystävän luona. Onko tortut tosi pieniä vai piparit tosi isoja?

Huomasittekin ehkä, että muutin blogia vähän. Halusin isommat kuvat, fiksaan muut asiat kuntoon myöhemmin.

Monday, June 6, 2011

Yövieraan paluu ja pannukakku

Oltiin ku pahimmatkin ihmisrauniot kovan ryyppyputken jälkeen eilen illalla. Syynä ei kuitenkaan ollut armoton riekunta, vaan yksi nelivuotias.

Aadan yövierailuun kuului puistoilua, pannukakun valmistusta ja syöntiä, perinteeksi muodostunut aamupalamaja ja Pikku Kummitus Lapanen –leffateatteriesitys.

Meillä on kiva ja vilkas asukaspuisto kodin lähellä, josta Aadakin löysi heti itselleen kaverin ja viipottivat menemään peräkanaa. Törmättiin puistossa myös kaveripariskuntaan, joille lauantai-illat leikkipaikalla ovat jo arkipäivää. ”Sit sä tajusit, että sitä säkin haluut?” kysyi vauvakuumeileva ystävä (eräs useista), kun kerroin tapahtumasta. ”Ei siinä kyl ihan niin käynyt.”

Yöksi häädettiin P sohvalle ja nukuttiin tytöissä meidän sängyssä. Aada on melkoinen möyrijä ja yhdessä vaiheessa heräsin peräti siihen, että tytön jalkaterä läsähti naamalle. Rakensin sitten meidän väliin peitosta ”muurin”, jolla sain pidettyä yöterroristin pois läheltäni ja vähän nukuttuakin.

Aamulla hän sitten avasi silmät 6.45. ”Heenu-täti, ei mua enää nukuta.”

Pikku Kummituksesta Aada oli kovin innoissaan. Siitä piti mennessä kertoa vastaan tulleelle naapurillekin ja leffan jälkeen hän kävi kertomassa lipunmyynnissä, että oli ollut kyllä kiva leffa. Itse odotin ehkä jotain kunnon nostalgiapuuskaa, joka jäi tulematta. Ja sitten odotin myös jotain kunnon vastinetta Disney-kamalle, mutten ollut oikein vakuuttunut.

Paras pannukakku a la Heenu

Tämä ohje kulkee netissä nimellä maailman paras pannukakku. Otin ja muutin kuitenkin hiukan.

8 dl maitoa
2 munaa
4 dl erikoisvehnäjauhoa
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 tl kardemummaa
1 tl vaniljasokeria
0,5 dl sokeria
50 g sulatettua voita

Sekoita kuivat aineet. Lisää joukkoon munat ja maito. Sekoita ja lopuksi tuikkaa mukaan voi. Levitä pellille ja vähän yli puoli tuntia 200 asteessa.

Joo ja täähän ei siis ole mitään vähähiilihydraattista ruokaa :) Mutta törkeän hyvää.

Pitäiskin laittaa tänne niitä vähähiilihydraattisia ohjeita, kun iteki unohdan sitte mitä oon tehnyt ja mikä oli hyvää.

Wednesday, May 18, 2011

Isotädin syntymäpäivät meillä vietettiin, vierahaksi perhettä kutsuttiin

Isotädillä kilahti täyteen 93 vuotta ja juhlimme sitä edellislauantaina meillä. Minä tietty kokkasin, juotiin skumppaa, kilisteltiin ja pidettiin puheita. Aada hauskuutti puhkeamalla lauluun kesken ruokailun. "Aikuinen nainen mä oon" hän luikautti. Sopi teemaan :)

Tämä oli myös eka kerta kun P ja isotäti kohtasivat. Yritetty on aiemminkin, mutta isotäti ei ole osoittanut kovastikaan kiinnostusta "uutta asumismuotoani" kohtaan, kuten mummo asian on ilmaissut. Vähän herkässä tilassa ollut isotäti kuitenkin toivotti uuden perheenjäsenen tervetulleeksi yhdessä maljapuheessa. Eli niinkin perinteinen asia kuin siunaus suvun vanhimmaltakin on nyt sitten saatu.

Alku- ja jälkiruoat (omin pikku muutoksin tietty) lainasin Pastanjauhantaa-blogista. Isotädillä on tiettyjä asioita, joita hän ei nimittäin syö. Esimerkiksi peruna, pasta, riisi yms. Tästä tulikin sitten melko vähähiilarinen (ei täysin) päivällinen.

Tällä kertaa kokkasin kalaa - harvinaista liharuokaa siis valmistui meidän keittiössä... Ehkä siksi (ja kuten siskon mies huomauttaisi, siksi etten katsonut kelloa kun se meni uuniin) se myös pääsi vähän ylikypsäksi.



Suolainen juustokakku


200 g siirappista tummaa leipää
75 g voita
4 liivatelehteä
2 1/2 dl creme fraichea
300 g Philadelphiaa
3 punasipulia
suolaa
mustapippuria

Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä. Sotke sillä aikaa yhteen ranskankerma, philadelphia, pieneksi silputut punasipulit ja suola ja mustapippuri. Kuumenna pieni määrä juustomassaa kattilassa ja sekoita vedestä puristellut liivatelehdet siihen. Lisää kylmään massaan ja sekoita hyvin.

Silppua leipä mahd. pieneksi (en ottanut kuoria pois vaikka ohjeessa sanottiin). Sekoita joukkoon sulatettu voi ja painele irtopohjavuoan pohjalle, jossa leivinpaperi alla. Lisää päälle juustomassa ja laita jääkaappiin.

Liivate (ainakin tämä määrä) teki kakun aika tönköksi. Mulla kakku oli yön yli jääkaapissa, ehkä turhan kauankin jämäkkyyden kannalta. Maku oli aivan mahtava, mutta koostumus kieltämättä jotenkin ikävä. Vaikea selittää.

No ensi kerralla itse kokeilen niin, että vähennän liivatteen määrää ja pidän kakkua vaan pari tuntia ennen tarjoilua vetäytymässä. Vaihtoehtona olisi tietty jättää liivate kokonaan pois eli kakku tekemättä ja tehdä näistä vaan ns. alkupalaleipäsiä. Saattaisi toimia sekin.

Koristelin kakun mädillä, alla oli rucolaa ja basilikalla maustettua oliiviöljyä. Päälle voisi laittaa vegevaihtoehtoon vaikka suolakurkkua, minitomaatteja tai lihaversioon paahtopaistia tai kylmäsavulohta. Hyvä peruspohja, jota voi sitten muunnella.

Kesäkurpitsa-pinaattilisäke

Kesäkurpitsaa
Pinaattia
Reilusti Basilikaa
Kevätsipulia
Valkosipulia
Suolaa

Kuutioi kesäkurpitsa ja paista pannulla hienonnetun kevätsipulin ja valkosipulin kanssa. Lisää pinaatti ja paista hetki lisää. Lopuksi reippaasti basilikaa ja maun mukaan suolaa.

Tää lisäke maistui erityisesti lohen kanssa, mutta toki varmasti oiva myös tofulle tms.

Taivaallinen raparPerttimuru

Lisäsin tuon termin taivaallinen tähän reseptiin, koska sitä se oli kaikessa makeudessaan. Jopa isäni otti tätä lisää ja hän sentään on ”yksi jäätelö kesässä riittää” kind of a man.

500 g raparperia
vettä
ruokosokeria
voita
jauhoja

Kuori raparperit ja pilko sormenpään kokoisiksi palasiksi. Laita uuninpellille ja ripottele päälle vettä ja ruokosokeria. Laita uuniin 180 asteeseen niin kauan että pehmenevät, noin 10 minuuttia.

Nypi sormin sillä välin noin 1,5 desistä sokeria, 100 grammasta voita ja parista desistä jauhoja seos.

Pehmenneet raparpertit voideltuun vuokaan ja ripottele/murenna päälle sokeriseos. Uuniin takas ja niin kauan että päällinen sulaa. Voi olla oikeastaan just tarjoiluun saakka, ei se siellä miksikään mennyt. Anna hetki vetäytyä ja tarjoa vaniljajäätelön kanssa. NAM!

Friday, February 25, 2011

Kriittisen avovaimokokelaan tarjottavat eli näin ruokit 7 ihmistä kasvisruoalla

       
Tässä näitä ohjeita viime sunnuntailta.
          
Focaccia

Tämän tein epävarmuuteni johdosta täysin Kinuskikissan ohjeen mukaan. Paitsi, että kaverini kertoi työkaverinsa (leipurivirtuoosi) kertoneen, että jauhoja kannattaa lämmittää hiukan mikrossa ennen taikinaan lisäämistä. Tein sen ja varmuudeksi mikrotin kaikki muutkin taikinaan tulevat ainesosat.

Kuohkeaa tuli, mutta taisin pitää sitä hetken liian kauan uunissa ja se hieman kuivui. Lisäksi tein sen erikoisvehnäjauhoista enkä durum, kuten ohjeessa sanotaan. Ehkä se oli hieman mauttomampaa mitä odotin. Suolaakin olisi siis ehkä voinut lisätä hieman enemmän tai muita mausteita taikinaan tai jotain muita jauhoja maun vuoksi. Noh tässä ohje.

11 dl durum/venhnäjauhoja
1 dl valkoviinä
1 rkl merisuolaa
1/2 pkt hiivaa (laitoin koko kuivahiivapussin 11g)
5 dl vettä
1,5 dl oliiviöljyä

Jauhot ja suola kulhoon (mikroon noin minsa). Keskelle kuoppa, johon kaadetaan kädenlämpöinen vesi, johon hiiva liuotettu. Vaivaa ja lisää välillä mikrotettua oliiviöljyä ja viiniä. Sekoita kunnes kaikki aineet sekaisin. Jaoin tämän Kinuskikissan varoitusten perusteella kahteen kulhoon, muovi päälle ja jääkaappiin. Ja turposihan se. Mutta miksi? Ihmeteltiin, että eikös hiivan pitäisi kuolla/lopettaa toiminta jääkaapissa?

Seuraavana aamuna taikina levitettii pellille, jossa oliiviöljyllä sivelty leivinpaperi. Lepäsi liinan alla noin 2 h. Sitten tökittiin reikiä täyteen sormella ja siveltiin oliiviöljyllä ja ripoteltiin päälle luomuyrteillä maustettua sormisuolaa (aka pröystäilysuola, oli tuparilahja) ja tuoretta rosmariinia (joka maksoi kaupassa 3,5 e kun muut yrtit vaan 1,5 e).

Uuniin alimmalle tasolle puoleksi tunniksi (mulla vahingossa vähän yli kun vieraat tuli ja pinta ei näyttänyt ruskituvan millään, mitä se ei sitten loppujen lopuksikaan tehnyt), sitten vielä päälle sirottelin oliiviöljyä ja  leikkasin neliöiksi. Tosi kuohkeaa sisältä ja rapsakkaa päältä.Vaikka itse olin hitusen pettynyt, vieraille se maistui ja veivät sitä kotiinkin vielä, koska sitä tuli niin paljon.

Ensi kerralla se on mulla ainakin uunissa sen tasan 30 min tai alle ja ehkä laitan taikinaan esimerkiksi osan tavallisia sämpyläjauhoja tms.

New York Cheese Cake & Vadelmamelba

Tähän ohjeeseen yhdistelin aika montaa netistä löytynyttä suomenkielistä ja ulkomaista ohjetta. Yritin itse miettiä omia makunystyröitänyt ja sitä New Yorkin Time Squarella syötyä 14 dollarin jumalaista juustokakkupalaa.

Tällä ohjeella tuli ihanaa, mutta! (aina on mutta) aika tuhtia tavaraa. Eli toivomani kuohkeus ja ilmavuus jäivät puuttumaan. Sitä ei kuitenkaan täytettä tehtäessä ainakaan vispaamisella saa aikaan, koska täytteen pitäisi olla ilmakuplatonta laitettaessa uuniin. Siellä poksahtelevat sitten ja rikkovat kakun pinnan (näin kävi mulle).

Täyte:
600 g Philadelphiaa (alan koukuttua tähän juustoon)
200 g ranskankermaa
4 kananmunaa
3 dl sokeria
Vaniljasokeria

Sekoita keskenään tuorejuusto ja ranskankerma. Lisää joukkoon munat ja sitten sokerit. Maistele välillä. Jos ei maistu syntisen hyvälle, teet jotain väärin. Laita jääkaappiin vetäytymään ja tee pohja.

Pohja:
Paketti Digestivejä
150 g voita

Murskaa Digestivet pieneksi muruksi valitsemallasi tavalla. Meillä koitettiin ensin blenderiä ja päädyttiin sitten sauvasekoittimeen. Sulata voi, sekoita muruihin. Painele juustokakkuvuoan pohjalle ja reunoille tasaiseksi kerrokseksi.

Sitten täyte vuokaan ja uuniin 180 asteeseen noin tunniksi. Uuni pois päältä ja jälkilämmössä saa olla niin kauan kuin malttaa odottaa. Sitten viilennys (jonka aikana mulla meni hermot) ja jääkaappiin yön yli.

Vadelmamelba

200 g vadelmia
Tarpeeksi tomusokeria
Vaniljasokeria
Puolikkaan sitruunan mehu

Keitä vadelmia hetki, niin että koostumus hajoaa. Painele vadelmaseos siivilän läpi kulhoon niin, että siemenet jää siihen. Liota siivilän läpi vielä sitruunan mehu, niin se kerää sitä vadelma röhnää siitä vielä.

Itse laitin mielestäni varmaan melkein desin tomusokeria, maistele välillä, toiset tykkää kirpsakammasta ja toiset (minä!!) makeammasta.

Soosia näyttää olevan tosi vähän, mutta sitä on ihan tarpeeksi 10 hengen kakkupalojen päälle.

Kevätpasta aka Vihreä pasta (ois riittänyt kaikkine lisukkeineen 10 hengelle)

750 g pastaa
Kaksi kesäkurpitsaa (yht noin 700 g)
Parsakaali
Purjo
100 g pinaattia
Valkosipulia
400 g pussi pakasteherneitä
200 g Mascarpone-juustoa

Keitin pastan isossa kattilassa. Paistinpannulla paistoin ensin hetken purjoa ja valkosipulia. Sitten lisäsin kesäkurpitsakuutiot ja pienennetyn parsakaalin. Kun kaikki olivat pehmenneet sopivasti lisäsin herneet.

Pistin wokkipannun pohjalle pinaatit, kaadoin päälle pastat ja kesäkurpitsat yms. pannulta. Sekaan iskin mascarponen, suolaa ja pippuria ja sekoittelin niin kauan, että pinaatitkin notkistuivat. Just ja just koko juttu mahtui wokkiin. Ja sitä jäi sen verran, että syötiin siitä pari päivää pieniä annoksia vielä P:n kanssa.

Lisäksi tein salaattia, jossa oli salaatinlehtiä, sinimailasia, rucolaa, paahdettuja pähkinöitä ja manteleita, kirsikkatomaatteja ja marinoitua sipulia. Kastiketta ei oikeastaan tarvii, kun sirottelin nuo sipulit salaatin päälle, niin niistä lähtee sitä mehua.