Very important note to self

Järjestöjen kevät- ja syyskokoukset. Jos on mitään järkevämpää tekemistä, jätä väliin.
Tärkeät asiat päätetään kuitenkin muualla ja näihin kokouksiin tulee ihmiset, jotka eivät muuten ole aktiivisia mutta haluavat pari kertaa vuodessa pomottaa ja promota omia asioitaan. Kolme tuntia.

Ja enkä nyt valita, kun telkkarinkatselu ois ollut tänäiltana parempaa tekemistä. Vaan saman järjestön oikeiden asioiden edistäminen.

Loppukevennys: Sain tänään tietokoneen sähkötöpselin metalliosasta, joka siis oli irrotettu seinästä, sellaisen sähköiskun vasempaan käteen, että oikea käsi nytkähti ylös.

Barbatipu ja persu

Olin siskontytön kanssa viettämässä arkivapaata viime viikolla. Hän on niin kiva. Leivottiin pullaa, leikittiin Zuzu petseillä (vaimitänenyton?) ja luettiin kirjoja.

Barbapapa-oppitunti:

Äiti - Barbamama
Isä - Barbapapa
Pojat:
Sininen - Barbapinko
Keltainen - Barbapoju
Punainen - Barbapaavo
Musta - Barbapörrö
Tytöt:
Lila - Barbapupu
Vihreä - Barbalala
Oranssi - Barbatipu

Puhuimme myös presidentinvaaleista. Siskontyttö tiesi, että persua ei äänestetä, mutta lemppariaan hän ei kuitenkaan osannut nimetä. Nykyisestä presidentistämme puhuessa hän totesi, että "Tarjan muistaa kaikki, persua ei kukaan."

Hyvin persuvastaisia muksuja esiintyi myös Ajankohtaisessa kakkosessa tuossa yhtenä päivänä. Tarhassa näytettiin lapsille Timo Soinin kuvaa ja penskat puhkesivat kuorolauluun: "ei, ei, ei, ei". Heh.

Edelleen odottelen. Ja olen kypsä.

Ysi

Tämä odottelu on nyt tehnyt sen, että kauhean vaikea on ollut keskittyä muihin asioihin. Esimerkiksi tähän blogin kirjoittamiseen.

Tästä syystä johtuen on vähän jäänyt presidentinvaalien pohtiminenkin tekemättä täällä...

Olen kuitenkin käynyt jakamassa Paavo Arhinmäen vaalimainoksia ja osallistunut kampanjatyöhön muillakin tavoin. Se on tuntunut jopa paremmalta kuin se itse äänen antaminen viikonloppuna. 400 mainoksen jakamista kai voisi pitää suurempana yhteiskunnallisen vaikuttamisen keinona kuin yhtä ääntä…

Mutta miksi siis valitsin Paavon? Hän on ainoa vasemmistolaisia arvoja ajava nuori ja moderni presidenttiehdokas. Tämä riitti mulle tällä kertaa perusteluksi. Tiedän ja tiedostan kyllä Arhinmäkeä kohtaan esitetyn kritiikin, josta osa on minusta yhdentekevää ja osa ihan osuvaakin. Mutta hän oli paras ehdokas itselleni silti.

Pekka Haavistoahan tässä on yritetty vasemmistolle tyrkyttää. Kyllästymiseen asti. Ja kyllähän sitä tässä tuli pohdittua, että pitäisikö sittenkin äänestää taktisista syistä Haavistoa, myönnetään. 

Noh, ensimmäinen este itselleni oli, että hän on enemmän oikealle kallellaan kuin vasemmalle. Lopullinen päätös kuitenkin syntyi, kun en keksinyt ainuttakaan syytä henkilö Haaviston hyväksi (jos arvot kerta ois jo heitetty koppaan aiemmin), jota en olisi voinut laskea myös Sauli Niinistön eduiksi. Fiksu, edustava, kokenut, pätevä, miellyttävä, vapaamielinen. Ja onhan Niinistökin joskus todennut, että ”mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän alkaa tulla vasemmistolaisia ajatuksia”.

Toivotan kyllä Haavistolle paljon onnea kisaan mahdollisena Niinistön haastajana, mutta minulle kakkonen on kakkonen! Ja hopeatilalla ei mielestäni näissä geimeissä myöskään ole niin suurta merkitystä, että taktikointi senkään takia olisi ollut minun valintani.

Mutta kaikki uurnille viimeistään sunnuntaina äänestämään itselle parasta ehdokasta!

P.S. Kirjoitusaktiivisuuteeni on vaikuttanut myös se, että meillä on töissä niin vanha selain (oikeesti!) ettei blogger enää tue sitä. Eli kun yritän päästä blogiin sisään, selain kaatuu. Uskomatonta, mutta niin totta.

I blame Paavo

Olin eilen välipäivähumpalla ihanien tyttöjen kanssa, oli helsinkiläistä, jyväskyläläistä ja peräti yksi kreikkalainenkin.

Ensin käytiin Shanghai Cowboyssa syömässä. Todella hyvä, suosittelen! Mutta kannattaa tehdä pöytävaraus, on kovasti hipsterien suosiossa. Ja tarjoilijat puhuvat vain englantia eli vähän kuin ulkomailla olisi käymässä :) Meksikolainen ruoka oli todella hyvää ja kohtuuhintaistakin!

Sitten mentiin ToKaan eli Torstai-Kalleen. Sieltä saa skumppapulloja 9 eurolla. Huh. Niiden ja Arhinmäki-shottien vaikutuksesta olen aika kalpeana tyttönä tässä tehnyt tätä iltavuoroani etänä.

Kallessa on siis tällainen epävirallinen pressaäänestys menossa periaatteella osta shotti, anna ääni. Pakkohan se oli osallistua, melko hyvä kapitalistien juoni Kallelta :)

Onnistuminen

Töissä niin harvoin tulee niitä nykyään. Onnistumisen tunteita. Mutta onneksi vapaa-ajalla.

Järjestimme puolueen paikallisjärjestön kanssa (itsekin olin tiimissä hääräämässä) monikulttuurisen tapahtuman. Jännitti hirveästi miten se onnistuu. Tuleeko ihmisiä. Mitä jos tulee joku persuhenkinen rähisemään. Entäs jos kukaan ei osaa käyttää av-vehkeitä. Noh, kaikki meni onneksi ihan putkeen.

Tapahtumassa oli maahanmuuttajia ja heidän järjestöjään esittäytymässä, käsitöiden ja herkkujen myyntiä ja kaiken kruunasi tietysti presidenttiehdokkaamme (paavoista paras) läsnäolo.

Söin turkkilaisia ja somalialaisia herkkuja (toin P:llekin tuliaisiksi ja näin presidenttiehdokkaankin hamstraavan kotiinviemisiksi), tapasin aivan valloittavan ystävällisiä ihmisiä, ostin joululahjoja, lapset tanssivat ja lauloivat. Kaikilla tuntui olevan kivaa ja hyvä olla keskenään.

Jes!

Äkkiä piti julkaista tää juttu ennen kuin viimeisetkin hyvän mielen rippeet ovat kadonneet täällä töissä.

Vassari 2011

Kävin torstaina ensimmäisessä vassaritapaamisessa (jos alkuviikon kirjepostaus ei auennut, niin ehkä tämä auttaa). Siitä tuli hyvä mieli, kuka sitä nyt ei tykkäisi olla samanmielisten ihmisten ympäröimänä.

Paljon on tehtävää, se tuli huomattua. Nuorille osaajille on kysyntää, sekin tuli huomattua. Paikallisjärjestöjohdon (mukana myös yksi kansanedustaja) silmät ihan kirkastuivat paikalle saapuneiden ihmisten määrästä. Jytky toi tähänkin vasemmistoyhteisöön kymmeniä uusia jäseniä, joista osa valmiita aktiivisesti toimimaan. Me included.

Tästä se poliittinen taival siis alkaa vuosien pähkäilyjen jälkeen. Olen kyllä ylpeä itsestäni, että sain vihdoin tartuttua tuumasta toimeen. Tsädäm. Eikä tämä nyt mitenkään pahalta tunnu. Että piti valita "vähiten pahin". Päinvastoin. Hyvältä tuntuu. Ois samantien voinut tehdä tämän jo kauan sitten. Turha kuitenkin jossitella...

Eiköhän mulle sopiva tehtävä sieltä joukosta löydy, tiedä vaan vielä minkälainen. Todennäköisesti pääsen käyttämään omia vahvuuksiani, jotka löytyvät luonnollisesti viestinnän puolelta.

Yhdestä olen varma - paikkani ei ole vasemmistonuorten parissa. Vaikka sinnekin pyydettiin. ”Olen henkisesti yli kolmekymppinen”, vastasin kun tiedustelivat ikääni sen varjolla, että nuorisojärjestöihin voivat kuulua kaikki alle 30-vuotiaat.

Sain tänään kirjeen

Vaalien jälkeisiä ajatuksia

Niin kävi. Persujen nousu toteutui. Ei kai se nyt kenellekään yllätyksenä tullut. Itse pelkäsin pahempaakin.

Omien pessimististen odotusteni takia olen nyt jopa oudolla tapaa optimistinen. Ei tämä toivottu lopputulos tietenkään ole, muttei mikään maailmanloppukaan. Persut eivät ole suurin, eivät edes toiseksi suurin vaan vasta kolmanneksi suurin puolue. 39 kansanedustajapaikalla ei oteta Suomea haltuun.

Se, mikä pelottaa suuren suomalaisjoukon (noin 0,5 miljoonaa) ahdasmielisyyden lisäksi (siitähän tämä vaalivoitto kertoo) eniten, on persujen ammattitaito. Onko esimerkiksi julkkisten äänikuningatar Kikestä ministeriksi? Huoh. Ei taida olla, mutta eipä hänelle vielä ole mitään salkkua tarjottukaan. Itketään sitä sitten vasta kun salkut on jaettu ja nähdään millainen hallituksesta muodostuu.

Toki olen päästänyt itsekin muutaman kirosanan tässä. Vatsa kääntyi ympäri parhaan kaverin tekstiviestistä, jossa hän kertoi ennakkoäänestystuloksista. Persujen lisäksi ketuttaa luonnollisesti myös vihreiden suuri tappio, demarien hiuksenhieno tappio kokoomukselle suurimman puolueen paikasta ja siitä seuraava Jyrki Kataisen pääministerikausi.

Porvarihallitus on kuitenkin nyt kaatunut. Keskusta pudonnut. Good stuff. Helsingissä äänikuningas oli Paavo Arhinmäki, jonka takana seisoo enemmän ihmisiä kuin Halla-ahon. Kokoomuksen äärioikeistolaiseksikin tituleerattua ja mittavan vaalikampanjan tehnyttä Wille Rydmania ei valittu. Eduskunta-näytelmän ykkösinhokikseni nostama Arja ”mihin tarvitaan sosiaaliturvaa, kun kaikillahan on äiti ja isä, jotka pitävät lapsistaan huolta” Karhuvaara putosi. Väyrynen, Tiura, Linden putosivat. Julkkisehdokkaista moni jäi rannalle. Demareilta lähti suurista puolueista vähiten paikkoja persuille. Yhdessä persut ja demarit voivat ajaa monta hyvääkin asiaa läpi (toim. huom. kun tilanne nyt on mikä on).

Päällimmäisenä itselläni on ehkä sellainen "katsotaan nyt" -tunnelma. Ehkä nujerrun sitten myöhemmin. Ehkä en. Nyt tyydyn kuitenkin odottamaan. Maamme johdon suhteen – en enää itseni.

Henkilökohtaisesti näen tässä nyt kasvun ja valinnan paikan. Pääsiäislomalla laitan parhaan mietintämyssyni päähän ja päätän, kenen joukoissa seison. Voinhan minäkin odottaa maailman tappiin asti sitä, että joku perustaa Heenu-puolueen, joka ajaa asioita vain ja ainoastaan minun näkökulmastani. Kuitenkin sillä aikaa kun minä olen voivotellut ja jossitellut, on kymmenet tuhannet löytäneen oman poliittisen kotinsa perussuomalaisuudesta. Se jos jokin on potku perseelle sinne toiseen suuntaan.

Pisto sydämeen tuli myös siitä, että Uudenmaan viimeinen paikka keikkui vasemmiston ja kokoomuksen välillä. Lopulta sen ratkaisi sata ääntä kokoomuksen hyväksi. Yhdelläkin äänellä voi olla väliä, vaikka ei se aina siltä tunnu… Pisto tuli tietysti siitä, että oma ääneni keikkui vasemmiston ja vihreiden välillä. Noh, turha itseään ruoskia, ei se ääni olisi mitään muuttanut, mutta todennäköisesti meitä puoluehaahuilijoita on enemmänkin. Itse valitsin tällä kertaa henkilön, en puoluetta. Kaisa Leka ei valitettavasti vihreiden tappion seurauksena päässyt myöskään läpi.

Eilisestä 14 tunnin vaalilautakuntaputkestakin olisi monta tarinaa. Tässä vaan kävi vähän niin kuin olen kuullut synnytyksessä käyvän.

Kun tulos on sylissä, prosessi unohtuu nopeasti.

Eduskunta - vaalit ja näytelmä

Pitkä, mutta mielenkiintoinen kokemus. Ahdistava myös. Mihin, kehen, sitä voi poliittisella kentällä luottaa? Ohjaako ahneus kaikkea?

Nämä kuvailut sopivat sekä näytelmään että vaaleihin. Itse olen tyytyväinen, että oma sunnuntaini menee vaalityössä, eikä tarvitse jännittää kotona. Kotiin palattuani tulos tai sen suunta ainakin on jo selvillä. Yritän valmistaa itseäni pettymykseen, mutta en jostain syystä saa sitä pientä toivon kipinää sammutettua.

Noh, enemmän kuitenkin nyt siitä Ryhmäteatterin esityksestä...

Esitys oli jaettu mielenkiintoisesti kahtia. Ensimmäinen näytös käsitteli lähes ainoastaan Lex Soininvaaraa ja toinen harmaata taloutta ja poliitikkojen korruptiota.

3,5 tuntia tykitystä. Ehkä liikaakin asiaa, on vaikea enää muistaa kaikkea. Ehkä itselle näytelmän tärkein anti oli se, että pitäisi todella muistaa pitää niitä poliitikkoja silmällä muulloinkin kuin vaalien läheisyydessä.

Tämän ja tämän linkin takaa löytyy eduskunnassa käytyjä keskusteluja Lex Soininvaara-laista, joita oli näytelmässä referoitu. Kokoomus ja keskusta ovat aivan pihalla ja (ikävä kyllä) vihreät piipittävät vieressä.

Toivon todella, että maahamme saadaan erinäköinen hallitus seuraaviksi neljäksi vuodeksi.

Jännää viikonloppua kaikille! Muistakaa äänestää!

Pipot vaan vilkkuu avannosta

Tänä tiistaina käytiin uimareissulla avannossa peräti kolmesti. Kahdella viimeisellä kerralla venytettiin vedessäolo peräti muutamiin sekunteihin pelkän kastautumisen sijaan.

Olen totaalisen koukussa sekä siihen hetkelliseen euforiseen oloon, joka tulee kymmeniä sekunteja vedestä nousun jälkeen, että selkärankaa myöten virkistyneeseen oloon, joka tulee vaatteiden päälle pukemisen jälkeen.

Vähän tietty huono aika näin huhtikuussa koukuttua talviuintiin, vaikka toisaalta kyllä se vesi kylmänä pysyy vielä useamman kuukauden vaikkei ihan nolla-asteista enää olisikaan.

Kävin myös eilen äänestämässä, koska sunnuntaina en ehdi. Pohdintojen ja uuden katsauksen vasemmiston uudenmaan ehdokkaisiin jälkeen totesin, että ensimmäinen valintani Kaisa Leka, nro 20, on minulle tällä kertaa paras. Ääni lähti siis sinne.

Jos joku on joskus miettinyt, mitä tarkalleen tarkoittaa perestroika (kuten me tytöissä Flamingon kylpylässä), saatettakoon tiedoksenne, että sillä tarkoitetaan Mihail Gorbatsovin aloittamaa prosessia, jonka aikana Neuvostoliiton poliittista ja taloudellista järjestelmää yritettiin uudistaa kapitalistisempaan suuntaan. Tuloksena oli talousjärjestelmä, joka ei ollut suunnitelmataloutta eikä markkinataloutta eikä toiminut. Järjestelmä johti maan entistä pahempaan kriisiin (inflaatio 1990-1991 +140%), kansan ennennäkemättömään julkiseen tyytymättömyyteen  ja lopulta sosialistisen järjestelmän hajoamiseen.
Lähde: Wikipedia

Kuinka valitsin ehdokkaani eduskuntavaaleissa?

Moni palloilee eduskuntavaaliehdokkaan löytämisen kanssa. Ehdokkaan löytämistä vaikeuttaa se, että oman puoleenkin valitseminen tuntuu mahdottomalta. Itse olen eri vaaleissa palloillut äänilläni Vihreiden, Vasemmistoliiton ja SDP:n välillä. Tiedän minne olen kallellaan, mutta kaikissa kolmessa jokin tuntuu väärältä. Ehkä siksi en ole niistä yhteenkään vielä liittynytkään.

Tiedän kuitenkin tarkkaan, mitä puolueita en äänestä. Perussuomalaiset, joiden ahtaan ajatusmaailman kannatuksen laajuus vain on pelottavaa, keskusta, jonka arvot ovat vanhanaikaiset, kokoomus, joka on jollain ihme konstilla onnistunut piilottamaan porvarillisuutensa imagonsa syövereihin ja kivunnut täysin perusteetta Suomen suurimmaksi puolueeksi. Käsittääkseni Suomi kun koostuu suurimmaksi osaksi duunareista ja joka ikinen duunari, joka äänestää kokoomusta, kusee itseään nilkkaan. Kokoomus on onnistunut brändäämään itsensä niin hyvin, että pelkkä puolueen äänestäminen saa ihmisen tuntemaan itsensä osaksi tätä leveähymyistä, sliipattua ja hyvin toimeentulevaa joukkoa. Well... you ain't!

Puolueiden sisältäkin löytyy vaikka mitä. Pitää siis etsiä itselleen sopiva henkilö, yksittäinen ehdokas. Vaalikoneet ovat mielestäni hyvä tapa vertailla omien ja ehdokkaiden ajatusmaailmoja (kannattaa katsoa vastaukset läpi, vaikka pisteet on huonommat kuin jonkun toisen kanssa, voivat vastaukset olla hyvinkin lähellä toisiaan tärkeissä kysymyksissä). Niistä on löytynyt tämänkertainenkin ehdokkaani. Vaikka vaikeaa se oli tälläkin kertaa. Tällä kertaa muutamien hyvien ehdokkaiden välille selvimmän kuilun teki HS.fin vaalikoneen mainio kysymys hallitusyhteistyöstä.

Yleensä valitsen ehdokkaista nuoren naisen, koska olen itse nuori nainen. Minulle tärkeimpiä ominaisuuksia ehdokkaassa ovat avarakatseisuus, solidaarisuus ja tasa-arvon kannattaminen. Mielestäni Suomen pitäisi olla jo siinä pisteessä, ettei täällä kiellettäisi homoseksuaaleilta adoptiota tai harrastettaisi hyvinkin lyhytnäköistä maahanmuuttopolitiikka tai jatkettaisi tuloerojen sokeaa kasvattamista ja vaikeutettaisi yksinhuoltajaäitien toimeentuloa samalla kun sallitaan yrityspomojen kääriä isot massit veroja kiertämällä.

Tärkeää ehdokkaan valinnassa on myös hänestä huokuva maalaisjärki ja maanläheisyys. Ympäristöystävällisyys on luonnollisesti myös yksi valintaani merkittävästi vaikuttava tekijä. Kun nämä asiat ovat kunnossa, minut saattavat kuitenkin työntää pois esimerkiksi ehdokkaan liiallinen lapsiperhe- tai yrittäjäkeskeisyys, perustulon ihmelääkkeenä rummuttaminen ja uskonnollisuus.

Olen tähän asti aina äänestänyt henkilöä, joka ei ole vielä valittuna kyseiseen tehtävään. Muutosta ei synny, jos kerta toisemme jälkeen äänestämme samoille palleille ne samat eläkeikää lähestyvät sedät, jotka eivät useinkaan edusta muutosta tai ns. nykypäiväisyyttä. Lisäksi uskon, että kansanedustajankin työhön leipiintyy. Uusissa tulokaissa on varmasti enemmän puhtia ainakin yrittää muuttaa asioita.

En ole koskaan perustanut vaalisalaisuudesta, joten en pelkää tässäkään kirjoituksessani kertoa ketä äänestän. Salailu on mielestäni oikeastaan vähän hassua, miksen haluaisi ihmisten tietävän kenen ajatusten takana seison? Varsinkin ennen vaalejahan sehän on ikään kuin ilmaista mainosta omalle ehdokkaalleen, kun useat eivät tiedä ketä äänestää tai ei vaivaudu juuri tutustumaan ehdokkaisiin.

Tässä siis ilmaista mainosta omalle ehdokkaalleni, Kaisa Leka 20 (Uusimaa). Vaikuttaa kaikinpuolin mahtavalta tyypiltä, jonka ajatusmaailma vastaa omaani hyvinkin pitkälti (paitsi se perustulo, mutta kaikkeahan ei voi saada).

Tylsän vaalipuuron loppukevennykseksi (jos pääsit tänne asti) seuraa tunnustus. Olen kerran jättänyt äänestämättä. Toimin kunnallisvaaleissa 2004 vaalilautakunnassa Helsingissä ja heräsin tuona sunnuntaiaamuna melko krapulaisena ja aivan liian myöhään ehtiäkseni enää omalle äänestyspaikalleni äänestämään, kun minun piti jo kiirustaa paikalle, jossa olin työvuorossa.

Kyllä se on vähän nolottanut myöhemmin, kun olen aina kovaäänisesti tuomitsemassa äänestämättä jättämisen, joka ei mielestäni ole vaikuttamisen keino, vaikka jotkut tuntuvat niin ajattelevan.

Lisättäköön tähän, että olisin tuona kyseisenä kertana äänestänyt tuolloista kaveriani, jonka kanssa minulla myöhemmin oli pieni juttu, jonka myötä kyseinen henkilö osoittautui aikamoiseksi mulkuksi. Oliko tämä siis johdatusta?

Kirjoitus on osa haastetta, jossa pyydettiin kirjoittamaan eduskuntavaaleista.