The Shining

Teini-iästä hyvin tuttu kauhuleffa Hohto näytti vielä kamalammalta valkokankaalta. Välillä piti käpertyä ihan lähelle parasta ystävää, jonka synttäreitä oltiin viettämässä. Ja jos se hissinoven välistä seinänä tulviva veri ei jo ollut poltettuna mun verkkokalvoille, niin nyt on.

Mutta jos ette ole vielä kokeillut, kannattaa vierailla Orionissa. Vanhat leffat näyttävät kivammilta nekin teatterissa ja Hohdon kaltaisia klassikoita ei juuri muualla esitetä.

Käytiin myös Macussa syömässä. Se ei pettänyt nytkään, siellä on tullut jo käytyä varmaan lähemmäs kymmentä kertaa. Se on kotoisa, ruoka laadukasta ja hyvää ja palvelu pelannut aina mainiosti. Härkäcarpaccio vaan toimii ja tämänkertainen äyriäispasta myös. Päivänsankarin tapas-alkupalat ja maissikana olivat kuuleman mukaan myös mainioita. Paikkaa ei tiettykään pahenna se, että saan ammattiliiton kortilla sieltä kahdelle -50 % alennuksen ruoista. Muuten pääruoat 15-30 euron väliltä.

Näin tällä viikolla myös leffat Brothers ja 127 tuntia. Molemmat myös suositeltavia. Jälkimmäinen ihan must.

Osa-aikaisen kotirouvan sunnuntaibrunssi + kuva :)

Olen aina jotenkin vähän haaveillut siitä, että "emännöisin" illallisia, päivällisiä, lounaita kotonani. Että mulla olisi sellainen koti, johon olisi kiva kutsua ihmisiä syömään. Nyt mulla on. Mulla on kiva ruokapöytä, iso keittiö ja hyvät ruoanvalmistusmahdollisuudet. Aikaa ja rahaakin vähän. Ja tarmoa.

"Espoolainen kotirouva", tokaisi työkaveri. Ehkä sitten, mutta korkeintaan osa-aikainen.

Ruokajuhlien (loputon) sarja aloitettiin sunnuntaina megabrunssilla. Vieraita oli kiitettävät 10 aikuista, kaksi vauvaa ja yksi koiranpentu. Ei ollut tarkoitus aloittaa ihan näin valtavalla yleisötapahtumalla, mutta niin siinä sitten vaan kävi :) Vähän piti pyytää apuja, että jotkut vieraat toivat mukanaan jotain.

Itse tein pinaatti-pellavansiemenrouhe-sämpylöitä (täysin sämpyläjauhopussin ohjeen mukaan, paitsi lisäsin nuo etuliitteet), pestopastasalaattia ja kuuman herkkudipin (jonka ohjetta monet ovat kyselleet ja se löytyy alta, alkuperäinen on täältä, mutta sitä on ystävän kanssa vähän muokattu).

Muuta tarjottavaa oli tietty leivän lisukkeet, brie&gorgonzola&hedelmät&suolakeksit, nakkeja, sveitsiläinen juustopiirakka, espanjalainen munakas, suklaakakku vadelmilla, cafe latteja ja itse kasvatettuja sinimailasia.

PÄIVITYS 16.2. (lisätty Anna Koon kuva vähän järsitystä pöydästä)

Koska kuva brunssipöydästä jäi ottamatta, ajattelin että otan kuvan kasvattamistani auringonkukan versoista. Sekin jäi ottamatta ja nekin idut jo syöty.

Mielestäni siemenpussien ohjeet ovat vaikeasti ymmärrettävät ja jotenkin hankalat, että voisin oikeastaan seuraavasta erästä kyhätä vaikka sellaisen valokuvin varustetun kasvatustutoriaalin.

Ensi sunnuntaina kutsuvieraslistalla ovat P:n äiti ja siskot perheineen. Perheen ainoan pojan tuoreen avovaimon näytönpaikka perheen kolmelle naiselle? Iiks.

Kuuma herkkudippi

Purkki Philadelphiaa (brunssille pistin kaksi ja kaikki meni)
Majoneesi, desi pari
Parmesan-juustoa, puoli desiä
Muuta juusto, desin verran
Artisokkia
Pinaattia
Punasipulia
Pepperoniviipaleita (niitä paprikoita, ei lihaa)
Valkosipuli

Raasta juustot kulhoon. Lisää Philadelphia (yleensä suosin ihan tavallista, nyt olin vahingossa ostanut 5 % -purkkeja, joista niistäkin tuli ihan mainiota) ja majoneesi. Sotke hyvin.

Lisää hienonnetut pinaatit (tuore tai pakaste), artisokat (säilyke), punasipuli ja pepperonit. Purista joukkoon 1-2 valkosipulinkynttä. Mausta pippurilla, basilikalla ja chilillä.

Sekoita seosta varovasti, ei tarvitse olla niin justiinsa, sulavat uunissa kuitenkin. Levitä seos jonkunnäköiseen voideltuun uunivuokaan.

Sitten 225-250 asteeseen noin 20 minuutiksi. Tarkkaa aikaa vaikea sanoa koska uunivuoan koko varmasti vaikuttaa, tarkkaile koska tahna on sulanut juoksevaksi ja pinta alkaa vähän ruskistua. Tarjoile heti esim. nachojen, sipsien, voileipäkeksien tai patongin kanssa. On sitä yhden vieraan nähty syövän suoraan kulhosta lusikallakin :)

Kuvittelisin, että tätä Philadelphia-majoneesi-juusto-pohjaa voisi käyttää useiden eri variaatioiden luomiseen. Mutta kun on kerran löytänyt sen hyvän niin on vaikea vaihtaa :)

Mr. Vertigo

Kävimme ystäväporukassa katsomassa ylistäviä arvosteluja saaneen Kansallisteatterissa pyörivän Kristian Smedsin Mr. Vertigon.

Ajatuksia, joita esitys ryhmässämme herätti: "kokeileeko Smeds mitä kaikkea se saa Kansallisteatterissa tehdä, kun on tällä hetkellä niin suosittu?" "Nauraako hän kenties partaansa, kun joku pitää tätä loistavana esityksenä" "Miksei nykyään voida vaan kertoa tarinaa, vaan kaikkeen pitää sotkea myös näyttelijöiden omia persoonia tai työprosessia, varsinkin jos ne eivät tuo mitään lisäsisältöä" "Sisällöltään täysin nolla, vaikka visuaalisesti komeita hetkiä" "tekotaiteellista shaissea" "toka puoliaika täysin turha" "Tea Istan roolihahmo täysin turha" "se kännistä katsojaa esittänyt hahmo täysin naurettava" "aivan liian pitkä" "musiikki hyvää, mutta jos haluan konserttiin menen konserttiin enkä teatteriin"

Kuulin, että Smeds oli kaksi viikkoa ennen ensi-iltaa sanonut koeyleisölle, jotka näkivät vain ensimmäisen puoliajan, että "ei vielä tiedä mitä tekisi toisella puoliajalla". Noh, hän oli irrottanut sen kokonaan tarinasta (tai valinnut Mr. Vertigo -kirjasta täysin muuhun näytelmään liittymättömän teeman), pisti yleisön vaihtamaan istuimapaikkoja kaksi kertaa ja päätymään lopussa Jukka-Pekka Palon ympärille kuuntelemaan tämän monologia. Tämänkö pitäisi vakuuttaa...

Okei, ihan kiva kokemus se oli ja ekalla puoliajalla kun istuttiin näyttämöllä pyörivässä katsomossa, keskellä lavasteita, niin olihan se visuaalisesti tosi upeaa. Ihan kuin olisi elokuvassa sisällä. Ja lopun kohtaus, jossa päähenkilö leijuu Kansallisteatterin tyhjän katsomon yllä oli kyllä varmasti ikimuistoinen...

Mutta joo, en voi kyllä näiden muutamien hyvien kohtien vuoksi suositella. Sinänsä sääli, itselleni tämä oli ensimmäinen Smedsin ohjaus, mutta Tuntemattoman Sotilaan nähneet kertoivat pitäneensä siitä.

P.s. Tänään on ystävänpäivä ja ystävien hääpäivä (siis se ihka ensimmäinen, ei siis se paperi vaan se oikea, jolloin sanotaan tahdon, juhlat on sitten toukokuussa). Pusuja siis ystäville ja naikkariin meneville ystäville :)

Olet aarre!

Kuului kiireisen toimituspäällikön palaute, kun lupasin keventää hänen työtaakkaansa (ja lisätä omaani) yhden jutun verran.

Tulipa hyvä mieli.

Pahaa mieltä ei tuottanut myöskään tieto siitä, että saan tänä vuonna valita koska pidän kesälomani. Yleensä se on pitänyt pitää silloin kun muut eivät ole lomalla. Olen niin sanotusti alimpana kesälomien ruokaketjussa.

Mutta on aika siis ryhtyä kesälomasuunnitelmien tekoon. Sopii mainiosti, koska ulkona paistaa nytkin aurinko.

Juhlia ja jälkiseuraamuksia

Perjantaina saunotettiin vanhin ystäväni Kiki morsiuskuntoon. Hän menee naimisiin ystävänpäivänä ja häitä juhlitaan toukokuussa. Saunahomma suoritettiin ihan kunnon perinteisen kaavan mukaan (kaaso oli ollut ahkera loitsuja ja taikoja selvitellessään), kananmunat päähän, vanhat suolat pois ja elämänohjeitakin annettiin, vaikka kaikki saunottajat olivatkin tässä tapauksessa naimattomia ja siksi kai vähän vääriä antamaan vinkkejä avioliittoon. Itse lainasin omani Dr. Phililtä. Noloa. Mutta ilta oli oikein onnistunut.

Sunnuntaina juhlittiin siskon lapsen neljänsiä synttäreitä (APUA, se on jo 4!). Kakku oli kerrassaan erikoismaininnan arvoista mustikkatäytteineen ja sankari tietysti sievä ihana itsensä. Hän myös taisi oikeasti innostua minun ja P:n hänelle lahjaksi kehittämästä seikkailupäivästä. Annoimme hänelle salkun tavaraa, muun muassa aarrekartan ja avaimen aarrearkkuun, joita käytetään sitten seikkailupäivän aikana maaliskuussa. Se tietysti huipentuu sitten yökyläilyyn meidän uudessa kodissa, joka on erityisen kivaa, koska ei tirpana ole mun luona koskaan yökylässä vielä ollutkaan...

Itse olin ikävä kyllä synttärijuhlissa jo vähän pihalla, koska kuten myöhemmin selvisi olin saanut (kolmen muun morsiussaunojan kanssa) jonkun sortin vatsapöpön.

Pöpön kanssa vietin sitten maanantain kotona (tein salaa vähän töitäkin, kun deadline puski päälle). Katsoin Due Daten, joka oli aivan paska (kyllä, tässä kohtaa on pakko kiroilla). Ehkä alimmillaan elokuvan muutenkin surkea huumori kävi siinä kohtaa, kun olisi pitänyt naurattaa se, että päähenkilö hermostuu huumediilerin ärsyttävään noin kymmenvuotiaaseen lapseen ja mottaa tätä vatsaan. Ha. Ha.

Leivitettyä tofua ja tsatsiki

Tämä on hieman muokattu resepti Soyappetitin tofu-pakkauksen kyljestä löytyvästä Parmesan tofu -ohjeesta, jota kokeilin sellaisenaankin, mutta jossa leivitys oli liian ohut ja katosi tomaattikastiketulvan sekaan. Tästä mun ohjeesta tuli ihan hyvä, syötiin perunamuusin ja tsatsikin kanssa (eka pussista, toka tehtiin ite), ehkä kaipaisin vielä paksumpaa leivitystä.

Paketti tofua (itsellä Soyappetitin yrteillä maustettua)
3-4 rkl raastettua parmesania
1,5 dl korppujauhoa
1 dl maustamatonta jogurttia
Mausteita (suola, pippuri, oregano, basilika)

Sekoita korppujauhot, parmesan ja mausteet yhteen. Leikkaa tofusta noin sentin paksuisia viipaleita. Pyörittele niitä ensin jogurtissa ja sitten jauhoseoksessa ja lykkää pannuun. Itse oikein taputtelin leivitystä tofuihin, ensi kerralla ehkä teen jogurtista ja jauhoista valmiin mössön, jota valelen tofuille. Tämän lähemmän kalapuikkoa ei kai kasvissyöjän avovaimona taida meinaan päästä ja niissäkin se leivitys on parasta, eikö?

Tsatsiki

Yksi kolmasosa kurkkua
Kaksi valkosipulinkynttä
4 dl maustamatonta jugurttia

Valuta jugurtti suodatinpussin läpi. Käytin Valion uutta laktoositonta turkkilaista jugurttia, joka ei paljon valuttamista kaivannut, oli niin tuhtia.

Raasta kurkku, rutista kuivaksi. Raasta valkosipulit. Sekoita joukkoon jugurtti.

Jotkut laittaa mukaan vielä pippuria ja suolaa, mutta mun mielestä se ei niitä kaipaa. Raikkaan kurkun ja vahvan valkosipulin maut riittää.

Muutettu

On. Kiitos kaikille auttajille siitä, että se sujui niin sutjakasti!

Uusi koti on niin paljon ihanampi kuin uskalsin kuvitellakaan.

Pidän erityisesti...

isoista ikkunoista,
ylimmän kerroksen tarjoilemasta näkymästä, vaikka osan siitä peittääkin naapuriin nousevan kerrostalon työmaa ja työmiehet,
vähän kauempana olevan tarhan pihalla leikkivistä lapsista, jotka turvaliiveissään näyttävät ihan miniatyyrityömiehiltä,
jättiläisparvekkeesta, jonne aurinko paistaa koko päivän,
vessan keltaisesta seinästä ja siihen sointuvasta matosta,
kaappitilan runsauden sarvesta, jopa siivousvälineille on oma kaappi (onko kovin keski-ikäistä arvostaa siivouskaappia? työkaveri sano, että ei hätää ennen kuin alkaa haaveilemaan kodinhoitohuoneesta)
P:n vanhasta nojatuolista, joka tällä hetkellä on lähes ainut istumapaikka sohvan ja keittiön pöydän vielä uupuessa,
uunista, jossa kukaan ei ole aiemmin kokannut ja siitä,
että löysimme keittiöön pienen punaisen puisen leipälaatikon.

Eniten pidän tietysti avomiehestä. Tuntuu, että näin sen on aina pitänytkin olla.