Monday, November 29, 2010

Naisten vuoro

Kävin perjantaina ensimmäistä kertaa saunomassa isotädillä. Hän on käynyt samalla vuorolla taloyhtiön saunassa jo yli 50 vuotta. "Ensin meitä kävi samassa vuorossa kolme naista, ne kaksi muuta on kuolleet jo aikoja sitten."

Istuimme saunan lauteilla, 65 vuotta välissämme. Löyly oli sopivan kostea, minua hieman harmitti kun unohdin ottaa pyllynalusen mukaan. Yhtäkkiä isotäti otti polvestani kiinni ja kiitti minua, kun lähdin saunaan. Tiedän, että se merkitsi hänelle paljon. Merkitsi se minullekin.

Pesin hänen selkänsä vanhalla valkoisella harjalla ja varoin oikeassa kyljessä olevaa arpea. Isotädiltä leikattiin tänä vuonna toinen rinta. Hänen siskonsa on käynyt saman leikkauksen läpi kymmeniä vuosia aikaisemmin. En voi olla pohtimatta kääntyvätkö omat rintani joskus minua vastaan.

Saunan jälkeen nojasin päätäni raukeana seinään. Isotäti pohti ääneen, miksi hänen pitää elää näin pitkään ja miten hänellä on järkikin vielä tallella. Hän esitti teorian eliniän odotuksista: "mitä toivotumpi lapsi, sitä pidempi ikä."

Hän on ollut kovin toivottu lapsi, sen tiedän jo etukäteen. Hänen äitinsä on jopa käynyt tuolle ajalle todennäköisesti melko harvinaisissa lapsettomuushoidoissa. Kerran kysyin, mitä nuo hoidot pitivät sisällään 1910-luvulla. "Ilmalla pumpattiin tukokset pois." Kuulostaa puoskaritouhulta, mutta ilmeisesti se kuitenkin toimi. Todisteina neljä tervettä lasta.

Oma teoriani isotädin pitkästä iästä liittyy siihen, että hän on elänyt koko elämänsä yksin ja vain itselleen. Hän on matkustellut, nauttinut ja pitänyt huolta itsestään. Tietysti hän on tehnyt myös koko elämänsä rankkoja töitä, mutta elänyt omasta mielestäänkin juuri niin kuin on itse halunnut. "Olen aina ollut tällainen taivaanrannan maalari", hän totesi joskus. Sen piirteen tunnistan itsestänikin.

"En minä koskaan ajatellut, että eläisin näin kauan", isotäti huokaisee aiemmista keskusteluista tutun lauseen, mutta ääni kuulostaa saunan pukuhuoneessa tuskaisemmalta kuin aiemmin. Päivää aiemmin hänen luonaan on vieraillut ensimmäistä kertaa kotihoito, siihen asti hän pärjäsi omillaan.

Isotäti toivoisi jo kuolemaa. Hän on haudannut sodassa kaatuneen pikkuveljensä 68 vuotta sitten ja lukemattomia sukulaisia ja ystäviä sen jälkeen. Se alkaa riittää. Toive on helppo ymmärtää, mutta toisaalta vaikea hyväksyä. Jossain vaiheessa vaikeakin suhteeni isotätiin kun on mielestäni kypsynyt viime vuosina ihan oikeaksi ystävyydeksi.

Thursday, November 11, 2010

Kikherne-ongelmia

Tein sellaista kivaa kikherne-mössöä tuossa yksi päivä. Laitoin kikherneitä ja kurkkua ja jugurttia. Maustoin kurkumalla, sitruunalla, suolalla ja sokerilla.

Kikhernealoittelijana huomasin kuitenkin, että nehän olivat aika ikäviä koostumukseltaan raakana. Kannattaisiko keittää ensin vähän vai mikä avuksi? P söi niitä seuraavanakin päivänä ja kysyin, että oliko ne marinadissa yhtään pehmenneet tänä aikana. "Ehkä vähän."

En oo aiemmin kikherneistä pitänyt, mutta nythän ne alkaa näköjään maistua kun kaipailee vaihtelua. Olen jopa harkinnut linssiruoan tekemistä... Kauheat lihahimot kyllä vaivaavat aina silloin tällöin, vaikka aika usein töissä liharuokaa syönkin lounaaksi. Mutta ei meillä mitään mun lemppareita koskaan ole... Viime perjantaina kaveri teki mulle mätileipiä ja sisäfilepihviä. Meinasin pyörtyä, niin hyvää oli.

Tuesday, November 9, 2010

Pieniä ja isoja

Ihmekö tuo, että mulla on pelkkiä hyviä ammattikorkeakoulumuistoja. Maanantaina oli get-together vanhojen koulukavereiden kanssa ja mä en ymmärrä miksi niitä on niin harvoin. Maailman kivoimpia. Krapulan sieltä kyllä sai kanssa. Huoh. Elämän pienet vastoinkäymiset, kuten se, että lounasmasala oli kuorrutettu tuoreella korianterilla ja se, että it-puolen pojat eivät ikinä suostu mihinkään mitä niiltä pyydän, ovat iskeneet aivan liian kovasti tänään ja tuntuneet kerrassaan ylitsepääsemättömiltä.

Perjantaina juhlittiin kaveripariskunnan vanhenemista. Tarjolla oli ihan mieletöntä tex-mex-voileipäkakkua. Itsekin sain lohikakun kavereilta juurikin tässä synttärilahjaksi. Vois ottaa perinteeksi, aina voileipäkakkua juhlissa. Uusi sääntö.

Lauantaina oltiin P:n kanssa lastenvahteina Aadalle (jonka kanssa kävin edellisviikonloppuna katsomassa Pommia ja Gommia Tavastialle. Ateistikummitustäti huolehtii rokkikasvatuksesta). Kaikki meni hienosti, jopa lapsen nukkumaan laittaminen, jota en olekaan tässä 3,5 vuoden aikana kertaakaan tehnyt. Kello 5.28 hän tapsutteli meidän huoneeseen kuiskimaan tätiä hereille. Onneksi sisko oli jo kotona ja sai lapsen vielä nukkumaan. Kasilta sitten oli tädinkin herättävä tekemään aamupalaa. Istuttiin sohvalla sylikkäin ja katsottiin lastenohjelmia. Oli ihanaa.

Ollaan nyt sitten P:n kanssa muuttamassa yhteen. On tätä tässä pyöritelty. Siitä asti kun hän Lapin reissussa puhui asunnosta, jonka ovessa voisi olla meidän molempien nimet. Ollaan nyt siis avokihloissa. Eli luvattu muuttaa avoliittoon. Päiväkin päätetty.

Meillä kävi ihan mieletön tuurikin asunnon kanssa, saatiin juuri se (halpa, kiva, ihan uudessa talossa) mitä toivottiin. En kyllä usko tätä ennen kuin nimet on vuokrasopimuksessa.

Iso askel. Mutta tuntuu hyvältä ja luonnolliselta ottaa.

Tuesday, November 2, 2010

Kasviscarbonara ja erilainen kasvissosekeitto

No joo. Tuo carbonara. Pekoni on pekonia. Ei sitä korvaa mitkään Hälsans kökin kasvispalat a la bacon. Vaikka ihan hyviä ne oli. Savunmaku toi kivaa lihaisaa tuntua pastaan. Mutta soija sieltä paistoi läpi. Olosuhteet huomioon ottaen (eli pekoni iso no no ja en mä ennenkään oo arkiruokaa mistään epäterveellisten ruokien kuninkaasta tehnyt) ihan hyvää ja sille oikealle kasvissyöjälle tuntui maittavan oikeinkin hyvin. Olihan se tosi erilaisen makuista useimpiin kasvispöperöihin verrattuna…

Olen myös lukenut ohjeita, joissa väsätään itse kasvispekonia jostain soijahiutaleista. Vaikuttaa niin työläältä, että jos lopputulos on vastaava, niin en jaksa lähteä kokeilemaan.

Carbonarassa noudatin aika orjallisesti Hälsansin ohjetta. Sipulia, valkosipulia ja kermaa laitoin hiukan suositeltua enemmän.

Kasviscarbonara
Pussi Hälsans Kökin kasvispaloja a la bacon
400 g spaghettia
2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
2 dl ruokakermaa
3 munaa
pari desiä parmesan-raastetta

Paista sipulia, valkosipulia ja kasvispaloja pannulla. Paistoin aika kauan ja myönnettäköön, että köyhien ritarien paistosta jääneessä nestemäisessä Oivariinissa toivoen makua lisää.

Keitin pastat ja sekoitin munat, parmesanit ja kermat yhteen. Joukkoon suolaa, paprikaa ja mustapippuria . (oisko ideoita, mitä muuta maustetta kyseiseen ruokaan ois voinut laittaa?)

Sitten pastasta vesi pois, mukaan kermaseos ja päälle ”pekonit”.

Kasvissosekeitto
Iso bataatti (melkeinpä jättiläinen)
Pussi maa-artisokkia
Pussi porkkanoita (huomatkaa tosi tarkat määreet)
Sipuli
2,5 dl ruokakermaa

Kaikki pieniksi kuutioiksi. Keittele kasvisliemessä kunnes kaikki pehmeitä (lisäsin artisokat vähän myöhemmin). Vedestä suurin osa pois (laita vaikka kulhoon, josta voit lappaa takas jos on tarvis). Soseuta. Sekaan kerma, suolaa, pippuria ja timjamia (huomatkaa, yrtti!!).

Hyvää oli tääkin, artisokat tietty taas hukkuivat vähän muihin makuihin. Ens kerralla sitten ehkä Q:n ehdottamaa pelkkää maa-artisokkakeittoa.

Monday, October 25, 2010

Romanttinen hölmö & suppilovahverorisotto

Olin suunnitellut valtavan menuun lauantaiksi. Silloin tuli nimittäin kuluneeksi kuusi kuukautta siitä, kun kävimme P:n kanssa lähipitseriassani kello kaksi yöllä yhden tärkeän ja syvällisen keskustelun. ”Onks sul hei uus takki?” ”On.” ”Se on hieno… Seurustellaanko me sun mielestä?” ”Kyl me mun mielestä ehkä seurustellaan.”

Suuret ruokasuunnitelmani kariutuivat kuitenkin eksymiseen metsässä. Lähdimme kävelylle yhden ulkoilualueen metsäreitille, josta kuitenkin onnistuimme eksymään kallioiseen ryteikköön. Selvisimme metsästä P:n gps:n ja suuntavaistojen avulla. Oma apuni rajoittui kommentteihin kuten ”Hei nyt me lähdetään kiertämään jo jotain toista lampea. Pitäiskö kääntyä takaisin?” ”Tää on edelleen se sama lampi, me ollaan vaan jo vastarannalla.” Kaupunkisuunnistus on enemmän mun juttu.

Vaikka aikaa ei eksymisreissulla tuhlaantunutkaan ihan hirveästi, niin energiat se vei. Loppumatkan viimeisessä ylämäessä meinasin jo luovuttaa. "Eiks tärkeintä oo, että vietetään aikaa yhdessä?" "Mmmmm."

No väsähtäminen siis supisti suunnitelmani suppilovahverorisottoon, manchegosalaattiin ja köyhiin ritareihin. Ensimmäinen näistä onnistui aivan täydellisesti ja oli ehkä risottokokeilujeni kuningas. Siksipä ohje alla. Bonuksena myös marinoitujen punasipulien ohje. En ehkä muunlaisia sipuleita enää salaatteihini aio koskaan laittaakaan, on niin hyviä.

Maustamaan kai mun pitäisi opetella ruokiani muullakin kuin mustapippurilla. Muista pippureista (valko, puna, viher) en kuitenkaan tykkää ja yrttivalikoima kaapissa aika rajoittunut. Ehkä otankin tehtäväksi sen kasvattamisen. Chiliä ja paprikaa uskallan kyllä käyttää, mutta eivät ne kaikkeen sovi. Curry taas ei oo suosikkini.

Pientä eksymistä lukuunottamatta viikonloppu sujuikin sitten rentoutumisteknisissä merkeissä. Makoilua, leffoja, sarjoja, hyvää ruokaa ja herkkuja. Oli ihanaa. Lauantai-illalla tuli ilmoitus, että vielä viime perjantaina synttäreitäni äitinsä mahassa juhlinut pikkutyttö (toivoin hänestä itselleni synttärikaimaa) oli matkalla maailmaan. Sunnuntaiaamuna hän sitten oli syntyi, päivän lasketusta ajasta ja viikon synttärikaimuudesta myöhässä. So there are babies in the world again and what could be better!

Suppilovahverorisotto
150 g suppiloita (ois voinu olla vähän enempikin, mutta ihan riittävästi)
3 desiä risottoriisiä
3 salottisipulia
3 valkosipulinkynttä
Pari desiä valkoviiniä
Noin kuusi desiä kasvislientä
Noin kaksi desiä kermaa
Pari desiä parmesan-raastetta

Prisman valikoimasta löytyi vain ”risottoriisejä”, joissa ei kerrottu mistä riisistä on kyse ja jotain fancypancy italialaista arborio-riisiä. Se ei ollut pahasti kalliimpaa, ehkä kilohinnaltaan jopa halvempaa, niin otin sitä. Jostain syystä paketissa luki keittoajaksi 11-14 min. Jokainen risottoa joskus tehnyt tietää, ettei toi pidä kyllä paikkaansa eikä pitänyt nytkään. Reippaasti yli puoli tuntia sitä sai hämmennellä kuten normaalistikin. Uskon kyllä, että laadukkaan riisin ansiosta lopputulos oli niinkin hyvä kuin oli.

Keitä kasvislientä eri kattilassa. Itse tein ihan kuutiosta. Toiseen kattilaan (mieluiten teflon) salottisipulit ja valkosipulit reippaaseen määrään oliiviöljyä. Aika pian perään suppilot. Paistetaan kunnes sienistä irtoava vesi haihtuu. Perään riisit, kuullota hetki ja lisää sitten viiniä. Anna imeytyä ja sen jälkeen lisää vuorotellen viiniä, kuumaa kasvislientä toisesta kattilasta ja kermaa. Sekoita lähes koko ajan.

Maistele usein ja lopeta nesteen lisääminen kun riisi on kypsää. Itse tykkään, että viinin maku saa tulla ihan kunnolla risottoon eli laitan sitä ihan silleen reippaasti ja yleensä vielä ihan loppuvaiheessakin.

Mausta suolalla ja pippurilla. Heitä sekaan parmesan-raaste ja tarjoile heti.

Seuraavana päivänä lämmitin loppurisoton hellalla ja heitin mukaan vähän valkoviiniä notkeuttaakseni sitä. Hyvin maistu vielä, vaikka pelkäsin sen kuivuneen.

Herkkupunasipulit
Punasipulia siivutettuna
Oliiviöljyä
Omenaviinietikkaa
Mustapippuria, suolaa, sokeria

Viipaloi punasipulit astiaan. Kaada päälle reippaasti öljyä ja viinietikkaa. Ei niin että sipulit peittyvät kuitenkaan, niitä pitää sekoitella astiassa silloin tällöin, käännellä että marinadi vaikuttaa joka puolelta. Laita päälle suolaa, hyppysellinen sokeria ja reippaasti mustapippuria. Tuntikin marinadissa riittää, mutta yön jälkeen ne oli vielä parempia. Marinadia voi vielä pirskotella salaatin päälle kastikkeeksi.

Voi, oon niin iloinen, että olen löytänyt tämän kirjoitusvaihteen uudelleen. Vaikka sitten näillä ruokaohjeilla höystettynä. Toivottavasti niistä ei kukaan ärsyynny ainakaan... Ne kuuluu mun nykyelämään aika kiinteästi, kasviskeittiöstä kun olen innostunut. Ja yhdestä isosta osasta mun elämää en jotenkin osaa julkisesti kirjoittaa paljoakaan. Siksi täytyy löytää muunlaisia itsensä ilmaisutapoja.

Oon myös miettinyt, että miten saisin itsessäni taas valokuvausvaihteen päälle. On mulla ideoita, katsotaan nyt jaksanko innostua. Syksy ei oo mitään parasta innostumisaikaa.

Thursday, October 21, 2010

Peruskasvispastakastike

250 g / rasia tuoreita herkkusieniä
1 iso sipuli
1 kesäkurpitsa
3 valkosipulin kynttä
1 prk ruohosipuli-tuorejuustoa
1 prk ruokakermaa
+ kaikki kasvisten jämät mitä kaapista löytyy

Kaikki varmaan arvaa aineista millainen toteutus tässä on eli ei tarvinne kirjoittaa :)

Mä oon oppinut, että mitä kauemmin tuoreita herkkusieniä paistaa sitä parempia niistä tulee. Tai siis omasta mielestäni ainakin. Mä en oo niistä ennen kauheasti tykkäillyt, koska usein ne jätetään liian raaoiksi (esim. pizzassa). Ja kun niitä vielä paistelee sipulin kanssa, niin ne imee kivasti itseensä makua.

Tuorejuustoa/kasviksia vaihtelemalla saa tietty vähän erilaisia makuja kastikkeeseen.

Viime viikolla tein myös ensimmäisen maa-artisokkakokeiluni. Tein sellaista paistoksen ja kuumien voileipien välimuotoa. Siitä tuli ihan jees, mutta artisokka ei kyllä päässyt esiin kovin hyvin. Kokeilen toisen kerran ja kerron sitten kun löydän jonkun ässäreseptin.

Wednesday, October 20, 2010

Aikuinen, aikuisempi...

Tein uusiksi 24-vuotiaana lanseeraamani tuunatun aikuispistelaskurin.

Tuunattu aikuispistelaskuri (1-5) vuonna 2010:

Työ: 4 (olen aikuisten työssä, mutta se edelleen on osa-aikaista)

Asunto: 3 (vuokra-asunto keskustassa, sisustus semi-ok, kämppis)

Siviilisääty: 3 (vakkaripoikakaveri)

Harrastukset: 2 (käyn jumpassa ja uimassa hyvin epäsatunnaisesti, tarkoitus aloittaa P:n kanssa paritanssi, josta varmaan tulis 30 keski-ikäisyyspistettä ja Burleski-kurssille olen jo ilmottautunut)

Viikonlopunvietot: 2 (välillä teen jotain aikuistakin, kuten hengaan lapsiperheiden kanssa, kerran tehtiin P:n kanssa perjantaina racelttea ja käytiin lauantaina lenkillä Ö_ö Ja juhliminen enää 0-2 kertaa vlopussa, ennen tasan 2)

Rahatilanne: 3 (rahainhoito edelleen retuperällä, mutta säästöjä kertynyt)

Ajatusmaailma: 3 (olen ehkä hiukan tasapainoisempi)

Yhteenveto: 20 / 30 = Oho, olen itsekin yllättynyt. Suurta eroa selittää tietty vähän myös noi synttärimasiksissa vuonna 2007 annetut miinuspisteet. Mutta silti, oho! Alla alkuperäinen laskuri.

Tuunattu aikuispistelaskuri (1-5) vuonna 2007:

Työ: 4 (Yksi töistäni on kyllä rinnastettavissa ihan aikuistyöhön, joskin se on osa-aikaista)

Asunto: nyk. 2 tuleva 3 (samalla kun siirryn yhden hengen talouteeni aion piilottaa/polttaa roviolla nämä lapselliset asiat ja esineet: pehmolelut, teiniangsteissa hankitut lamput/kuvat, lasten kasetit/kirjat (kiertoon Tirpulle), typerät punaiset kaapin ovet, lukioaikaiset vaatteet (joihin edelleen haaveilen mahtuvani), naamanvääntelypeli (koulukavereiden vuosien toive) ja Mrs. Doubtfire ja Romea&Julia-vhs:t.)

Siviilisääty: -1 (Niin. 24vuotiaana voisin olla jo asianajajan vaimo ja kolmen lapsen äiti) (Kahdet treffit tänä vuonna... Im truly living the wild single life!)

Harrastukset: 1 (Ens viikolla alotan jumpan.)

Viikonlopunvietot: -2 (Tämä blogi ei ole hapon kestävä.)

Rahatilanne: 2 (Ottaen huomioon, että rahatilanteeni syöksee miinuksen puolelle opintotuen peruuttaminen loppuvuodesta, ei voida puhua kovin stabiilista adultista rahainhoidosta.)

Ajatusmaailma: 2 (Jos ei ajattele sitä asiaa, pääsee ajattelemasta sitä.)

Yhteenveto: Kaheksa ja puol / 30 = Ei hyvältä näytä.

25-vuotiaana sain testistä 6 pistettä tarkemmin asiaa perustelematta. 26-vuotiaana en tajunnut tehdä.