Mummonmutukka

Saattelimme mummon haudan lepoon viikonloppuna. Hautajaisten aattona majoituimme vanhaan mummolaan, josta Valio-myrsky (tai mummo itse) kävi illan aikana katkomassa sähköt. Kynttilän valossa oli hyvä muistella mummon hauskimpia hetkiä ja aamulla piti peseytymistä varten lämmittää rantasauna. Vähän niin kuin ennen vanhaan.

Vielä siunaustilaisuudessakin kappelissa sähköt menivät poikki muutamaan otteeseen. Myrskyn jälkeen oli kuitenkin upea aurinkoinen syyssää. Kokonaisuudessaan tilaisuus oli kaunis ja mummoa muisteltiin lämpimästi.

Pienempi siskontyttö, Elea, hyssytteli meitä aikuisia kappelissa, ettei isomummo herää. Hänelle oli sanottu mummon nukkuvan edessä. Hän hali itkevää isosiskoaan ja tilaisuuden jälkeen totesi häiden olleen hienot. Voi niitä tunnelmaa hiukan keventäviä pieniä.

Elea saattaa isääni kädestä pitäen mummon arkunkantajia.

Viimeisen kerran näin mummon kesälomareissulla, kun kävimme häntä katsomassa sairaalassa. Itkin matkalla, kukkakaupassa ja pitkään autossa sairaalan pihalla. Tiesin meneväni jättämään hyvästejä, vaikka toivoinkin vielä että ehkä mummo kestäisi ensi vuoteen ja voisin tuoda Tipun häntä tapaamaan.

Keräsin itseni kuitenkin enkä itkenyt mummon edessä. Puhuimme niitä näitä, hän iloitsi tulevasta perheenlisäyksestä ja totesi minun valehdellessa, ettemme tiedä sukupuolta, että "älkää kysykökään, yhtä rakashan se on joka tapauksessa".

Mummo oli väsynyt ja toivoikin lopulta, että lähtisimme. Halasin mummoa ja sanoin hänen olevan mulle todella rakas. Hän sanoi samaa minulle, halusi halata vielä "isoa miestä" eli P:tä. Itkin vasta käytävässä.

Mummosta ja hänen herkkuruoistaan, karjalanpaistista, kalakukosta, karjalanpiirakoista, taivaallisista sienikastikkeista, on tietysti monia muistoja. Kesistä mummolan pihalla, kun ei ollut mitään tekemistä. Mummosta istumassa pihakeinussa. Hankien läpi kirmaamisesta joenrannan saunaan, kun pakkanen polttaa nenänpäätä. Yhtenä juhannuksena valvoimme mummon kanssa kahden tuvassa ja katsoimme televisiosta Andrea Bocellin konserttia.

Mummo oli taiteellinen ja tunteellinen. Hän osasi kirjoittaa, maalata, laulaa ja lausua. Pukea tunteensa sanoiksi ja paneutua hetkeen, niin kuin joku hautajaisissakin mainitsi. Hän oli paikallisvaikuttaja muun muassa seurakunnassa ja Martoissa. Hän kirjoitti paikallislehteen vakituisesti mielipide- ja tunnelmointikirjoituksia. Paikallislehti muistikin häntä hautajaisissa omalla adressilla.

Mummo oli myös suora ja melko kiivaskin sanoissaan. Aina hän ei ehkä ihan osannut valita sanoja lapsenlapsilleen sopiviksi. Hänellä oli elämänsä aikana useita yliluonnollisiakin kokemuksia. Hän näki unissa sukulaisten kuolemia ja esimerkiksi Estonian onnettomuuden.

Vaikka muistan mummosta tietysti päällimmäisenä hyvät ja lämpimät muistot, tahdon muistaa myös sen, kuinka hän sai muutama vuosi sitten ollessamme käymässä kieltävän päätöksen polvileikkaukseen, jota oli toivonut. Sydän oli silloin jo liian heikko. Mummo oli laittamassa pyykkejä pihalla ja puhkesi kyyneliin kertoessaan meille lääkärin päätöksestä. Lohdutimme mummoa ja jotenkin hetki on jäänyt mieleeni, sillä koin näkeväni mummostakin uuden, aidon puolen.

Enkä halua unohtaa sitäkään, että loppuaikoinaan mummo katui joitain elämänvalintojaan. Hänen ja ukkini tiet erosivat muutama vuosi sitten ja mummo sai hetken maistaa "sinkkuelämää". Hän todella tuntui nauttivan tästä harmillisen lyhyeksi jääneestä ajanjaksosta elämässään.

Muutama mummon ystävä otti hautajaisissa puheeksi mummon silmän kauneudelle ja kuinka hän myös huomasi aina kehua, jos jokin erityisesti pisti toisessa ihmisessä silmään. Minun kohdallani se oli useimmiten "solakat sääret" tai hiukseni, jotka mummosta olivat kauniit ja paksut. Teini-iässä mummon oli vaikea sulattaa alati vaihtuvaa hiustenväriä. Puhelimessa mummo myös kyseli aina olenko ostanut uusia vaatteita ja kehui erityisesti, jos päällä oli mekko.

Eräs mummon ystävä oli laittanut hautajaisiin kahdet helmet, toiset mummoni puolesta. Tätini puolestaan vei mummon arkkuun muutaman kauneudenhoitovälineen. Kylälle lähtö oli mummolle aina pieni juhlanhetki ja sinne laittauduttiin. Jokin koru oli aina kaulassa, huulipunaa ja tukka laitettuna.

Kun lähdimme mummon luota kesällä, hän otti minua vielä viimeiseksi kiinni käsistä ja kehui "kauniita käsivarsiani". Se jäi viimeiseksi hetkeksemme.

Joskus 8-vuotias sanoo sen parhaiten ja Aadan mummolle askartelemaa korttia lainatakseni kiitos pitkästä yhteisestä elämästä.

Tätä Ranskalaista paimenlaulua mummo usein lauloi ja sitä olimme mekin siteeranneet korttiimme. Se kuultiin myös kappelissa (parempi versio Spotifyssä Metro-tyttöjen laulamana).



Mummo aiemmissa teksteissä:

Aikuisuuden raja
Mummo
Lieksa-Helsinki-Pariisi
Avoliitto 
Quest for snow

Antti Tuisku -bileet

Täten julistan, että kunhan Tipu on syntynyt ja sopivassa yökyläilyiässä, niin hetimiten pidän kotibileet, joiden teemana on Antti Tuisku.

Kerrottuani tästä kotona P:n ilme sai minut arpomaan, että ehkä ne oiskin naisten bileet (enkä tiiä haluuko naisetkaan tulla), mutta katsotaan sitten lähempänä!

Tämä Antti Tuisku -rakkaus on oikeastaan syttynyt tässä raskauden aikana, joten Antti Tuisku -teemaiset nimiäisetkin voisi tulla kyseen! Ja Tuiskuhan olisi sellainen nimi, joka sopii tytölle ja pojalle...

Okei okei. Jätän tämän linkin vaan tähän, klikkaaminen omalla vastuulla (Antti-kuume on tarttuvaa):

Antti Tuisku vetää Sata salamaa Vain Elämäässä.

Raskausviikko 30

Sinne meni taas se viikko. Tuntuu, että olen koko ajan pesemässä hampaita tai vetämässä päivämääriä yli Tipu-kalenterista. Aamu, ilta, aamu, ilta... Perussyksyfiiliksiä kai.

Tämä viikko sujui oikeastaan vaihtelevissa flunssaoireissa ja vaihtelevalla uupumusasteella.

Perjantaina olin kesälomapäivällä ja kävin ekaa kertaa moneen kuukauteen uimahallissa. Uiminen vaan on niin mun laji, mutta eipä sekään ihan entiseen malliin sujunut. Entinen malli = täysillä rintaa kilsan verran putkeen. Nykyinen malli = 50% prosentin vauhdilla rintaa. Ja hengähdystauko n. 200 metrin välein, mutta kilsan jaksoin kuitenkin.

Lauantaina juhlittiin yhden ystävän 5 viikkoa pidemmällä olevaa raskautta vauvakemuilla mökillä. Raakakakkua ja lahjoja. Naurua ja vauvapuhetta. On erilaista puhua lapsista nyt, kun on itse raskaana. Jotenkin yrittää imeä itseään kaikkea tietoa, mitä muista lähtee. Harmiksemme unohdettiin tehdä perinteiset vauvaveikkaukset. Mun veikkaus: 17.10 (synttärikaima), 4,3 kg ja 52 cm.

Käytiin myös sienessä, mutta saalis jäi huonoksi. Tai siis olemattomaksi. Mutta ihanaa oli ystävien kanssa. Ja luonnonhelmassa. Vaikka superkuu paistoikin koko yön mun naamaan verhottomalla mökillä.

Sunnuntaina kotimatkalla oli kuin mikäkin vuosisadan krapula sitten. Silmät eivät vaan meinanneet pysyä auki.

Maanantaina jopa lähdin töistä jo iltapäivällä ja tultuani kotiin otin torkut. Rautalisä on nyt vähän ahkerammassa käytössä kuin ennen. Ehkäpä se tästä.

Töissä odottelen jo sijaisen aloittamista. Sitten mä saan nostaa jalat pöydälle? Onko se niin? Tietysti jotain pientä koulutusta yms. siinä pitänee järjestää. Olivat mua jo häätämässä töistä kuukautta ennen aikojaan, kun mun puhelinliittymä suljettiin. Olinkin jo puhunut, että noinkohan tää menee kivuttomasti kaikki liittymien omiin nimiin siirrot ja kaikki. Ei mennyt.

Tällä viikolla kävin ostamassa tukisukat. Vanhan kimppakämpän kivijalassa on silloin "mummokaupaksi" tituleerattu terveystuotteiden myymälä. Joskus istuin sen rappusilla baarista tullessa aamuviideltä polttelemassa tupakkaa ja syömässä mustikkapiirakkajäätelötuuttia. Nyt kävin sisällä ja kokeilin maksamakkaran värisiä tiukkoja sukkia, joita onneksi sai myös mustina. Ettei tulis suonikohjuja. Ja ettei turvottas. Täytyykö sitä edes sanoa? Ajat. Muuttuvat. Piste. Huutomerkki. Huutomerkki.

Saimme tällä viikolla myös kotiin äitiyspakkauksen. On tosi hienoa, että sellaisen Suomessa saa ja olihan se jännää availla, mutta en silti voi väittää, etteikö sisältö olisi ollut pettymys. Lähinnä Aasiassa tuotettuja vaatteita, jotka on kyllä söpöjä, mutta tuntuvat aika huonolaatuisilta ja tiedä-missä-oloissa-tehtyjä. Hmmh. Mieluummin vähemmän vaatteita, jos olisivat kotimaisia. Hmmh. Ja säästökohteeksi oli joutunut pakkauksen toinen kestovaippa eli nyt niitä oli vain yksi. Hmmh, tuntuu arvovalinnalta sekin.

Näin kävi pakkauksen peitolle, kun käyttöönottopesin sen 60 asteessa (joka pesulapussa sallitaan). Kertonee laadusta...

Pakkauksen söpöimmät, ei vielä pesty kertaakaan.

 Tipu juo litran lapsivettä joka päivä ja pissailee jo puolisen litraa päivässä (mun kestovaippakaappi alkaa olla jo viimeistelyjä vailla täynnä... kai?). Hikka on tässä vaiheessa jo tavallista ja epäilenpä, että tälläkin hetkellä hän siellä nikottelee kun oikeassa kyljessä tuntuu tasainen nykiminen.

Painokin Tipulla lähenee jo kahta kiloa kohtapuoliin. Uskomatonta, että se vielä tuplaantuu tässä viimeisten viikkojen aikana. Miltä se nelikiloinen sitten vatsan sisällä tuntuu? 

Raskausviikko 29

30 viikkoa takana! Jee! Maaliskuun lopusta on kulunut jo kohta 6 kuukautta eli puoli vuotta!

Pari kuukautta vielä edessä. 10 viikkoa. 69 päivää. Osannette itsekin laskea, mutta tosiaan kyllä tässä on nyt siirrytty jäljellä olevan ajan laskemiseen. Alkuunhan täyttyneet viikot tuntuivat tosi tärkeiltä, nyt kuitenkin kauhotaan maalia kohti.

Viime päivät olen tuntenut itseni pöhöttyneeksi ja turvonneeksi ja kerrassaan nihkeäksi. Eilen illalla puskivat ekat oikeat flunssaoireet. Eli sitä sitten nyt, vähän on veto pois.

Muuten tässä viikon aikana ei ole nyt ihan kummempia raskauden suhteen tapahtunut. Paitsi, että neuvolan kanssa oli epäselvyyksiä ja vasta sinne soittamalla mulle selvisi, että mun sf-mitta (kohdunkorkeus) on yläkäyrällä. En ole varsinaisesti huolissani, koska tiedän, että se on väärin mitattu, mutta kyllä vähän ärsyttää koko homma ja neuvolan sekoilu.

Ihmettelin samalla 6 viikon taukoa neuvolakäynneissä ja se puolestaan johtuu sitten siitä, että mun "oma" terveydenhoitaja palaa vuorotteluvapaalta vasta pari viikkoa sen jälkeen kun sijainen lopettaa. Tääkin vähän ärsyttää, että miksei mulle voitu tätä suoraan kertoa vaan piti ihmetellä itse. Ja 6 viikkoa ominpäin tässä vaiheessa tuntuu aika pitkältä ajalta.

Huuto.netistä ja Torista on taas tarttunut mukaan kestovaippoja, muuta tarviketta ja teinpä vihdoin kaupat pinnasängystäkin.

Lauri-nukke testaa.

Tipu on jo päälle 1,5 kiloa ja kyllähän sen alkaa jo tuntea. Muutaman päivän hän taisi viettää selkä ulospäin ja liikkeet tuntuivat aika vaimeina. Nyt 30 viikon täyttyessä voisi alkaa harrastaa liikelaskentaa eli tunnissa pitäisikin tuntua 10 liikettä. Melkeinpä koko ajan sieltä jotain tuntuukin, välillä pitää vähän kuulostella.

Tänään Tipu ja minä nautittiin Vuokko Hovatan biiseistä. Vuokon ääni saa uskomaan, ettei maailmassa voi olla mitään pahaa vaan pelkkää kevyttä ja hyvää. Sehän sopii erinomaisesti flunssaiselle Heenulle ja elämään vasta valmistautuvalle Tipulle.

Tädin Tirput

Vietettiin viikonloppu Oulussa siskonperheen luona.

Viikonloppu oli ihana, vaikka sitä värittikin suru-uutinen mummomme poismenosta. Siitä lisää myöhemmin, mutta täytyy sanoa että parasta teraapiaahan pienten ihmisten seura on suruun. Ja oman siskon, jolle menetys on sama kuin itselle.

Aadahan on osoittautunut todella suurisydämiseksi pieneksi ihmiseksi ja pääsimme molemmat toteuttamaan haluamme auttaa Nälkäpäivä-kerääjinä. Voi että, olin ylpeä hänestä kun hän jaksoi seistä lippaan kanssa, kiitellä ihmisiä rahoista ja toivotella päivänjatkoja. Itsehän olin suurimmaksi osaksi tällä kertaa statistina, koska suurin osa rahoista kilisi luonnollisesti Aadan lippaaseen. Välillä taputtelin vähän mahaa ja jokusen roposen sain säälistä minäkin ;)

Muuten viikonloppuun kuului saunomista, leikkimistä, vähän ulkoilua (minkä syysmyrskyltä pääsi tekemään), hyvää ruokaa ja herkuttelua. Rentoa yhdessä olemista. Aivan ihanaa.

Välillä vähän ihmeteltiin myös Tipua yhdessä. Elea oli hänestä kovin kiinnostunut ja oli sanonut jo etukäteen "ikävöivänsä vauvaa" ja otti monta kertaa vauvan puheeksi ihan omasta aloitteestaan. Vauvalle piti syöttää karkkia "laitat karkin suuhun ja siitä se kierii vauvan mahaan. Vauva tykkää karkista."... ok, tämähän sopii mulle! Ja hän ilostui, että vauva pääsee lentokentällä keinuun ja liukumäkeen. Kerran hän myös kommentoi vessassa ravaamistani "sä oot kyllä käynyt siellä jo tosi monta kertaa". Vähän kokeiltiin mahan läpi pieniä potkuja ja molemmat tytöt kyselivät monta kertaa, jos satuin vaikka koskemaan mahaa, että potkiiko se nyt?

Todennäköisesti viikonloppu Oulussa oli viimeinen laatuaan ilman Tipua. Tunnen pientä luopumisen haikeutta sen suhteen, että minun tädin roolini tulee väistämättä muuttumaan jatkossa. Tädin tirput eivät tule enää saamaan totuttuun tapaan jakamatonta huomiotani... Mutta toisaalta sitten taas annan heille ehkä lahjoista parhaimman eli uuden leikkikaverin :)

Raskausviikko 28

Joko ollaan perillä? Eihän vielä olla perillä!

Tipu ei tietenkään ole valmis vielä tulemaan maailmaan, mutta välillä minä olisin valmis. Että loppuisi jo tämä raskaus. Ja toisaalta ahdistaa, että kohta tämä raskaus loppuu. Ja mitä sitten?! Pikkuhiljaa, kun se loppu alkaa häämöttää, alkaa asia tuntua yhä todellisemmalta. Meille muuttaa pian vauva! Kääk! Ehkä sittenkin vielä jatketaan ihan hetki tätä nykytilaa.

Viikonloppuna ohitettiin 200. raskauspäivän virstanpylväs ja kotilaskurikin näyttää jo tältä:

Että loppusuoralla tässä jo ollaan, katseli sitä mitenpäin tahansa. Viikon päästä alkaa viimeisten 10 viikon rutistus. Päivissä se on sitten enää 70! Iik! Okei, mahdollisesti +2 viikkoa vielä siihen, mutta ei ajatella sitä nyt... Tai -2 viikkoa, mutta ei ajatella sitäkään. Pidetään kiinni siitä joulukuun 2. päivästä.

Maha tuntui plompsahtavan ulos viikonloppuna. Tai oikeastaan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Sunnuntaiaamuna piti yllättäen laskeutua vessanpöntölle selkä suorana. (sori liika informaatio, mutt vessassahan me kaikki käydään). Jotain, arvelen että vauvan pää tai peppu, oli kylkiluiden välissä. Jaahas, että tällainen tässä sitten. Ei se siihen tullut jäädäkseen, mutta paremmin jo tuntee missä Tipu majailee milloinkin. Välillä vatsa on joltain osin kivikova ja aika epämukava.

Ensimmäistä kertaa työnsin tällä viikolla myös mahani johonkin vahingossa. Ihan kunnolla hieroin sitä lounaslautasellani olleeseen sienikastikkeeseen ennen kuin huomasin. Pitänee alkaa kantaa tarjotinta mahan päällä eikä alla.

Tehtiin tällä viikolla taloudellisesti suurin hankinta Tipulle. Kutsumme sitä kotoisasti tonnin perseenpesupaikaksi tai työkaverin ehdottamaksi aika paljon kivammaksi vauvan kylpyläosastoksi. Sitä ehkä kuvittelisi, että siihen kuuluu kullattu bidee ja timanttihana, mutta ihan perusbauhaustarjoussetti sinne kylppäriin nyt kuitenkin tulee ja töineen se nyt vaan maksaa just sitten tuon verran. Vanhassa on useita ongelmia uuden tulokkaan ja ihan peräti yleisen turvallisuuden kannalta. Eli tämä panostus nyt vaan oli tehtävä.

On meille myös ilmestynyt uusi kuivaava pesukone, ei ihan niin pakollinen, mutta helpottanee arkea. Tilaakin on tehty ja tavaraa hankittu. Siivottu lisää. Valmista ei silti vielä ole. Että ehkä hyvä, ettei hän vielä tule. Älä pidä kiirettä.

Sing-along ja muuta hyvää

Orionissa on järjestetty nyt syksyllä sing-along-näytöksiä. Oltiin viikonloppuna katsomassa ikisuosikkini Grease.

Ihan huikea kokemus. Ihmiset (jotkut peräti teemaan sopivasti pukeutuneet) lauloi ja taputti ja oli ihan fiiliksissä. Yritettiin pysyä mukana hand jivessa ja muutenkin meno oli riehakasta. Noin hauskaa ei oo leffassa varmaan koskaan ollut. Suosittelen ja toivottavasti Orionissa jatketaan näitä näytöksiä, jotka ilmeisesti ovat kaikki myyneet loppuun.

Pieni Merenneito olisi myös haluttu käydä katsomassa sing-alongina, mutta siitä ainoa näytös oli valitettavasti ihan vaan pari päivää ennen laskettua aikaa. Mennään siis noin viikkoa ennen katsomaan siitä ihan tavallinen näytös. Katsotaan kuinka käy ;)

Lauantai oli muutenkin ihana. Lunastin kaasuilulahjaksi saamani superrentouttavan kasvohoidon ja vietettiin muutenkin koko päivä tytöissä. Illalla syötiin Shanghai Cowboyssa, jossa ruoka oli erinomaista. Juuri äskettäin myös Lucha Locossa vierailleena sanoisin kuitenkin, että Lucha on parempi. Meksikolaisia siis molemmat.

Leffan jälkeen istuttiin vielä hetki alas baariin ja tuntui ihan "normaalilta lauantai-illalta", vaikka joinkin vaan vettä. Kunnes piti lähteä kotiin ja sukkuloida humalaisten ihmisten keskellä. Mun vieraiden humalaisten ihmisten toleranssi on laskenut nyt raskauden edetessä todella alas. Ahdistaa ja tuntuu turvattomalta. Olen myös tunnistanut itsessäni pikkuhiljaa kasvavan uudenlaisen tunteen ja se on kai sitten sitä äidin suojeluvaistoa. En minä nimittäin koskaan ole pelännyt niitä bussissa älämölöä pitäviä känniääliöitä, mutta nyt he tuntuvat aika arvaamattomilta. Yöllä kun sain kotioven takanani kiinni, niin huokaisin helpotuksesta.

Sunnuntaina olin auttamassa anoppia hääpaikassamme avoimien ovien päivänä. Hääpaikkammehan oli Naisasialiittounionin omistama Villa Salin Lauttasaaressa ja se tuntui kiinnostavan monia. Siellä kävi siis satoja ihmisiä. Ja kaikki lähtivät yhtä haltioituneina. Itsekin fiilistelin tiloja ja ihania häämuistoja.

Itse olin köökkiapurina, keittelin kahvia ja ravasin Siwasta lisää pullaa, kun yleisömäärä tosiaan yllätti kaikki. Hommissa oli anopin järjestökavereita, jotka jaksoivat iloita ja kysellä Tipusta sekä päivitellä, kuinka minäkin jaksoin 5 tuntia seisoa ja puuhastella. Se on aika hauskaa, että yhtäkkiä sitä onkin joku supernainen, kun jaksaa tehdä tavallisia asioita ;) Munsta on kiva auttaa ja kokonaisuudessaan tilaisuus oli sellainen hyvänmielen tapahtuma. Anopin kanssa juteltiin myös alustavasti Tipun nimijuhlien järjestämisestä Salinissa. Oishan se nyt aika ihanaa!