P:llä oli auto, mutta se myi sen pois.
Mullahan ei koskaan ole ollut autoa. Ei edes korttia.
Pk-seudulla pärjää paremmin kuin hyvin ilman autoa. Ja kuten aiemmin todettu, aamun työmatka taittuu yksityisautoilijoita huomattavasti reippaammin. Autontarve tulee vastaan itselläni oikeastaan vain kodinsisustusasioissa ja lomailussa. En voi tuosta vaan lähteä ja hakea sitä parvekkeelle haluamaani hyllykköä Bauhausista tai kivoja alennusraheja Sotkalta. Sukulaiset asuvat Itä-Suomen metsissä - lähin bussi tulee useiden (ehkä kymmenenkin) kilometrien päähän.
Eilen saapui NetAnttilasta tilaamamme parvekematot lähipostiin. Se ei onneksi ole kovin kaukana, mutta ei se 15 kilon paketin raahaminen kotiin kovin kivaa ollut. Tai näin päättelin P:n ilmeestä.
Avunpyytäminen tuntuu vaikealta. Kauheasti vaivaa jollekin lainata omaa autoaan toisille tai tulla itse kuskaamaan, vaikka antaisikin bensarahaa... Ei sitä ainakaan yhden asian takia kehtaa. Rahit saa jäädä kauppaan. En kai sitä hyllykköäkään varsinaisesti tarvitse. Kierrätyskeskuksesta löytyis ehkä joku kiva tv-taso ja kukkaruukkuja, mutta antaa olla.
Se kuuluu kai suomalaiseen identiteettiin, ettei haluta olla vaivaksi mitenkään. Miksi kysyminen tuntuu niin ylitsepääsemättömän hankalalta, vaikka ainakaan itse en koe mitenkään vaivalloiseksi käydä kastelemassa lomalaisten kukkia tai sairaalle ystävälle kaupassa tai muuttamisessa/remonteissa auttamista? Se on itse asiassa oikein mukava tunne, että voi auttaa. Vaikka harvoin sitä kukaan minultakaan pyytää. Apua nimittäin. Itte pittää pärjätä.
Vanhemmilta voisi pyytää apua. He ovatkin kai ainoat henkilöt, joita uskaltaisi tällaisessa pattitilanteessa vaivata sen kummempia asiaa pohtimatta. Mutta kun ne asuu liian kaukana. Mun iskä ei voi tulla työpäivän jälkeen viemään lastaan huonekalukaupoille, P:n isä asuu vieläkin kauempana.
Riittäisiköhän kolme asiaa (rahit, hylly, tv-taso) siihen, että saisi pyydettyä sitä apua. Ja ei, tätä kirjoitusta ei ole tarkoitettu avuntarjoamisen kinumiseksi, kunhan pohdin ilmiötä. Kyllä mä sitten pyydän. Ku kehtaan.
Thursday, March 31, 2011
Tuesday, March 29, 2011
Muotibloggari Heenu
Tilasin ulkomailta uimapuvun itselleni. Se saapui Briteistä alle viikossa, tuli suoraan kotiin (oli niin pieni paketti) ja toimitus maksoi vain 2 euroa! Eli vähemmän kuin useissa Suomesta tilatuissa tuotteista.
Uimapuku saapui kovin viehättävässä pienessä pussukassa, jollaisissa kaikki ostokset pitäisi saada. Ihan kuin lahjan olisi saanut. Itseltään. Ja noh, uikkariksi melko hintavan.
Pelotti vähän, ettei se sovi, mutta se on kuin mulle tehty... Kauhea tuuri kävi :) Ihana retropuku (jollaisesta olen aina haaveillut ja nyt burleskifiilisten siivittämänä päätin sellaisen tilata) löytyi täältä.
Ensi viikolla tää aika kivoilla laihistavilla leikkauksilla varustettu ihan aito Esther Williamsin uimapuku joutuu ensimmäiseksi tehtäväkseen avantoon. Saattaa olla järkytys sekä puvulle että siihen pukeutuneelle.
Uimapuku saapui kovin viehättävässä pienessä pussukassa, jollaisissa kaikki ostokset pitäisi saada. Ihan kuin lahjan olisi saanut. Itseltään. Ja noh, uikkariksi melko hintavan.
Pelotti vähän, ettei se sovi, mutta se on kuin mulle tehty... Kauhea tuuri kävi :) Ihana retropuku (jollaisesta olen aina haaveillut ja nyt burleskifiilisten siivittämänä päätin sellaisen tilata) löytyi täältä.
Ensi viikolla tää aika kivoilla laihistavilla leikkauksilla varustettu ihan aito Esther Williamsin uimapuku joutuu ensimmäiseksi tehtäväkseen avantoon. Saattaa olla järkytys sekä puvulle että siihen pukeutuneelle.
Monday, March 28, 2011
Blogin pitämisen hienouksia
Aina silloin tällöin tiirailen Google Analyticsista, että kuinkas paljon täällä käy porukkaa ja mistäs ne tänne eksyy.
Iloisin yllätys tällä kertaa oli, että hakusanoilla ”ketä duunarit äänestää” oli joku löytänyt ilmeisesti viimeisimmän postaukseni ja käytetystä ajasta (4 minuuttia) päätellen jopa lukenut sen. Kiva.
Myös kevätrakeet on vetänyt muutamia tuohtuneita kanssaihmisiä ja jo kestosuosikeiksi muodostuneet ”sutsisatsisatsaa”, ”kevät tuli, lumi suli” sekä ”paska mies”, jotka löytyvät listalta melkein aina. Ilahduttavan moni myös oikeasti etsii blogiani :)
Kevät tuli, lumi suli –postauksessa vuoden 2009 maaliskuun viimeiseltä päivältä kerrotaan, että lumi on sulanut ja lenkillä on käytetty aurinkolaseja. Ei varmaan torstaina vielä oo sellasta. Sieltä kommenteista löytyy myös loru kokonaisuudessaan, se tuntuu monia ihmisiä pähkäilyttävän.
Myös arabia+sirotin –sanoilla löytää tänne porukkaa, mutta toistaiseksi kukaan ei ole minun mysteeriesinettäni tunnistanut. Tai ainakaan ilmoittautunut. Harmi.
Tuosta Arabian sirotin –postauksesta löytyy myös yksi hauska juttu, jollaisten vuoksi blogin/päiväkirjan pitäminen on mielenkiintoista myös itselle: ”Vuosi on alkanut vauhdikkaasti myös sutinarintamalla. Vuodenvaihteessa puhuin "leikilläni", että vuodesta 2009 voisi tulla vielä sutinavuosi ja vuonna 2010 ehkä sitten voisi rauhoittua (ja hankkia poikaystävän ;)).”
Mä olen sanojeni mittainen nainen.
Iloisin yllätys tällä kertaa oli, että hakusanoilla ”ketä duunarit äänestää” oli joku löytänyt ilmeisesti viimeisimmän postaukseni ja käytetystä ajasta (4 minuuttia) päätellen jopa lukenut sen. Kiva.
Myös kevätrakeet on vetänyt muutamia tuohtuneita kanssaihmisiä ja jo kestosuosikeiksi muodostuneet ”sutsisatsisatsaa”, ”kevät tuli, lumi suli” sekä ”paska mies”, jotka löytyvät listalta melkein aina. Ilahduttavan moni myös oikeasti etsii blogiani :)
Kevät tuli, lumi suli –postauksessa vuoden 2009 maaliskuun viimeiseltä päivältä kerrotaan, että lumi on sulanut ja lenkillä on käytetty aurinkolaseja. Ei varmaan torstaina vielä oo sellasta. Sieltä kommenteista löytyy myös loru kokonaisuudessaan, se tuntuu monia ihmisiä pähkäilyttävän.
Myös arabia+sirotin –sanoilla löytää tänne porukkaa, mutta toistaiseksi kukaan ei ole minun mysteeriesinettäni tunnistanut. Tai ainakaan ilmoittautunut. Harmi.
Tuosta Arabian sirotin –postauksesta löytyy myös yksi hauska juttu, jollaisten vuoksi blogin/päiväkirjan pitäminen on mielenkiintoista myös itselle: ”Vuosi on alkanut vauhdikkaasti myös sutinarintamalla. Vuodenvaihteessa puhuin "leikilläni", että vuodesta 2009 voisi tulla vielä sutinavuosi ja vuonna 2010 ehkä sitten voisi rauhoittua (ja hankkia poikaystävän ;)).”
Mä olen sanojeni mittainen nainen.
Friday, March 25, 2011
Kuinka valitsin ehdokkaani eduskuntavaaleissa?
Moni palloilee eduskuntavaaliehdokkaan löytämisen kanssa. Ehdokkaan löytämistä vaikeuttaa se, että oman puoleenkin valitseminen tuntuu mahdottomalta. Itse olen eri vaaleissa palloillut äänilläni Vihreiden, Vasemmistoliiton ja SDP:n välillä. Tiedän minne olen kallellaan, mutta kaikissa kolmessa jokin tuntuu väärältä. Ehkä siksi en ole niistä yhteenkään vielä liittynytkään.
Tiedän kuitenkin tarkkaan, mitä puolueita en äänestä. Perussuomalaiset, joiden ahtaan ajatusmaailman kannatuksen laajuus vain on pelottavaa, keskusta, jonka arvot ovat vanhanaikaiset, kokoomus, joka on jollain ihme konstilla onnistunut piilottamaan porvarillisuutensa imagonsa syövereihin ja kivunnut täysin perusteetta Suomen suurimmaksi puolueeksi. Käsittääkseni Suomi kun koostuu suurimmaksi osaksi duunareista ja joka ikinen duunari, joka äänestää kokoomusta, kusee itseään nilkkaan. Kokoomus on onnistunut brändäämään itsensä niin hyvin, että pelkkä puolueen äänestäminen saa ihmisen tuntemaan itsensä osaksi tätä leveähymyistä, sliipattua ja hyvin toimeentulevaa joukkoa. Well... you ain't!
Puolueiden sisältäkin löytyy vaikka mitä. Pitää siis etsiä itselleen sopiva henkilö, yksittäinen ehdokas. Vaalikoneet ovat mielestäni hyvä tapa vertailla omien ja ehdokkaiden ajatusmaailmoja (kannattaa katsoa vastaukset läpi, vaikka pisteet on huonommat kuin jonkun toisen kanssa, voivat vastaukset olla hyvinkin lähellä toisiaan tärkeissä kysymyksissä). Niistä on löytynyt tämänkertainenkin ehdokkaani. Vaikka vaikeaa se oli tälläkin kertaa. Tällä kertaa muutamien hyvien ehdokkaiden välille selvimmän kuilun teki HS.fin vaalikoneen mainio kysymys hallitusyhteistyöstä.
Yleensä valitsen ehdokkaista nuoren naisen, koska olen itse nuori nainen. Minulle tärkeimpiä ominaisuuksia ehdokkaassa ovat avarakatseisuus, solidaarisuus ja tasa-arvon kannattaminen. Mielestäni Suomen pitäisi olla jo siinä pisteessä, ettei täällä kiellettäisi homoseksuaaleilta adoptiota tai harrastettaisi hyvinkin lyhytnäköistä maahanmuuttopolitiikka tai jatkettaisi tuloerojen sokeaa kasvattamista ja vaikeutettaisi yksinhuoltajaäitien toimeentuloa samalla kun sallitaan yrityspomojen kääriä isot massit veroja kiertämällä.
Tärkeää ehdokkaan valinnassa on myös hänestä huokuva maalaisjärki ja maanläheisyys. Ympäristöystävällisyys on luonnollisesti myös yksi valintaani merkittävästi vaikuttava tekijä. Kun nämä asiat ovat kunnossa, minut saattavat kuitenkin työntää pois esimerkiksi ehdokkaan liiallinen lapsiperhe- tai yrittäjäkeskeisyys, perustulon ihmelääkkeenä rummuttaminen ja uskonnollisuus.
Olen tähän asti aina äänestänyt henkilöä, joka ei ole vielä valittuna kyseiseen tehtävään. Muutosta ei synny, jos kerta toisemme jälkeen äänestämme samoille palleille ne samat eläkeikää lähestyvät sedät, jotka eivät useinkaan edusta muutosta tai ns. nykypäiväisyyttä. Lisäksi uskon, että kansanedustajankin työhön leipiintyy. Uusissa tulokaissa on varmasti enemmän puhtia ainakin yrittää muuttaa asioita.
En ole koskaan perustanut vaalisalaisuudesta, joten en pelkää tässäkään kirjoituksessani kertoa ketä äänestän. Salailu on mielestäni oikeastaan vähän hassua, miksen haluaisi ihmisten tietävän kenen ajatusten takana seison? Varsinkin ennen vaalejahan sehän on ikään kuin ilmaista mainosta omalle ehdokkaalleen, kun useat eivät tiedä ketä äänestää tai ei vaivaudu juuri tutustumaan ehdokkaisiin.
Tässä siis ilmaista mainosta omalle ehdokkaalleni, Kaisa Leka 20 (Uusimaa). Vaikuttaa kaikinpuolin mahtavalta tyypiltä, jonka ajatusmaailma vastaa omaani hyvinkin pitkälti (paitsi se perustulo, mutta kaikkeahan ei voi saada).
Tylsän vaalipuuron loppukevennykseksi (jos pääsit tänne asti) seuraa tunnustus. Olen kerran jättänyt äänestämättä. Toimin kunnallisvaaleissa 2004 vaalilautakunnassa Helsingissä ja heräsin tuona sunnuntaiaamuna melko krapulaisena ja aivan liian myöhään ehtiäkseni enää omalle äänestyspaikalleni äänestämään, kun minun piti jo kiirustaa paikalle, jossa olin työvuorossa.
Kyllä se on vähän nolottanut myöhemmin, kun olen aina kovaäänisesti tuomitsemassa äänestämättä jättämisen, joka ei mielestäni ole vaikuttamisen keino, vaikka jotkut tuntuvat niin ajattelevan.
Lisättäköön tähän, että olisin tuona kyseisenä kertana äänestänyt tuolloista kaveriani, jonka kanssa minulla myöhemmin oli pieni juttu, jonka myötä kyseinen henkilö osoittautui aikamoiseksi mulkuksi. Oliko tämä siis johdatusta?
Kirjoitus on osa haastetta, jossa pyydettiin kirjoittamaan eduskuntavaaleista.
Tiedän kuitenkin tarkkaan, mitä puolueita en äänestä. Perussuomalaiset, joiden ahtaan ajatusmaailman kannatuksen laajuus vain on pelottavaa, keskusta, jonka arvot ovat vanhanaikaiset, kokoomus, joka on jollain ihme konstilla onnistunut piilottamaan porvarillisuutensa imagonsa syövereihin ja kivunnut täysin perusteetta Suomen suurimmaksi puolueeksi. Käsittääkseni Suomi kun koostuu suurimmaksi osaksi duunareista ja joka ikinen duunari, joka äänestää kokoomusta, kusee itseään nilkkaan. Kokoomus on onnistunut brändäämään itsensä niin hyvin, että pelkkä puolueen äänestäminen saa ihmisen tuntemaan itsensä osaksi tätä leveähymyistä, sliipattua ja hyvin toimeentulevaa joukkoa. Well... you ain't!
Puolueiden sisältäkin löytyy vaikka mitä. Pitää siis etsiä itselleen sopiva henkilö, yksittäinen ehdokas. Vaalikoneet ovat mielestäni hyvä tapa vertailla omien ja ehdokkaiden ajatusmaailmoja (kannattaa katsoa vastaukset läpi, vaikka pisteet on huonommat kuin jonkun toisen kanssa, voivat vastaukset olla hyvinkin lähellä toisiaan tärkeissä kysymyksissä). Niistä on löytynyt tämänkertainenkin ehdokkaani. Vaikka vaikeaa se oli tälläkin kertaa. Tällä kertaa muutamien hyvien ehdokkaiden välille selvimmän kuilun teki HS.fin vaalikoneen mainio kysymys hallitusyhteistyöstä.
Yleensä valitsen ehdokkaista nuoren naisen, koska olen itse nuori nainen. Minulle tärkeimpiä ominaisuuksia ehdokkaassa ovat avarakatseisuus, solidaarisuus ja tasa-arvon kannattaminen. Mielestäni Suomen pitäisi olla jo siinä pisteessä, ettei täällä kiellettäisi homoseksuaaleilta adoptiota tai harrastettaisi hyvinkin lyhytnäköistä maahanmuuttopolitiikka tai jatkettaisi tuloerojen sokeaa kasvattamista ja vaikeutettaisi yksinhuoltajaäitien toimeentuloa samalla kun sallitaan yrityspomojen kääriä isot massit veroja kiertämällä.
Tärkeää ehdokkaan valinnassa on myös hänestä huokuva maalaisjärki ja maanläheisyys. Ympäristöystävällisyys on luonnollisesti myös yksi valintaani merkittävästi vaikuttava tekijä. Kun nämä asiat ovat kunnossa, minut saattavat kuitenkin työntää pois esimerkiksi ehdokkaan liiallinen lapsiperhe- tai yrittäjäkeskeisyys, perustulon ihmelääkkeenä rummuttaminen ja uskonnollisuus.
Olen tähän asti aina äänestänyt henkilöä, joka ei ole vielä valittuna kyseiseen tehtävään. Muutosta ei synny, jos kerta toisemme jälkeen äänestämme samoille palleille ne samat eläkeikää lähestyvät sedät, jotka eivät useinkaan edusta muutosta tai ns. nykypäiväisyyttä. Lisäksi uskon, että kansanedustajankin työhön leipiintyy. Uusissa tulokaissa on varmasti enemmän puhtia ainakin yrittää muuttaa asioita.
En ole koskaan perustanut vaalisalaisuudesta, joten en pelkää tässäkään kirjoituksessani kertoa ketä äänestän. Salailu on mielestäni oikeastaan vähän hassua, miksen haluaisi ihmisten tietävän kenen ajatusten takana seison? Varsinkin ennen vaalejahan sehän on ikään kuin ilmaista mainosta omalle ehdokkaalleen, kun useat eivät tiedä ketä äänestää tai ei vaivaudu juuri tutustumaan ehdokkaisiin.
Tässä siis ilmaista mainosta omalle ehdokkaalleni, Kaisa Leka 20 (Uusimaa). Vaikuttaa kaikinpuolin mahtavalta tyypiltä, jonka ajatusmaailma vastaa omaani hyvinkin pitkälti (paitsi se perustulo, mutta kaikkeahan ei voi saada).
Tylsän vaalipuuron loppukevennykseksi (jos pääsit tänne asti) seuraa tunnustus. Olen kerran jättänyt äänestämättä. Toimin kunnallisvaaleissa 2004 vaalilautakunnassa Helsingissä ja heräsin tuona sunnuntaiaamuna melko krapulaisena ja aivan liian myöhään ehtiäkseni enää omalle äänestyspaikalleni äänestämään, kun minun piti jo kiirustaa paikalle, jossa olin työvuorossa.
Kyllä se on vähän nolottanut myöhemmin, kun olen aina kovaäänisesti tuomitsemassa äänestämättä jättämisen, joka ei mielestäni ole vaikuttamisen keino, vaikka jotkut tuntuvat niin ajattelevan.
Lisättäköön tähän, että olisin tuona kyseisenä kertana äänestänyt tuolloista kaveriani, jonka kanssa minulla myöhemmin oli pieni juttu, jonka myötä kyseinen henkilö osoittautui aikamoiseksi mulkuksi. Oliko tämä siis johdatusta?
Kirjoitus on osa haastetta, jossa pyydettiin kirjoittamaan eduskuntavaaleista.
Thursday, March 24, 2011
Some small steps for mankind, huge leaps for me
Fazerin Pupujussin kevätrakeet
Tämä Facebookissa jo laajalti keskustelua herättänyt epäkohta minun on pakko jakaa täälläkin. Eli Fazer on mennyt muuttamaan kevätrakeidensa koostumusta ja makua. Pääsiäisenajan kohokohta on joillekin mämmi, joillekin pasha, minulle ja useille muille se on kevätrakeet. Ihanat kovat, suussa sulavat, värikkäät sokerirakeet. Nyt niistä oli tehty ällömakeita (eivät olleet ennen!) ja sitkeitä. Yök.
Onneksi muutamasta aihetta käsittelevästä nettikeskustelusta (aivan, se en ole vain minä!) selvisi, että Haribon ja Lidl:n rakeet ovat vielä entisenlaisia.
Yhtä surkea veto kuin Leafilta muuttaa aikoinaan Aakkosten koostumusta. Niissä onneksi maku säilyi. Ja mikrotettavuus. Pikaohje: Laita muutamia salmiakkiaakkosia lautaselle ja mikroon. Varovasti, sillä ihan muutamien sekuntien kuluttua ensimmäiset aakkoset alkavat jo kuplia. Ota mikrosta, nauti lämpiminä kylmän maitolasillisen kera! Tämän ”reseptin” bongasin vuosia sitten jostain naistenlehdestä, jossa kerrottiin naisten raskausaikaisista mielihaluista. Tämä kyseinen oli Wilma Schlizewskin. Ihan ilman raskauttakin himoitsen niitä silloin tällöin.
Kukkakaali
Tästä juontaa blogimerkinnän otsikko. Tein eilen ensimmäistä kertaa ruokaa, jossa on lämmintä kukkakaalia (parsakaali-kukkakaaligratiini). Olen vihannut lämmintä kukkakaalia koko elämäni. Eilen totesin, että ei se niin pahaa olekaan, haisee vaan kamalalta.
Epäilin tätä kukkakaalivastaisuuteni poistumista ensimmäistä kertaa jo pari vuotta sitten, kun mummon kesäkeitossa oli isoja herkullisen näköisiä paloja kukkakaalia. En ole kuitenkaan ennen suorittanut tällaista testiä.
Äidillä on ollut aina vaikeuksia muistaa kumpi meistä siskoksista ei pidä lämpimästä kukkakaalista ja kumpi ei paprikasta. Nyt mamalle tiedoksi, ensi kesänä kelpaa kyllä kesäkeitto!
Matot
Työmiehet olivat vihdoin käyneet siivoamassa meidän parvekkeen, josta syntyi ajatus että se pitäisi nyt saada kuntoon. Nämä pari kuukautta se on toiminut romuvarastona. Noh kelitkään eivät nyt ole varsinaisesti kutsuneet parvekkeella oleiluun. Minä haluan siitä kuitenkin paikan, jossa on kiva hengailla. Eli mukavia tuoleja yms.
Päätettiin kuitenkin aloittaa matoista. Eri vaihtoehtoja punnitessamme huomasimme, että kaislamatto, joka maksaa Kodin Ykkösen verkkokaupassa 33,95 euroa, maksaa NetAnttilassa 9,95 euroa. Oho! Nehän on siis samaa lafkaa ja voisin veikata, että verkkokaupoilla on yhteinen varasto jossain. Kannattaa siis tsekata molemmat kaupat, jos aikoo jotain tilata.
Noh, kun kympillä kerta saatiin niin sellaiset sitten tilattiin.
Sänky
Viikko sitten saapunut 160 senttisen jenkkisänkyihanuuden petari on tässä ajassa vääntynyt yhdestä kulmasta ylöspäin, eikä siinä siksi pysy lakana päällä. Huoh, valitettava siitä on kun sängynhän nyt olettaisi kestävän vuosikausia.
11 kk
Olemme seurustelleet pian jo vuoden. Emme juhlistaneet tätä kuukauden vajaata vuotta, mutta ensi kuussa vuosipäivä osuu juuri pääsiäiselle. Pohdinnassa oli, että pitäisikö jotain tehdä tai johonkin mennä… Todennäköisesti kuitenkin olemme kotona (tai jos sää sallii P:n äidin kaupunkimökillä) ja säästämme rahat suurempia seikkailuja varten :)
Pirkko Saisio
Hotkaisin Punaisen erokirjan ja nyt minun on saatava lisää.
Wednesday, March 23, 2011
Innokas mieli, alakuloinen kroppa
Mieli pursuaa energiaa. On ajatuksia, suunnitelmia, tarmoa. Kevät, kaduilla on siellä täällä kuivia kohtia. Toppatakki on ihan kohta jo liikaa ja aurinko herättää useina aamuina ennen herätyskelloa.
Haluan etsiä sen paikan. Sen pisteen, jossa voin taas hengittää lämpöä ja antaa valon kypsyttää poskilleni ne tutut jokakeväiset vierailijat. Pisamista ei päivääkään.
Kroppa kuitenkin vinkuu: "Emmä jaksa."
Nenä tyrskii vastalauseensa ja kurkku protestoi piikikkäästi. Silmät kaipaavat takaisin talviunille.
Annan sille, kropalleni, yhden päivän aikaa toipua.
Huomennahan voi olla jo liian myöhäistä nähdä kumpi ehtii ensin bussipysäkin katokselta roikkuvan lumipatsaan kimppuun - vetovoima vai aurinko?
Haluan etsiä sen paikan. Sen pisteen, jossa voin taas hengittää lämpöä ja antaa valon kypsyttää poskilleni ne tutut jokakeväiset vierailijat. Pisamista ei päivääkään.
Kroppa kuitenkin vinkuu: "Emmä jaksa."
Nenä tyrskii vastalauseensa ja kurkku protestoi piikikkäästi. Silmät kaipaavat takaisin talviunille.
Annan sille, kropalleni, yhden päivän aikaa toipua.
Huomennahan voi olla jo liian myöhäistä nähdä kumpi ehtii ensin bussipysäkin katokselta roikkuvan lumipatsaan kimppuun - vetovoima vai aurinko?
Monday, March 21, 2011
Viikonlopun special guest
Hihi, meillä oli uuden kodin ihka ensimmäinen yövieras viikonloppuna. Siskon nelivuotias Aada.
Oltiin suunniteltu hänen varalleen kaikenlaista ohjelmaa. Käytiin luonnontieteellisessä museossa (itsekin ekaa kertaa), keilaamassa (onnistui ratalaitojen ja telineen avulla hienosti) ja etsittiin pimeässä lähimetsässä aarretta (annettiin synttärilahjaksi ”aarrekartta” ja avain aarteen lukkoon, itse aarre oli lajitelma omia vanhoja ”lasten korujani” yms., jonka P kävi piilottamassa hetkeä ennen etsinnän alkua). Aamupala syötiin aamupalamajassa, joka rakennettiin lakanoista ja tuoleista.
Vähän extemporeempaa ohjelmaa oli Aadan leikki Carrolsin pallomeressä ”ihanan Leon” kanssa, aarrearkun paperisilpun levittäminen kämpän lattialle (ihan luvan kanssa) ja tarhanpihalla sunnuntaiaamuna syttynyt lumisota.
Oli aivan ihanaa. Aikamoinen ohjelmapläjäys vaan vei kyllä meidän aikuistenkin voimat ja loppusunnuntai meni sohvan pohjalla.
Aada on niin mahtava tyyppi. Hänellä on hyvä huumorintaju, hän on superkiltti ja huomaavainen. Keilaamassa hän tanssi siellä vuorojensa välillä taustamusiikin tahtiin ja kannusti vastapelureitaan eli minua ja P:tä. Kun meillä meni hyvin, hän ryntäsi halaamaan. Carrolsilla, kun silitin ohimennen P:n poskea, hän huomasi sen ja totesi P:lle. ”Olet pikku söpöliini.” Aarteenmetsästyksestä toinen oli liikuttavan tohkeissaan ja museosta ostettu Emmi-pupu supsutti korvaan vinkkejä, mistä suunnalta aarretta kannattaa etsiä. Ja voi sitä riemua, kun se aarre sitten löytyi.
Hän jaksaa kyllä ihmetellä, miksemme ole naimisissa. Siitä keskusteltiin nytkin pariin otteeseen. ”Ei me olla seurusteltu vielä kovin pitkää aikaa”, yritin selittää, muttei se tuntunut olevan tarpeeksi hyvä syy. Viime kesänä hän pohdiskeli, että ehkä olemme allergisia naimisiinmenolle.
Oltiin suunniteltu hänen varalleen kaikenlaista ohjelmaa. Käytiin luonnontieteellisessä museossa (itsekin ekaa kertaa), keilaamassa (onnistui ratalaitojen ja telineen avulla hienosti) ja etsittiin pimeässä lähimetsässä aarretta (annettiin synttärilahjaksi ”aarrekartta” ja avain aarteen lukkoon, itse aarre oli lajitelma omia vanhoja ”lasten korujani” yms., jonka P kävi piilottamassa hetkeä ennen etsinnän alkua). Aamupala syötiin aamupalamajassa, joka rakennettiin lakanoista ja tuoleista.
Vähän extemporeempaa ohjelmaa oli Aadan leikki Carrolsin pallomeressä ”ihanan Leon” kanssa, aarrearkun paperisilpun levittäminen kämpän lattialle (ihan luvan kanssa) ja tarhanpihalla sunnuntaiaamuna syttynyt lumisota.
Oli aivan ihanaa. Aikamoinen ohjelmapläjäys vaan vei kyllä meidän aikuistenkin voimat ja loppusunnuntai meni sohvan pohjalla.
Aada on niin mahtava tyyppi. Hänellä on hyvä huumorintaju, hän on superkiltti ja huomaavainen. Keilaamassa hän tanssi siellä vuorojensa välillä taustamusiikin tahtiin ja kannusti vastapelureitaan eli minua ja P:tä. Kun meillä meni hyvin, hän ryntäsi halaamaan. Carrolsilla, kun silitin ohimennen P:n poskea, hän huomasi sen ja totesi P:lle. ”Olet pikku söpöliini.” Aarteenmetsästyksestä toinen oli liikuttavan tohkeissaan ja museosta ostettu Emmi-pupu supsutti korvaan vinkkejä, mistä suunnalta aarretta kannattaa etsiä. Ja voi sitä riemua, kun se aarre sitten löytyi.
Hän jaksaa kyllä ihmetellä, miksemme ole naimisissa. Siitä keskusteltiin nytkin pariin otteeseen. ”Ei me olla seurusteltu vielä kovin pitkää aikaa”, yritin selittää, muttei se tuntunut olevan tarpeeksi hyvä syy. Viime kesänä hän pohdiskeli, että ehkä olemme allergisia naimisiinmenolle.
Subscribe to:
Posts (Atom)