Wednesday, May 25, 2011

C.a.r.b.s.

Useiden positiivisten kommenttien, asian tutkimisen ja henkisen pähkäilyn jälkeen olemme tehneet P:n kanssa erittäin mullistavan päätöksen.

Nimittäin vähentää hiilihydraattien syöntiä. Haha.

Ei mitenkään täysin, mutta jättää ainakin suurimmaksi osaksi pois sokeri, leipä, pasta, riisi, perunat.

Käytännössähän tämä lista sisältää esimerkiksi kaikki meidän taloudessa turhankin usein vilahtelevat herkut, sipsit, karkit ja popparit. Eli tuloksia lienee nähtävissä jo ihan sen takia, että se sohvalla naminmättäminen jää pois.

Netissä on paljon tietoa ja keskusteluja atkinseista ja karppauksesta. Ne tuntuvat aina päättyvän jonkinlaiseen sotaan hiilihydraattien puolustajien ja vastustajien välillä. En ota itse kantaa asiaan ennen kuin olen kokeillut. Jos ei toimi, niin tietty lopetetaan. Enkä aio sotkea tähän aivan ylenpalttista rasvankäyttöä (kuten jotkut), koska se ei tunnu hyvältä vaihtoehdolta verisuonien kannalta. Kohtuus siis kaikessa!

Näin heti alkuun tuntuu kuitenkin, että ”atkins on laiskoille” väittämä ei kyllä pidä paikkaansa sinne päinkään. Laiskuuttahan on juurikin kotiin tullessaan vetäistä muutama voikkari tai keittää kilo pastaa ja suhaista siihen joku kermakastike päälle. Hiilihydraattien jättäjän pitää oikeasti aika paljon miettiä, mitä suuhun saa laittaa ja valmistaa ruokaa kotona. Varsinkin kasvisruokavalioiselle tämä vaatii hieman ponnisteluja. Sovittiin kyllä nyt, että kerran viikossa syödään vastedes kalaa.

Hihi, maanantaina kun tää alkoi, oli pomon synttärit. Tarjolla kakkua – en ottanut, jihuu! Tänään on vuorossa toiset kemut, joissa on tarjolla sushia – niitä aion kyllä syödä. Lauantaina on P:n siskon valmistujaiset, jonne oon luvannut leipoa sekä voileipäkakun että toscapiirakan – aion maistaa molempia. Ehkä aion myös juopotella hieman.

Kuten sanottu, ei fanaattista, mutta kokeilua.

Tuesday, May 24, 2011

Häissä.

Olipas hääparin näköiset juhlat. Ei-niin-perinteiset, tyylikkäät ja hienot. Ja aivan mielettömän hauskat.

Morsian oli kaunis ja sulhanen komia. Juhlapaikka oli hieno, ruoka hyvää (namnamnam) ja bileet villit loppuyöstä. Kaikki kohdallaan.

Sen lisäksi että oman kaveriporukan kesken oli hauskaa, oli myös kiva tutustua paremmin polttareissa tavattuihin tyttöihin ja heidän siippoihinsa. Ja tietysti muihinkin häävieraisiin, pöytiin oli vähän ripottelemalla laitettu porukkaa eri piireistä.

Juhliin valmistautuessani huitaisin itseäni piippaussaksilla poskeen saaden siihen tietysti melkoisen palovamman. Vammaa ihmeteltiin häissä useaan otteeseen ja sitä on jatkettu alkuviikko myös työpaikalla. Toimittajien arpinaamaksikin nimittelivät. ”Anna haastattelu tai…” Mun muukin lookki kuulemma kaipais vähän hurjempaa otetta.

Street credibilityhän siis kasvaa tässä ihan silmissä.

Koska ihmiset tekevät häät, ei munkaan kamerasta löydy montaa kuvaa josta ei jotakuta tunnista. Tässä kuitenkin pienet makupalat.

Näin siellä syötiin.

Näin siellä juhlittiin.

Friday, May 20, 2011

Love is in the air

Lauantaina juhlitaan vanhimman ystäväni Kikin häitä. Ihanaa! Kyseessä ovat myös ensimmäiset häät tässä Turku-kaverien porukassa. Jännittävää!

Perjantain rakkauslauluvalintani (maybe a new tradition?) on kovin perinteinen, mitä näistä häistä ei ole kyllä tulossa. Mutta silti teemahan pysyy häissä kuin häissä samana...

kun sinun saan vain olla, täysin ja kokonaan.


Thursday, May 19, 2011

Pikku kummitus

Pikku kummitus Lapanen -elokuva pyörii tällä hetkellä elokuvissa. Haluaisin viedä Aadan katsomaan sitä.

Aloin miettiä nimeä Lapanen, mielestäni sellaista ei ollut kyseisellä hahmolla kun olin pieni. Ruotsiksi hahmo on Laban, olisiko se voinut olla sama suomeksikin.

Googlailemalla löytyi myös suomennos Tähtitornin Laban. Kuulosta tutulta. Muistaako joku tai löytyykö alkuperäisiä kirjoja kotoa?

Samaan aiheeseen liittyy Disney-elokuvien uusien ääniraitojen aiheuttama turhautuminen. Lempipiirrettyni Arielkin on pilalla kun tinkeliharava on nykyään tinkelitonkeli yms. Miksi on pitänyt vaihtaa aivan hyvä termi toiseen? Mullahan on kotona tää elokuva dvd:llä, mutta ei sitä oo voinut tällainen 80-luvun lapsi katsoa kertaakaan kokonaan.

Wednesday, May 18, 2011

Isotädin syntymäpäivät meillä vietettiin, vierahaksi perhettä kutsuttiin

Isotädillä kilahti täyteen 93 vuotta ja juhlimme sitä edellislauantaina meillä. Minä tietty kokkasin, juotiin skumppaa, kilisteltiin ja pidettiin puheita. Aada hauskuutti puhkeamalla lauluun kesken ruokailun. "Aikuinen nainen mä oon" hän luikautti. Sopi teemaan :)

Tämä oli myös eka kerta kun P ja isotäti kohtasivat. Yritetty on aiemminkin, mutta isotäti ei ole osoittanut kovastikaan kiinnostusta "uutta asumismuotoani" kohtaan, kuten mummo asian on ilmaissut. Vähän herkässä tilassa ollut isotäti kuitenkin toivotti uuden perheenjäsenen tervetulleeksi yhdessä maljapuheessa. Eli niinkin perinteinen asia kuin siunaus suvun vanhimmaltakin on nyt sitten saatu.

Alku- ja jälkiruoat (omin pikku muutoksin tietty) lainasin Pastanjauhantaa-blogista. Isotädillä on tiettyjä asioita, joita hän ei nimittäin syö. Esimerkiksi peruna, pasta, riisi yms. Tästä tulikin sitten melko vähähiilarinen (ei täysin) päivällinen.

Tällä kertaa kokkasin kalaa - harvinaista liharuokaa siis valmistui meidän keittiössä... Ehkä siksi (ja kuten siskon mies huomauttaisi, siksi etten katsonut kelloa kun se meni uuniin) se myös pääsi vähän ylikypsäksi.



Suolainen juustokakku


200 g siirappista tummaa leipää
75 g voita
4 liivatelehteä
2 1/2 dl creme fraichea
300 g Philadelphiaa
3 punasipulia
suolaa
mustapippuria

Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä. Sotke sillä aikaa yhteen ranskankerma, philadelphia, pieneksi silputut punasipulit ja suola ja mustapippuri. Kuumenna pieni määrä juustomassaa kattilassa ja sekoita vedestä puristellut liivatelehdet siihen. Lisää kylmään massaan ja sekoita hyvin.

Silppua leipä mahd. pieneksi (en ottanut kuoria pois vaikka ohjeessa sanottiin). Sekoita joukkoon sulatettu voi ja painele irtopohjavuoan pohjalle, jossa leivinpaperi alla. Lisää päälle juustomassa ja laita jääkaappiin.

Liivate (ainakin tämä määrä) teki kakun aika tönköksi. Mulla kakku oli yön yli jääkaapissa, ehkä turhan kauankin jämäkkyyden kannalta. Maku oli aivan mahtava, mutta koostumus kieltämättä jotenkin ikävä. Vaikea selittää.

No ensi kerralla itse kokeilen niin, että vähennän liivatteen määrää ja pidän kakkua vaan pari tuntia ennen tarjoilua vetäytymässä. Vaihtoehtona olisi tietty jättää liivate kokonaan pois eli kakku tekemättä ja tehdä näistä vaan ns. alkupalaleipäsiä. Saattaisi toimia sekin.

Koristelin kakun mädillä, alla oli rucolaa ja basilikalla maustettua oliiviöljyä. Päälle voisi laittaa vegevaihtoehtoon vaikka suolakurkkua, minitomaatteja tai lihaversioon paahtopaistia tai kylmäsavulohta. Hyvä peruspohja, jota voi sitten muunnella.

Kesäkurpitsa-pinaattilisäke

Kesäkurpitsaa
Pinaattia
Reilusti Basilikaa
Kevätsipulia
Valkosipulia
Suolaa

Kuutioi kesäkurpitsa ja paista pannulla hienonnetun kevätsipulin ja valkosipulin kanssa. Lisää pinaatti ja paista hetki lisää. Lopuksi reippaasti basilikaa ja maun mukaan suolaa.

Tää lisäke maistui erityisesti lohen kanssa, mutta toki varmasti oiva myös tofulle tms.

Taivaallinen raparPerttimuru

Lisäsin tuon termin taivaallinen tähän reseptiin, koska sitä se oli kaikessa makeudessaan. Jopa isäni otti tätä lisää ja hän sentään on ”yksi jäätelö kesässä riittää” kind of a man.

500 g raparperia
vettä
ruokosokeria
voita
jauhoja

Kuori raparperit ja pilko sormenpään kokoisiksi palasiksi. Laita uuninpellille ja ripottele päälle vettä ja ruokosokeria. Laita uuniin 180 asteeseen niin kauan että pehmenevät, noin 10 minuuttia.

Nypi sormin sillä välin noin 1,5 desistä sokeria, 100 grammasta voita ja parista desistä jauhoja seos.

Pehmenneet raparpertit voideltuun vuokaan ja ripottele/murenna päälle sokeriseos. Uuniin takas ja niin kauan että päällinen sulaa. Voi olla oikeastaan just tarjoiluun saakka, ei se siellä miksikään mennyt. Anna hetki vetäytyä ja tarjoa vaniljajäätelön kanssa. NAM!

Tuesday, May 17, 2011

Sort of an anticlimax

Hmm. Torijuhla oli ehkä pienoinen pettymys. Odotukset olivat ehkä turhan korkealla.

Juhla koostui turhan monesta esiintyjästä. Pillusta laulavat Suomi-räpäyttäjät sentään nostattivat tunnelmaa, mutta jotenkin se tuntui mauttomalta. Elämän kurjuudesta laulava Loiri puolestaan ei yhtään sopinut riehakkaaseen voitonjuhlameininkiin.

Juhlan tähdet puolestaan olivat lavalla ehkä vartin. Eikä heitä tietenkään siis nähnyt livenä. Lisäksi oli kylmä ja kännisiä ihmisiä. Niistähän toki ei voi juhlanjärjestäjiä syyttää. Siitä puolestaan voi, että screenejä ois voinut olla enempi.

Noo, fiilistähän siellä toki oli. Hienonnäköinen siniristilippumeri ja raikuvaa yhteislaulua. 100 000 ihmisen yhteenkuuluvuuden tunnetta. Parempaa oli kuitenkin itse peli ja sen jälkeinen riemu. Se jäänee ihan ainutkertaiseksi fiilikseksi, koska taustallahan oli ne 15 vuoden ankarat pettymykset.

Tai no, mistäs mä tiedän koska se seuraava kulta sitten taas tulee :)

Lepuuttakaa pitkän kiekkoturnauksen raastamia hermojanne vaikka tällä webbikameralla. Maailmassa on jääkiekon MM-kullan lisäksi taas amurinleopardin pentuja ja kaikki hyvin.