Arvo on harrastanut uintia kolmekuukautisesta möttösestä asti, joten onhan niitä taitoja jo kertynyt vähän huomaamattakin näin pitkän uintiuran varrella.
Hän hyppii altaan reunalta veteen ja pystyui hienosti vesijuoksuvyön kanssa, jolloin vanhemmat eivät saisi pitää enää edes kiinni, mutta kyllä vähän pitää avittaa vatsan alta tai vyöstä kiinnipitämällä. Pikkupätkät menee jo yksinkin. Hän pyörähtelee patjalta veteen, tuolilta pudottautuessaan veteen hän käuäntyy vedessä itse takaisin kohti tuolia. Lisäksi hän kelluu ja sukeltaa ketterästi. Niin taitava ja niin rakastaa vettä!
Vitsikästä tai ei, niin toki voi miettiä, että tarvitseeko näin pienen lapsen harrastuksen olla tavoitteellista? Ei tietenkään. Meidän uinnissa kuitenkin edetään tasoryhmittäin, jonka koen tässä vaiheessa jo oikeastaan ihan järkeväksi, jotta taidot myös kehittyvät.
Sekin on mietinnän paikka tarvitseeko kaksivuotias yhtään minkäänlaista harrastusta - varsinkin päiväkodissa oleva, jolla ohjelmaa riittää muutenkin. Meille tämä uinti on kuitenkin myös ihan mieluinen yhteinen hetki vanhemman ja lapsen välillä. Kertaakaan emme ole vielä jaksamisen takia jättäneet välistä, sairausien takia toki.
Välillä mietimme raaskimmeko maksaa aika kallista kuukausihintaa, mutta toisaalta pitäisikö säästökohteita etsiä kuitenkin tarvittaessa muualta kuin harrastamisesta... Tokihan uimassa voisi käydä myös ilman ryhmääkin, on sitäkin mietitty.
Mutta niin kauan kuin jokainen osapuoli jaksaa ja nauttii, niin miksei 2-vuotiaskin harrastaisi?
No comments:
Post a Comment